K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
No mä näen tämän saman kuin säkin. B:n katseessa ja olemuksessa on tietynlaista väreilyä kun hän on D:n lähellä.
Mä näen myös. Mutta oon kyllä miettinyt johtuuko se siitä että ne on ainoat kuvat ja videot, joissa se on oikeasti niin läheisissä tunnelmissa yhtään kenenkään kanssa. Tiedän että vauvalla nää kuitattiin ihan sillä pelleilyselityksellä ja että ainahan joksut on toistensa sylissä jne. Mutta Damon ei olekaan joksu. Enkä ihan vastaavassa tilanteessa ole ketään heistäkään nähnyt. Janin toki Naceen painautuneena, mutta en niitäkään samalla tavalla sylikkäin kuin B ja D siinä nojatuolilla olivat, vaikka tosi läheisissä tunnelmissa he kieltämättä usein ovatkin. Mutta esim k:n kanssa ei ollut samaa, vaikka kivaa jännitettä viisuviikolla näkyikin. Kaulapusut käytävässä nähtiin, mutta mitään muuta tuskin tapahtui, ihan jo siitä ilmeisestä syystä että k on varattu.

En siis osaa sanoa näenkö bojanin ja damonin välillä jotain erityistä siksi että näen ylipäänsä jotain, vai siksi että oikeasti aistisin jotain kipinää heidän välillään. Mutta tykkään tästä ajatuksesta, joten eipä sillä niin väliä.
 
Martin istuu Bojanin sylissä siinä Križanken mainosvideolla.
 
vierailija
Joo ja onhan ne monissa haastatteluissakin sylikkäin. Mutta ne on vähän erilaisia tilanteita kuin tuollainen ihan vaan kotioloissa istuskelu.
Varmaan ne istuu kotioloissakin välillä toistensa sylissä. Mutta se on kyllä totta, että hyvin lyhyessä ajassa on välit Damonin kanssa kehittyneet fyysisestikin hyvin läheisiksi. Vaikka Bojan on selvästi nopea ystävystymään ja tykkää kosketella kavereitaan, niin tuskin hänkään sentään kaikkien tuttujensa päällä makoilee.
 
vierailija
Musta siinä sylikuvassa B:lla on sellainen utuinen, vähän haaveileva ja kuuma katse. Siinä sohvavideossa taas näen alussa selvää flirttiä, kun katsoo D:tä, pilkettä on silmäkulmassa, mutta ei mitään pelleilyä. Sitten tulee se pelleily Juren kanssa, mikä on eri asia. Lisäksi näyttää että B antaa vielä D:lle pusunkin. Siitä ei kyllä oikein näe minne, poskelle vai suulle.
 
No tämäpä juuri! Ymmärrän että B ja D asuivat samassa kaupungissa ja näkivät varmaan tosi usein, mutta onhan se silti aika nopea tutustuminen, jos tuollainen fyysisyys tuntuu luontevalta noin kuukauden tuntemisen jälkeen. Vertaan nyt k:hon jonka kanssa ei ollut samanlaista pitkää yhtenäistä aikaa, mutta kuitenkin useita tapaamisia prepartyissä, viisuviikolla ja vielä suomessa, suunnilleen saman kai siinä samassa parin kuukauden ajassa. Ei heistä ole tuollaisia kuvia joissa istuskeltaisiin sylikkäin, rintamasuunta vastakkain, kädet toisen ympärillä. Ja sitä kuvamateriaalia on heistä kuitenkin paljon enemmän. Siksihän se Damon kai vauvalla alkoi ärsyttääkin.
 
Juu se haluttiin heti tosi pontevasti kieltää, ei sitä haluttukaan nähdä että siinä vois oikeasti olla jotain.
 
vierailija
Musta siinä sylikuvassa B:lla on sellainen utuinen, vähän haaveileva ja kuuma katse. Siinä sohvavideossa taas näen alussa selvää flirttiä, kun katsoo D:tä, pilkettä on silmäkulmassa, mutta ei mitään pelleilyä. Sitten tulee se pelleily Juren kanssa, mikä on eri asia. Lisäksi näyttää että B antaa vielä D:lle pusunkin. Siitä ei kyllä oikein näe minne, poskelle vai suulle.
Mä aina sanonut tän saman mut musta on niin kuumaa kun bojan nielasee just kun se alottaa sen rinnan hivelyn 🥵 Mustakin se sataa siinä lopussa pusun, tai ainakin yrittää. Ei siinä asennossa oikein muuten ole järkeä kääntää päätä damonia kohti.

Ja tosiaan Jure tulee siihen ihan erikseen, ja silloin siitä tuleekin ihan eri tilanne. B olisi joka tapauksessa ollut siinä sukimassa damonia.
 
vierailija
Mä aina sanonut tän saman mut musta on niin kuumaa kun bojan nielasee just kun se alottaa sen rinnan hivelyn Mustakin se sataa siinä lopussa pusun, tai ainakin yrittää. Ei siinä asennossa oikein muuten ole järkeä kääntää päätä damonia kohti.

Ja tosiaan Jure tulee siihen ihan erikseen, ja silloin siitä tuleekin ihan eri tilanne. B olisi joka tapauksessa ollut siinä sukimassa damonia.
Me nähdään tää hyvin samalla tavalla.
 
vierailija
Kiitti! Olin sentään nähnyt tän, vaikken muistanutkaan.

Tässä on myös yksi sylikuva viisuista.

Mä luulen että noi on kyllä varmasti toistensa syleissä ihan kotioloissakin, mutta kieltämättä D on bändin ulkopuolinen ja hyvin uusi tuttavuus.
 
vierailija

Tossa näkyy sekä nielaisu että oletettu suukko. Ihan nyt tällasena hyvän yön toivotuksena kaikille
Ja tossa näkyy muuten tarkemmin tuo D:n ilme myös, vaikka moni oli sitä mieltä että D näyttäis siltä että ei kiinnosta. Onhan sekin ihan onnellisen näköinen tossa kun hetkeksi sulkee silmät ja taivuttaa päätä taakse. Pieni hymynkare käy myös kasvoilla. Keskittyy vaan sitten muuten enemmän niihin Juren touhuihin.
 
vierailija
No nyt joku sanoitti sen miksi nää pelleilypuheet on vaivanneet mua! Oon itse bi ja musta on tuntunut aina jotenkin kummalta kun milloin mistäkin (lähinnä joksujen) hiplauksista ja lähentelyistä on sanottu että se on vain pelleilyä eli ei voi olla homo tai bi. Nyt tajuan että se mikä on häirinnyt on just tuo ajatuskulku, että pelleilyä ei olisi jos olisi homo. En tajua miksi ei olisi.
Niin, tämä. Olen hetero, enkä tajua, miksi heterot haluaisivat pelleillä aiheella? Ennemmin just luulisi, että homot pelleilee, koska eivät voi tosissaankaan niitä tunteita osoittaa.
 
Yhteistyössä