Oon jo yli 50v, mutta pakko sanoa, että olin terve kuin pukki n. 47-vuotiaaksi saakka. Ei siis ikinä juuri mitään, töistäkään en ollut melkein koskaan poissa. Parit norot oli ehkä silloin kun lapset pieniä. Toinen osui jouluksi ja toisen olin etänä. Ja joskus "peliuralla" tuli loukkeja, mutta olin aika teräsmiespelaaja. Eli pienet loukit ja tulin silti peliin.
Olisin varmaan voinut kirjoittaa 45-vuotiaana oppaan, että elä näin ja olet terve koko ajan.
Sitten terveys "romahti" joskus 47-48v. Siis romahdus sinällään on liioiteltua, mutta aikasempaan tilaan nähden se oli melkoista. En nyt niitä jaksa tarkalleen kerrata, mutta liikkuminen loppui kuin seinään ja kiloja alkoi tulla karmivaa vauhtia. Syöminenkin meni jotenkin holtittomaksi.
No nyt on menty takaisin vanhaan. Paino lähestyy sopivaa, reippaasti alta sata jo. Liikuntaa on sopivasti. Syön suht. terveellisesti, tosin normielämäntavassa ei kauheesti tarvi miettiä. Kun liikun sopivasti ja muuten on elämä rytmissä, niin homma toimii. Perusruokavalio on sen verran ok, että välillä ei haittaa vaikka vetäis jonkun pakastepizzan.
Mutta sen tosta romahduksesta opin, että terveys on kovin hauras. Ja jopa sillä vahvimmalla ja voittamattomaksi itsensä kokeneella se voi romahtaa. Ja siinä on taustalla aika paljon sattuma ja geenit. Mulla on varmaan tässä suhteessa suht. ok geenit.
Omat isovanhempani ovat kuolleet 50-100-vuotiaana suunnilleen, että sieltä on vaikea sanoa mitään. Isän isäni poltti ja ryyppäsi eläen yli 90-vuotiaaksi. Ei näistä koskaan tiedä. Omat vanhempani ovat kyllä todella hyvässä kunnossa.
Verenpaine mulla on varmaan se pahin asia tällä hetkellä. Se on liian korkee. Sekin tullut salakavalasti kun ennen aina työpaikankin mittauksissa se oli automaattisesti aivan optimiarvoissa. 45-vuotiaana taisi töissä olla joku tarkastuskin ja tulokset olivat huippuluokkaa. Vähän erilaiselta näytti 50v, tosin ei siellä nyt verenpaineen lisäksi mitään kauhean huonoa ollut.
yle.fi
, joskus omani kustannuksella.
