* JOULUNTÄHDET 2006 *

Heippa!
Kateellisena kuuntelen teitä, jotka saatte nukkua monta monituista tuntia putkeen :ashamed: meillä kun ei edelleenkään nukuta kovin pitkiä pätkiä, mutta osansa on varmaan tuolla täysimetyksellä.Viime yönä poju tosin heräsi vain kaksi kertaa, 1.30 ja 5 aikaan ja se oli jo juhlaa B)aamulla heräsi juttelemaan ja oli tosi hyväntuulinen eikä ollut edes kiljuva nälkä heti herättyä :) saa nähdä miten ensi yö menee.
Meillä kylvetään kerran viikossa ettei iho kuivu liikaa.Ja tuleehan noita jalkoja pestyä useammin pyllypesun yhteydessä.Kynnet pitää tosiaan leikata noin kerran viikossa myös, kun kasvavat niin nopeasti.Leikkailen niitä pojun nukkuessa niin saa helposti hoidettua sen homman.
Me oltaisiin otettu rota-rokote omalla kustannuksella, mutta päästiinkiin mukaan tutkimukseen, jossa saadaan se kaupan päällisiksi.Esikko käy kuitenkin kerhossa ja saattaa sieltä tuoda taudin vauvallekin niin ajattelin, et olis tarpeellinen.
Kiinteitä kun sitten aikanaan aloitellaan niin perunalla ajattelin aloittaa.Muistaakseni olen joskus kuullut, että jos makeilla aloittaa niin sitten huonommin vauvaa saattaa huolia enää esim. perunaa, kun se ei ole niin makeeta.Esikolla aloitin porkkanalla ja hänhän oli sitten heti kättelyssä sille allerginen \|O
Kotona olen ajatellut olla siihen asti, että jäpikkä täyttää kolme vuotta, mutta vielä on tietysti liian aikaista sanoa mitään varmaa.Ja siitä kolmannesta lapsestakin haaveilen :whistle:
 
Ihan täytyy tulla hehkuttamaan viime yöstä, Pyry nukkuin 6 tuntia putkeen :D :D Vitsi mitä juhlaa niiden 2h välein heräämisen jälkeen B) Tasasesti on alkanu yöunet pojalla pidentyä, mahtaakohan tuo jatkua? Vaikka ei sillä, tuo 6h yössä putkeen unta sopisi miule Oikeen mainiosti =)
Tosin ensi viikolla varmaan saadaan miehen kanssa ladattua akkuja oikeen urakalla kun miun äitini tulee lomallaan meille koko viikoksi. Aamulla voi tuupata Pyryn mummon hoivin ja jatkaa itse unia niin kauan ennen kun pojan tulee nälkä (pikkusen luksusta :saint: ).Mummokin varmaan ihan onnensa kukkuloilla, saa viettää lomansa lastenlasten kanssa, tämän viikon kun on ollut siskonpojan kanssa mummon luona ja ensi viikko sitten meillä =)

Juuh ja anoppikin oli miehelle sanonut (kun ollaan menossa anoppilaan ensi kuun alussa viikonlopuksi), että voi sitten valvoa Pyryn kanssa ainakin yhden yön että mie saan nukkua, mutta kun ei tuo ukkeli valvo yöllä :LOL: :LOL: Noh, jospa anoppi siirtäisi valvomis-lupauksensa iltaan tai aamuun B)


tinde ja Pyry
(tulipa uni-juttu painotteinen höpötys)
 
Ihanan pitkiä uni pätkiä teillä nukutaan. Meillä nuo pätkät on vielä etupäässä 2-4h.
Meillä poika käy kylvyssä n.2xviikossa. Käytäisiin vaikka joka päivä jos tuo pojan iho ei olisi niin kuiva. Hän tykkää kovasti kylvyssä käynnistä!
Kynnet leikataan tarpeen mukaan.

Kyllä ottaa päähän \|O :headwall: Eikö ne saamarin menkat alkanu eilen! :headwall: Hurjat 7 viikkoa synnytyksestä ja täysimetyksellä menty, niin jo piti eilen alkaa! Olisin niin mielelläni niistä erossa ollu vähän pidempään... Noh saapahan alkaa popsiin niitä minipillereitä.

Nyt kuuluu ähinää, äitiä kaivataan... Moro :wave:
 
heips!!!

