Joulukuun Toivevauvat 2012 *Heinäkuussa*

joululahja2012 ja Julia_ tervetuloa mukaan!

malttamattomalle tsemppit töihin. Mäkin itseasiassa menen tänään pitkästä aikaa mun "oikeisiin" töihin, eikä kukaan mun työkavereista vielä tiedä mun raskaudesta, koska viimeksi kävin siellä huhtikuussa. Saa nähä minkälaiset ilmeet pamahtaa kun lyllerrän sisään.. :D

4D ultra olen hitusen miettinyt ja sille miettimisasteelle saakin jäädä ainakin rakenneultraan asti.

Eilen suihkussa ei tullut verta nenästä, mutta yöllä nousin kolmen aikaan vessaan, niin eiköhän sen jälkeen alkanut mukavasti sängyssä vuotamaan.. :kieh: No onneksi ylihuomenna on neuvola, niin pääsee ainakin hb:n mittauttamaan.

Kantoliinoja olen katsellut silläsilmällä netistä. Onko kenelläkään niistä kokemusta? Kovasti kiinnostaisi semmonen hankkia, mutta valikoimaa tuntuu olevan hurjasti.

Vogue ja Taimen alku 17+1
 
Tervetuloa uusille kaapista astuneille! :)

Kiitos Rödluvan uudesta nipusta!

Me muuten päätettiin sukupuolen suhteen, että kysytään se muttei paljasteta asiaa ennen vauvan syntymää. Mua rupes riepomaan ihan huolella kun np-ultran jälkeen kukaan ei oikein osannut onnitella raskaudesta tai olla iloinen kun kaikki oli ainakin esimmäisissä seuloissa ok vaan koko ajan "kumpi se on?" "Ai miten niin ei näy, noi kuvathan on tosi hyviä!" No joo olihan ne, mutta jos sukupuolielimet (ulkoiset) kehittyy vkolla 15 niin vaikea niitä on nähdä viikolla 12... Ja näitä kommentteja tuli ihan pienten lasten äideiltäkin joiden luulisi tietävän... Samaten kaikki tivaa koko ajan kumpi se on jotta tietävät säästää meille vaatteita.. Olen ehkä kiittämätön, mutta toisin kun esikoisen aikaan en aio toimia kaikkien kierrätyskeskuksena ja vastaanottaa kassikaupalla kaikkea lumppua mistä käytin ehkä 0,7%. Olen tosi tarkka vaatteista ja kärsin sen nahoissani (=ostan itse uutena). Huh, olipa purkaus - anteeksi! :D Sen verran varma olen poikafiiliksestäni, että ostin eilen aivan ihanan sinisen karvahupparin vauvalle.. Tosin totesin, että annan sen sitten meidän pian syntyvälle kummipojalle jos tulokas olisikin typsykkä. Meitä pyydettiin tosiaan miehen kanssa pienen pojan kummiksi, LA oli jo - saa nähdä koska kummitusperuna päättää tulla ulos.. :) Aika ihanaa, etenkin kun miehelle tuo on ensimmäinen kummilapsi.

Mä menen tänään ultraan iltapäivästä. Kaaduin viikonloppuna harrastuksen parissa melko lahjakkaasti ja nyt on sitten polvi rikki ja könkkään keppien kanssa. Voin kertoa ettei ole kovin herkkua. Haluan käydä vilkaisemassa, että vauva voi hyvin.

Keppikävely etenkin saa aikaan aika inhottavia kiristelyjä joita ei voi aina sanoa ihan kivuttomiksi. Esikoisesta jäin supistelujen takia sairaslomalle viikolla 20, mutta toisaalta tein silloin fyysisesti raskasta hoitotyötä. No, nyt olen viikon sairaslomalla polven kanssa se sopii kyllä. Olo on aika uupunut jo pienen liikkumisen jälkeen niin työpäivä tuntuu aika mahdottomalta.

Kantoliinojen puolesta puhuja ilmottautuu! :) Ihan loisto keksintö, korvasi meillä jopa aika pitkälti vaunut. Mä ulkoilin koirien kanssa lähes poikkeuksetta niin, että vauva oli liinassa. Vaunut on jotenkin niin plaah. Käytin liinaa päivittäin ensimmäiset 6kk, sitten vaihdoin enemmän manducaan. Ensimmäiseksi liinaksi kannattaa valita trikooliina. Se on helppo sitoa ja saada napakaksi. Kantoliina infon sivuilla on tosi hyviä vinkkejä ja ohjeita. Tosin sillä yhdellä sidonnalla pääsee jo tosi pitkälle. Mä itseasiassa jopa imetin liinassa ja olin jotain päiviä töissäkin mieheni kaupalla vauva liinassa. Koliikki ja refluksivauvallehan liina on ihan unelma pystyn asennon vuoksi. Itsellekkin se on mukava kun varmistaa ettei liina ole kiertynyt ja malttaa levittää henkselit oikein leveiksi olkapäille.

