Joululomakysely päiväkodista

kai "yleensä" työssäkäyvä tietää kuukautta ennen lomiensa ajankohdat. poikkeustapaukset,kuten ap, on poikkeuksia ja ainakin meilläpäin sitten suositus onkin ihan Pk:n puoleltakin, että jos on epävarmuutta ni varaa hoidon ja sitten peruu jos ei tarvetta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja 4n äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja minä:
Meillä on aina heinäkuu maksuton oli niitä hoitopäiviä tai vapaapäiviä vuoden aikana kuinka paljon vaan, kunhan hoitosopimus on tehty elokuussa.

Sama juttu.

Meillä silloin, jos sopimus on tehty elokuussa ja ennakkoon ilmoitettuja poissaoloja on väh. 16 / vuosi (kokopäiväseltä ) .

Heinäkuun maksu

Päivähoitomaksu peritään pääsääntöisesti 11 kuukaudelta toimintavuoden (01.08.-31.07.) aikana.

Heinäkuu on maksuton kuukausi, jos voimassa oleva hoitosuhde on aloitettu edellisen vuoden elokuussa tai aikaisemmin. Päivähoitolapsen siirtyessä keskeytyksettä toisen kunnan päivähoidosta Tampereen kunnalliseen päivähoitoon, hoitosuhteen katsotaan jatkuvan edelleen.

Ei ole mitään mainintaa poissaoloista.

No meillä on. Voiks näissä sit olla kuntakohtasia eroja?
 
Alkuperäinen kirjoittaja 4n äiti:
Ennakkoon ilmoitetut poissaolot ilmoitetaan meillä ainakin erillisellä lomakkeella ENNAKKOON: Esin. just loma-ajat (syksyllä, talvella, keväällä, kesällä + muut ylimääräiset mahdolliset vapaat, mitä lapsilla ehkä on ) .

Saa olla vaikka KOKO heinäkuun hoidossa ja se on silti ilmainen, jos niitä vapaapäiviä on tuo väh. 16.

Ei meillä ole tuollaisia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ImpiEllenAnna:
Miksi ihmeessä mä laittaisin siihen, että lapset on koko kolme viikkoa kotona, kun kuitenkaan en saa mitään korvausta siitä? tai siis vähennystä hoitomaksuun..

Meinaan vaan, että meidän lapset on hyvinkin suurella todennäköisyydellä koko sen ajan kotona, mutta jos mun kuitenkin hyvällä tuurilla tarvis mennä töihin niin silloin sitä hoitoa tarvittaisiin.. joten enkö voi laittaa lappuun, että lapset on koko sen ajan hoidontarpeessa ja sitten ilmoittaa aina ettei lapset tulekaan.. ?

Jos siltä ajalta saisi hyvitystä hoitomaksusta, niin järjestäisin hoidon muualla jos sattuisin töihin pääsemään.. mutta koska ei saa, niin miksi vaivautua.. :kieh:

Siis mikä kysely se on? Kyllä täällä ainakin saa hyvityksen jos hoitajalla on lomaa eikä tarvii varahoitoa, niin ne viikot kyllä hyvitetään tietenkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja endie:
kai "yleensä" työssäkäyvä tietää kuukautta ennen lomiensa ajankohdat. poikkeustapaukset,kuten ap, on poikkeuksia ja ainakin meilläpäin sitten suositus onkin ihan Pk:n puoleltakin, että jos on epävarmuutta ni varaa hoidon ja sitten peruu jos ei tarvetta.

Oletko kuullut vuorotyöstä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ImpiEllenAnna:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ehkä sun täytyisi valittaa jollekin kaupungin päivähoidonjohdolle.
Nehän tekee päätökset päivystävistä päiväkodeista yms.
Hoitajat tekee vaan kuten määräykset tulee!

Voisin valittaakin.. :kieh: mutta ei siitä mitään hyötyä ole.. ja tosiaan, en mä ole vähimmissäkään määrin vihainen hoitajille vaan just näille johtajille.. ei todellakaan ole hoitajien asia suunnitella missä paikassa mikäkin lapsi on sinä ja sinä päivänä.. onneksi ei ole, jotta voivat keskittyä lasten kanssa olemiseen..

