vierailija
Heidän puoleltaan ei ainakaan.Alusta lähtien se oli laskelmointia.
Heidän puoleltaan ei ainakaan.Alusta lähtien se oli laskelmointia.
Musta oli vaan hauska, että jos Joksut oli suunnitelleet saavansa lisänäkyvyyttä jonkun suositumman kanssa hengaamalla niin sitten vastassa onkin tuollainen arvaamaton ja häpeilemätön höpönassu kuin Kärtsä. Tulikohan niillä/Bojanilla missään vaiheessa mieleen, että mitähän tuli tehtyä, että olikos nyt ihan loppuun asti ajateltu miten siinä voi käydä?K:han niitä boyfriend, oil on Bojan’s body ym. juttuja laukoi. B oli aluksi enemmän hämillään, vaikka kiinnostunut. Ei joksut olisi tuota etukäteen voineet suunnitella yhtään mitenkään, K oli kuin joku luonnonvoima joka yllätti
Nyt loppu se uhoaminen. Heti kotiin sieltä tai raahaan sut korvasta tänne. T. Master daddyMinä menen prkeleen mökille vaikka väkisin ja panen Btä viikon. T. Iso Karvainen Homssu
Joksut oli kyllä sosiaalisia ja hyvällä meiningillä niin kuin aina. Nostivat koko viisuporukan yhteishenkeä. Mutta se oli selvää ettei B mitään ihastumista tai edes bromsncea suunnitellut. Oli alussa jopa aika hämmentynyt siitä. K:sta en tiedä, luontevasti hän sen ainakin aloitti.Musta oli vaan hauska, että jos Joksut oli suunnitelleet saavansa lisänäkyvyyttä jonkun suositumman kanssa hengaamalla niin sitten vastassa onkin tuollainen arvaamaton ja häpeilemätön höpönassu kuin Kärtsä. Tulikohan niillä/Bojanilla missään vaiheessa mieleen, että mitähän tuli tehtyä, että olikos nyt ihan loppuun asti ajateltu miten siinä voi käydä?
Enkä sano tätä mitenkään arvostellen, se on ihan järkeenkäypää että noin tehdään, viisuissa kun pitää saada näkyvyyttä keinolla millä hyvänsä. Seinäruusut ei siellä pärjää eikä jää kenenkään mieliin.
Nooalla taisi olla boyfriend mukana Liverpoolissa, eikä se muutenkaan Bojaniin iskenyt. Miksiköhän ei, kysyn vaan.Nehän hehkutti sitä Noaa ensin,siis Joksut ja se oli kai se ykköskohde. No kumpaakaan ei sitten oikeen napannut Boitsua tai Noaa joten se haudattiin. Sitten tuli Kärtsä. Rekohan se siellä taustalla hääräili baby sealeineen.
Mä oletan myös, että se bromance oli Rekon keksimä. Ajattelivat lähinnä sitä joksikin kevyeksi läpäksi, mutta he eivät vielä siinä vaiheessa tajunneet, että K:n jutut eivät ole millään tavalla kevyitä. Joku täällä kirjoitti joskus hyvin, että Joksujen harjoittama läheisyyskulttuuri kohtasi K:n estottomat jutut ja se oli sitten bingo & shakkimatti.Musta oli vaan hauska, että jos Joksut oli suunnitelleet saavansa lisänäkyvyyttä jonkun suositumman kanssa hengaamalla niin sitten vastassa onkin tuollainen arvaamaton ja häpeilemätön höpönassu kuin Kärtsä. Tulikohan niillä/Bojanilla missään vaiheessa mieleen, että mitähän tuli tehtyä, että olikos nyt ihan loppuun asti ajateltu miten siinä voi käydä?
Enkä sano tätä mitenkään arvostellen, se on ihan järkeenkäypää että noin tehdään, viisuissa kun pitää saada näkyvyyttä keinolla millä hyvänsä. Seinäruusut ei siellä pärjää eikä jää kenenkään mieliin.
No heidän puoleltaan varsinkin oli. Kyllä siellä oli aloitettu se verkostoitumisen ja näkyvyyden hankkimisen suunnittelu jo alkuvuodesta. Nehän oli opetelleet suurin piirtein kaikkien muidenkin biisit ulkoa ennen viisuja, eikö se jo osoita aikamoista laskelmointia. Reko on markkinointimies, kyllä se homman osasi. Sitä paitsi kuten joku jo sanoikin, ei Kärtsä sitä lisänäkyvyyttä tarvinnut, hän oli tähti jo ennen yksiäkään prepartyja.Heidän puoleltaan ei ainakaan.