Mistäs muusta täällä oli höpisty, ei pysty muistamaan. :D

Seerumia 15+1
 
Seerumia :n kirjotukseen oli heti kommentoitava, kun nostatti itselläänki jo lukemine verenpaineet:p eli samasta asiasta oon pultannu, eli sukupuolen kyttääminen, ja toinen asia on lasketun ajan kyttääminen. Mulla oli aika vaikea alku raskaudessa, eli n. 8 vkoa petikunnossa hyperemeesiksen takia tiputuksineen, silti sukulaisilla ja tuttavilla ei tunnu olevan kiinnostusta onnitella ja kysyä vaikka että miten voit, vaan heti alkaa tenttaaminen, että kumpi on tulossa- onhan teil jo ultrat ollu, ja millo se syntyy. Se miksi minua ahdistaa ihmisten, toisinsanoen sukulaisnaisten LA utelut johtuu siitä, että viimeeks sain tahtomattani kuulla kaikki hyvät ja varsinkin ne huonot puolet synnyttää loppusyksystä, ja nyt tulee jouluvauva- ja varsinkin anoppi on oikee joulustressi-ihminen, ni sil jo silmät muljahti ku sanottii vaa et joulun tienoilla. me ei siis aiota tarkkaa päivää kertoa. Ensimmäinenkin tuli jo viikkoa aiemmin, eli ei sitä koskaan voi tietää. Ja viimeeks jotkuu lähipiiristä alko kyselee sitä laskettua aikaa siksikin tarkkaan, että miten ristiäiset asettuu- että pääsevätkö lomamatkoilleen jne.. ja pidin sitä jotekii tosi loukkaavana.
No nyt tuli omaanapaa, ja vuodatusta ja murinoita..mutta pakko oli itsekin avautua, kun kyllä tähän raskauteen liittyy näitä harmittaviakin juttuja ;)
 
ja vielä jatkan seerumian:n vaatekommentteihin kun nyt vuodatuksen makuun pääsin :kieh:
Et oo kiittämätön, meille tuli ekan lapsen aikana tietämättömyyttäni 6 pyykkikorillista muiden lasten vaatteita- joista osa käyttökelvottomia ja karsinnan ja pesun jälkeen ne vaatteet menikin ensikodin käyttöön. Paras juttu oli, että viimeviikolla mun kaveri yritti väkisin ostaa ekan lapseni pieneksi jääneen syyspuvun- et kun heillä rahasta tiukkaa eikä haluu uutta ostaa- ja meillehän saattaa tulla vaik eri sukupuolta oleva , ni ei me tarvita sitä, eihän?- olin iha et voisitko pysyy nahoissas, a. en tiiä kumpi tulee, b. en oo esikoisen vaatteita myymäs..
- vielä uteluihin; tarkennan aiemmin kirjottamaani, että miksi vaikka ristiäis/tai synnytys ajankohdan utelut inhottaa- meillä uteluihin ei ole koskaan liittynyt avun tarjousta, tyyliin, mihinhän väliin tein ristiäiset tulee, voisin tulla kaataa kahvia, ja varata töistä vapaata. vaan ne on aina olleet niinpäin, että eikai meidän lapinloma vaan mee päällekkäin..
Miten muut, ootteko te saaneet, jos on lapsia jo ennestään, apua vaikka ristiäisiin, tai esikoisen kanssa jos on ollut uusi tulokas vaikka vaikeempi? meillä esikoisen ristiäistarjoilut hoiti melkein kokonaisuudessaan mun äiti, ja anoppi sit teki yhden piirakan, ku mies tahto et sekin osallistus jotekii. Mut Anoppi ilmotti jo enne lapsen syntymää, et lapsen lapsen juhlissa mummot ei o mitään piikoja.. toisaalta on ihan oikeessa, mut aina ei oo mahollisuutta ulkopuoliseen apuun- ja toisaalta meidän tapauksessa mun äiti koki kunniatehtäväkseen loihtia juhlapöydän antimet, ja siskoni tarjoili. olin avusta erittäin onnellinen.
 
