Joululahja pk-henkilökunnalle?

Meidän poika on vastikään aloittanut päiväkodin ja me vanhemmat olemme erittäin tyytyväisiä pojan saamaan hoitoon päiväkodissä.
Sellaista kyselisinkin että onkohan tapana muistaa päiväkodin henkilöstöä näin jouluaikaan? Ja jos, niin millä tavoin palstailijat ovat päiväkodin henkilökuntaa (ja keitä heistä ) muistaneet?
 
Itse pidin eniten koko työyhteisölle osoitetuista muistamisista esim. keksipaketti/kakku kahville tai vastaavaa. Ainahan kaikki muistaminen lämmittää, mutta 20 vuoden saatossa olen kerännyt aikamoisen kynttilä -ja servettikokoelman ;)
Mieleisimpiä minulle kohdistettuja muistamisia ovat olleet esim. kampaaja-äidiltä saadut shampoot ym. tai Aallon tuikkukuppi. Itse pidän todella tärkeänä, että kaikkia muistetaan ja silloin tuo yhteislahja on hyvä, ryhmät eivät toimisi ilman laittaria, keittäjää tai siivoojaa eikä heitä paljoa mainosteta. Tasapuolisuutta ammattiryhmään katsomatta. Jos ostaisin kaikille jotain henkilökohtaista menisi siihen rahaa aivan kamalasti!!
Ja voihan sitä kiittää ihan sanallisestikin esim. Sanomalla että "Olipa ihanaa kun sanoitte että kengät ovat jääneet pieniksi, kun en itse ollut ajatellut. Eipä tarvitse pienen palelluttaa varpaitaan ahtaissa kengissä =) " Tai että "Voi kun on hyvä ja luottavainen mieli töihin lähtiessä, kun tietää että laps on hyvässä hoidossa.." Jo työn arvostaminen ja siitä saatu aito palautekin lämmittää vaikka ei olisi isosta asiasta kyse.
 
sau
Meillä ei päiväkodissa kävijöitä, mutta kolme lasta perhekerhossa ja aina ollaan laitettu lahjat kaikille paikan työntekijöille, niin lastentarhaopettajille, harjottelijoille kuin siivoojillekin. Tähän asti olen suosinut "käytännöllistä" lahjaa (persoonallisesti koristeltua piparia), mutta nyt kuulin, että lapsen tekemät joulukoristeetkin (vaikka niitä tulee paljon) kyllä säästetään ja muistetaan keneltä ne on saatu, joten niitäkin vastaavuudessa tullaan tekemään.
 
Iso konvehtipakkaus henkilökunnan taukotiloihin (kaikille) ja lisäksi pussukat syötävine yllätyksineen lapsen oman ryhmän hoitajille. Joo ja heijastimet pussukkaan. Ajattelin niin, että ei noita heijastimia voi tulla liikaa, kun meidänkin taloudessa tapahtuu vuosittain aina "hävikkiä".
 
Joo, kynttilänjalat tylsiä..
Enkä tykkää yhteislahjoista.

Olen saanut kivoja mm. viinipullo, leffa-liput (yhdessä tai erikseen käyttettäväksi), suihkusaippua, mansikan kannan irrotin (sellanen todellakin on keksitty), koristeltu pipari, kehys, erikois saippua jne.

Ja tosiaan muistaa kaikkia tasapuolisesti.
On joskus käynyt niin, että vain opettaja saa lahjan. Se ei tunnu kivalta :|
Lastenhoitajat ne tekee pisimmät ja likasimmat työt. Ilman keittäjää ei ruokaa ja ilman laitosapulaista ja siivoojaa ois aikamoinen sotku + kuka kerkeisi vaihtaa lakanat yms.
Ja johtaja pitää koko paleti kasassa.
Eli kaikilla tasapuolisen tärkeä tehtävä :flower:
 
Ei mulla kyl ole varaa antaa kaikille ryhmän jäsenille erikseen lahjaa!!! Ja mun mielestä viinipullo on tosi korni lahja päiväkodin henkilökunnalle!! Joo oli sit mun mielipide!!

Joten annetaan niin paljon tikkaireita et riittävät kaks kertaa koko hlö:n ympäri!

 
Mä vein Pentikin kynttilälautasen ja siihen sydämenmuotoisen kynttilän. Ovat jo avanneet lahjat ja kiittelivät kovasti. Sanoin siihen liitteeksi, että halusin ehdottomasti jotain sydämellistä ja sanallisesti selitin kuinka tyytyväisiä ollaan oltu hoitajiin. Tiedän, että saavat varmasti paljon kynttiläaiheista mutta silti mietin että ajatus on tärkeintä.. Minä en osaisi viinipulloa hoitajille viedä.
 
Ehdottomasti paras lahja jonka voi saada on viinipullo/kuohuviinipullo! Sulkaata tulee niin paljon ettei kukaan henkilökunnasta jaksa sitä syödä. Missään nimessä sen ei tarvitse olla iso pullo, onhan niitä pieniä erikokoisia. Viinipullot ovat kiva laittaa talteen ja seuraavana tyhy yms päivänä on koko henkilökunnalle ilmaiset viinit.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Soippa:
Ehdottomasti paras lahja jonka voi saada on viinipullo/kuohuviinipullo! Sulkaata tulee niin paljon ettei kukaan henkilökunnasta jaksa sitä syödä. Missään nimessä sen ei tarvitse olla iso pullo, onhan niitä pieniä erikokoisia. Viinipullot ovat kiva laittaa talteen ja seuraavana tyhy yms päivänä on koko henkilökunnalle ilmaiset viinit.
Hei, tässä kannattaa toki muistaa ihan se yleinen sääntö, että kaikille ei alkoholi lahjaksi sovi - esim. meidän tarhassa yksi hoitajista on absolutisti (tuli ihan muuta kautta tietoon). Me ostimme suklaata ja näytti sitä kyllä tulevan melkoisen monelta taholta mutta riittääpäähän sitten syömistä koko vuodeksi ;)

 
Minä tykkään ostaa jotain muuta kuin suklaata. Ja tykkään ostaa jokaiselle hoitajalle jotain. Pientä vain, ettei rasita kukkaroa. olen ostanut esim. kauniita kynttilöitä, muumimukeja, marimekon patalappua/patakinnasta, kuusen koristetta, heijastinta yms. vaihtoehtojahan on paljon. Itse olen saanut aikoinaan paljon lahjoja ja kivoimmat oli ne, joista jää vähän enemmän muistoa kuin suklaasta. Viinipulloa en uskaltaisi ostaa, vaikka muuten on hyvä vieminen, kun ei hoitajia kuitenkaan niin hyvin tunne, että tietäisi viinin uppoavan.
 
mutta tuo möömin lista pientä vain.....mun mielestä on kukkaroa rasittavaa jos ostaa esim. muumimukin (10-15?/kpl). Meillä lapset päiväkodissa ja hoitajia 10 kpl. hui kauhistus mikä summa siitäkin tulisi. Mut tämähän tietysti kiinni lompakon paksuudesta, että rasittaako....

Itse vein tänä vuonna maustepussit. Kardemumman tuoksu oli aivan ihana kun pussinsa avasivat. Moni kiitteli tässä kun nähtiin muuten kylällä. Vaikka ei leipoisi, päästää pussi tuoksua lävitseen ja saa tuoksuja keittiöön.
 

Yhteistyössä