Joulukuun pikkuiset ihmeet 2017 *marraskuussa*

Onnea @Hilma85 uudesta tulokkaasta!

En ole taas jaksanut täällä roikkua, lähdettiin alkukuusta reiluksi viikoksi mun vanhemmille lomailemaan kun ei joulun aikaan sinne tänä vuonna sattuneesta syystä päästä, ja sen jälkeen sairastuin ärsyttävään nuhatautiin josta olen vasta hiljalleen parantumassa. Kuumetta ei ollut, mutta tukkoinen, käheä ja räkäinen olo melkein kaksi viikkoa.

Muutenkin olo alkaa olla aika tukala. Vielä alkukuusta olin vähän paniikissa siitä että synnytys alkaa olla jo aika lähellä, ja että elämä muuttuu niin täysin kun ei tosiaan sitten enää ollakaan miehen kanssa kahdelleen. Nyt puolestaan olo on jo kärsimätön, vauva saisi syntyä heti kun on siihen valmis ja haluan päästä opettelemaan sitä seuraavaa elämänvaihetta.

Ensi torstaina on taas myoomaultra, siellä toivottavasti sitten saa tietoa siitä onko kohdunsuu yhä ihan kiinni ja kanavaa kilometrejä jäljellä, kuten viimeksi. Toivottavasti vähän jotain olisi jo tapahtunut, ei kyllä ole oikein ollut mitään tuntemuksia sen suuntaan että välttämättä olisi. Nyt on parina iltana ollut alavatsalla menkkamaista tunnetta, mutta se saattaa johtua vaan siitä kun mulla on selkä ja kyljet niin kipeät päivän päätteeksi. Harjoitussuppareita on päivittäin ja paljon. Erillistä lääkärineuvolaa mulla ei tuon vuoksi olekaan, kun samat asiat se ultraava lääkäri osaa tarkistaa.

Me ostettiin rintapumppu käytettynä, Philips Avent sähkökäyttöisenä. Tai no, tässä odottelen että myyjä postittaisi sen. Samoin ostettiin käytettynä 20 eurolla 11 kpl kestovaippoja, ei ole kauhea taloudellinen menetys jos ne onkin huonon mallisia/ei jaksetakaan kestoilla tms. Voi olla, että kestoillaan päivät mutta käytetään yöllä suosiolla kertakäyttövaippoja, kun ne on käsittääkseni usein imukykyisempiä ja saattaa sitten helpottaa sekä vauvan että vanhempien unta, kun ei välttämättä tarvitse olla niin tiheästi pissavaippaa vaihtamassa.

Ostettiin myös pesutorni, kuivausrumpu on kyllä niin luksusta! Pyörittelin sillä onnessani asunnon kaikki tekstiilit petivaatteista lähtien kun se tuli meille :D Eli kaikki alkaa oikeasti olla valmista, ainoat yhtään isommat tavarat mitkä puuttuu on amme ja pinnasänky, pinnasängyn anoppi lupasi tuoda joko ensi viikon lopulla tai sitä seuraavan alussa. Sitten tietty tarvitsen varmaan lisää harsoja ja liivinsuojia yms., mutta ne nyt saa lyhyelläkin varoitusajalla. Vauvan vaatteiden määrää en oikein osaa arvioida, mutta toisaalta kyllähän niitäkin sitten voi käydä ostamassa lisää jos siltä tuntuu.

Vatsakin on ottanut kasvuspurtin, mutta ei se vieläkään jättimäinen ole: http://aijaa.com/4wMLHc . Huomenna siis alkaa rv 36.
 
@Hilma85 valtavasti onnea tuoreelle poikavauvan äidille! :love: Ja ihania ensihetkiä pikkuisen kanssa!

@Surusilmät hyvä että kivut laantuneet ja olo normalisoitunut. Mulle terkkarilääkäri vannoi että tosi harvat vauvat mahtuu enää kääntyilemään, mutta kyllä mäkin oon nelko varma että lähiaikoina vauva on pyörinyt vielä ihan kunnolla. Eilen lääkäri sanoi, että pää tuntuu alhaalla (en huomannut kysyä tarkoittaako että on jo laskeutunut vai että on vaan pääalaspäin?).

@mimmi92 "kiva" kuulla miten pieleen noi kokoarviot voi mennä. Mulla oli sf-mitta esikoisesta vähän keskikäyrän alapuolella ja nyt lähempänä yläkäyrää niin mietityttää toi koko...