Hyvää heinäkuuta + tervetuloa uudet!

Välillä jo huolestuin, että kuivuuko tää pino ihan kasaan kun oli niin hiljaista, mutta nythän täällä on taas mukavan paljon viestejä!

Hankintoja ei ole vielä tehty, enkä teekään ennen elokuun rakenneultraa. Jos jostain tulee vastaan jotain pientä ja über söpöä, niin sellaista voi hankkia, mutta vaunut yms. suuremmat hankinnat saavat jäädä reilusti syksyn puolelle. Vaunujen hintoja ja ominaisuuksia olen kyllä jo jonkin verran katsellut. Käytetyt varmaan hankitaan, kun ovat niin tyyriitä uusina. Mun vanha pinnasänky saattaa vielä löytyä vanhemmilta, joten kun pikkukaverista heille joskus kerron, niin aion sitä tiedustella.

Vauvanvaatteita tuskin jaksan/haluan hankkia kirpparilta. Hintoja olen muutaman kerran vilkaissut, mielestäni monista käytetyistä ja huonokuntoisista vaatteista pyydetään hirveitä summia. Aleista saa uusia halvemmalla, kuin kirpparilta käytettyjä. Eikä mulla ole aikaa kierrellä metsästämässä löytöjä. Ja kuten Seerumia sanoi, jos joku tuttu tarjoaa vanhoja vaatteita, niin niitä voin harkiten ottaa vastaan, mutta en aio mitä tahansa rättiä meidän lapselle kelpuuttaa. Mun mielestä vanhemmat osoittaa arvostusta lapsiaan kohtaan myös pukemalla lapsensa siisteihin ja puhtaisiin vaatteisiin.

Olen ehkä outo, mutta mielestäni on epäkohteliasta, kun puolitutut utelevat raskaudesta. Ihmiset ovat kiinnittäneet huomiota juomattomuuteeni, muutenhan asia ei musta päällepäin näy, tai niin ainakin toivon:)... Mun ei tulis mieleenkään mennä utelemaan keltään asiasta. Mun mielestä raskaus kuuluu niihin asioihin, joista ihmiset päättävät itse koska kertovat ja kenelle. Ja voi helv...i, en halua kuulla enää kertaakaan voikaa paksusti, yäk. Aion vastaisuudessa vastata kaikille kiitos samoin, heh:kieh:.

Mammafarkkuja yritin metsästää, mutta en löytänyt sopivan koon ja värin yhdistelmää. Normaalit mahtuu vielä jalkaan, mutta vyötä on jo saanut löysätä. Epäilen, että pian voi olla jo tukalaa, joten ois hyvä saada edes yhdet housut hankittua lomaksi.

Mulla on loppuviikosta ylimääräinen ultrakäynti yksityisellä. Tiedän, että paikassa on myös 4D-ultra, nähtäväksi jää kurkistellaanko mun mahaan sillä. Käynnille ei ole muita tavoitteita kuin mielenrauhan hankkiminen, joka toivottavasti toteutuu. Nää viikot ovat niin pitkiä ja oireettomia, että on välillä pakko saada jotain konkreettista.

lanttu-anttu & retiisi 14+2
 
Ihanaa etten ole ainoa utelutuntemusteni kanssa!
Meillä tilannetta etenkin esim. kierrätysvaatteiden suhteen taisi viimeksi pahentaa mun nuori ikä "eihän niillä VOI olla varaa ostaa uutena". No oli meillä ja on edelleen. Mulla on yksi ystävä joka ei itsellään käytä mitään halpisvaatteita laatuun vedoten (siis ihan H&M, lindex, seppälä vaan kaikki on benetton, Me&I, peak..) ja lapset kulkee lähes pelkissä kierrätysvaatteissa. Tämä olisi mulle ihan kauhistus. Mä ostan omat vaatteeni pääasiassa edullisesti samaten kun lasteni ja olen oikein tyytyväinen. :) Onneksi esim. mun äiti on oppinut, että ostaa joskus lahjakortin tai ottaa kuvaviestin ennen kun ostaa mitään kun tietää mun olevan tarkka eikä loukkaannu.

Ristiäisistä, esikon ristiäiset pidettiin mun äidin ja isän kotona eli siitä voinee päätellä avun määrää. Tarjoilut tein 95% itse, mutta se oli oma valintani ja halusin tehdä sen niin. Meidän äiti on muutenkin aina auttamassa siivousta myöden oli synttärit tai mitkä pirskeet vain tiedossa.