Sellasta lähdin rustailee kun tuo meidän poitsu on syöny säänölliseen kaks kertaa yössä ja noin 100ml kerta,nyt sitten pari yötä sitten söi vaan kerran ja sekin tais olla 100ml,mutta nyt sitten kaks yötä on heränny kolme kertaa oon tyrkyttäny maitoa ja syöny tosi nihkeesti 40-60ml/kerta ja varmaan puolet ulos purskuttaen,mistäköhän moinen? Olisko mahdollisesti lopettamassa yösyömistä? Miksköhän kuitenki herää? Onko muilla vastaavaa? Tietenkin huonosti nukutut päiväunet voi vaikuttaa,kun sisällä joutuu nukkumaan niin nukkuu lähinnä pieniä pätkiä... mutta joskos nää pakkaset tästä laskis ja päästäis taas ulkopäikkäreiden makuun
=)

Tuulenviemää&Niko
 
Moi! Ihan sama täällä Effillä ton yö-syömisen suhteen.kovin vähäistä määrää yöllä vetelee ,jotain 90 milliä.Saa kyllä illalla velliä ennen nukkumaanmenoa.
Tuntuu et syöminen on vaan "tapa" nyt tällä hetkellä yöllä.Oiskin hienoa ,kun loppuis vallan.. :)
Päivisin syö tiheään ja isoja määriä,noin 180milliä kahden tunnin välein ja olen jo aamupäivällä antanut bataattia maistiaisiksi...
Mahdoton syömään..ON kyllä pituutta tullut syntymästä noin 12 cm!Lastenlääkäri sanoi et 3kk iässä 10cm on se mitä lapsi yleensä lähtöpituudesta kasvaa.Effi vasta 2.5 kk..Liekö noi mittaukset ihan tarkkoja.. :)

Muuten on kovin tyytyväinen tyttö nykyisin.
Vaikka veljien mielestä aina huutaa... :p

Tuntuu et hormoonit ois asettuneet normaaliin tasoon pikkuhiljaa.Eli tasaisen kiukuinen aina B)
Mites muilla?

Joo.mutta nyt maaten..
 
Meillä oli edellinen yö vaikein kohta kahteen kuukauteen. Tyttö nukahti hyvin, mutta heräsi syömään jo 2.30, kun nomaalisti nukkuu 5.30 asti. No, otin tytön viereen syömään kuin normaalisti, mutta syönnin jälkeen tyttö huusi mahaa ja piereksi kovasti. Uusi syöttö 5.30 ja siitä se aamu oikeastaan jo sarasti, kun mahaa huuti syönnin välissä puoli kahdeksaan asti. No, nukkui sitten hyvin päikkärit, eikä mahaa ole päivällä se kummemmin vääntänyt. Ollaan täysimetyksellä ja itseähän siitä mahakivusta saa syyttää, mutta en yhtään ällää mitä eilen sitten söin sellaista, että mahakivut iski. No, toivottavasti ensi yönä saa pikkuinen nukuttua paremmin niin jaksaa päivällä olla virkeä iloinen ja leikkisä itsensä.

Palstalla oli tänään galluppia siitä milloin vauva on oppinut vastaamaan kielennäyttöön. Meillä tosiaan Lumi oppi vastaamaan hymyyn ja kielennäyttöön aika lailla yhtäaikaa 6-7 viikon ikäisenä. Usean viikon ajan tarkoituksella jutellessa näytin kieltä ja kovasti tykkäs hymyillä, et on hassua ja sit oppi itse vastaamaan kielen näyttöön näyttämällä takaisin kieltä. Osaako teidän vauvat näyttää teille kieltä?

Tuntui porina loppuvan pinniksen suunnalta, joten nyt on minun ja miehen yhteistä aikaa hetken! =)

Leenu ja Lumi
 
Hauska juttu toi kielen näyttäminen :LOL:
Pitääkin aloittaa huomenna treenit tytön kanssa,onks oikeesti tosi et noin aikaisin oppis?kielen kans pelaa kovasti ,mut aattelen et ikenet kutiaa ,kun kuolaa ja nyrkit suussa koko ajan =) =)
 
:wave: mullakin on pakko tulla kehaisemaan meidän yöunia!
päiväthän toi ukko on edelleen kitisevän märisevä huutopussi mut yöt on nukkunu kyllä melkeen vastasyntyneestä ihan JEES! yhdellä syötöllä aamupuoleen olla menty pitemmän aikaa mutta nyt kolme viimeistä yötä on nukkunut siitä yhdeksästä tai kymmenestä tonne aamu 8 tai ysiin eli kellon ympäri B) tosin rupesin iltaisin antamaan vähän velliä jota sekoitan maitoon :whistle: oli tosiaan pikku hiljaa varmaan aika kun ukko vetelee 200ml keposeen parin tunnein välein ja painoa oli tullutkin 3viikossa 1,6kiloo ja pituutta 4cm.
velleistä ei ole tullut mitään mahavaivaa joten jatkan iltavellin antoa.... ukkeli on nyt siis 7viikkoa.