@Shara mukava kuulla sinustakin. Harmi että flunssa vaivannut. Kyllä tällä 9kk:lla on tarkoituksensa myös henkisesti, ehtii valmistautua vauvan tuloon ja uuteen elämänvaiheeseen. :love:

Mulla on nykyään iltaisin 22-23 aikaan vauva ihan villinä mahassa, potkii ja puskee niin että välillä pääsee suusta "au" kun jonnekin tonne alapäähän koskee. Saa nähdä onko syntymän jälkeenkin tuo aktiivisin aika.

Kävellessä on alkanut välillä nivusiin pistämään tosi ikävästi, että pitää hidastaa tahtia. Sama jos meinaa liukastua ja joutuu nopeasti korjata asentoa. Onko nää niitä liitoskipuja, en muista esikoisesta yhtään?

Jumppakorttiin otin vielä pari viikkoa lisäaikaa, kun piti alunperin kortin mennä tauolle viikon kuluttua. Tuntuu tuo crosstrainerilla harjoittelu olevan ainoa liikuntamuoto missä ei ole mitään kipuja eikä supista niin ei tee siitä mieli vielä luopua. Voi miten ikävä mulla on juoksemista, bodypumpia ym., täytyy toivoa että synnytyksestä aikanaan palautuu mukavasti ja keväällä pääsee taas monipuolisemmin liikkumaan. :)
 
@Lumi87 Kyllähän nuo liitoskivuilta kuulostaa, itsellä ihan samanlaisia tuntemuksia nivusien liepeillä ja koko alakerrassa (n) Vauhti on tosiaan ku etenalla nykyään, jos yrittää yhtään reippaammin kävellä niin kyllä näyttää koomiselta kun yrittää puskea eteenpäin :ROFLMAO: Vitsit on mahtavaa kun kohta pääsee oikeasti liikkumaan!

Masussa meilläkin on vilkkainta iltaisin 9-11 välillä ja kyllä se niin vain on joka lapsen kohdalla ollut (sama homma kahdessa aikaisemmassa raskaudessa), että silloin on oltu aktiivisimmillaan.

Vauvanasento Ei tämä varmaan enää ympäri pyörähdä mutta on kyllä välillä vielä ihan sykkyrällä tuossa vatsassa.

Supistukset Näitä tulee kyllä ihan tasaiseen tahtiin, on tihentynyt ihan huomattavasti. Samalla hoksaa että etteivät tunnu enää ylhäällä vaan se voima on siirtynyt tonne alakertaan, ihan persuuksissa asti tuntuu välillä :ROFLMAO:

@Shara Voi hurja miten siro vatsa voikin olla :love: Olisipa itselläkin, ihan kateeksi käy! Vai vääristääköhän kuva jotenkin..
 
Onnea hurjan paljon @Hilma85 vauvan syntymästä!

Täällä kans ensisynnyttäjällä (tai ainakin mulla) on noita neuvola käyntejä n. 2viikon välein.
Mulla seuraava ens viikolla.

Me tultiin pikkujouluista eilen kotiin jo siinä yhdeksän maissa.
Itse juhlat jatkuivat kyllä vielä, mutta me ei viihdytty sen kauempaa.
Ja poikkesin myös hyvin pikaisesti näyttäytymässä oman työpaikan pikkujouluissa (erittäin pikaisesti kylläkin aikataulusyistä.)
Mutta mekko soveltui hyvin juhliin.

Tänään lähdin jo siinä aamupäivästä kahvittelemaan ystävien kanssa, tai niin ainakin luulin.
Menin ystävää hakemaan ja ystävä pyys sit odottamaan sisälle siksi aikaa kun ei ollut ihan valmis vielä, joten menin.
Ja siellä odottikin yllätys vauvakutsut, ihanat ystävät ja sisarukset oli järjestäneet ja jopa mun n. 300km asuva sisko tuli.
Ja minä paruin (yllätysyllätys) onnesta ja ilosta siellä.
Ihanat rakkaat ❤
Syötiin hyvin, arvailtiin syntymäpäivää, painoa ja pituutta ja saatiin muutama lahja. Hauskaa oli ja ihanaa. ☺

Tulin kotiin (tai siskon kanssa tultiin) vasta seitsemältä, joten vähän vierähti aikaa tuolla.
Ajateltiin mennä vielä saunaan ja varmaan katsotaan leffa tai pari.
(Yöunista en ees puhu.. )

@Shara Hurja kun siellä onkin todella siro masu. :love:
Oispa itselläkin, täällä on kyllä kokoa ja näköä masulla.
Harmi, että siellä on flunssa vaivannut.

Täällä on hetken jo pysytty kyllä pää alaspäin, ei kauheasti tunnu enää pyörivän.