Mä aion muuten järjestää sukujoulun meillä. :D Saattaa olla hullua, mutta me ollaan joka joulu reissattu kahden paikan väliä (meidän ja miehen porukat) ja nyt en halua sitä. Meille valmistuu myös iso uusi koti jouluksi niin haluan ehdottomasti olla kotona. Viettäkööt sitten muut joulua meillä jos mä olen synnyttämässä, saapahan edes esikoinen olla kotona ja mahdollisimman normaalin joulun. Meidän uusi koti on siis mun miehen lapsuuden koti eli sikäli on luontevaa, että siellä on esim. miehen äiti ja sisarukset vaikkei me oltaisi koko aikaa paikalla. Katsotaan pysynkö kannassani jouluun asti... :D

Ultraan 1,5h!
 
:wave:

mulla ei yhessäkään raskaudessa oo ollu sellasta kunnon oksentamista. jokunen yökkö tullu hampaiden pesun yhteydessä. mut muutenki aika oireettomia ollu...

tuossa aattelin kysästä teiltä kanssasisarilta sellasta: miten korkeella teillä on kohdunpohja? mulla se on jo navan korkeudella ja suunnilleen 24 viikolla sen pitäs olla siellä... viikkoja siis 17+

ristiäiset oli tuolla taaperolla maaseututalolla,emäntä teki kakuista lähtien ja olin kyllä tyytyväinen. ei tarvinnu stressata ollenkaan. mun ei tarvinnu ku kukat hommata!!! aion muutes tällekki naperolle sileeä pitää :D

vaatteet turha ees kuvitella,et omat housut menis enää jalkaan. sen verran iso jo tuo reppu on ;)

ny pitää keskittyä tuohon leffaan...
 
POKS!! 16+0 :) :heart:

Hih, ihanaa et näköjään muillakin nostaa kiukku päätään! Miulla nyt muutaman päivän tullu kiukku puuskia asiasta jos toisesta.. Mutta kuulunee asiaan :)

Hankinnoista, ei vielä hankittu mitään.. Mutta siskolta saadaan vaatteita (50-60cm -> odottaa jo pussissa :D ), tuttipulloja, turvakaukalo + alusta ja leikkimatto.. Tänään osuin oikeaan paikkaan oikeaan aikaan, ku kaveri puhui pinnasängyn tarpeettomuudesta! Samalla sit paljastin, et me voitais jouluna tarvita! Eli sänkykin olis sit jo tiedossa :) Vaunuista en vielä tiedä, et ostetaanko käytettynä vai uutena, toki jos hyvät käytetyt tulee vastaan, ni sit :) Mut jotenkin en vielä uskalla mitään hankkia vaikka mieli tekis.. Jos sit vähän syksymmällä..

Malttamaton
, miten ne otti töissä uutisen vastaan? Ite jännitän sitä pomolle kertomista ihan sikana.. :/

Nenna85 ja pikkunen 16+0
 
tombatar, mullakin on kohdunpohja jo navan korkeudella! Ultralla tuossa päivä pari sitten varmistettiin että kaikki on ok, eli että lapsivettä on oikea määrä ja sikiö oikeankokoinen ja että niitä todella on vain yksi :p Ilmeisesti on vain niin että tässä vaiheessa yksilöllinen vaihtelu on tosi suurta.

Rödluvan ja Beetakingi 15+3
 
tombatar täällä myös navan korkeudella mennään, sitä just toissailtana ihastelin.. :D En tiedä johtuuko mulla siitä, että oon melko lyhyt, mutta edellisessäkin raskaudess mulla on ollut vk 19 kohdunpohjankorkeus jo 21 cm, kun yläkäyräkin on silloin vain 16,5 cm, eli käyrien ulkopuolella reilusti ollaan huideltu. Sen jälkeen se tasoittukin yläkäyrälle viikolla 24, millä mentiinkin sitten loppuun asti.

malttamatonta myös huhuilen, kuin meni töissä?

Seerumia miten meni ultrassa?

