JouluLahjat 2008

  • Viestiketjun aloittaja Mindimandi
  • Ensimmäinen viesti
Mindimandi
Varovaisin mielin lisäilen ketjun Joululahjavalvojaisiin.

Nyt on sormet ja varpaat ristissä, että pieni kestäisi mukana loppuun saakka ja ensi jouluna kuusen alle saisi laittaa pienen pieniä paketteja maailman tärkeimmälle lahjakäärölle. [/b]

Eli tänään testasin haalean plussan.

Löytyykö muita JouluMammoja?
 
-Fiona-
Moikka,

Liityn myös joukkoon varovaiseen..

Sunnuntaina tein ensimmäisen plussan ja maanantaina vielä toisella testillä sama tulos.
Molemmilla kerroilla ei jäänyt epäselväksi tulos.

Eilen vain tuli hiukan rusehtavaa vuotoa joka viimeksi meinasi huonoa. Keväällä 2006 se merkitsi tuulimunaa.
Edellisessä onnistuneessa raskaudessa (6/07) ei mitään tälläista ollut.
Tuulimunassa ei tosin ollut minkäänlaisia oireita ja nyt niitä on! Tyttöä odottaessa myös ;)

Joulukunn alkuun la aika menee, mutta ultra saa varmistettua sen paremmin.

Fiona
 
Mindimandi=)
Fiona: toivottavasti vuoto on vain ihan normaalia alkuraskauden vuotoa.

Aijon testata perjantaina uudestaan, toivottavasti viivat on vahvistunut. LA olis 12. päivän tienoilla.
 
Titti*
Moikka!

Täällä on muitakin aikaisia testailijoita kuin minä! ; )

Mä nyt ihan varovasti ilmoittaudun kun en osaa koskaan hiljaakaan olla... ; )

Maanantai-iltana sain vahvan plussan viikolla 3+2!!! Sen mukaan la olis 13.12 mutta aika varmasti ovis oli jotain viisi päivää ajoissa joten jos joskus ultraan asti päästään niin selviää oikea aika.

Mulla aika karu alkuvuosi ollut, tammikuun alussa synnytin neljännen lapseni viikolla 22+3 kuolleena, tuolla toukokuisissa silloin kirjoittelin. Viime kierrossa oli ns. kemiallinen raskaus eli 4+4 sain haamun ja seuraavana päivänä alkoi vuoto. Sen takia tämä nyt varmaan niin aikaisin näkyy kun ed. haamu sekoitti kiertoa. Joo nyt ollaan sitten IIIISO pelko persuuksissa että kauanhan tämä mahtaa kestää, aika matalaa profiilia nyt vaan, en varmaan vielä niin kauheasti täällä viitsi viettää aikaa kun pudotus on aina niin kova jos taas jotain sattuu.

Mutta isot tsempit teille ja tarrasukkia matkaan!!!
 
Re Nu
Ihanaa kun meitä alkaa täällä olemaan jo hyvä pino. MIelettömästi kaikille onnea myös minun puolestani!Täällä on väsymystä ilmassa,mutta muuten mieli korkealla. Töissä on kova kiire ja ihan mukava,ettei koko ajan ajatukset pyöri masu ukkelissa.
Kuvotusta on esiintynyt pikkuisen ja turvotus on valtava,mutta eipä haittaa ollenkaan. Ei vieläkään usko että on raskaana.
Hyvää yötä kaikille ja ÄLYTTMÄSTI onnea matkaan
Re Nu 5+0
 
mamero
Moikka!

Uskaltaudun ehkä varovaisesti astumaan tähän ketjuun, tänään plussasin ja laskureiden mukaan la olisi 14 joulukuuta. Meillä on jo ennestään yksi lapsi, joten tämä plussa uutinen tuntui jotenkin ihanan paljon rennommalta, kuin ensimmäisellä kerralla. Toivottavasti sitä muutenkin osaa ottaa vähän rennommin kuin esikoisen kanssa...