@Lumi87 täälläkin on ikävä juoksemista, kunnon juoksulenkille pääsy on täällä hetkellä unelmana (ja mahallaan nukkuminen .)
Ja sulkkista, sekä perusjumppaa.

Huomenna masukuvaukset. En tiedä mitä kuvaaja on suunnitellut, mutta puhuttiin kyllä, että mikäli valoa ulkona riittää niin muutama kuva olisi kiva ulkona ottaa.

Mut kohta saunaan ja sit rentoa telkkarin katsomista.

Amanda 36+3
 
Kiitos kaikki vatsakommenteista, kyllä se oikeasti on vissiin yhä aika pieni, kun koulussa opettaja ei meinannut uskoa että laskettu aika on reilun kuukauden päästä, vaan luuli että olen ehkä jonkun viikon 20+ paikkeilla :D

Muistatteko @Lumi87 ja @Surusilmät että onko teidän vauvat olleet syntymän jälkeen alkuvaiheissa myös aktiivisia samaan aikaan kuin mihin loppuraskauden aktiivisuusjaksot ajoittuvat? Täälläkin on selkeästi siinä klo 20 - 22 pahin jumppauskausi, niin mietin voiko siitä vetää minkäänlaisia johtopäätöksiä :rolleyes: Mä en sitten kyllä ainakaan koskaan yöllä herää liikkeisiin, vessakäynnin jälkeen tuntuu jotain pientä mönkimistä mutta muuten sen puolesta menee yöt hyvin.

Alkaa olla jo vähän mökkihöperö olo. Miten te saatte nyt äitiyslomalla ajan kulumaan? Musta tuntuu että tein kaikki mun rästitekemiset (pesut ja siivoukset) jo siinä kuukauden sairauslomalla jolla olin ennen äitiysloman alkua, ja nyt päivät ei meinaa kulua oikein mitenkään. Opiskella tietysti voisin enemmänkin, mutta keskittymiskyky on vähän heikko kun synnytys- ja vauva-asiat pyörii aika paljon mielessä, ja toisaalta myös selkä väsyy jos istun liian pitkään vaikka laskemassa laskuja. Kaupungillekaan en nyt jaksa lähteä joka päivä pyörimään, kun ei kuitenkaan ole rahaa sieltä joka päivä jotain ostaa :D Pitäisi keksiä joku projekti johon uppoutua loppuviikoiksi, vauvakirjaakin oon jo täyttänyt siltä osin mitä tässä kohtaa voi.
 
Mä vain pikaisesti tulen kirjoittamaan kuulumisia. Vauva joutui jo perjantaina illalla keskolaan sokereiden laskiessa liikaa. Eilen aloitettiin vielä antibiootti infektioepäilyn vuoksi ja kalkki koska se oli matala. Lisämaitoa on jouduttu antamaan 3 tunnin välein, mutta sokerit on pysynyt sillä hyvänä. Viime yönä hän viihtyi jo tissillä yli puoli tuntia ennen pulloruokintaa, nyt sama ja vielä jälkeenpäin on imenyt tunnin (just lopetti) :love: maito ei ole vielä noussut, mutta tippoja tulee.

Mä pääsin eilen aamulla jo suihkuun, ja päivä mua kuskattiin sängyllä osastojen väliä mutta illalla jo tulin itse kävellen. Eilen oli herkkä päivä ja kurja hoitaja keskolassa joka esim väkisin tunki tuttia vauvalle :devil: mun pyyntö oli että ei tuttia ennen kuin imetys sujuu ja maito nousee.. Lisäksi hän oli koko ajan viemässä vauvaa pienestäkin kitinästä eikä meinannut antaa mun yrittää :(

Lääkärikin kävi just tässä kirjoittamisen välissä, päästään iltapäivällä yhdessä synnyttäneiden osastolle jos vauvalla kaikki hyvin :love: mä täällä hormoonihuuruissa vaan tuijotan tätä pientä tunnista toiseen.
 
Mä saan ajan kulumaan vähän liiankin hyvin, luulin aloittaneeni tässä vaiheessa jo jouluvalmistelut, vauvanvaatteiden pesun, joulukorttien teon ym., mutta KAIKKI on vielä tekemättä. :D Pitää joka aamu kuitenkin herätä lähettämään esikoinen kouluun ja koulupäivän jälkeen laitella välipalaa, kuskata harrastukseen useita kertoja viikossa ym. Lisäksi olen käynyt jumpassa, nähnyt jonkin verran ystäviä (niitäkin luulin ehtiväni nähdä enemmän!) ja katsonut telkkariohjelmia joita en ole ehtinyt katsoa ja lukenut läjän kirjoja. Mulla on enemmänkin sellainen olo, että miten ehdin tehdä kaiken kun vauva syntyy.

