Moi!
Mun tyttöset ovat vuoden ikäiset identtisetkaksoset. Tempperamentti ja omaa tahtoa löytyy ja sen huomaa.
Meidän tai oikeastaan minun suurin ongelma on juominen, jo pitemmän aikaa. Juominen on tosi hankalaa. Juovat edelleen tuttelia noin 2-3 desiä ja siinä kaikki. Olen huolissani, kun kesäkin on tullut, että tytöt saisivat riittävästi nestettä. Neuvolassa aina muistavat muistuttaa että pitäisi juoda vähintään puoli litraa, tämä olisi tosiaan se minimi, enemmänkin olisi hyvä juoda.
Mitään konkreettista neuvoa ei ole sieltä tullut. Miten saan lapseni juomaan enemmän. Viimeisin neuvo oli että juottaa vaan useasti ja tarjoa ja anna joka käänteessä.
Olen yritän juottaa vettä, tavallista maitoa ja korviketta sekä mehuakin nokkamukista, mutta eipä oikein onnistu. Nokkamuki on ollut käytössä jo puolivuotta. On selllaisia mistä neste valuu kun vaan kaataa. Tämän hyvä puoli on siinä että suuhun vain voi kaataa, menee edes jotakin kielen päälle. Suurin osa valuu ruokalapun kouruun. Toiset mukit on sellaiset josta pitää imaista, jos jotakin meinaa suuhunsa saada. Tämä ei oikein toimi, sillä eivät vieläkään ole hoksannut sitä imemistä, vaikka tuttipullosta kyllä osaavat imeä.
Tuttipulloa eivät hyväksy ruokaillessa. Siitä juodaan vain maitoa, jos huvittaa.
Tytöt eivät juo itse, mukit ja pullot saavat vain kyytiä, kun itsenäisesti niitä käyttävät. Koko tienoo lainehtii ja minä saan kuivata lattioita, jee.
Siis minusta vaikuttaa siltä kuin he vain leikkisivät mukeilla ja pulloilla. Siksi olenkin ottanut tiukemman linjan ja kurin pidon. Pulloja ja mukeja ei heitellä, niistä otetaan vain juotavaa ja laitetaan pöydälle. (tämä kovistelu on vasta aluillaan)
Mua ottaa niin aivoon, kun pitää tuputtaa ja tuputtaa. Tiedän itse jo ennen tuputtamista ettei siitä ole mitään hyötyä. Siitä seuraa vain huutoa ja raivoa, kun heillä tosiaan on se omatahto. Työntävät vain pulloa tai mukia kauemmaksi, kääntävät päänsä pois ja huutavat. Eli pakkojuotto ei onnistu. Siis miksi edes yritän??? ja jotenkin meillä elämä jo on yhtä juottamista. Yritän tuputtaa kahdelle pääkölle juotavaa useasti ja nyt neuvolan neuvon mukaan pitäisi vielä useammin tarjoilla nestettä ja vielä useammin huudattaa ja... Apua kohta mä itse huudan..
Antakaa vinkkejä, neuvoja, teidän omia kokemuksia.
Kielokki ja tyttöset 1v.