Eipä sitä oikein vielä meinaa edes uskoa todeksi.
 
Titti*
Heips!!

Mä oon vielä tänäänkin mukana, täytyy käydä aina välillä hehkuttaa kun huomisesta ei aina tiedä... Mä en kauheesti tosiaan vielä viitsi täällä olla, mulla saattaa olla vähän pessimistinen asenne tän raskauden jatkuvuuteen ja en halua teitä masentaa. Mutta tsemppiä teille ja Mamerolle tervetuloa maailman parhaimman joululahjan odottajien joukkoon!

Pikkuisen on kyllä kevättä rinnassa mulla, hymyilyttää ainakin tänään!! ; )
 
Re Nu
Tervehdys kaikille ja tervetuloa mukaan uusimmat plussaajat

Täällä voidaan hyvin.Hajut ovat alkaneet tuntumaan todella voimakkailta,mutta muuten ei mitään uutta oiretta. Ostin kaupasta kuusi pulloa kokista...tästä se viikonloppu nyt alkaa...:)

Onko teistä ketään menossa varhaisultraan vai odotteletteko myöhempään?Mulla on aika 22.4,viikolla 8. Tuntuu älyttömän pitkältä ajalta odottaa sinne asti. Tähän mennessä kuitenkin kaikki onnellisen hyvin eikä vuotoja ole tullut. Ihanaa aikaa,vaikkakin todella pelottavaa.

Kaikille hyvää ja aurinkoista viikonloppua
 
Mamero
En usko meneväni varhaisultraan...en käynyt ekassa raskaudessakaan, mutta silloisella paikkakunnalla ultra oli kyllä aiemmin kuin täällä...hmmm...pitää miettiä. Mulla on näin iltaisin tosi turvonnu maha...näyttää jo ihan vauvamahalta;) hehee.

Neuvolaan ajattelin soittaa ens viikolla ja tänä viikonloppuna ajattelit vielä tehdä yhden testin, että onko viiva vahvistunu. Mulla nimittäin takana yks alkuraskauden km, jossa viiva vaan haaleni haalenemistaan...mut turha sitä on pelätä pahinta...esikoisen kohdalla testasin haamun, enkä kyllä edes tehny varmistustestiä, oireet oli kuitenkin niin selkeet, niinkuin nytkin.:)

Re Nu: mä ostin kans kokista, ei muutakuin kippis meille! ;)
 
Titti*
Huomenta!

Mä ajattelin kyllä mennä varhaisultraan kun ei ole oikein varmuutta noista viikoista ja viimeksi kantelin kuollutta vauvaa kaksi viikkoa massussa niin en kauheesti nyt haluaisi sitä, joku varmistus pitää saada että masussa on edes jotain elävää. Mutta tänään virallisesti 4+0 ja mun laskujen mukaan noin 4+5 että olisi kiva nyt saada tietää ihan oikeasti missä mennään. Mut katellaan sitä parin viikon päästä jos on aihetta.

Oireista: viikko sitten alkoi tissien jomotus, repäisykivut ja hajuaistin herkkyys. Pikkuhiljaa tuli myös pieni paine alamahaan, ikäänkuin tunnen kohdun olemassaolon. Viime yönä oli vähän paha olo, näköjään jos syön liikaa niin tulee huono olo, muuten ei, ainakaan vielä. Viimeksi oli pahoinvointia vk 6 alkaen ja loppui kokonaan vasta vk 15. Mulla näköjään tulee tytöistä huonoa oloa, en siis oksenna kuitenkaan ja pojasta ei ollut mitään. Sit mulla käy aina niin että kun plussan saa tikkuun niin samantien masu pulpahtaa esiin, eli turvotus on kauhea!!! Mutta onhan tämä mulle jo viides raskaus että paikatkin taitaa olla jo niin venyneet ja löystyneet... ; )

Mutta yleensä ottaen aika hyvä olo, saas nähdä miten ensi viikolla?!