No todellakin oli suunnitellut. Sehän oli opetellut CCCn sanat valmiiksi ja järjesti sen esityksen "sopivasti" siellä bussissa kun Kärtsä istui vähän edempänä. Se oli tosiaankin suunniteltu ja harjoiteltu juttu, ei ne sitä ihan hatusta vetäisseet.Joksut oli kyllä sosiaalisia ja hyvällä meiningillä niin kuin aina. Nostivat koko viisuporukan yhteishenkeä. Mutta se oli selvää ettei B mitään ihastumista tai edes bromsncea suunnitellut. Oli alussa jopa aika hämmentynyt siitä. K:sta en tiedä, luontevasti hän sen ainakin aloitti.
Ja oliko niin, että Bojan alkoi seurata Kta IGssa jo pian UMKn jälkeen? Joka tapauksessa ennen kuin olivat tavanneet.No heidän puoleltaan varsinkin oli. Kyllä siellä oli aloitettu se verkostoitumisen ja näkyvyyden hankkimisen suunnittelu jo alkuvuodesta. Nehän oli opetelleet suurin piirtein kaikkien muidenkin biisit ulkoa ennen viisuja, eikö se jo osoita aikamoista laskelmointia. Reko on markkinointimies, kyllä se homman osasi. Sitä paitsi kuten joku jo sanoikin, ei Kärtsä sitä lisänäkyvyyttä tarvinnut, hän oli tähti jo ennen yksiäkään prepartyja.
Ei kun sori, sanoit ettei mitään ihastumista suunnitellut, joo ei tietenkään. Luin huolimattomasti. Siis vaikka suunnitteli tämän lähentymisen niin ihastuminen tuli yllärinä.No todellakin oli suunnitellut. Sehän oli opetellut CCCn sanat valmiiksi ja järjesti sen esityksen "sopivasti" siellä bussissa kun Kärtsä istui vähän edempänä. Se oli tosiaankin suunniteltu ja harjoiteltu juttu, ei ne sitä ihan hatusta vetäisseet.
Muistan yhden spesifin twiitin joka men jotenkin niin että k näyttää siltä että hänen kanssaan ois hauska juhlia tms. Umk voiton jälkeen. Näitä kaikkia twiittejä tuskin on poistettu, Noaankaan liittyviä, joten niitä voi mennä tutkaileenJa oliko niin, että Bojan alkoi seurata Kta IGssa jo pian UMKn jälkeen? Joka tapauksessa ennen kuin olivat tavanneet.
Mikä *itun ihastuminen?Ei kun sori, sanoit ettei mitään ihastumista suunnitellut, joo ei tietenkään. Luin huolimattomasti. Siis vaikka suunnitteli tämän lähentymisen niin ihastuminen tuli yllärinä.
Mistä sen tietää, ettei iskenyt? Bojan ei vaan ehkä saanut vastakaikua.Nooalla taisi olla boyfriend mukana Liverpoolissa, eikä se muutenkaan Bojaniin iskenyt. Miksiköhän ei, kysyn vaan.
Ja olikin tosi iso tähti, ei vaan viisuissa innostuttu. Ei mitään tarttumapintaa.bojanilla ja/tai joksuilla oli jatkuvasti viitteitä Noaan eri tavoin. Kovasti yritti, mutta Noa oli jo iso tähti ja ignooras vaan.
Juu, se meni vähän / paljon pidemmälle mitä Reko oli suunnitellut. Jos Bllä on vetoa miehiin, ja vastaan sattuu noin estoton tyyppi, joka antaa ymmärtää mutta ei ehkä ymmärrä antaa, niin ei se ihme ole, jos natsaa. Ja K ymmärsi vähän liian myöhään, että olisiko sittenkin pitänyt. Ei se varmaan helppoa ole ollut käsiteltäväksi.Mä oletan myös, että se bromance oli Rekon keksimä. Ajattelivat lähinnä sitä joksikin kevyeksi läpäksi, mutta he eivät vielä siinä vaiheessa tajunneet, että K:n jutut eivät ole millään tavalla kevyitä. Joku täällä kirjoitti joskus hyvin, että Joksujen harjoittama läheisyyskulttuuri kohtasi K:n estottomat jutut ja se oli sitten bingo & shakkimatti.
siis tarkotin omassa maassaan isoin nuori naistähti ja sijottu hyvin viisuissa. Oliko kolmas, neljäs? en jaksa tarkistaaJa olikin tosi iso tähti, ei vaan viisuissa innostuttu. Ei mitään tarttumapintaa.
