S
Synnytyskertomus
Vieras
Tässäpä minun ensikertalaisen kokemus synnytyksestä!En tiedä onko tällä keskustelupalstalla tapana niitä lisäillä,mutta itse odotusaikana rakastin lukea toisten synnytyskertomuksia, joten tässäpä tämä!
Lauantaina 27.1.2007 yhdeksän maissa illalla tuli ensimäinen supistus. Supistuksia tulikin sitten koko seuraavan yön epäsäännöllisesti, välillä tunnin, välillä viiden minuutin välein. En todellakaan ajatellut vielä niiden olevan "niitä supistuksia", tuumasin vain että synnytys on varmaan muutamien vuorokausien päästä tulossa kun niin kovasti nipistelee. Limatulppaa bongasin ekan kerran myös kyseisenä lauantaina ja sitä tulikin pikkusen koko päivän ajan.
Sunnuntaina 28.1.2007 aamulla tuli supistuksia epäsäännöllisesti, mutta ne alkoivat olla jo melko kipeitä. Kävin suihkussa ja supistukset lopahtivat hetkeksi. Lähdimme mieheni kanssa kylästelemään. Välillä olin tosi kipeä, mutta supistusten välit olin ihan pirtsakkana (=. Ruoka ei kuitenkaan maistunut. Sitten lähdimme kaverin uudelle talolle ja sitä kautta sairaalaan katsomaan tuttavan ja uutta vauvaa. Sairaalassa supistukset alkoivat olla jo melko mojovia, mutta en todellakaan tajunnut vielä tässäkään vaiheessa niiden olevan synnytyssupistuksia. Pyysin kätilöä mittaamaan verenpaineeni, koska se oli ollut koholla koko viikon ja valkuaistakin olin pissasta mittaillu yhtenä päivänä. Alapaine olikin koholla, 101! Sanoin kätilölle, että on supistellu yön ja päivän, mutta kätilö toikaisi, että eivät voi olla synnytyssupistuksia, koska en lähtisi "tällain visiitille sairaalaan" kattoon vauvaa, jos oikeita suppareita olis. Mietin aivan samaa. Kätilö kehoitti menemään kotiin lepäämään, koska olin kuulemma väsyneen näköinen (kova flunssa ja vähäiset unet monen viikon ajalta...).Sitten sanoi kuitenkin heti perään että kun on niin hiljaista niin otetaan käyrät ja katsotaan mikä tilanne. Tarkkailuhuoneeseen tuli toinen kätilö. Joku lääkäri sattui myös juuri paikalle ja teki sisätutkimuksen. Sekä minä ja mieheni, että lääkäri ja kätilö oltiin tosi yllättyneitä, kun lekuri kertoi, että kohdunsuu 4 senttiä auki ja kanavaa ei ole jäljellä, synnytys on hyvästi käynnissä! Apua! Minä haluan kotiin lepäämään niinku kätilö käski mennä! Lievä jännitys iski päälle, kun kaikki tuli niin yllätyksenä. Pelotti, että miten jaksan synnyttää, kun olin edellisen yön valvonu ja oikeestaan monta viikkoa nukkunu niin huonosti. Ja flunssakin vielä vaivasi. Äkkiä kuitenkin psyykkasin itseni synnytyskuntoon. Muita vaihtiksia ei tainnu jäädä jäljelle ku valmistautua synnytykseen (=.
Kätilö teki peräsuolihuuhtelun (mikä ei ollut mikään iso juttu vaikka sitäkin olin etukäteen jänskänny) ja otti käyriä supistuksista ja vauvan sydänäänistä. Koneesta näkyikin että supistukset olivat jo ihan korkeilla lukemilla ja kuuluikin käydä vähän kipeää. Kätilö sanoi, että jos hyvin käy, niin vauva syntyy jo tämän vuorokauden puolella! Minä ja mieheni mietittiin, että "TUSKIN!! Eihän me oltu synnyttämään ees tulossa!!!"