Mutta hoitajat siitä kumminkin kärsii, ollaan töissä vaikka lapsia ei tuu, ja monella olis omia lapsiakin kotona. Mutta eipähän vanhempia voi velvoittaa hoitajia niin huomioimaan... pieni toive vaan

Kyllähän nuo montaa muutakin sapettaa mutta ei voi mitään.
Jos lapsi on päivänkin kuukaudessa hoidossa menee koko kuun maksu.Jos koko kuun pois,menee puolet maksusta ja heinäkuu ilmainen oli hoidossa tai ei.
Kunhan hoitosopimus on alkanut edellisen vuoden elokuussa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Äiti:
Minä en myöskään ymmärrä tätä miksi päivähoidon työntekijöitä arvostetaan niin vähän :( He siellä hoitavat teidän kullanmurujanne vaikka sitten joulunpyhinä jos tarve vaatii vaikka mielellään varmaan olisivat kotona oman perheensä kanssa?
Kiva ilmottaa että lapset tulevat hoitoon ja päiväkodissa sitten katsotaan että aha, lapsia onkin tulossa noin paljon. Pitää useampi hoitaja työllistää joulun aikaankin ja sitten paikalla on 2 lasta ja 6 hoitajaa kun äidit vaan piruuttaan ilmottelevat lapsensa hoitoon.

Miksi et sitten tee niin että ilmoitat muutaman hoitopäivän ja viet silloin lapsesi hoitoon jos se maksaminen "turhasta" niin paljon suututtaa?

Kolmas kerta: ei ole kyse lasten hoitajista vaan heidän esimiehistään.. eikä mua suututa "turhasta maksaminen" vaan se, että pitäisi tietää kuukautta aiemmin, onko töitä vai ei.. eikä siitä tiedosta ( ja kotona olosta ) hyvitetä mitenkään..

On se varmasti ärsyttävää noinkin päin, mutta mitä jos mulle soitetaan just silloin maanantaina kun tuo 3 viikon "loma" on alkanut, että tuletko huomenna töihin.. ? sitten mä tarviin hoidon koko kolmen viikon ajaksi enkä kuitenkaan voi viedä lapsia päiväkotiin.. ja maksankin vielä siitä hyvästä..
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja endie:
kai "yleensä" työssäkäyvä tietää kuukautta ennen lomiensa ajankohdat. poikkeustapaukset,kuten ap, on poikkeuksia ja ainakin meilläpäin sitten suositus onkin ihan Pk:n puoleltakin, että jos on epävarmuutta ni varaa hoidon ja sitten peruu jos ei tarvetta.

Oletko kuullut vuorotyöstä?

Onhan niissäkin kai lomat?
 
öö? tiedän? ja itsekin teen sitä..
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Onko mahdollista että muutat siksi kuukaudeksi hoitosopimusta, siis että kerrot hoidon tarpeen olevan sillon pienempi ja maksat siltä kuukaudelta vaikka 10pv mukaan?

Tampereella tehdään sopimus 5 kuukaudeksi.

meillä kyllä saa,vähentää tai lisätä hoitopäiviä tarpeen mukaan.eli muuttaa hoitosopimusta.itekkin päiväkodin tätinä tein niin oman lapseni kohdalla kun isä jäi pakkolomalle.mitä sitä kokoaikasena pitämään ja maksamaan jos kerran voi olla kotona.

ja kokemuksesta voin sanoo,että just nyt kysely menossa että tarviiko lapset varahoitoa joululoman aikaan.ja tuo kysely,mikä toisista kiusallista ja ilkeetä( ainakin sellasen kuvan saamme ) niin ihan sen tähden että "pomo" pystyy järjästämään kaikille tarvitseville hoitopaikan,ja tekijät sinne.
ja jos sitten on hommattu tietyiksi päiviksi tai koko loman ajaksi vaikka johonkin toiseen päiväkotiin paikka,ja sitten ei lapsi tulekkaan,niin siinä sitten hoitaja saattaakin olla ihan turhaan siellä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ImpiEllenAnna:
Alkuperäinen kirjoittaja Äiti:
Minä en myöskään ymmärrä tätä miksi päivähoidon työntekijöitä arvostetaan niin vähän :( He siellä hoitavat teidän kullanmurujanne vaikka sitten joulunpyhinä jos tarve vaatii vaikka mielellään varmaan olisivat kotona oman perheensä kanssa?
Kiva ilmottaa että lapset tulevat hoitoon ja päiväkodissa sitten katsotaan että aha, lapsia onkin tulossa noin paljon. Pitää useampi hoitaja työllistää joulun aikaankin ja sitten paikalla on 2 lasta ja 6 hoitajaa kun äidit vaan piruuttaan ilmottelevat lapsensa hoitoon.