Muutenkin joku lievä rimakauhu arjen muuttumisesta. Meillä on niin älyttömän helppoa nyt, esikoinen omatoiminen koululainen, jolla omat menot kavereineen ja harrastuksineen. Viimeksi tänään istuttiin vajaa tunti sohvalla vierekkäin ja luettiin molemmat omia kirjoja, ja viime viikolla käytiin koko perhe elokuvissa. Että mitä ihmettä päässä on liikkunut, että aloitetaan pienen vauvan kanssa kaikki alusta. Varmasti nää mietteet kaikkoaa viimeistään vauvan syntyessä, mutta nyt tuntuu, että olisipa vielä viikkoja jäljellä, että ehditään koko perhe uimaan, luistelemaan ym. Ihan hassuja ajatuksia, mutta onhan meillä melkein 8 vuoden ikäero tulossa, eli vauva-arjesta jo hyvä tovi.

@Shara mä muistan kauhean huonosti miten vauvan rytmi vastasi rytmiä mahassa, mutta usein kai alkuaikoina vauva voi jatkaa kohdun rytmiä. Tosi monella tuntuu olevan illalla touhut kovimmillaan, johtuukohan siitä kun itse rauhoittuu? :) ja pitää minunkin masuasi kommentoida, että tosi nätti ja siro. Niin on erilaisia vauvamahat kuten täälläkin näkee. :love:

@Hilma85 ihanaa että pääsette vauvan kanssa samalle osastolle. <3 Hyvää toipumista sinulle sektiosta ja toivottavasti pääsette pian kotiin! Ja tosi ikävä tuo hoitaja ollut!

@-Amanda- ihanan kuuloiset vauvajuhlat siellä! Ihan parhaita yllätyksiä tuollaiset!

Lumi 35+0
 
@Shara Mulla ainakin on peilannut ihan täysin vauvan rytmiä syntymän jälkeen, aktiivinen on ollut aina samoihin aikoihin kuin vatsassakin :D
Ilta/yöeläjiä ovat olleet kaikki :D Samaan tahtiin liikkuu tämäkin, aamuisin ja päivisin tuntuu hyvin vähän liikkeitä, pientä mönkimistä mutta iltaa kohden vauhti kiihtyy ja jumpat on siellä 9-11 väliin.

Vatsankoko Vitsit kun saiskin liitettyä omasta pötsistä tänne kuvan, se on oikeesti ihan jäätävä möhömaha, saisitte järkyttyä :ROFLMAO::ROFLMAO: Mieskin totesi että vatsa on laskeutunut jo alaspäin, itse totesin saman homman sillä se "roikkuu" ikävästi tiellä jos istuu tai yrittää kumartua.

@-Amanda- Ihana ylätys! :love:

@Hilma85 Ompas ikävän kuuloinen hoitaja, toivottavasti olo helpottuu siellä pienellä pian ja pääsette kotiin.

@Henriette Kuulumisia odotellaan!
 
Kirjoitellaanpa välillä kuulumisia :) mulla oli kahtena päivänä ballonki mutta siitä ei ollut apua, jostain syystä ei nyt auttanut yhtään kuten viimeksi. Onneksi sain olla molemmat päivät kuitenkin kotona sen kanssa. Tänään olen ollut osastolla ja syönyt cytotecia. Vielä ei siis ole mitään tapahtunut. Olin vähän väärässä kun veikkasin, ettei tähän paljoa tarvittaisi. :censored:

Meillä vauvat ovat kyllä mahassa olleet illalla aktiivisia, mutta ovat pian syntymän jälkeen tottuneet minun rytmiin. Esikoinen meni jopa vähän liiankin aikasin aina yöunille. Hän oli melkein 1v kun suostui valvomaan jopa 8 asti illalla.

@Hilma85 onnea paljon vauvasta! :love: Kuulostaa kuitenkin ihanalta, vaikka onkin ollut vähän vastoinkäymisiä. Nauti siitä kun saatte vain olla yhdessä ilman kodin paineita!

