K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Mä voisin käydä Koon keikoilla, mutta en kans pidä siitä somesisällöstä, ei vaan pysty katsomaan. En kyllä vauvalla tätä sanoisi, sillä käyn sielläkin ja ihan kiltisti käyttäydyn siellä.
Itse olen sanonut vauvallakin negatiivisia huomioita ja vielä viime kesällä ne oli sallitumpia ja niistä virisi oikeata keskustelua. En tosin enää aikoihin ole sinne edes kirjoitellut. Muuttuiko tämäkin sitten uuden paatin myötä että kaikki keskustelu mielipiteistä on kiellettyä ja pitää vaan kompata toisia ihkuposihötössä kelluen?

Kummallista vaan että tarvitaan kaksi paikkaa (tai vieläkin useampi) missä keskustella aiheesta ja toiseen kirjoitella tietynlaisia ja toiseen toisenlaisia ja sitten suuri osa ramppaa kaikissa lukemassa ja kirjoittelemassa niitä. Monesti on käynyt niin että en voi muistaa missä näistä palstoista on ollut mikäkin juttu. Tehtiinkö tämä vaan sen vähemmistön takia jonka silmiin sattuu lukea mitään muuta kuin positiivista?
 
vierailija
Itse seuraan molempia lähinnä ilmiöinä. Tai K:ta, B ei sinänsä mikään ilmiö ole koskaan ollut kun ei suosio tai karisma yksin sellaiseen riitä. Nyt taas olen huomannut että B yksin on tosi tylsä ja samoin muut Joksut. Heistä puuttu se jokin mikä suureen suosioon tarvitaan ja musiikkikin on aika mitäänsanomatonta. Olen miettinyt miten on jännä että K sai B:n vaikuttamaan mielenkiintoiselta ja yksin on ihan plääh.
Musta se on ihan toisinpäin. B:n seura saa muutkin vaikuttamaan kiinnostavilta. Siitä kai se on vaan kyse kuka itseä kiinnostaa henkilönä eniten. Mulle se on ehdottomasti B. Tykkään siitä millainen se on ihmisenä ja on tietysti syötävän söpö myös. Tykkään tyyppeinä myös muista joksuista, niiden jutut ei koskaan kyllästytä. Tykkään myös K:sta edelleen mutta en seuraa yhtä paljon kuin joksuja. D on ihan jännä tyyppi, mutta silti kiinnosti enemmän B:n seurassa.
 
vierailija
Monta Joksu ketjua oikein tarvitsette? Täällä, Puutarhassa ja Joksuketjussa samat muutamat ihmiset jauhaa samoista asioista päivästä toiseen. Yksi ketju aina hiljenee kun toisessa alkaa keskustelu..
No niinpä, kun aikuiset ihmiset ei kestä jos joku on eri mieltä asioista, niin pitää häivyttää ne näkyvistä. Emo-ketjussa ei saa puhua päähenkilöiden suhteista muihin ihmisiin, JO ketjussa saa, mutta ei saa esittää kritiikkiä heitä kohtaan, täällä ilmeisesti sitten saa kumpaakin. Näin olen ymmärtänyt.
 
vierailija
Eihän se ole mikään ihme että jonkun artistin seuraaminen lopahtaa. Etenkin sellaisen joka nousi koko kansan tietoisuuteen formaatissa, joka on aika säännelty niin kuin Viisut. Seuraamaan alkoi moni, joka ei muuten olisi. Osa jää seuraamaan ja osa poistuu kun artisti ei lopulta ole itselle sopiva. Normaalia toimintaa musiikin saralla. Täällä vain osa jämähti shippiin ja se pettymys kun se ei ollutkaan kummankaan puolelta sitä mitä uskoi pitää purkaa johonkin. Monella se negatiivisten tunteiden purkautumiskohde on K kun B on heille se ihailun ja samaistumisen kohde. Eihän se tervettä ole ja normaalisti asiaan suhtautuvat vain lopettaa seuraamisen.
 
vierailija
Itse olen sanonut vauvallakin negatiivisia huomioita ja vielä viime kesällä ne oli sallitumpia ja niistä virisi oikeata keskustelua. En tosin enää aikoihin ole sinne edes kirjoitellut. Muuttuiko tämäkin sitten uuden paatin myötä että kaikki keskustelu mielipiteistä on kiellettyä ja pitää vaan kompata toisia ihkuposihötössä kelluen?

