Juuri 3 perättäisen keskenmenon kokenut

Kaipaisin kovasti vertaistukea.
Haluaisin jakaa tarinani. Synnytin sektiolla terveet poikalapset vuonna 2005 ja 2008. Raskaus aika sujui ongelmitta kummassakin.

2011 keväällä aloimme mieheni kanssa haaveille kolmannesta lapsesta, aavistamatta mitä olisi edessä. Raskauduin heti kesän 2011 alussa, veren vuoto alkoi rv 8 ja raskauden todettiin keskeytyneen. Tämäkin tuntui tietysti masentavalta mutta ajattelimme että yritämme uudelleen.

Nyt elettiin maaliskuuta 2012 ja huomasin olevani jälleen raskaana. Iloitsin raskaudesta varovaisen toiveikkaasti. Sitten oli niskapoimu ultran aika ja kaikki tuntui olevan kunnossa. Ultrasta kului muutama päivä ja puhelin soi. Olin jääneet "kiinni" yhdistelmä seulassa ja meille suositeltiin kromosomitutkimuksia. Minulla nimenomaan papp- alhainen, jonka takia seula hälytti. Iloksemme saimme kuitenkin tietää että kaikki oli kromosomien kohdalta oli kunnossa.

Sitten koitti neuvola ja viikkoja piti olla 17. Sydänääniä ei saatu kuulumaan. Hoitaja koitti moneen kertaan. Sain saman tien lähetteen keskussairaalaan. Siellä todellakin paljastui että pieni poika sikiömme oli menehtynyt rv15. Maailmamme musteni sillä hetkellä. Silloin 4 ja 6 vuotiaat poikamme kuitenkin pitivät arjessa kiinni.

Syyskuussa 2012 menimme keskussairaalaan kuulemaan patologin tuloksia. Mitään syytä ei löydetty. Lääkäri vakuutteli kaiken olevan vain huonoa tuuria.

Marraskuussa 2012 huomasin jälleen olevani raskaana. Ajattelin että nyt ei voi mikään enää mennä pieleen, vaikka olin kyllä peloissani. Tammikuussa 2013 koitti niskapoimu ultra ja kaikki tuntui olevan kunnossa. Seuraavassa neuvolassa rv 14 kaikki oli kunnossa sydänäänet kuuluivat hyvin. Veriseulan tuloksia sen sijaan ihmettelin kun papp-a oli jälleen aika matala. Minulla muut arvot olivat kuitenkin niin hyvät että seula ei hälyttänyt täpärästi. Mnulle oli sovittu rv 16 ylimääräinen ultra juuri viime kertaisen takia. Jännitin aika tavalla ultraa. Huomasin heti ultrauksen alettua lääkärin ilmeestä, että kaikki ei ole hyvin. Sikiön sydän ei lyönyt. Maailmani romahti siihen paikkaan. Sikiö oli menehtynyt rv 14 ilmeisesti aika pian neuvolan jälkeen. Sain lähetteen heti sairaalaan lääketieteelliseen tyhjennykseen., joka oli jälleen rankka kokemus. Toimenpiteestä on nyt muutama päivä ja suru on sanoin kuvaamatonta... Mielessä pyörii mitä seuraavaksi .... Oliko tämä nyt tässä , emmekä enää ikinä saa elävää lasta, uskallammeko enää yrittää, kysymyksiä paljon, vastauksia vähän.

Joka tapauksessa kaikki lähtee taas patologille ja 8 viikon päästä kuullaan tulokset.
Nyt muutenkin ruvetaan selvittämään tilannetta tarkemmin ja pääsemme jatkotutkimuksiin. Erityisesti lääkäriäkin mietitytti papp-a, joka on ollut joka kerta minulla matala. Se voi nimittäin kertoa että jotain pielessä. Onko kokemuksia tosta papp-a arvosta?

Johan tuli vuodatus .... Kaipasin kovasti vertaistukea!

Onneksia minulla on kuitenkin 2 ihanaa tervettä poikaa, jotka pitävät arjessa kiinni.

 