Täälläkin oli yksi tosi inhottava hoitaja eilen ja on tulossa ensi yönäkin. Hän ronklas mua niin kovaa ja pitkään että tuntui jälkeenpäin kun olisi raiskannut. Olin niin järkyttynyt etten osannut sanoa mitään. Eikä edes mitenkään pahoitellut. Siitä jäi hirveä tunne ja häpeä. Olen nyt tsempannut itseäni että pystyisin kieltäytymään hänen hoidostaan ens kerralla. :cry::cry:

Henriette 38+3
 
Musta tuntuu et oon tehny jo kaiken mahdollisen mitä voi tehdä. Sen takia päivät menee yleensä tekemättä mitään.
Tulee siis kyllä siivottua ja toki ruokaa tehtyä.
Mutta nyt kun on jo jouluvalot, niin ei oo sinänsä mitään tekemistä kotona. Mä oon siivonnu jopa autot sisältä.
Sen takia aika paljon tulee kyläiltyä sisaruksilla tai ystävillä. Tai sit, et he käy meillä kyläilemässä.
Tietäisittepä kuinka täynnä meijän pakastin on leipomuksia tällä hetkellä, kun ei oo ollut muuta tekemistä ja oon leivoskellu.
Ja nyt oon myös tehny miehelle joulukalenteria, siihen saa kulumaan aikaa aika hyvin. Ja mulla on hyvää aikaa tehdä sitä arkisin, kun mies on töissä.

@Hilma85 ihanaa, että pääsette vauvan kanssa samalle osastolle. ☺
Toipumisia sektiosta ja toivottavasti pääsette pian kotiin.
Ja onpas ollut ikävä hoitaja siellä.

@Lumi87 nuo vauvakutsut oli todella ihana yllätys, mä en tienny yhtään, että ees järjestävät tuollaisia.
Mä olin koko ajan siinä luulossa, että näiden kahden ystävän kanssa mennään syömään ja kahville.

@Surusilmät Oli kyllä niin ihana yllätys. ☺

Tänään päivää vietettiin masukuvauksissa.
Onnea on tuttu valokuvaaja, jonka kanssa oli rentoa olla kuvattavana. (Yleensä en pahemmin kameran edessä viihdy.)
Kuvista tuli ihania, kun muutama nähtiin. Kaikki kuvat saadaan viikon - kahden sisällä.

Sisko lähti meiltä jo siinä kolmen maissa, meni käymään vielä pikaisesti toisella siskolla ja lähti sitten ajamaan kotio, että pääsee suurimman osan matkaa valoisassa ajamaan.
Seuraaviksi nähdäänkin jouluna, mikäli ei olla synnärillä silloin.

@Henriette Hyi miten inhottava hoitaja! Tollasia ei sais kyllä päästää hoitoalalle.
Täällä tsempataan sua ja sitä, että pystyt kieltäytymään.
Tsemppiä ja jaksamista sinne! ☺

Amanda 36+4
 
@Henriette Ompas kamalan kuuloinen hoitaja! Itse kyllä pamauttaisin suoraan seuraavalla kerralla ja kieltäytyisin täysin jos on ollut noin kovakourainen. Toinen hoitaja tilalle! Siinä tilassa on paikat melko hellinä muutenkin niin hoitajilta odottaisin kuitenkin hieman ammattitaitoa ja varovaisuutta asian kanssa, ettei enempää kipua kuitenkaan aiheuta. Mulla on joka kerta pelko päällä tuohon sisätutkimukseen, olin synnyttämässä tai ihan perus gynellä, sanonkin hoitajalle joka kerta kun sellainen joutuu joku tekemään että varovasti sitten, mua sattuu, se jännitys tuplaa sen kivun joka kerta. Tuosta ei vaan pääse eroon.

Täällä oli taas vaihteeksi ihan piipistä yö. Kivut ylty potenssiin tuhat, hermot puutuili molemmilta puolilta lonkkaa vuorotellen eikä nukkumisesta tullut mitään. Kyljen kääntäminenkin sattui ja vauvakin on jo niin iso iso että tuntuu kuin kivi vierisi mahassa kun kääntyy puolelta toiselle :ROFLMAO::eek: Nyt ollaanki silmät ristissä ja yritän sinnitellä hereillä. Ihanat lapseni ovat tuossa oikein touhukkaina niin ei voi tämä äiti lepäillä :ROFLMAO:

Minäkin yritän kuluttaa aikaani pikkaisen joulusiivoilemalla ja laittelemalla kotia kuntoon. Reunapehmuste pinnikseen tuli postissa, ja olihan se ihana, ihan täysin koko rahan arvoinen :love:

Kohta nokka kohti neuvolaa, katsotaan kuulumisia sen jälkeen.:geek:
 
Kiitos @-Amanda- ja @Surusilmät
Kyllä harmitti jälkikäteen että en sanonut mitään tai vaikka alkanut itkemään. Onneksi se ei ole tullut nyt minun hoitajaksi niin ei ole tarvinnut kieltäytyä. Pitäisi kuitenkin laittaa palaute..

