K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Minä taas en usko soolouraan ollenkaan, kun on jo sitä kokeillut, eikä viihtynyt, näyttelijän työt saattaisikin kiinnostaa, mutta voi tehdä bändin ohellakin
Mäö taas uskon, että aika ei ollut silloin oikea hänelle. Se, että on jo kerran kokeillut soolouralle menoa kertoo minulle ennemminkin siitä, että se ajatus nimenomaan on mielessä.
 
vierailija
Mäö taas uskon, että aika ei ollut silloin oikea hänelle. Se, että on jo kerran kokeillut soolouralle menoa kertoo minulle ennemminkin siitä, että se ajatus nimenomaan on mielessä.
Mutta siitähän se nimenomaan kertoi ettei sooloilu sopinut sille ollenkaan ja kaipasi bändiä ympärilleen. Miten tosta voi tulkita että haluaa uudestaan kokeilla soolouraa?
 
vierailija
Mutta siitähän se nimenomaan kertoi ettei sooloilu sopinut sille ollenkaan ja kaipasi bändiä ympärilleen. Miten tosta voi tulkita että haluaa uudestaan kokeilla soolouraa?
Hmh, no siten, että ihminen muuttuu kasvaessaan jne. En siis sano, milloin voisi jatkaa soolouralla, mutta itse uskon, että on todella mahdollista. Ja että Bojan on esiintyvä artisti hautaan saakka.
 

Yhteistyössä