Hei. Ensimmäisenä suuren suuret pahoittelut menetystenne johdosta. Tarinasi kuulostaa osittain kovin tutulta, valitettavasti. Minullakin on kaksi poikaa, ja syksylla aloimme mieheni kanssa haaveilla kolmannesta lapsesta. Tulinkin nopeasti raskaaksi ja alkuraskauden ultrassa ja niskapoimu-ultrassa kaikki näytti hyvältä. Tasan kaksi viikkoa sitten, raskausviikolla 17+4 neuvolassa ei sitten saatu sydänääniä kuuluviin, ja ultrassa varmistui se kaikkein pahin mahdollinen, sikiö oli kuollut ja koko vastasi viikkoja 14+. Seuraavana päivänä synnytin pienen pienen poikamme. Patologin lausuntoa ja muita kokeita sitten odotellaan tässä... (Jos haluat lukea tarinastani enemmän niin kirjoitin pitkän pätkän tuohon myöhäinen keskenmeno-kertjuun). Suru on niin sanoinkuvaamattoman suuri ja kauhea, etten voi kuvitellakaan miltä tuntuu käydä tämä läpi kaksi kertaa... Paljon samoja mietteitä on minullakin: toive kolmannesta lapsesta elää vielä, mutta miten sitä uskaltaa, pelko on suuri ja ajatukset kulkevat vuoristorataa... Noista kokeista ei ole minulla kokemusta,seulat eivät ole minun kohdalla hälyttäneet yhdessäkään raskaudessa. Toivottavasti saisitte tutkimuksista jotain vastauksia, epätietoisuus on raastavaa...

Paljon voimia sinulle surutyöhön, jos haluat kysyä vielä jotain niin vastaan mielelläni.

(Oletko muuten tutustunut käpy ry:n toimintaan? Mm facebook-sivu löytyy ja vertaistukea on tarjolla, olen itsekin mukana suljetussa fb-ryhmässä.)

 

Hei.
Otan osaa suruusi. Tiedän miltä sinusta tuntuu. Olen itse kokenut yhdessä vaimoni kanssa kolme keskenmenoa vuoden sisällä. Meillä ei ole yhteisiä lapsia, eikä nyt sitten varmaan tule olemaankaan :-(

Kysyin vaimolta alkuraskauden aikana jatkuvasti, onko kaikki ok. En alussa uskaltanut iloita raskaudesta ollenkaan, koska kaksi keskenmenoa oli jo koettuna. No viikkoja oli jo sen verran, että ajattelin kaiken menevän tällä kertaa hyvin ja suunnittelin jo elämää vauvan syntymän jölkeen. Vaimoni ei uskaltanut suunnitella mitään. Pelko oli kokoajan läsnä.
Maanantaina menimme ultraan vain saadamme varmuuden, että kaikki on kunnossa. No eipä sitten ollutkaan... En pysty sanoin kuvailemaan sitä tuskaa, jonka koimme, kun selvisi, että sykettä ei näkynytkään.
Emme ole päässeet yli vielä siitä ensimmäisestäkään keskenmenosta, enkä rehellisesti sanottuna tiedä miten tästä selvitään. Huomenna on edessä kaavinta.
Hyvää ystävänpäivää,

-Mika

 

Miirabell, laitoin sinulle yksityisviestin Tulikohan se perille.

 

Pahoittelut kaikille menetyksen kokeneille ja uskoa tulevaisuuteen! Minulla on kaksi tyttöstä -08 ja -11. Kolmatta kovasti mieheni kanssa toivoisimme. Tammikuussa -12 olin iloksemme raskaana,kaikki oli np-uä:ssä hyvin,mutta sitten neuvolassa 18+2 sydänääniä ei kuulunut ja sairaalan uä:ssä huomasin,että pieni oli menehtynyt. Lääkäri sanoi,että pieni oli menehtynyt jo rv 15. Lääkkeellinen tyhjennys,kaavinta ja SUURI SURU. Minusta otettiin hyytymistekijät,niissä ei vikaa. Toinen kkm oli lokakuussa 2012 rv12+3 np-ultrassa pienen sydän ei lyönyt. Pieni oli menehtynyt hetkeä ennen.Kaikki tuntui epäuskottavalta. Sikiö tutkit ja kaikki oli ok. Miehestäni ja minusta tutk peruskromosomistot,mitkä oliva normaalit. Lääkäri sanoi,että huonoa tuuria vain. Raskauduin pian uudestaan ja lääkärin kehotuksesta käytin Primaspaneja heti raskauden alettua. Kaikki sujui hyvin ja ehdin kuulla sydänäänetkin,mutta sitten Taas np-ultrassa 1.3.13 sydänääniä ei ollut ja pieni oli menehtynyt ihan niinä päivinä. Kolmannen kerran vuoden sisään lääk.tyhjennys ja kaavinta.Maailmani on aika rikki ja takki tyhjä. Voinko saada enää kolmatta lasta. Olen kiitollinen ja ikionnellinen tyttösistäni,mutta kaipuu kolmannesta on ja pysyy. Kestääkö kohtuni kun kaavintoja on noin monta.. Onko kokemuksia? Itse olen alkanut epäillä verenkierto-ongelmia itselläni,mitkä näitä km aiheuttaa vaikka tukostaipumistekijöitä ei olekaan. Onko kokemuksia? Olisiko täällä ketään,jolla on jo lapsia ja useampi km rv 12+ ja sitten on onnistunut saamaan vielä pienokaisen?