@Surusilmät tsemppiä öihin! Toi lonkkien puutuminen on ihan syvältä. Mulla ainakin tulee siitä vähän pakokauhu - kuin olisi pakko lähteä juoksemaan.

@-Amanda- oispa kiva nähdä joku kuva :)

Aika käy tosi pitkäksi. Neljättä päivää käynnistystä enkä ole nähnyt lapsia. :cry: Kohta nään heidät onneksi! :love:
Harmittaa kun kokoajan supistaa (parin min välein) mutta niissä ei ole mitään voimaa, hyvä kun tuntuu. Ainakin ehtii levätä! :)
 
Onnea @Hilma85 lle ensimmäisestä ”joulukuisesta” ja @Henriette lle tsemppiä loppurutistukseen!

Täällä ollaan nyt täysiaikaisia ja alkaa kyllä varmaan elämän jännimmät 5vk :) Päivät alkaa olla jo aika tylsiä kun liikkuminen on jo vähän tuskaista ja sain vielä flunssakin jostain itselleni. Ja nyt alkaa varmaan se vaihe kun kaikkia uusia oireita kuulostelee että olisikohan tämä merkki lähestyvästä synnytyksestä. Mulla tuli eilen ekat kivuliaat supistukset, outoo miten kivusta voi innostua niin paljon :) Vaikka todennäköisyys on että tässä vielä ollaan viikkoja yhtenä kappaleena, yritän ajatella optimistisesti, eihän sitä koskaan tiedä vaikka jo ensi viikolla alkaisi tapahtumaan :love:

Kyllä se luonto hoitaa että synnytys ei niin paljon enää jännitä kun alkaa olla jo vain niin kyllästynyt raskauteen, haluan vaan nähdä tän tyypin ja alottaa äitiyden..

@Shara on kyllä kauniin siro maha! Mulla on taas huomenna neuvola jossa saa tietää missä mennään mahan kanssa.. Jotenkin tuntuu että vauva on alempana ja mahan muoto on muuttunut mutta voi olla toiveajattelua..

Tsemppiä kaikille alkavaan viikkoon, pe alkaa sitten meidän kuukausi!

Vihersmoothie 37+0
 
Paljon onnea @Hilma85 <3

Ja myös täältä tsempit @Henriette!

@Vihersmoothie Onnea täysiaikaisuudesta! Oma raskaus on myös nyt täysiaikainen ja alkaa jo jännitää. Pieniä supistuksia ollut, mutta eiköhän tässä olla yhdessä kasassa vielä useampi viikko. Vauva ollut nyt pari päivää hiljaisempi ja se on vähän huolettanut. Liikkeitä kyllä tuntuu ja varmaan tila vaan alkaa käydä vähiin, pitää yrittää rentoutua ja olla huolehtimatta liikaa.
 
Valtavasti onnea @Hilma85 vauvan syntymän johdosta! :)

Tsemppiä @Henriette käynnistykseen, toivottavasti alkaa pian tapahtua. (y) Ja ehdottomasti palautetta siitä hoitajasta! Ihan hirveää, että tulee tuollainen olo toisen käsittelyn jälkeen. :devil:

Täällä päivät kuluu tasaisesti puuhastellessa milloin mitäkin. Loppuviikosta saatiin siivottua oikeen kunnolla paikat ja pikkuhiljaa aloitin joulun laittamisen, verhoja, valoja jne. On toisinaan myös päiviä, että kaipaisi vähän enemmän "aktiviteettia", mutta siedettävissä. Ja esikko pitää osaltaan huolta päivien ohjelmasta.

Tänään oli tosiaan taas neuvola, täällä kaikilla rv 35/36 eteenpäin tosiaan viikoittain. Jännä, että toisilla niin harvakseltaan käyntejä. :eek: Kaikki ok. Pieni taitaa olla jo laskeutunut, ainakin neuvolatädin käsikopelon mukaan, eikä pääkään enää ihan pienestä heilu. Pieniä tuikkaisuja jo nopeita vihlaisuja on tuntunut tuolla alakerrassa viimepäivinä...

