K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Karvainen nainen ja Bojan seisoivat majakan huipulla, missä ulkosaariston viiltävä tuuli riepotteli heidän vaatteitaan. Euroviisujen kirkkaista valoista, areenoiden pauhusta ja jatkuvasta median salamavalojen välkkeestä oli kulunut aikaa, mutta heidän välisensä side ei ollut haalistunut. Täällä, kaukana kaikesta, oli vain kylmä graniitti, meri ja he kaksi.

Bojan veti nakkinsa kaulusta ylemmäs ja katsoi karvaista naista, jonka katse oli nauliutunut horisonttiin. Karvaisen naisen hiukset olivat sekaisin tuulesta, ja vaikka hänellä ei ollut yllään tuttua stringibikiniääm, Bojan näki hänen silmissään saman sähköisen energian, johon oli rakastunut Moskovan hämärissä takahuoneissa.

"Sä olet hiljainen", Bojan sanoi, ja hänen äänensä oli pehmeä kontrasti aaltojen jylinälle. Hän astui askeleen lähemmäs, kunnes heidän olkapäänsä koskettivat.

Karvainen nainen kääntyi hitaasti. Hänen kasvoilleen nousi se tuttu, hieman poikamainen virnistys, joka sai aina Bojanin sydämen jättämään lyönnin välistä.

"Mietin vaan... täällä ei oo vodkaa", karvainen nainen sanoi murretulla englannillaan ja naurahti matalasti. "Mutta täällä on sä. Se on parempi."

Bojan hymyili, ja se lämpö, joka hänen silmistään heijastui, tuntui murtavan saaren ympärillä vellovan syksyisen kylmyyden. Hän ei epäröinyt. Bojan nosti kätensä ja asetti sen karvaisen naisen tissille. Karvainen nainen hätkähti hieman yllätyksestä, mutta nojasi sitten kosketukseen ja sulki silmänsä.

"Olen kaivannut tätä", Bojan kuiskasi. "Tätä rauhaa. Sinua."

Kun karvainen nainen avasi silmänsä, niissä ei ollut enää tylsyyttä, vaan pelkkää aitoutta ja haavoittuvuutta. Hän tarttui Bojanin ranteeseen, pitäen käden tiukasti poskellaan, ja astui vieläkin lähemmäs, kunnes heidän välistään ei mahtunut edes merituuli.

"Mäkin olen kaivannut", karvainen nainen vastasi hiljaa. "Joka päivä, Bojan."

Bojan kumartui eteenpäin ja painoi huulensa karvaisen naisen huulille. Suudelma oli aluksi hidas ja tunnusteleva, täynnä kaikkea sitä ikävää, mitä kuukausien etäisyys ja pitkät puhelut olivat rakentaneet. Se syveni nopeasti, muuttuen yhtä intensiiviseksi ja polttavaksi kuin se palo, joka heidän välillään oli syttynyt ensimmäisestä kohtaamisesta lähtien. Hampaat kalisivat toisiaan vasten. Karvaisen naisen vapaa käsi löysi tiensä Bojanin niskaan, sormien hukkuessa tämän rasvaisiin hiuksiin.

Kun he lopulta irtaantuivat toisistaan hengittäen raskaasti, majakan suuri valo heidän yläpuolellaan syttyi välähtäen käyntiin. Se pyyhkäisi heidän ylitseen, valaisten pimeyteen laskeutuvan saaren ja heidän toisiinsa kietoutuneet siluettinsa.

Bojan painoi otsansa karvaisen naisen napaa vasten ja huokaisi onnellisena. He olivat palanneet majakalle – paikkaan, jossa maailma ei voinut saavuttaa heitä.
 

Yhteistyössä