Vogue ja Taimen alku 17+2
 
Minäkin odottelen malttamattoman ja seerumian kuulumisia.
Seerumialle oksentelusta, oksensin ekassa n. vkolta 7 viikolle 12, kolme kertaa tiputukses. Ja nyt viikolta 5 vkolle 12 ++, eli ihan noin pitkälle en oo oksentanu. Tässäkin raskaudessa tuli 2 jaksoo oltuu tipassa, lääkkeitä en alkanu syömää.

joku kysy mammafarkuista: löysin pari päivää sitten lastenvaateketjun mammavaatemalliston alesta poistomyynnistä kahdet ens syksyks, eli tsekatkaa ale-rekit :)
 
Hyvin meni töissä, mua jännitti ihan hulluna, mutta niin taisi uutta esimiestäkin jännittää ;) Saatiin asiat hoidettua ja vaikutti olevan ihan ok, että tulen vain kuukaudeksi. Syksyllä on tulossa kuulemma useampi projekti, jotka sopisivat mulle ja tuohon ajankohtaan. Nyt on huojentunut olo sen suhteen, mutta nyt pitäisi keksiä vielä lapsille hoitopaikka.

4d:stä käytiin tyttöjen kanssa, mutta nyt meidän sairaalassa on käytössä 4D ultrissa joka tapauksessa eli jos rakenne ultrassa näkyy kaikki kunnolla, niin ei varmaan mennä, mutta jos ei näy, niin sitten mennään 4d:hen. Toisaalta yksityisellä saisi ottaa lapset mukaan ja olisi kiva, että hekin vähän näkisivät mitä masussa on, kun niin kovasti odottavat.

seerumia: muutaman kerran viikonloppuna tuli vielä oksuolo ja kävin yökkimässä tyhjää, mutta nyt viimeiset pari päivää olo on ollut loistava :) Samalla viikolla kuopuksen kanssa loppui pahoinvointi. Juuri sopivasti, koska vietetään to-su kaverien kanssa mökillä juhlien ilman muksuja, joten kiva jos siellä olo normaali :)

).( kävin kavereiden kanssa shoppailemassa ja taitaa pikkuisen olla hormonit sekaisin, kun Bobossa hiplailin vauvan vaatteita ja itkin vuolaasti sitä jos tämä vauva ei ikinä synnykään ja jotain menee pieleen.
 
heissan..

Täällä taas ei oo jaksanu oikein kirjotella..
Mä oon kauhee hormonihirviö.. =( Herppailen pienistäkin asioista..
Mahaa viiltää välillä eli liekkö niitä venymisiä.. Supistuksiakin tulee aika ajoin..
Tänään ois 9.30 neuvola niin näkee taas mitä sinne masuun kuuluu! Ja näkee onko paino alkanu nouseen vai jatketaanko matalaa linjaa..
Helteitä kovasti odottelen nyt lomaillessa, että riittäis vaatteet kun vielä ei ole vara tilatakkaan mitään syksyä varten..
Tuli tilattua uusi leivänpaahdin, kameraan parempi zoomitötterö, mies tilas pensasleikkurin jne jne.. Vähän tuhlailtu nyt, mutta pitää sitten taas kituuttaa.. Ja osa tosiaan osamaksulla niin ei kaikki rahat heti mene..

Joku murehtikin että on molemmat nuoria ja pelottaa miten pärjää jne..
Minä itse valmistuin esikoista odottaessani toukokuussa kun sitten samana vuonna syyskuussa syntyi esikoinen. mies tosin oli jo vakityössä, mutta kuitenkaan minulla ei ollut mitään työtä.. Toinen saatiin 1v 9kk ikäerolla enkä käynyt välillä töissä missään. Sitten perustin oman yrityksen josta palkkaa sai vain haaveilla, ja sitten tekastiin tuo kolmas poitsu jonka jälkeen aloinkin lopetella yritystä ja suunnitella opiskeluja.. että meilläkään ei ole kehuttavasti työ/raha-asiat ikinä olleet, mutta minä olen ajatellut sen niin, että jos oikeaa hetkeä alkaa odottaa, niin sitä saa odottaa ikuisuuden.. Jos lapsen tahtoo ja tuntuu että on siihen vamis, se täytyy tehdä silloin kun tuntuu, eikä ajatellen että katotaan ens vuonna.

vaunuista..
Noissa vaunujen ostoissakin kannattaa ajatella sekin, asuuko maalla vai kaupungissa ja todellakin että miten paljon liikkuu ja missä.
Itse täällä "maalla" asuvana en pidä tärkeänä millaiset vaunut on, kun olen pärjännyt mainiosti ilman nykyajan hienouksia.. Meillä on tavallinen turvaistuin, tavalliset vanhat vaunut ollut ja nyt on vielä vanhemmat tulokkaalle odottelemassa.. Nykyään vain on totuttu niin hyvälle, että ne kirppisvaunut ei enään kelpaa, mutta nekin pystyy tuunaamaan ja saa persoonalliset ja todella hyväkyytiset rattaat.
Mutta jokainen siis tyylillään.. Ja uskon että jossain isommissa kaupungeissa ne uuden aikaiset pienet monitoimiset rattaat onkin kätevät.