Nyt huomaa, että päiviin on tullut myös eritavalla tämä odotus, kun tosiaan päivittäin kuulostelee omaa oloa, että jokohan tänään...? :geek: Alkaa jännitys ja fiiliket jokasuuntaan risteilemään mielessä. Valmistautumista tulevaan. :barefoot:

Nanna 37+4
 
Jes! Mulla oli vaavi tullut alaspäin, eli pää tuntui nyt tuolla missä sen pitääkin olla, vielä ei ole kiinnittynyt tms. mutta oli mennyt enemmän sinne lähtökuoppiin :D
Hemoglobiini oli noussut 119, raudansyöntiä jatkan edelleen päivittäin ettei ehdi tipahtaa alaspäin, meni nimittäin 2kk että se nousi 110-119.
Sfmitta oli sen 36, eli himpun verran yläkäyrän alapuolella huitelee, jippii. Vois tämä pötsi olla isompiki! Käyrien mukaan semmonen nelikiloinen vauva tulossa jos syntyy lasketunajan puitteissa. Mulle ihan ok, on sieltä kaks jo mahtunu tulemaan samanmoista joten eiköhän se kolmaskin sieltä ulos tule.
Painoa oli tullut parin viikon aikana kilo per viikko, mikä oli ihan hurja lukema! Turvotuksiakaan ei mielestäni ole ollut..

Neuvola on mullakin viikon päästä uudestaan, en tiedä tiheneekö ne nyt loppua kohden sitten viikon väleinkäynneiksi.

@Henriette Joo, tuo puutuminen on kamalaa. Kysyinkin tänään voiko sille tehdä mitään, arvatenkaan ei :ROFLMAO: Mulla tulee vaan koko ajan kipeemmäksi ja kipeemmäksi nuo puutumiskohdat, lihas menee niin pahaan jumiin ja sitä rupeaa särkemään. (n) Selästähän nuo kivut lähtee hermoratoja pitkin, mun selkä on kyllä sellasella notkolla että en ihmettele yhtään miksi on kaikki solmussa..
 
Apua tänne on tullut niin paljon viestejä kun hetkeen ole ehtinyt kommentoimaan!

@Shara ainakin siellä näyttäisi vatsa hyvin sirolta! Kelpaisi itsellekin :ROFLMAO:

@Hilma85 harmi että olet pikkuisesta joutunut erossa olemaan, toivottavasti nyt pysynyt sokerit hyvinä!

@Henriette toivottavasti käynnistys tuottaa pian tulosta! Kuulostaa kyllä aikamoiselta urakalta! Nuo sisätutkimukset on kyllä muutenkin jo ihan tarpeeksi inhottavia, itsellä ainakin on aina varoitettu etukäteen, jos kovakouraisemmin tutkittu :confused:

@Surusilmät ja @Nanna-87 hyvä että sielläkin aletaan olemaan lähtökuopissa (y)

Mulla neuvolat laskettuun saakka 2vko välein, esikoisesta oli rv 38 eteenpäin varattu vko välein. Nytkin kyllä kysyttiin haluanko käydä välissä, mutta en nähnyt tarpeelliseksi. Torstaina toivottavasti viimeistä kertaa :whistle:

Ei pienintäkään merkkiä, että synnytys olisi lähiaikoina tapahtumassa! Oma olo alkaa nyt olla hyvin epämukava kokoajan. Vauva työntää itseään niin kipeästi ylävatsasta, etten oikein tiedä miten päin olisi että edes vähän helpottaisi.
Täytyy alkaa itsekkin googlettamaan miten saisi kotikonstein häädettyä vauvan ulos, vaikka en kyllä usko että itse siihen pystyisi vaikuttamaan :ROFLMAO:

Mimmi 38+2
 
Viimeksi muokattu:
@Henriette aina joskus löytyy noita kurjia hoitajia, harmi että osui kohdalle. Ja toivottavasti lähtisi kunnolla käyntiin :)
@aprikoosinkukka meillä meni koko raskausaika niin että pari hiljaisempaa päivää välissä js taas villejä, oli kyllä inhottavia..
@mimmi92 eikös se sun arvaus-päivä ala olla käsillä pian? Ja se kolmen ässän konsti kai on yleisimmin käytetty, lisäksi lypsäminen lisää oksitosiinin tuotantoa ja saattaa lisätä supistelua.. :rolleyes:

Ja muillekin jaksamisia odotellessa (y)

sunnuntaina päästiin tosiaan yhdessä samalle osastolle ja eilen keskolan ylilääkäri kävi meitä tapaamassa ja hänen puheesta sai sen kuvan että lauantaina on vähän ylireagoitu vauvan vointiin, kun sokeritkin on pysyneet hyvinä pelkällä lisämaidolla. Kirjasi meidät jo ulos, mutta halusin olla vielä yön että uskaltaa olla varma että kaikki on hyvin eikä tarvitse takas tänne. lisämaitoa menee vielä 20 ml kerrallaan mutta vähenemään päin kun mulla nousee maito.. Täällä onkin sitten vietetty yöllä kevyt kolmen tunnin tissittely :p
Pieni mies on sitä mieltä että on hidas tarjoilu, ynähdys kun kuuluu niin pitäisi olla tissi suussa jo tai alkaa huuto :D

Kovin on hoitajat kehuneet jänteväksi ja valmiiksi vauvaksi kun on niin ilmeikäs. Minä tietysti herkistelen siinä sitten, on tunteet aika pinnassa nyt.. Mutta tänään kotiin!
 
