K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Niin varmaan, sinä kyttäsit millä sekunnilla vissiin, eipä mene nämä vain fanien väitteet kaikille läpi.
Kyllä se vaan näyttää siltä, että B on molemmat blokannut, koska Dz seuraa edelleen esimerkiksi Nacea, joka lopetti seuraamisen jo eilen. Kun B lopetti Dz:n seuraamisen, ei Dz enää seurannut B:tä ihan minuutin sisään, koska kävin sen heti tarkistamassa.
 
Millä tavalla alkamassa syksyllä? Yleensä viisuista saatu noste kestää korkeintaan sen vuoden ja siitä vaan hiipuu. Ei ole hirveästi kyllä näkynyt mitään suurta suosiota.
Puhuinko "suuresta"? Ei sitä suurta suosiota ole myöskään KAJlla. Varmaan he pystyvät elättämään itsensä keikkailemalla Suomessa ja Ruotsissa, mutta siinä se. Erikalla on Suomessa jo entuudestaan vankka fanikunta ja hän julkaisee uutta musiikkia syksyllä. Kyllä Erikassa ihan selvästi on enemmän potentiaalia myös musiikillisesti ja toivottavasti hän voi jatkaa esiintymistä Euroopassa ainakin pienimuotoisesti.
 
Moni on eri foorumeilla sitä mieltä, että vielä kesäkuun alussa B ja Dz oli yhdessä. Oli jopa nähty heitä jossain Bosniassa yhdessä. Olivatkohan nyt vielä, eli olisi oikea pettämistapaus tämä? Vai olivatko ehtineet juuri erota ja tämä oli sitten Dz uusi suhde/lohduttaja?
Ja miksi erosivat? Hiipuiko tunteet? Vai saiko Dz tarpeekseen Bn kiinnostuksesta erääseen muuhun? Katseli bojere-juttuja nyt ihan livenä ja totesi, että ei hän pysty tuossa kilpailemaan ja sitten karnevaalien jälkeen lopetti suhteen.
Trollolloooo. Lopeta jo.
 
No minä en tähän usko, ja itekin vain oletat tämän, koska nyt yhtäkkiä toivot, ei ole Bojan astunut vielä esiin vahvistaakseen väitteitä mihinkään suuntaan, tosin tuskin niin tekeekään ku ei tuonut mitään yleiseen tietoon.
Ei hän mitään oleta, oletko täysin harhainen pässi? Videolla on polaroidina tuo sama kuva, ei se ole mikään tekoälyn tuotos.
 
Puhuinko "suuresta"? Ei sitä suurta suosiota ole myöskään KAJlla. Varmaan he pystyvät elättämään itsensä keikkailemalla Suomessa ja Ruotsissa, mutta siinä se. Erikalla on Suomessa jo entuudestaan vankka fanikunta ja hän julkaisee uutta musiikkia syksyllä. Kyllä Erikassa ihan selvästi on enemmän potentiaalia myös musiikillisesti ja toivottavasti hän voi jatkaa esiintymistä Euroopassa ainakin pienimuotoisesti.
Mitä ihmeen menestystä tarkoitat😂 Joka ikinen artisti julkaisee uutta musiikkia, ei se tarkoita, että se menestyy. Missä se Erikan potentiaali ja fanikunta on nyt? Vai tuleeko se juuri syksyllä koloistaan?
Ei sillä, ihan hyvin Erika siis menestyy, mutta en nyt näe mitää isoa nousua syksylle. Ja jos vertaa KAJ:hin niin paremmin heillä biisit striimanneet ja isoja keikkoja, musikaalia yms.
 

Yhteistyössä