Hei!
Ihanan paljon luettavaa
Maanantaina olin töissä ja kyllä tuli itku kun lähdin kotiinpäin ajelemaan, ei autossa pystynyt olemaan mitenkään päin - ylävatsaa ja selkää särki LUJAA :'( Ajattelin, että kokeillaan nyt edes sinnillä olla töissä. Tiistaina varasin sitten lääkärin ja sain mammalomaan asti sairaslomaa - lääkäri oli sitä mieltä ettei tuo tuosta tule hellittämään aikaisemmin, koska vauvan laskeutumisesta ei ole näillä viikoilla vielä tietoakaan. Joten katsoi paremmaksi, että lepäilen kotona. Pomo otti aivan ihanasti asian töissä. Lohdutteli, että kyllä he siellä töissä pärjäävät - saan hyvillä mielin lepäillä kotona
Maikkis ~ Kävin kysymässä kelassa myös tuon äitiyspäivärahan perään. Sieltä ei ole tullut minulle minkäänlaista lisäselvityspyyntöä tms. No, kelassa sanoivat että työnantajalta tarvitsee vielä selvityksen - pelkkä palkkatodistus ei kuulemma riitä. Soitin palkanlaskentaan ja heidän pitää odottaa vielä tämän kuun palkkatiedot, että saavat lähetettyä viimeisimmät tiedot kelaan. Äitiysloma alkaa 15.11. Sanoin kelassa sille virkailijalle, että on se kumma kun ei tule mitään lisäselvityspyyntöä vaikka sellaista he siellä odottavat. HÖH. Josko sinulla olisi sama homma?
Alexa ~ Ihana kuulla, että vauvalla on kaikki hyvin!
Valmistelut ~ Viikonloppuna koottiin vauvan pinnasänky, vaatteet on pesty ja kaikki alkaa olemaan valmiina. Tuttipullot ja tutit pitäisi steriloidasekä hoitopöytä pitäisi vielä pestä. Ostettiin käytettynä semmoinen taitettava - sopii hyvin tuonne pesuhuoneeseen. Vaippoja ja liivinsuojuksia pitäisi vielä ostaa, sitten pärjätään. Muutakin ei niin tarpeellista on vielä ostoslistalla: matkarattaat gracon kaukaloon, hoitolaukku ja tuttipullon/ruuan lämmitin. Sitten alkaa olla paketti kasassa Tarkoitus olisi vielä ennen sektioaikaa käydä jouluostoksilla, ettei jää viimetippaan. Ei varmastikkaan tule heti lähdettyä kauppoja kiertelemään vauvan synnyttyä.
Tänään oli myös neuvola:
Painonmuutos: Nyt tullut yhteensä 4,8kg kaikenkaikkiaan.
RR: 97/63
Pissa: puhdas
Hb: 118 (kk takaperin 113, rautatabletit nostaneet mukavasti)
Sf: 32cm (!!, ettei mitenkään ihme että tuo painaa ylävatsaan, kk takaperin mitta oli 27)
Liikkeet: ++
Sikiön syke: 150
Kaikki siis mallillansa
Pohjoistuuli ~ Kiva kun pikkuisilla kaikki hyvin! Jos A vauva ei käänny poikittaisasennosta, niin sittenkö syntyvät sektiolla? Vauvaako ei yritetä käännyttää? (Onkohan edes kaksosraskaudessa mahdollista..)
Keksin ihanan asennon missä on hyvä olla, kun noiden tyynyjen kanssa saa aina tapella, kun menevät ruttuun tai niitä saa asetella aikansa ennenkuin löytää sen oikean hyvän asennon. Hain pojan huoneesta säkkituolin ja nostin sen sängyn päälle. Kyllä on ihana lösähtää katsomaan telkkaria kun se mukautuu mukavasti selän taakse - puoli-istuvassa asennossa siis.
Öisin närästää ihan tajuttomasti Suklaa ja kahvi on pahimpia närästyksen aiheuttajia.
Nyt suihkuun ja sitten katsomaan idols:n livelähetystä.
Mukavaa loppuviikkoa teille kaikille!
Judie + sintti 30+5