Ultrista
Täällä ultrataan aikalailla joka neuvolassa, joten ei tule mieleenkään ylimääräisiä lähteä kyselemään. Riittää ne mitä saa kun saa kuitenkin sen verran usein.

Autoista
Millasiakas autoja teillä joilla useampi lapsi..? Tuli tuosta istuinten mahtumisesta mieleen, kun sitä itsekkin mietittiin aikanaan, ja koitettiin löytää sellainen leveäpenkkinen auto. Sitten odotinkin sitä ensimmäistä keskenmennyttä kun mies hokas että ei saada meijän autolla enää sitten ajaa koko porukalla, niin pitihän se ostaa auto ja ny meillä hyundai trajet, ja rakastan niin sitä autoa!!! Tuntui hullulta ostaa niinkin uusi auto kun oli aina ollut jotain 90 luvun autoja vain, mutta kun myytin entinen talo niin maksettiin samalla laina siitä autosta pois niin nyt se on "velaton" auto. Tila-autoa en vaihtais mistään hinnasta pois. on se vaan niin ihana.

Masuista
Ihana kun kaikilla alkaa masut pömpöttää! Sehän vain on tosiasia että joillakin rakenteiden vuoksi tulee aiemmin näkyviin ja joillakin myöhemmin, mutta nyt aletaan onneksi olla jo niillä viikoilla että useimmat huomaa muutoksen. Se on niin ihana tunne kun masu kasvaa <3 Kuvia vaan kaikilta niin nähdään erilaisia rakkausmasuja!!!

Nyt taidan rueta puuron keittoon kun pojat ovat vähän aikaa olleet hereillä niin vois jo maistuakkin!!! Käväisen pikaisesti sitten ilmoittaan neukkukuulumiset!

Aurinkoista päivää kaikille!!!

Vaavimasu ja valonpisara 16+6
 
Kyselen nyt tyhmiä, mutta mistä te siis tiedätte missä se kohdunpohja tällä hetkellä on...?

Hankinnoista, oon varmaan aiemmin jos kirjotellutkin että vielä ei siis ole hankittuna mitään, katotaan sitten syksymmällä jos jaksaisi noita alkaa keräilemään. Mua siis ennemminkin ahistaa tuo kaikki tavaramäärä mitä pitäisi hankkia, en tykkää yhtään kierrellä kaupoissa ja shoppailla. Varsinkin noiden isompien hankintojen kanssa kun ei tiedä vaunuista ym. yhtään mitään ettei sitten osta jotain aivan epäkäytännöllisiä... Pitää varmaan yrittää tilata suurin osa netistä niin pääsis helpommalla.

Niin joo tänään täynnä 18+0, aivan meinaa jo unohtua viikot ja päivät välillä :)
 
Noniin...

neuvolassa kaikki hyvin.. Ultramasiina sattu oleen toisessa huoneessa joten en nyt sitten saanukkaan ultrausta vaan vain kuunnella sydänäänet..
Mutta hemppa ok ja kaikki muutenki ok.

Seerumia
Tuli tuossa mieleen kun valittelit kepeillä kävelystä että onko sinulle opetettu oikea tekniikka kävellä kepeillä? jos oikein kepeillä kävelee niin ei kyllä pitäs kipuilla eikä olla hankalaa =) Sitä taidetaan vain harvoin opettaa oikein kun kaikki näkyy kävelevän siihen vanhaan tyyliin kinkkasemalla täysin toisella jalalla tms..

Niin ja tosta oskusta
Ikinä ei oo tarttenu raskauden takia oksentaa, vaikka tooooosi lähellä monesti ollutki..
Ja se hampaidenpesu on niin hirveetä ku noi takimmaiset viisaudenhampaat pitäs saaha hyvin puhtaaks.. oonki käyttäny suuvettä lisäks aina ku tuntuu etten saa puhtaaks.

Kantoliinoista
joku kyseli. Mulla oli edellisen kans käytössä ja tykkään! Muutaman itselle passelin solminnan ku opettelee niin niillä pärjää jo hyvin.

nyt mentävä nauttiin ihanasta auringosta!!!
 