Miksi et sitten tee niin että ilmoitat muutaman hoitopäivän ja viet silloin lapsesi hoitoon jos se maksaminen "turhasta" niin paljon suututtaa?

Kolmas kerta: ei ole kyse lasten hoitajista vaan heidän esimiehistään.. eikä mua suututa "turhasta maksaminen" vaan se, että pitäisi tietää kuukautta aiemmin, onko töitä vai ei.. eikä siitä tiedosta ( ja kotona olosta ) hyvitetä mitenkään..

On se varmasti ärsyttävää noinkin päin, mutta mitä jos mulle soitetaan just silloin maanantaina kun tuo 3 viikon "loma" on alkanut, että tuletko huomenna töihin.. ? sitten mä tarviin hoidon koko kolmen viikon ajaksi enkä kuitenkaan voi viedä lapsia päiväkotiin.. ja maksankin vielä siitä hyvästä..

Mutta kun sanoit että voisit järjestää hoidon muutenkin niin eikö asiaa voisi ajatella myös lasten kannalta? :) Ehkä olisi mukava siinä joulun aikaan mennä vaikka mummille/kummille/kaverille ( mihin nyt sitten olisitkaan vienyt jos oisit saanut suoraan hyvitystä ) eikä tarvitsisikaan mennä niinkuin arkena päiväkotiin? :)
Ja näin se päiväkodin työntekijäkin saattaisi saada sen joululoman eikä olisi "turhaan" töissä jouluna siivoamassa esim. kaappeja kun ei muutakaan hommaa ole kun lapsia on hoidossa vähän ilmoituksista huolimatta :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja hoitaja:
Mutta hoitajat siitä kumminkin kärsii, ollaan töissä vaikka lapsia ei tuu, ja monella olis omia lapsiakin kotona. Mutta eipähän vanhempia voi velvoittaa hoitajia niin huomioimaan... pieni toive vaan

Minä oon kyllä niin itsekäs, että varaan lapsilleni hoidon esim. kesän ajaksi, ja otan vastaan mahdollisesti hyvinkin viime tingassa tarjotun kesätyön...mutta esim. viime kesänä ilmoitin kesäkuun lopussa että lapset eivät tulekaan hoitoon ennen elokuun viimeistä viikkoa vaikka hoito oli varattu, koska mun kesätyö loppui heinäkuun eka päivä. Kun aloitin työt, ei tiedetty kestääkö se koko kesän vaiko vähemmän aikaa, siksi en voinut ilmoittaa tarkkaa hoidossaoloaikaa.

Ei mulla oo varaa, millään tasolla, ilmoittaa päiväkotiin että lapset ovat kesän kotona, ja kieltäytyä sitten työstä jos sellaista ilmaantuukin koska en saa lapsiani hoitoon :/ . Eihän päiväkoti ota heitä, jos olen jo ilmoittanut että kesällä he ovat pois hoidosta.

Tätä se on meille opiskeleville äideille, jotka teemme sijaisuuksia ja pikku pätkiä loma-aikoina.
 
Jep. Viime vuonna lapseni oli hoidossa joulukuussa 4 päivää, kun oli lomamatka ja sitten päiväkoti oli kiinni. Täysi hoitomaksu.
Tänä vuonna uhkaa käydä samoin, mutta olen kyllä laittanut hoidon tarpeen koko joulun ajaksi (tai siis en tietenkään niille vapaapäiville). En tosiaankaan aio ottaa palkatonta vapaata töistä siksi, että poika voisi olla kotona, kun päiväkoti on kiinni 3 viikkoa.
Ei tosiaan ole mitään merkitystä hoitomaksuun sillä, että tietää ja ilmoittaa lomat ja muut pidemmät poissaolot etukäteen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja häh:
Siis mikä kysely se on? Kyllä täällä ainakin saa hyvityksen jos hoitajalla on lomaa eikä tarvii varahoitoa, niin ne viikot kyllä hyvitetään tietenkin.

Kysely hoidontarpeesta viikoilla 52-1.. eli toivotaan, että lapset olisi kotona tuon 3 viikkoa ja seuraavassa lauseessa lukee, että "poissaolo päiväkodista ko. aikana ei oikeuta maksuhyvitykseen".. eli meillä ei saa..
 
Lukeeko siinä, että *toivotaan lasten olevan kotona tuon ajan * , vai kuvitteletko sä sen mielessäs olevan noin? Kyllä meilläkin kysely tehdään, mutta täysin neutraalisti ilman mitään henkilökunnan toiveita.
 
