Juomisen vaikeudesta..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kielokki
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Kielokki

Jäsen
04.06.2007
107
0
16
Moi!

Mun tyttöset ovat vuoden ikäiset identtisetkaksoset. Tempperamentti ja omaa tahtoa löytyy ja sen huomaa.


Meidän tai oikeastaan minun suurin ongelma on juominen, jo pitemmän aikaa. Juominen on tosi hankalaa. Juovat edelleen tuttelia noin 2-3 desiä ja siinä kaikki. Olen huolissani, kun kesäkin on tullut, että tytöt saisivat riittävästi nestettä. Neuvolassa aina muistavat muistuttaa että pitäisi juoda vähintään puoli litraa, tämä olisi tosiaan se minimi, enemmänkin olisi hyvä juoda.
Mitään konkreettista neuvoa ei ole sieltä tullut. Miten saan lapseni juomaan enemmän. Viimeisin neuvo oli että juottaa vaan useasti ja tarjoa ja anna joka käänteessä.

Olen yritän juottaa vettä, tavallista maitoa ja korviketta sekä mehuakin nokkamukista, mutta eipä oikein onnistu. Nokkamuki on ollut käytössä jo puolivuotta. On selllaisia mistä neste valuu kun vaan kaataa. Tämän hyvä puoli on siinä että suuhun vain voi kaataa, menee edes jotakin kielen päälle. Suurin osa valuu ruokalapun kouruun. Toiset mukit on sellaiset josta pitää imaista, jos jotakin meinaa suuhunsa saada. Tämä ei oikein toimi, sillä eivät vieläkään ole hoksannut sitä imemistä, vaikka tuttipullosta kyllä osaavat imeä.
Tuttipulloa eivät hyväksy ruokaillessa. Siitä juodaan vain maitoa, jos huvittaa.

Tytöt eivät juo itse, mukit ja pullot saavat vain kyytiä, kun itsenäisesti niitä käyttävät. Koko tienoo lainehtii ja minä saan kuivata lattioita, jee.
Siis minusta vaikuttaa siltä kuin he vain leikkisivät mukeilla ja pulloilla. Siksi olenkin ottanut tiukemman linjan ja kurin pidon. Pulloja ja mukeja ei heitellä, niistä otetaan vain juotavaa ja laitetaan pöydälle. (tämä kovistelu on vasta aluillaan)

Mua ottaa niin aivoon, kun pitää tuputtaa ja tuputtaa. Tiedän itse jo ennen tuputtamista ettei siitä ole mitään hyötyä. Siitä seuraa vain huutoa ja raivoa, kun heillä tosiaan on se omatahto. Työntävät vain pulloa tai mukia kauemmaksi, kääntävät päänsä pois ja huutavat. Eli pakkojuotto ei onnistu. Siis miksi edes yritän??? ja jotenkin meillä elämä jo on yhtä juottamista. Yritän tuputtaa kahdelle pääkölle juotavaa useasti ja nyt neuvolan neuvon mukaan pitäisi vielä useammin tarjoilla nestettä ja vielä useammin huudattaa ja... Apua kohta mä itse huudan..

Antakaa vinkkejä, neuvoja, teidän omia kokemuksia.

Kielokki ja tyttöset 1v.
 
meillä tytöt juo hyvin,vaikkakin välillä menee sotkuksi.mutta silloin kun kipeinä ovat olleet eivät ole oikein tahtoneet juoda niin ollaan pillillä juotettu ja ruiskullakin annettu vettä.pillimehut on meillä nyt ollut kovassa suosiossa.... =)
 
Tänään olen menossa kauppaan ja sieltä kokeeksi ostan pillejä. Toivottavasti tässä on ratkaisu ongelmaan ja tytöillä valo syttysi päissään! Pahoin pelkään, sillä he eivät oikein hoksaa nokkamukistakaan imeä. Mutta kokeiltava on.

Minun unohtui viimeksi kirjoittaa, että tytöt saan juomaan, kun ovat juuri nukahtaneet. Toki tässä häiriintyy unet ja saatan joutua nukuttamaan kahdesti. Tämän teen kuitenkin mielelläni, kun saan vaan edes jonkin verran nestettä menemään. Yleensä jos vaikka päivän aikana on mennyt nihkeät 100ml niin, minun on ihan pakko oman mielenrauhan takia pakkojuottaa tällä konstilla.

Ruiskulla juottaminen on kyllä tuttua. Tämä tuli tutuksi rotaviruksen aikana. Olen kuitenkin ihan tietoisesti jättänyt tämän vaihtoehdon pois. Haluan että tytöt oppisivat juomaan. Pakkojuotolla saan vain huudon aikaiseksi ja luulen että ruiskulla juottaminen vaikuttaa juuri päinvastoin. Heille tulee vain "kammo" tai siitä tulee leikki, kun kontataan äitiä ja ruiskua karkuun, tai varastetaan äitiltä ruisku. Toki käytän ruiskua, esim seuraavassa rotaviruksessa.
Itse asiassa meill tytöt juo paremmin ja rauhallisemmin, kun ovat kipeänä. Terveenä he temppuilevat, pyörivät ja hyörivät ja pakenevat paikalta. Tytöillä on varmaan ADHD, heh!

Enkä minä sotkuakaan pelkää tai siisteyttä varjele. Minä kyllä siivoan ja siivoaisin varmasti paremmalla mielellä, jos tietäisin että tytöt joivat, eikä tarvitse hetkeen aikaa juotavaa tarkota tai tuputtaa. Se on raskasta, kun pitää vaan tuputtaa, eikä siltä tule hengähdystaukoa. Se syö meiltä ja käy raskaaksi.
 