Kummallista vaan että tarvitaan kaksi paikkaa (tai vieläkin useampi) missä keskustella aiheesta ja toiseen kirjoitella tietynlaisia ja toiseen toisenlaisia ja sitten suuri osa ramppaa kaikissa lukemassa ja kirjoittelemassa niitä. Monesti on käynyt niin että en voi muistaa missä näistä palstoista on ollut mikäkin juttu. Tehtiinkö tämä vaan sen vähemmistön takia jonka silmiin sattuu lukea mitään muuta kuin positiivista?
Kyllähän vauvalla on jo pidempään ollut sellainen meininki, että jos on jotain muuta kommenttia kuin positiivista oot heti ankeuttaja tai trolli (en kyllä enää edes muista milloin tuo alkoi). Itse luen ja kirjoittelen vaan säännöllisesti tänne, vauvaa lueskelen pari kertaa viikossa, mutta en oo sinne enää kirjoitellut pitkiin aikoihin mitään ja kaipaan itse myös sitä viime kesän meininkiä kun ei heti tultu jankkaamaan säännöistä eikä muutenkaan oltu niin tiukkiksia sen suhteen mitä siellä kirjoiteltiin
 
vierailija
No niinpä, kun aikuiset ihmiset ei kestä jos joku on eri mieltä asioista, niin pitää häivyttää ne näkyvistä. Emo-ketjussa ei saa puhua päähenkilöiden suhteista muihin ihmisiin, JO ketjussa saa, mutta ei saa esittää kritiikkiä heitä kohtaan, täällä ilmeisesti sitten saa kumpaakin. Näin olen ymmärtänyt.
No ei toi B:n suhde mitään vahvistettu asia ole, en ymmärrä miksi siitä täälläkään puhutaan totena asiana niinkuin paremminkin tiedettäisiin jotakin
 
vierailija
Monta Joksu ketjua oikein tarvitsette? Täällä, Puutarhassa ja Joksuketjussa samat muutamat ihmiset jauhaa samoista asioista päivästä toiseen. Yksi ketju aina hiljenee kun toisessa alkaa keskustelu..
No tää ketjupelleily on suoraan sanottuna ihan hanurista nykyään, itse oisin ainakin mieluummin vain yhdessä yleisketjussa ja lisäksi yöketju plussalla. Mutta joillain tuntuu olevan aiheita joita ei millään pysty sietämään, oli se sitten shippaus tai S&D, ja se johtanut porukan hajaantumiseen.
 
vierailija
Musta se on ihan toisinpäin. B:n seura saa muutkin vaikuttamaan kiinnostavilta. Siitä kai se on vaan kyse kuka itseä kiinnostaa henkilönä eniten. Mulle se on ehdottomasti B. Tykkään siitä millainen se on ihmisenä ja on tietysti syötävän söpö myös. Tykkään tyyppeinä myös muista joksuista, niiden jutut ei koskaan kyllästytä. Tykkään myös K:sta edelleen mutta en seuraa yhtä paljon kuin joksuja. D on ihan jännä tyyppi, mutta silti kiinnosti enemmän B:n seurassa.
Tietysti henkilökohtaisesti voit olla eri mieltä. Ei se kuitenkaan tee siitä suuremmassa mittakaavassa totta. En tiedä yhtään tapausta, jossa B:n kanssa näkyminen olisi nostanut henkilön suosiota, seuraamista tai kuunteluita. K:n kohdalla näitä on monia tapauksia. B itse suurimpana esimerkkinä.
 
B yksin on aika mitäänsanomaton tapaus. Näkeehän sen jo suosiosta. Suurimmat huomiot on saanut K:n kautta, sitten D:n ja nyt S:n. Tietysti hänen ulkonäköään ihastellaan, mutta ei se ihan yksin riitä.
 
Tarviiko sen olla suuremmassa mittakaavassa totta jos joku sen kokee niin? Ei varmaan ollut hänen pointtinsa tässä vaan hän ilmaisi oman mielipiteensä asiasta
 
Missä kuplassa sä oikein elät? Kyllä, K:n kautta B sai näkyvyyttä ja huomiota, mutta Damonin ja Sadien kautta saatu huomio on aika minimaalista.
 
vierailija
Tarviiko sen olla suuremmassa mittakaavassa totta jos joku sen kokee niin? Ei varmaan ollut hänen pointtinsa tässä vaan hän ilmaisi oman mielipiteensä asiasta
Niin ja itse ilmaisin omani vastauksena hänelle. Hänkin päätti vastata edelliselle. Kaikilla on siihen oikeus. Asiat voi korjata kun ”minä ajattelen näin” on kuitenkin eri asia kuin miten asiat oikeasti ovat.
 
vierailija
B yksin on aika mitäänsanomaton tapaus. Näkeehän sen jo suosiosta. Suurimmat huomiot on saanut K:n kautta, sitten D:n ja nyt S:n. Tietysti hänen ulkonäköään ihastellaan, mutta ei se ihan yksin riitä.
Näähän on jokaisen henkilökohtaisia mielipiteitä. Omaan makuun B on ehdottomasti kiinnostavin persoona heistä, tykkään hänen jutuistaan. Samassa paketissa tulee fiksu ja ajatteleva tyyppi ja kevyt pelleilijä. Hänestä huokuu myös sellainen positiivinen energia, mistä tykkään. Tykkään muidenkin Joksujen jutuista myös.
 
Sama juttu mulla. Mua kiinnostaa K vain Bn seurassa ja S ja D ei kiinnosta yhtään.
 
Yhteistyössä