Alkuperäinen kirjoittaja niinukka:
meillä kyllä saa,vähentää tai lisätä hoitopäiviä tarpeen mukaan.eli muuttaa hoitosopimusta.itekkin päiväkodin tätinä tein niin oman lapseni kohdalla kun isä jäi pakkolomalle.mitä sitä kokoaikasena pitämään ja maksamaan jos kerran voi olla kotona.

ja kokemuksesta voin sanoo,että just nyt kysely menossa että tarviiko lapset varahoitoa joululoman aikaan.ja tuo kysely,mikä toisista kiusallista ja ilkeetä( ainakin sellasen kuvan saamme ) niin ihan sen tähden että "pomo" pystyy järjästämään kaikille tarvitseville hoitopaikan,ja tekijät sinne.
ja jos sitten on hommattu tietyiksi päiviksi tai koko loman ajaksi vaikka johonkin toiseen päiväkotiin paikka,ja sitten ei lapsi tulekkaan,niin siinä sitten hoitaja saattaakin olla ihan turhaan siellä.

Toi on inhottavaa, mutta minkäs teet.. mä en mitenkään voi tietää etukäteen, olenko silloin töissä vai en.. :/ toivonmukaan olen.. mutta tuskin se toteutuu.. täytyy selvittää, onnistuisiko meillä tuo hoitosopimuksen muutto kuukaudeksi..
 
Alkuperäinen kirjoittaja åboriginaali:
Alkuperäinen kirjoittaja hoitaja:
Mutta hoitajat siitä kumminkin kärsii, ollaan töissä vaikka lapsia ei tuu, ja monella olis omia lapsiakin kotona. Mutta eipähän vanhempia voi velvoittaa hoitajia niin huomioimaan... pieni toive vaan

Minä oon kyllä niin itsekäs, että varaan lapsilleni hoidon esim. kesän ajaksi, ja otan vastaan mahdollisesti hyvinkin viime tingassa tarjotun kesätyön...mutta esim. viime kesänä ilmoitin kesäkuun lopussa että lapset eivät tulekaan hoitoon ennen elokuun viimeistä viikkoa vaikka hoito oli varattu, koska mun kesätyö loppui heinäkuun eka päivä. Kun aloitin työt, ei tiedetty kestääkö se koko kesän vaiko vähemmän aikaa, siksi en voinut ilmoittaa tarkkaa hoidossaoloaikaa.

Ei mulla oo varaa, millään tasolla, ilmoittaa päiväkotiin että lapset ovat kesän kotona, ja kieltäytyä sitten työstä jos sellaista ilmaantuukin koska en saa lapsiani hoitoon :/ . Eihän päiväkoti ota heitä, jos olen jo ilmoittanut että kesällä he ovat pois hoidosta.

Tätä se on meille opiskeleville äideille, jotka teemme sijaisuuksia ja pikku pätkiä loma-aikoina.

Juu kyllähän tuon ymmärtää, mutta tässä oli ehkä enemmän kyse siitä että aika tarkalleen tiedetään että sitä hoitopaikkaa ei tulla tarviimaan ja silti se varataan (ja tarvittaessa se hoito vielä järjestyisi muualtakin), silti laitetaan vaan piruuttaan sinne että tarvii hoitoa, no sen tietää että hoitajiin se kolahtaa ei päättäjiin, jossa se vika on...

Alkuperäinen kirjoittaja Äiti:
Mutta kun sanoit että voisit järjestää hoidon muutenkin niin eikö asiaa voisi ajatella myös lasten kannalta? :) Ehkä olisi mukava siinä joulun aikaan mennä vaikka mummille/kummille/kaverille ( mihin nyt sitten olisitkaan vienyt jos oisit saanut suoraan hyvitystä ) eikä tarvitsisikaan mennä niinkuin arkena päiväkotiin? :)
Ja näin se päiväkodin työntekijäkin saattaisi saada sen joululoman eikä olisi "turhaan" töissä jouluna siivoamassa esim. kaappeja kun ei muutakaan hommaa ole kun lapsia on hoidossa vähän ilmoituksista huolimatta :)

Olisihan se kivaa, mutta tosiaan ei tuota rahaa turhan paljoa ole ja sitten joutuisin maksamaan "palkkaa" myös tälle varahoitajalle.. :/ eli maksaisin kahteen kertaan lasten hoidosta saamatta edes käyttää päiväkotipaikkaa..
 