Mies lähti käymään kotona hakemassa sairaalakassin, minä menin johonkin huoneeseen odottelemaan. Mies tuli alle tunnissa takaisin sairaalaan ja siirryimme heti synnytyssaliin. Kello oli noin 17 ja siirryin ammeeseen. Kuuma vesi helpotti kipuja todella hyvin! Mieheni suihkutti kuumaa vettä mahan päälle koko ajan ja juteltiin niitä näitä, supistusten aikana "vetäydyin" ihan hiljaiseksi omiin maailmoihini, mutta välit olin ihan ok! Olin ammeessa noin tunnin ja koska vesi helpotti kipuja niin hyvin, sanoinkin miehelleni, että en taida tarvita mitään puudutuksia. Hän oli onneksi toista mieltä ja kehoitti ottamaan epiduraalin ponnistusta varten. Kätilö kävi vähän väliä tarkistamassa että kaikki on ok, ja meinasi, että voipi olla, että lapsi syntyy jo hänen iltavuoronsa aikana. En uskonut itse siihen, koska en pahemmin kipeä edes vielä ollut. Koko ajan odotin sitä suurta synnytyskipua. Samalla hän kysyi, että haluanko epiduraalin vai minispinaalin vai jotain muuta lievitystä kun nousen ammeesta. Minusta tuntui, että huijaan kätilöä kivuistani kun kerroin haluavani epiduraalin(=. Ammeesta noustuani huomasin supistusten voimakkuudesta, että en olisi kovin hyvin pärjännytkään ilman puudutuksia! Sain epiduraalin hyvin pian ammeesta noustuani, olisko kello ollu jotain 19.30. Laittaminen ei sattunut ollenkaan! Siinä samalla laitettiin tippaan oksitosiinia tulemaan suoneen, koska supistukset heikkeni jostain kumman syystä. Epiduraali vei kivun kokonaan pois, supistusten aikana tuntui ainoastaan painetta persauksessa (=! Noin klo 20 alkoi tuntua voimakasta ponnituksen tarvetta ja harjoittelinkin ponnistusta muutaman kerran ennen tositoimia. Kätilö haki toisen kätilön paikalle avustamaan ponnistuksessa. Ponnistelin aina supistusten tullessa, vaikka itsestä tuntuikin, ettei niiden seurauksena mitään tapahdu. Noin vartin jälkeen kätilö jo sanoi, että "tumma tukka näkyy, haluatko kokeilla?" Johon minä karjaisin että "no en tosiaan halua!" Seuraavalla ponnistuksella vauva syntyikin jo kokonaan, kello 20.27. Tuore isä sai katkaista napanuoran. sanoinkuvaamattoman onnellinen olo!! Terve tyttö on syntynyt! 3620 g ja 51 cm! Isä kylvetti tytön ja kätilö mittasi sekä punnitsi. Samaan aikaan toinen kätilöistä hoiti minua, paineli istukan ulos ja ompeli. Synnytyssalissa olimme pari tuntia vielä synnytksen jälkeen. Ihastelimme uutta tulokasta ja joimme synttärikaffit! Ihana kokemus, eikä todellakaan niin kivulias kuin olin aiemmin ajatellut!
=) =)
Lauantaina 27.1.2007 yhdeksän maissa illalla tuli ensimäinen supistus. Supistuksia tulikin sitten koko seuraavan yön epäsäännöllisesti, välillä tunnin, välillä viiden minuutin välein. En todellakaan ajatellut vielä niiden olevan "niitä supistuksia", tuumasin vain että synnytys on varmaan muutamien vuorokausien päästä tulossa kun niin kovasti nipistelee. Limatulppaa bongasin ekan kerran myös kyseisenä lauantaina ja sitä tulikin pikkusen koko päivän ajan.
Sunnuntaina 28.1.2007 aamulla tuli supistuksia epäsäännöllisesti, mutta ne alkoivat olla jo melko kipeitä. Kävin suihkussa ja supistukset lopahtivat hetkeksi. Lähdimme mieheni kanssa kylästelemään. Välillä olin tosi kipeä, mutta supistusten välit olin ihan pirtsakkana (=. Ruoka ei kuitenkaan maistunut. Sitten lähdimme kaverin uudelle talolle ja sitä kautta sairaalaan katsomaan tuttavan ja uutta vauvaa. Sairaalassa supistukset alkoivat olla jo melko mojovia, mutta en todellakaan tajunnut vielä tässäkään vaiheessa niiden olevan synnytyssupistuksia. Pyysin kätilöä mittaamaan verenpaineeni, koska se oli ollut koholla koko viikon ja valkuaistakin olin pissasta mittaillu yhtenä päivänä. Alapaine olikin koholla, 101! Sanoin kätilölle, että on supistellu yön ja päivän, mutta kätilö toikaisi, että eivät voi olla synnytyssupistuksia, koska en lähtisi "tällain visiitille sairaalaan" kattoon vauvaa, jos oikeita suppareita olis. Mietin aivan samaa. Kätilö kehoitti menemään kotiin lepäämään, koska olin kuulemma väsyneen näköinen (kova flunssa ja vähäiset unet monen viikon ajalta...).Sitten sanoi kuitenkin heti perään että kun on niin hiljaista niin otetaan käyrät ja katsotaan mikä tilanne. Tarkkailuhuoneeseen tuli toinen kätilö. Joku lääkäri sattui myös juuri paikalle ja teki sisätutkimuksen. Sekä minä ja mieheni, että lääkäri ja kätilö oltiin tosi yllättyneitä, kun lekuri kertoi, että kohdunsuu 4 senttiä auki ja kanavaa ei ole jäljellä, synnytys on hyvästi käynnissä! Apua! Minä haluan kotiin lepäämään niinku kätilö käski mennä! Lievä jännitys iski päälle, kun kaikki tuli niin yllätyksenä. Pelotti, että miten jaksan synnyttää, kun olin edellisen yön valvonu ja oikeestaan monta viikkoa nukkunu niin huonosti. Ja flunssakin vielä vaivasi. Äkkiä kuitenkin psyykkasin itseni synnytyskuntoon. Muita vaihtiksia ei tainnu jäädä jäljelle ku valmistautua synnytykseen (=.