Hyvää viikonloppua kaikille!
 
Mindimandi=)
Mä ajattelin mennä varhaisultraan, jos ens neuvolassa pääse. Viimeksi pääsin, kun piti selvittää laskettuaika.

Mulla on himo fetasalaattiin, voisin vetää sitä vaikka kuinka paljon ja karpalomehu on toinen.

Huomenaamulla testaan vielä kerran, josko saisin kunnon vahvan viivan. Edellisessä raskaudessa en saanut kunnon viivoja ja se sitte meni keskenkin.
 
Mamero
Sain kuulla kaverilta, että tässä uudessa asuinkaupungissamme pääsee ekaan ja ainoaan ultraan vasta rv 18...taidan miettiä uudestaan sitä varhaisultraan menoa, tuonne tuntuu kyllä olevan hitsin pitkä matka!

Testaan vielä huomenaamulla, onko viiva vahvistunut. Mites te muut, oletteko jo kertoneet jollekulle raskaudestanne? Mä oon kertonu lähimmille ystävilleni, jotka tiesivät jo oireilustanikin.

Turvotus masussa on suurta, housut kinnaaaaa...;)
 
Omena74
Heippa,

Varovasti voisin myös tälle palstalle rantautua. Eli tein kotona plussa-testin 1.4. eikä se ollut aprillipila ! ;) Ja vielä seuraavana aamuna toisen. Ja "virallinen" plussa todettiin vielä (rv4+1) verikokeessa jossa HCG arvo oli 312. Tämä on saatettu alkuun koeputkihdelmöityksellä (3. ICSI), joten tarkka hedelmöittymispäivä siksi tiedossa ja siksi tuo verikoe. Mulla on hoitojen vuoksi varhaisultra rv7+0, joten sitä kovasti odotellaan. Ja toivotaan että mukana pysyy ;)

Rutkasti vauvaliimaa meille kaikille!!
 
Re Nu
Huomenet kaikille!
Mamero:Meidän perhe,sisarukset ja vanhemmat ovat eläneet meidän lapsettomuuden kanssa ja kaikille soitin heti kun plussa tuli testiin. Olivat onnesta soikeana koko porukka. Vaikka sitä tietää,että ollaan alku taipaleella ei voi ilouutista sisällään pitää;) Nautitaan tästä hetkestä vai mitä,tulevaisuudelle ei kuitenkaan mitään voi.

Omena: kiva kuulla että täällä on muitankin lapsettomuushoidoista plussaineita, onneksi on hoidot keksitty ja meilläkin mahdollisuudet lapseen.

Tänään tuli seksin jälkeen muutama tippa verta ja pelästytti,mutta lääkärini ohjeisti minua ja kertoi pikku tiputtelun olevan normaalia,joten en saanut ihan slaagia. Muuten kaikki hyvin. Turvotus edeleen älytön ja kaikki pienimmät housut kiristää. Rinnat huvittavat suurenemisellaan,sillä olen muutenkin melko isorintainen.

Tänään on sitten rv 5+4, hitaasti menee aika. varhaisultraan vielä reilut pari viikkoa
 
Titti*
Mindimandi, mullakin oli muutama päivä sitten ihan kauheita menkkakipuja, ne on ihan normaaleja tietääkseni. Ja toisille ei ikinä tule vahvaa plussaa, plussa se on silti kunnes toisin todistetaan!! Tsemppiä vaan!

Ihanaa kuulla hoitojen tuloksena saaduista plussista, voin vain kuvitella miten upea tunne se on!! Miljoonat onnittelut teille!! Ja tietysti kaikille muillekin!

Meillä raskaudesta tietää paras kaveri ja miehen tytär joka huomasi heti vatsan pömpötyksen... ; ) Ajateltiin odotella se eka ultra jos sitten olisi jotain konkreettista kerrottavaa.
 

Yhteistyössä