ja kastajaiset ylihuomenna joten rätti heiluu huomenna täällä.... \|O
 
Meillä kastettiin 17.2 Jere Kristian Aleksi. Ristiäiset meni hienosti, oli poitsu tosi kiltisti koko ajan. Vieraita oli ahtautuneena meidän rivitalo kolmioon n. 30 aikuista ja 10 lasta, mut hyvin meni.
Neuvola lääkärissä käytiin torstaina. Paino 5520 ( syntyessä 3970) ja pituus hieman polvet koukussa 58cm (51,5). Lääkäri kehu jäntevyyttä ja miten hyvin kannattelee päätään. Hieman karsastaa toista silmää, mutta silmät heittää välillä muutenki vielä semmosta rallia, et huh huh, saa vaan nauraa =)
Nukkumisrytmit ei oo vielä kovin säännölliset, yöt valvoo puolille öin, nukkuu kolmeen tai kuuteen, ja sit 9-10 välillä herää, jollon vaihetaan vaipat ja tehdään rasvaukset ym. pesut. Pakkasten takia ei ole paljon ulkona nukkunut, mut pitkin päivää nukkuu 2-3 h unia, sit vähän tisua, vaipanvaihto ja seurustelua ja taas tisua ja unta... niinhän se menee.
Kylvyssä käydään 2-3 krt viikossa ja aivan haltioissaan ollaan sillon. Mut tämmöstä, flunssasta yritetään muu perhe tässä toipua. Velipoika Joel 1v 6kk oli tosi kipeä ja räkää tulee joka tuutista, mut silti autoleikit ja velipojan hoito sujuu :LOL:
 
On pakko kertoa .et mähän tota kielijuttua kokeilin tytölle aamulla ja ette usko,mut alko raasu itkemään :ashamed:
Kokeilin myöhemmin uudestaan ja sama juttu :ashamed:

Joten meidän "kielijumppa" tais loppua siihen :)

Ihanaa ,kun sai ulos nukuttaa!!

nyt nautin rauhasta
 
Moi kaikki! Meille syntyi poika 4.12, esikoistyttö on 2-vuotias. En ole näillä sivuilla aiemmin kirjoitellut, mutta vieläkö porukkaan mahtuu mukaan? Olisi kiva vaihdella kuulumisia muiden äitien kanssa, joilla on samanikäinen vauveli. Asun Helsingissä, olen naimisissa ja 24-vuotias. Viime ajat olen ollut kotiäitinä ja sen jälkeen odottaa koulunpenkki.
 
Sussu74 ja Effi :flower: Tyttö tais järkyttyä, meidän tytölle on nää "epäkohteliaat tavat" jo verissä :ashamed: Treenatkaa sit myöhemmin, ku ei toi kielennäyttö mikään erityisen tärkeä taito ole oppia heti vauvana :saint: !!

Niiskuneidille toivottelen tervetuloa!

Leenu ja Lumi
 
mamaria
huhhuh, siivosin 8 tuntia putkeen! ja "herätyskello" herätti jo kuudelta... kymmeneltä oli jo pakko alkaa siivoamaan vaikka jalat tuntu siltä että ne on vielä unessa. nyt oli eka kerta kun siivosin kaikki 123 neliötä kerralla, aiemmin vaan yhen huoneen päivässä. aika isot huoneet :p

Huomenna siis ristäiset. makeita tarjottavia on reilusti, ostin ison kakunki tyhmä, vaikka vieraita vissiin aika vähän. suolasiksi saa riittää neljää eri sorttia pakastepasteijoja. en sen kummempia ruvennu leipomaan. päätin säästää stressissä. :D

Eilen Vauvan 2,5kk-neuvolassa: 5980g, 60,5cm, pipo 40,5. Kasvaa kuulemma just sopivan sopusuhtaisesti. tämän ikäinen ei kuulemma sais vielä syödä nin paljoa kuin 2 desiä kerrallaan. meillä syödäänki niin että 120ml eka ja sit 80 lisää jos tulee kahden tunin sisään uudestaan nälkä. just soppelisti kuulemma. :) kiva uus neuvola.


maria ja poika
 
En ole taas pitkään aikaan tänne kirjoittanut, sillä pojat ja prinsessa pitää kyllä huolen ettei mamma vaan pääse pitkästymään... :D :headwall: :heart:

Meillä on kasvettu hyvin, ja neiti on edelleenkin hyvä syömään. Pojat ovat ottaneet neidin hyvin vastaan, ja muistavat että vauva ei ole sama kuin nukke, jota voi kohdella miten sattuu... =)

Meillä on kasvettu hyvin ja syödäänkin kohtalaisen reippaasti.