Kätilö teki peräsuolihuuhtelun (mikä ei ollut mikään iso juttu vaikka sitäkin olin etukäteen jänskänny) ja otti käyriä supistuksista ja vauvan sydänäänistä. Koneesta näkyikin että supistukset olivat jo ihan korkeilla lukemilla ja kuuluikin käydä vähän kipeää. Kätilö sanoi, että jos hyvin käy, niin vauva syntyy jo tämän vuorokauden puolella! Minä ja mieheni mietittiin, että "TUSKIN!! Eihän me oltu synnyttämään ees tulossa!!!"
Mies lähti käymään kotona hakemassa sairaalakassin, minä menin johonkin huoneeseen odottelemaan. Mies tuli alle tunnissa takaisin sairaalaan ja siirryimme heti synnytyssaliin. Kello oli noin 17 ja siirryin ammeeseen. Kuuma vesi helpotti kipuja todella hyvin! Mieheni suihkutti kuumaa vettä mahan päälle koko ajan ja juteltiin niitä näitä, supistusten aikana "vetäydyin" ihan hiljaiseksi omiin maailmoihini, mutta välit olin ihan ok! Olin ammeessa noin tunnin ja koska vesi helpotti kipuja niin hyvin, sanoinkin miehelleni, että en taida tarvita mitään puudutuksia. Hän oli onneksi toista mieltä ja kehoitti ottamaan epiduraalin ponnistusta varten. Kätilö kävi vähän väliä tarkistamassa että kaikki on ok, ja meinasi, että voipi olla, että lapsi syntyy jo hänen iltavuoronsa aikana. En uskonut itse siihen, koska en pahemmin kipeä edes vielä ollut. Koko ajan odotin sitä suurta synnytyskipua. Samalla hän kysyi, että haluanko epiduraalin vai minispinaalin vai jotain muuta lievitystä kun nousen ammeesta. Minusta tuntui, että huijaan kätilöä kivuistani kun kerroin haluavani epiduraalin(=. Ammeesta noustuani huomasin supistusten voimakkuudesta, että en olisi kovin hyvin pärjännytkään ilman puudutuksia! Sain epiduraalin hyvin pian ammeesta noustuani, olisko kello ollu jotain 19.30. Laittaminen ei sattunut ollenkaan! Siinä samalla laitettiin tippaan oksitosiinia tulemaan suoneen, koska supistukset heikkeni jostain kumman syystä. Epiduraali vei kivun kokonaan pois, supistusten aikana tuntui ainoastaan painetta persauksessa (=! Noin klo 20 alkoi tuntua voimakasta ponnituksen tarvetta ja harjoittelinkin ponnistusta muutaman kerran ennen tositoimia. Kätilö haki toisen kätilön paikalle avustamaan ponnistuksessa. Ponnistelin aina supistusten tullessa, vaikka itsestä tuntuikin, ettei niiden seurauksena mitään tapahdu. Noin vartin jälkeen kätilö jo sanoi, että "tumma tukka näkyy, haluatko kokeilla?" Johon minä karjaisin että "no en tosiaan halua!" Seuraavalla ponnistuksella vauva syntyikin jo kokonaan, kello 20.27. Tuore isä sai katkaista napanuoran. sanoinkuvaamattoman onnellinen olo!! Terve tyttö on syntynyt! 3620 g ja 51 cm! Isä kylvetti tytön ja kätilö mittasi sekä punnitsi. Samaan aikaan toinen kätilöistä hoiti minua, paineli istukan ulos ja ompeli. Synnytyssalissa olimme pari tuntia vielä synnytksen jälkeen. Ihastelimme uutta tulokasta ja joimme synttärikaffit! Ihana kokemus, eikä todellakaan niin kivulias kuin olin aiemmin ajatellut!
=) =)
