Henu26 jaksamista odotteluun! Toivottavasti olit vaan liian aikaisin liikkellä
Mutta ymmärrän huolen. Itse olisin ihan hermona, mutta himo stressaaja olen näissä raskausoasioissa muutenkin.
Katann mä toivoisin, että saisi sisäistettyä tuon saman ajatuksen. Että surraan asioista vasta jos ne todella menee pieleen. Ja hetkittäin siihen pystynkin. Pystyn ajattelemaan, että mulla on kaksi ihanaa, tervettä lasta eikä maailma siihen lopu, jos tämä raskaus ei kestä vauvaksi asti. Ja sitten välillä iskee niin kamala ahdistus, että tekisi mieli mennä peiton alle itkemään.
Jostain syystä nämä raskaudet tekee musta ihan hermoraunion ja uskoisin sen liittyvän juuri siihen, etten itse pysty kontrolloimaan, mitä tapahtuu. Kakkosen jälkeen mietin oikeasti sitä, etten enää koskaan halua olla raskaana, koska en kestä sitä jatkuvaa pelkäämistä. Lasten suhteen en kuitenkaan ole samanlainen hätäilijä. Kun ne on syntyneet ja näen ne, niin sellainen irrationaalinen pelko loppuu. Sen jälkeen asiat on hallittavissa. Jos lapsi on kipeä, mä näen sen ja voin tehdä asialle jotain. Mahassa olevan vauvan tilaa ja mahdollista ahdinkoa en näe, siksi ahdistun.
Helmitoivo onpa ihanaa, että sun pelot otetaan noin hyvin huomioon terveydenhuollossa ja saat ylimääräisiä ultria
Ja jotta tämä(kin) kirjoitus ei menisi ihan vaan märehtimiseksi, niin jotain positiivistakin. Meidän kuopus 1v3kk on vihdoin tajunnut, että ihmisen on tarkoitus ensisijaisesti liikkua kahdella jalalla
Ja aurinko paistaa, vaikka luvattiin vesisadetta tänne koko alkuviikolle.