Ei tunnu pillilläkään juominen onnistuvan.
Mä olen ihan katki tähän juomisenvaikeuteen. Miten ihmeessä tätä jaksaa.

Päiväaikana tytöt liki totaalikieltäytyvät juomisistä. tarjoa ennen ruokaa ja ruoan yhteydessä aj ruoan jälkeen, mutta suuhun saan menemään muutaman tipan ja kymmenen tulee ulos!!! Aamulla ja illalla onneksi juovat, mutta kauaksi jää tuosta minimistä.

Tänään tein päätöksen. En enää tuputa. Tarjoan juotavaa, jos ei tyttöjä kiinnosta, niin olkoon. Neuvolastakin kysyin neuvoa, mutta vastaus ei antanut mitään apua. Neuvolasta neuvoivat vain ottamaan lääkäriin yhteyttä, jos tytöt lopettavat juomisen kokonaan. Yritin nimittäin tätiltä kysyä, mikä olisi lapsen nesteensaannin kannalta suositeltava määrä. Kalkkiahan voi antaa muussakin muodossa kuin maitona. Yritin myös saada vastauksen siihen, että lasketaanko esimerkiksi jogurtti nesteeksi jne... Vastaus oli vain, että vähäntään olisi hyvä juoda 500 milliä ja jos ei ollenkaan juo niin sitten lääkäriin... Höh.

Mutta kyllä tämä uuvuttaa. Juomisesta on tullut minulle oikea mörkö ja kun niitä on kaksi, niin arvaatte varmasti, että pelottaa tai ainakin jännittää, kun mielessä silloin tällöin käy, jos nuo kullan nuppuset joutuu tämän takia tiputukseen...

 
kokeileppa velliä.se on myös nestettä.mun mielestä jugurtti lasketaan myös nesteisiin.ei meilläkään aina mene puolta litraa.4-6dl.
aamulla puuron kanssa vajaa desi.lounaan jälkeen 1.5dl ja nukkumaan.välipalalla vajaa desi.päivällisen kanssa vajaa desi.ja ennen nukkumaan menoa 2dl.
jos heräävät kovin aikaisin annan maitoa aamulla 1.5dl ja tunnin pääsä puuro.vettä on tarjolla aina ruokailun yhteydessä,mutta ei se oikein maistu.
 
oletko kokeillut ihan pillimehuja siis trippejä. esim Kidiuksella on hedelmäsokerilla makeutettuja mehuja. Metsämansikka ja appelsiini. Meillä ei tyttö osannut juoda nokkamukista mutta pillimehut menee täysillä kun ovat kivan näköisiä. Niin ja hyla maidot 2dl niissäkin on pillit ja ovat hieman makeita. :heart:
 
Pillimehut, juotavajogurtti ja pillikiisseli on nyt käytössä, maitoakin ostin valmiiksi, mutta vielä ei ole sen aika, sillä tytöt eivät kelpuuta tavallista maitoa.
Juominen on edelleen niin hankalaa, pillistä he eivät ymmärrä imeä, mutta menee sinne suuhun ainakin ruuttaamalla. Yleensä tämä väkisin ruuttaminen ja yrittäminen päättyy hyvin lyhyeen ja suureen huutoon. Tytöt alkavat huitomaan käsillään, kuin estelläkseeen.
Tuttipullsota juovat edelleenkin parhaiten, joskin huonosti siitäkin. Siksi olenkin antanut jogurttia ja hedelmäsoseita, kiisseliä ym reilummin. Mulla ei kertakaikkiaan riitä kärsivällisyys tai kunto tohon ainaiseen tuputtamiseen. kerran yritän ja se siitä. Yrityskertoja (aina ennen ruokaa pullosta, ruoan yhteydessä pillimehua tai nokkamukia ja sitten vielä ruoan päätteeksi yritetään juoda) tulee siltikin päivässä niin monta, että turhaan sitä oikein tyrkyttämällä tyrkyttää vielä useammin...
Mutta asiaan, tytöt on jälleen kipeinä. Olivat viimeksi kuukausi sitten kolmen päivän kuumeessa. Silloin luulin taudin olevan vatsatautia, koska kakka meni löysälle ja sitä tuli useasti päivässä. Ja taas tuollainen tauti tuli tyttöihin. Nyt luulenkin, että tauti on korvatulehdus. Yritän saada tytöt huomenna omalääkärille tai sitten yksityiselle. Josko huono juominen olisikin korvista johtuvaa?

Kiitos kaikilel vinkeistä ja avuista. En varmaan olisi itse hoksannut pillimehuja tai pilliä. Ja ennen kaikkea on ollut minulle hyväksi hiukan purkaa tätä tilannetta täällä!
 
Tosiaan korvatulehduksethan sitten lapsosilla oli! Vieläkin juominen on vaikeaa, mutta jo paljon helpompaa kuin ennen! Onneksi. Tiedänpäs sitten seuraavassa korvatulehduksessa, että meidän lapsoset lopettavat juomisen ja se oikeastaan oli heidän ainoa vaivansa...

Antibiootit siis on nautittu ja toivon ettei tämä uusisi...

Kiitos kaikille vinkeistä. Pillimehuja kulutamme mutta onneksi nyt menee juoma jo paremmin nokkamukista. Hylamaito maistuu ilmeisen hyvälle, koska sen he ovat kelpuuttaneet hyvin...

 

Yhteistyössä