Hienoa kun aika monella ultrataan usein, jopa neuvolassa. Meilläpäin, vaikka onkin ison keskussairaalan alue. kuuluu vaan np-ultra ja rakenne ultra ilmaisiin. Muut on sit tilannekohtaisia- jos joutuu äitipolille jostain syystä.
Viime raskaudessa pääsin/jouduin lopussa usein ultraan, lapsi näkyi usein ja tuli "tutuksi", se oli kiva tunne. Niin koska nyt ei oo nähtävästi tarvetta lisäultriin, ni meinaan sen 4D:n ottaa, sinne sitte rakenneultran jälkeen.

Aurinkoa =)
 
Ultraan kuului hyvää ja selvisipä syy supistuksillekkin, megamainen hiiva joka oli levinnyt jo kohti kohdunsuutakin. Kaulaakin oli hävinnyt aavistus eli sain lääkkeet juuri ajoissa. Istukka oli etuseinässä eli liikkeitä ei tarvitsekkaan odotella ihan hetkeen.

Jalka alkaa olla parempi ja jätinkin kepit jo eilen pois. Fakta kun on se, että turvotus vähenee mitä aktiivisemmin niveltä käyttää. Kaipa tämä tästä.. :)
 
Minäkin mietin mistä sen kohjunpohjan korkeuden tietää... Itse en ainakaan osaa edes tunnustella missä se kohtu oikein menee, kun ei sellaisesta mitään kokemusta ole. Mulla ei vielä maha näy yhtään, ehkä se ei sitten ole niin korkealla vielä;)

Millaisia kämppiä teillä muilla on? Meillä on pieni kaksio, johon varmaan ainakin alkuun mahdutaan kolmistaan ihan hyvin. Pesutilat on ainoat jotka mietityttää, esim kylppärin allas on niin pieni että omat kasvopesutkin on hankalat, saati sitten vauvan pyllyn pesu yms. No, kai siitäkin selviää kun ei oo liian tiukkapipo:)

Nyt ulkoilemaan rankan yövuoron jälkeen, ah ihanaa,

Julia_ ja vaavi 15+4<3
 
olipahan neuvolakäynti. mun oma terkka lomalla ja tää täti (tuttu kuitenki) ilmeisesti yleensä on hoitanu lastenneuvolan (nyt eläkkeellä)
ensin sai multa melkei kuset housuun ja paniikkikohtauksen. meni tikuttaa pissaa ja huudahtaa lujaa et VERTA!!! mähän jo siinä vaiheessa säikähän perusteellisesti.
no sit otettiin hb (138,mulle matala) ja sit oliki verenpaineen aika. lyö mansetin kii ja kesken mun lauseen alkaa mittaamaan, arvata saattaa mikä tulos... korkee ku mikä. uus yritys het perään ja sehän on tietty VIELÄ KORKEEMPI. no sain sitte koneen ittelleni lainaan.
pakko mun oli lähtiessä kuitata,et se verenpaine johtu ihan vaan SÄIKÄHDYKSESTÄ! sitte se alkaa selitellä,et ei siinä mitään vaaraa oo plaa plaa plaa.. myöhästähän se siinä vaiheessa vakuutella...
mut muuten ihan kaikki ok. äänet hyvät (no kai mä sen tiiän) ja syke 155 luokkaa,mulle painoo tullu n. 200g/vko

kohdunpohjan tunnistaa siitä,ku painelee varovasti häpyluusta napaa kohti ja sit ku tulee "äkkisyvä" ni seon siinä. (tosi vaikeesti selitetty,jospa siit kuitenki selvän saa)
jos joku osais paremmin selittää?!?!

meillä on VW Sharan, 7-paikkainen tilaihme :p

 
Viimeksi muokattu:
Julia ja Wera, kohdunpohjan korkeuden voi tunnustella helpoiten siten, että laittaa molemmat kädet alavatsalle häpyluun kohdalle (noin häpykarvoituksen ylärajan kohdalla) ja siitä sitten avonaisin "laakein" kämmenin lähtee painelemaan ja tunnustelemaan mahaa ylöspäin. Ei siis tökitä sormella vaan painellaan avokämmenin, niin tuntee parhaiten. Tunnette sellaisen kovan, sileän pinnan siinä muutamia senttejä vatsanpeitteiden alla, vähän niin kuin olis semmoinen lasten iso kumipallo lantiossa. Seuraatte vaan sen pintaa kämmenillä ylöspäin kunnes se kaartaa kunnolla alaspäin (tai siis selkärankaan päin, "sisään" päin) ja siinä kohdassa mistä hukkaatte sen "pallon" on kohdunpohjan korkeus.
 