Mamma+Nasunen 2kk ja pojat 2v. :heart:
 
Tervetuluoa niiskuneiti!

Joo ,huumorin höystämänä nää kielijutut.Tytön mielestä äippä ei ollu "se kaunein asia maailmassa" kieli ulkona suusta :)

Tänään kokeilin semperin korviketta ja vieraita oli tulossa .Tyttö ollut tyytyväinen .ei turhista huudellut.niin eikös se perhanan sempperi pistänyt vatsaan uutta poveria ja tää neitonen konsertoi koko vieraiden olon ajan suoraa huutoa. :\| :\|
lennätin kaapin perälle moiset purkit...Ois vaan olleet halvempia, kun toi nan 1.

mut nyt rauha onneks maassa.. =)
 
Jes! Viimeyö meni mukavasti, tyttö nukahti puoli yhdeksän ja heräs syömään 4.30 eikä mitään mahakitinöitä nyt vaan viiteen syötiin ja unet jatku aina 8.20 asti. Siis yhteen yöhön ne kitinät jäi, siis todennäköisesti olin syönyt edellisenä päivänä jotain sopimatonta, kun kitinät ei sit jatkunu.. Kiva!

Eipä tässä kummempaa kuulumista, tyttö on jo aamu päikkäreillä, joten taidan ruveta kotitöiden pariin.

Leenu ja Lumi
 
miilukka: annatko illalla velliä paljon?Sekoitatko maitoa mukaan?

Me ollaan harkittu tuota vellin antamista ku maitoa menee niin paljon,mitenhän se kannattis alottaa ja missä vaiheessa sitä totuttelua voi iltasin antaa pelkkää velliä?
Ulkoilu kutsuu,pitää saada ukko nukkumaan päiväunet :D
 
Täällä onneks ollaan alettu nukkumaan pidempiä öitä ihan tosissaan ainakin tällä hetkellä. Ensin pisin pätkä yössä oli 6-7 tuntia ehkä reilun viikon ajan, toissayönä 8h ja viime yönä 8,5h. Viivi on kyllä muutenki nukkunut aina ennenkin ihan ok, vähintään 3-4 tunnin pätkiä mut nytten näköjään pidentymässä.

Täällä on menty täysimetyksellä yli kuukausi ja vielä tuntuu ainakin, että pystyy jatkamaankin niin en noita kiinteitä oikein ole vielä ajatellut isommin. Ehkä jos näyttää ettei pelkkä maito riitä jossain vaiheessa niin sitten alkaa pikkuhiljaa kokeilemaan. Kova on syömään kyllä mut ainakin nuo yöunet kuvastais sitä, että illallakin ihan riittäis maito, tuskin kovin nälkäisenä noin hyvät unet nukkuis.

Ja varmaan kun aika koittaa niin siirrytään suoraan kiinteisiin ilman velliä, luulisin ainakin mut sempäs näkee sitten kun asia on ajankohtainen.

Viivi on nykyään melko nauravainen tyttö, paitsi silloin jos on vähänkään nälkä tai väsy, silloin ollaan erittäin kärttyisellä tuulella mut kukapa ei ois nälissään ja väsyksissään, muutenkin vaikuttaa tosi temperamenttiselta vauvalta mut ei se sillä tavalla haittaa kun siihen tottuu, päinvastoin voi olla ihan hyväkin juttu. Löytyypä omaa tahtoa :D

 
Niiskuneiti: Tervetuloa mukaan!! :)

Mulla on jääny kirjottelut vähän vähemmälle, mutta käyn kyllä lukemassa päivittäin :)

Toissayö vietettiin miehen vanhempien luona ja saatiin todeta että Lassi ei oikein viihdy vieraassa sängyssä :) Aikamoista kitinää ja valvomista oli reissu, mutta mennään kyllä toistekki - kyllä kait se joskus tottuu :whistle:

En nyt muista oonko kirjottanu asiasta, mutta kokeiltiin antaa pullosta (omaa) maitoa ja hyvin kelpas. Halusin kokeilla että tiedän varmasti miesten pärjäävän jos lähden jonnekin... Onneksi ei siitä tarvi enää huolehtia :)

Huomenna lähetään kiertämään autokauppoja :) Pitäis löytää kiva farkku ja kysellään että minkä verran tuosta vanhasta autosta sais... Ois hyvä jos ei tarvis maksaa ollenkaan väliä, mutta taisteluksi menee varmasti niiden kauppiaiden kanssa....