Alkuperäinen kirjoittaja hoitaja:
Juu kyllähän tuon ymmärtää, mutta tässä oli ehkä enemmän kyse siitä että aika tarkalleen tiedetään että sitä hoitopaikkaa ei tulla tarviimaan ja silti se varataan (ja tarvittaessa se hoito vielä järjestyisi muualtakin), silti laitetaan vaan piruuttaan sinne että tarvii hoitoa, no sen tietää että hoitajiin se kolahtaa ei päättäjiin, jossa se vika on...

Tuollainen menettely on kyllä täysin perseestä, ja ajattelematonta hoitajia kohtaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja endie:
kai "yleensä" työssäkäyvä tietää kuukautta ennen lomiensa ajankohdat. poikkeustapaukset,kuten ap, on poikkeuksia ja ainakin meilläpäin sitten suositus onkin ihan Pk:n puoleltakin, että jos on epävarmuutta ni varaa hoidon ja sitten peruu jos ei tarvetta.

Ehkä "yleensä", mutta esim. mä tiedän seuraavan viikon vuorotkin vasta yleensä perjantaina, ja nekin voi viikon aikana muuttua moneen kertaan. Päiväkodista napistaan kun keskiviikkona pitäis ilmottaa seuraavan viikon vuorot, mutta kun mä en tiedä. Ja lapsi ei kuitenkaan tarvitse vuorohoitoa koska isänsä on päivätyössä, silti mun pitäis aina ilmottaa ne mun vuorot. Lomat (eli nytkin nää joulun välipäivät) saa tietää sitten sitä lomaa edeltävänä perjantaina. Kesälomat tosin aina hyvissä ajoin, mutta ei nekään niin ajoissa kuin päiväkoti vaatii.
 
Alkuperäinen kirjoittaja åboriginaali:
Minä oon kyllä niin itsekäs, että varaan lapsilleni hoidon esim. kesän ajaksi, ja otan vastaan mahdollisesti hyvinkin viime tingassa tarjotun kesätyön...mutta esim. viime kesänä ilmoitin kesäkuun lopussa että lapset eivät tulekaan hoitoon ennen elokuun viimeistä viikkoa vaikka hoito oli varattu, koska mun kesätyö loppui heinäkuun eka päivä. Kun aloitin työt, ei tiedetty kestääkö se koko kesän vaiko vähemmän aikaa, siksi en voinut ilmoittaa tarkkaa hoidossaoloaikaa.

Ei mulla oo varaa, millään tasolla, ilmoittaa päiväkotiin että lapset ovat kesän kotona, ja kieltäytyä sitten työstä jos sellaista ilmaantuukin koska en saa lapsiani hoitoon :/ . Eihän päiväkoti ota heitä, jos olen jo ilmoittanut että kesällä he ovat pois hoidosta.

Tätä se on meille opiskeleville äideille, jotka teemme sijaisuuksia ja pikku pätkiä loma-aikoina.

Ihanaa, että joku edes ymmärtää.. eli just tästä on kysymys.. mäkin opiskelen ja olen koko syksyn odottanut töitä.. eikä todellakaan ole varaa kieltäytyä, jos niitä tarjotaan..
 
Alkuperäinen kirjoittaja ImpiEllenAnna:
Ihanaa, että joku edes ymmärtää.. eli just tästä on kysymys.. mäkin opiskelen ja olen koko syksyn odottanut töitä.. eikä todellakaan ole varaa kieltäytyä, jos niitä tarjotaan..

Tottakai mä ymmärrän, ollaan samassa veneessä :)

Kyllähän sitä mielellään ilmoittaisi lokakuussa, että ovatko lapset kotona vai pk:ssa joulukuussa...ja maalis-huhtikuussa että ovatko lapset kesällä hoidossa. Mutta kun ei tiedä töistä, niin ei voi muuta kuin varata hoitopaikan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Äiti:
Mutta kun sanoit että voisit järjestää hoidon muutenkin niin eikö asiaa voisi ajatella myös lasten kannalta? :) Ehkä olisi mukava siinä joulun aikaan mennä vaikka mummille/kummille/kaverille ( mihin nyt sitten olisitkaan vienyt jos oisit saanut suoraan hyvitystä ) eikä tarvitsisikaan mennä niinkuin arkena päiväkotiin? :)
Ja näin se päiväkodin työntekijäkin saattaisi saada sen joululoman eikä olisi "turhaan" töissä jouluna siivoamassa esim. kaappeja kun ei muutakaan hommaa ole kun lapsia on hoidossa vähän ilmoituksista huolimatta :)

Mutta kun ei maksa tyhjästä.

Yhteistyössä