Heippa kaikille ja uusille tervetuloa! :wave:

Enny kirjoitteli huonomuistisuudesta.. Kuulostaa tutulle :D Mulla katoaa sanat välillä ihan kokonaan ja tulee black outeja et mitähän olinkaan sanomassa/tekemässä. Yksi päivä piti puhua haarukalla ja veitsellä syömisestä, mutta puhuinkin haarukalla ja perunalla syömisestä.. Taisin ajatella jo ruokaani :whistle:

4D:hen en ajatellut mennä, koska on niin kallista. Tosin jos pikkuinen ei näytä sukupuoltaan voi olla, että uteliaisuus voittaa ja maksan itseni kipeäksi siitä :D Kyllähän se kiva olis käydä toista kurkkimassa.

Kohdunpohja
on mulla ehkä sentin tai pari navan alapuolella, jos oikein osasin tunnustella.

Julia_ kyseli asunnon koosta.. Mulla on tällä hetkellä 42neliöinen kaksio, johon kyllä mahdutaan kahdestaan vauvan kanssa jos pakko on(+ pieni koira), mutta laitoin kyllä jo hakemusta hieman isompaan asuntoon. Toiveissa olisi reilu 50neliöinen niin mahtuisi paremmin. Tätä tavaraa kun on jo nyt ihan tarpeeksi.
 
Täällä oli kanssa eilen neuvola. Kuunneltiin neuvolassa eka kertaa sydänäänet ja 145-150 :) Ihanaa kuulla että sydän lyö ja kaikki on hyvin. Neuvolatäti sanoi myös että kohtu on nyt navan korkeudella. Mä en noista vielä juuri mitään tiedä, mutta eilen oli siis rv 17+1, eli kai se oli sit ihan ok ja sf-mittako se oli sitten 15 cm. Ite kun tunnustelee mahaa tosta navan korkeudelta niin se tuntuu nyt kyllä ihan erilaiselta kun esim. viikko sitten. Tuntuu että nyt se vihdoin on pullahtanu ulos! Vajaan 3 vkon päästä ois sit rakenneultra, meillä täällä on käytössä 4D.

Sympatiat kaikille oksenteleville ja pahoinvoiville! Ite kestin sitä tuskaa rv 4-12, ja sit se loppu kun seinään. Nyt saa vihdoin vaan nauttia olosta... Oon kuullut niitäkin tapauksia joissa se pahoinvointi kestää koko raskauden ajan, huh, kiitän luojaa että mulla loppu jo noin aikaseen :D

Mistäs te hankitte äitiysvaatteita/missä kaupoissa on hyvä äitiyspuoli?
 
Heippa hei! Kiitokset Rödluvanille uudesta pinosta :)

Olitte keskustelleet uteluista. Oon kokenut asian ihan samoin, ei tunnu kauhean mukavalta kun ihmiset kysylee kovasti sukupuolesta ja miettii että laskettuaika on juuri joulun aikaan. Mitäs sitten? Ei tosiaan olla kertomassa kenellekään sukupuolta vasta kun vauva syntyy ja itsekään ei luultavasti haluta tietää asiaa ennempää.

Tänään täälläkin oli neuvola, oli kyllä mukava käynti :) sydän äänet sain kuulla, syke 147-154. Ensin pelästyin kun ääniä ei meinannut millään löytyä, pikkuinen vissiin väisteli oikein urakalla kunnes vihdoin rauhoittui, huomasi vissiin että nyt kannattaa antaa kuulua itsestään, ettei äiskä ole ihan hermoraunio :D Hemoglobiini oli noussut, jee! Mutta painoa tullut vain 75g/vko, neuvolantäti meinasi että syönkö tarpeeksi. Kuitenkaan tätä enempää en kyllä enää jaksaisi syödä. Eiköhän sitä painoa ala jossain vaiheessa kuitenkin kertyä eikä hänkään ollut liian huolissaan.

Ennyn ja Emerentian kirjoittama huonomuistisuus löytyy myös täältä. Tänään perehdytin uutta työntekijää ja oli niiin sanat hukassa että ihan hävetti. Huh. Ehkä tämä tästä ;) tosin meillä on kyllä nyt aika paljon tässä ajateltavaa, ettei aina jaksa ajatella kaikkia arkisempia asioita.

Jaksuja kaikille ja aurinkoa! :)

Ciru+nuppu 14+6
 

Yhteistyössä