No nyt ei poju kyllä rauhotu millään... Mies koittaa laittaa Lassia nukkumaan ja pahalta kuulostaa :/
 
HEIPAT!
rauha maassa.lapset koulussa ja mies töissä.Arki alkoi.. :\|
Taas lähes yksin vastuussa .et homma toimii.Puol 7 jo imuri lauloi ja koneet kävi..saipa rauhas häärätä kun neiti koisii aina tonne 8 asti.Viime yönä söi kolme kertaa.mikä lie nälättänyt tyttöä?normaalisti kerran ruokailee.

Tässä mietiskelin et alkaa kohta meidän "JOULUTÄHTÖSEMME"olemaan isoja vauvoja.
Joka tekstissä mietiskellään kiinteitä ja vellejä..menee aika tosi nopsasti
ilmavaivat sun muut ,ovat kaikilla kohta historiaa.
toisaalta upeaa et hieman helpottuu ja samalla haikeeta ,kun onhan tää aika ainutlaatuista..ja jännää kun miettii et minkälaisen ihmisen on tähän maailmaan saattanut.mitä kaikkea just tämän lapsen kanssa koetaan ym.

mut pitää lähteä kauppaan hakemaan kahvileipää kun vieraita tulossa yllättäen.
Ihan kuin koittaisin selitellä syytä ,ettei oo tullut leivoskeltua viime aikoina :)
Tuli mieleen .et onko muilla hirvee makean nälkä?mulla ainakin tää väsymys aiheuttaa sen et kohta oon samoissa mitoissa kun Effiä odotellessa :whistle: :whistle:
 
Äkkiä on aika tosiaan mennyt.Iso pötikkä on poika jo ja lattiallakin viihtyy koko ajan enemmän ja kovasti juttelee ja päristelee ja hymyjä jakelee.Ja kuolaa kovasti, kuolaako muilla vauvat?Kun tuntuu että sais montaa kertaa päivässä vaihtaa kuivan paidan niin ollaankin kotona pidetty sellaisia pehmeitä ruokalappuja kuolalappuina :D Huomenna meillä neuvola, jännä nähdä paljonko on kasvanut.
Ja tuosta sokerin himosta :ashamed: täällä ollaan kyllä ihan sokeririippuvaisia ja luulen et painoakin on tullut lisää jo siitä mitä tässä väillä on ollut \|O mutta väsymys kai sen tekee ja sitten ei jaksa olla niin tarkkana syömisistä :/
 
täälläki odotellaan huomista 2kk neuvolaa.. saas nähä miten on kasvanu.. mitäs te imettäväiset käytätte ehkäisynä ku menkat ei oo vielä alkanu? sain jälkitarkastuksen yhteydessä cerazette minipillerit kun ei voi tietää kauanko joutuu ootteleen täysimetyksellä.. muutaman päivän syöny jo..mut si ku tulee kunnon menkat niin hormonikierukkaa laittamaan.. jos tulee ku syö noita?? kokemuksia kiitos... onko ollu jotain haittaa??


Pia & Netta 2kk
 
Juu meilläkin kuolataan kovasti, etumus on ihan märkänä vähänväliä.
Nyt on pari päivää poju rohissut kovasti :( Ja nukkuminen yöllä ollut tukkoisuuden takia aika huonoa, sängynpäädyn nostokaan ei toimi, kun perhepedissä koisataan. Illalla nukahti kyllä turvakaukaloon, siinä helpompi hengittää, kun makuuasennossa..Voikun helpottaisi pienen olo nopeasti, ilman pahempia tauteja..
Maissivelliä ollaan alettu maistella, aamulla ja illalla pieniä määriä.Maha ei ainakaan ole pahaa tykännyt. ja perunamaissisosetta ostin kaappiin, kunhan päästään tästä röhinästä, niin on tarkotus alkaa harjoittelu.
Nyt lähdetään ulkoilemaan aurinkoiseen ilmaan jos vähän piristäisi väsynyttä äippää =)
 
Tulinpas ilmottamaan että meidän neidin nimeksi tuli Ninni Reetta Maria. Ristiäiset meni hyvin, Ninni oli hereillä koko toimituksen ajan, eikä itkenyt kertaakaan. Oli vähän ihmeissään kun oli niin paljon ihmisiä ja häntä siirrettiin sylistä syliin. Vieraita oli 18. Mukavat ristiäiset.
 

Yhteistyössä