Vähän vaikea sanoa, kun ei näe sinne toisen mieleen. Voi olla ettei se halu olla toisen lähellä liity välttämättä millään tavoin miehiin vaan yleisesti ihmisiin. Kärtsä on niin luonteva kaikenikäisten ja tyyppisten ihmisten kanssa. Se voi olla myös halua miellyttää ihmisiä ja tarve koskettaa yleisöä. Voi myös olla että kyseessä on puhtaasti ihan harkittu rooli, johon Jeren oli helppo sisäistyä.Kärtsällä on kyl jonkunlainen viehtymys miehiin, pakko olla, joko tiedostamaton tai tiedostettu. En tiedä mistä on lähtöisin, ehkä lätkäpiireissä hänen ns. rooli muita pienempänä oli hiukan tuon suuntainen? Hän on tosi avoin, sosiaalinen, puhuu tunteistaan, epätyypillinen mies. Myös seksuaalisesti. Ne put oil Bojan body yms jutut lähti niin luontevasti. Ja hiplailut yms.
Olen katsonut noita videoita jälkikäteen, ja voi jestas sentään. Siinä on kyllä niin ihastunut (rakastunut!) K ja ihastunut B. En muuten usko, että olisi kadonnut tämä tunne, vaan voi tapaamisen myötä löytyä.Mä oletan myös, että se bromance oli Rekon keksimä. Ajattelivat lähinnä sitä joksikin kevyeksi läpäksi, mutta he eivät vielä siinä vaiheessa tajunneet, että K:n jutut eivät ole millään tavalla kevyitä. Joku täällä kirjoitti joskus hyvin, että Joksujen harjoittama läheisyyskulttuuri kohtasi K:n estottomat jutut ja se oli sitten bingo & shakkimatti.
Mua kiinnostaisi kanssa tämä. Kiertueet ja markkinointi olisi ainakin hoidettu mahtipontisemmin. Olisiko nähty muitakin Bxmies bromanceja eri maissa.Mua kiinnostaisi tietää mikä olisi Joksujen meno nyt jos eivät olisi antaneet (hätiköityjä) potkuja Rekolle. Ei varmaan olisi ainakaan hiljaista!
Tämä ei ole shippiketju. Saat toki shipata täälläkin, mutta sitä varten on kuitenkin jo kaksi muutakin ketjua olemassa.Olen katsonut noita videoita jälkikäteen, ja voi jestas sentään. Siinä on kyllä niin ihastunut (rakastunut!) K ja ihastunut B. En muuten usko, että olisi kadonnut tämä tunne, vaan voi tapaamisen myötä löytyä.
eikä ruississa soitettaisi jossain kusisessa teltassa viimisenä päivänä viimisenä esiintyjänä samaan aikaan kun pääesiintyjä esiintyy toisaallaMua kiinnostaisi kanssa tämä. Kiertueet ja markkinointi olisi ainakin hoidettu mahtipontisemmin. Olisiko nähty muitakin Bxmies bromanceja eri maissa.
Miten niin k ei tarvinnut lisänäkyvyyttä? Kärtsähän todellakin tarvitsi lisänäkyvyyttä, mutta sekään ei riittänyt voittoon.No heidän puoleltaan varsinkin oli. Kyllä siellä oli aloitettu se verkostoitumisen ja näkyvyyden hankkimisen suunnittelu jo alkuvuodesta. Nehän oli opetelleet suurin piirtein kaikkien muidenkin biisit ulkoa ennen viisuja, eikö se jo osoita aikamoista laskelmointia. Reko on markkinointimies, kyllä se homman osasi. Sitä paitsi kuten joku jo sanoikin, ei Kärtsä sitä lisänäkyvyyttä tarvinnut, hän oli tähti jo ennen yksiäkään prepartyja.