@Hilma85 , ihana kuulla että ootte ehkä jo kotimatkalla tai kotona! Kaikkea hyvää uuden elämän alkuun. <3

@Henriette toivottavasti sielläkin jo on alkanut tapahtua :) ja nihkeä hoitaja ei oo enää ollenkaan vuorossa.

Ja kiva kuulla @Shara stakin! On kyllä siro vatsa(y), loppukirille hyvin tilaa! :D Mulla ainakin vikat viikot on paisunut holtittomasti! :ROFLMAO: Ja tunnistan todella flunssaharmituksen..täällä nyt reilun viikon kestänyt. Pari viimestä yötä on mennyt hikoillessa. Eipähän oo ainakaan ollut vaikeuksia saada aikaa kulumaan ku ei voi oikein tehä mitään muuta kuin niistää.:cry:

Muutoin oon kyllä innoissani loppusuorasta ja innostuin vähän joulustakin: voi syödä graavilohta ja mätiä ja homejuustoja! (eikai näissä oo rajoitteita jos/kun imettää?)
Harmittaa ihan sikana, kun ei voi sopia mitään että näkis ketään kavereita kun tää flunssa vaan jatkuu ja jatkuu niin joutuu vaan perumaan kaikki tapaamiset:notworthy: (mikä tää hymiö on?!:LOL:)

Huvittavaa on, että vauva reagoi aina kun käytän nenäkannua! Silloin alkaa kova meininki riippumatta kellonajasta..ehkä tulossa on kovakin joogi:ROFLMAO:.

Joulukuuhun enää muutama hassu päivä!
ritsalaari 38+1
 
Onpa kurjaa että teille on sattunut kurjia hoitajia kohdalle @Hilma85 ja @Henriette . Mun mielestä hoitoalalla ei saisi työskennellä, ellei oikeasti jaksa päivästä toiseen tsempata ja olla potilaita kohtaan miellyttävä, vaikka itsellä sattuisikin vaikka olemaan paska päivä/univelkaa/mitä vaan (minkä heijastumisen työntekoon voi saada anteeksi monessa muussa ammatissa). Potilaat on kuitenkin aina tietyllä tavalla heikommassa asemassa hoitohenkilökuntaan nähden, eikä sitä auktoriteettiasemaa saisi ikinä väärinkäyttää. Tuosta syystä jätin itse aikanaan hoitajaopinnot kesken, kun koin etten ollut hoitajan roolissa sellainen mitä potilaat tarvitsivat ja ansaitsivat.

Ollaan miehen kanssa nyt tehokatsottu sitä Toisenlaiset äidit-sarjaa, ja siinäkin välillä hirvittää miten vaihtelevia kätilöt on. Jotkut vaikuttaa tosi ihanilta ja tsemppaavilta, toiset tiuskii ja komentaa. Toki voi olla että siinä synnytystilanteessa on silloin jotain pientä hämminkiä mikä ei kameran tälle puolelle välity, minkä vuoksi ohjeet tulee niin napakasti, mutta silti joidenkin käytös on vaikuttanut turhan tylyltä kun synnyttäessä nainen nyt on aika haavoittuvaisessa tilassa.

@ritsalaari Oon kateellinen että pääset syömään jouluherkkuja :D graavilohi on mun ehdoton lemppari, ja oon kyllä ihan varma että tämä vauva on vatsassa vielä joulun aikaan (ja varmaan vielä ensi vuoden puolellakin...), niin että tänä vuonna graavilohi täytyy jättää välistä. Ja homejuusto piparien päällä :unsure: Tosin mun neuvolantäti sanoi että aitoa Aura-juustoa voi kyllä syödä kuumentamattomanakin, mutta en mä kyllä ole uskaltanut.

Mulla ei ainakaan ole neuvoloita kovinkaan tiheästi edes ihan tässä loppuraskaudessa, niin kuin vaikka @Nanna-87 :lla. Aiempi neuvola oli reilu viikko sitten, seuraava on 11.12., sen jälkeen 29.12. ja sitten vielä 4.1. jos olen siinä kohtaa vielä yhdessä kasassa. Niitä saisi toisaalta olla nyt vähän tiheämminkin, huomaan nimittäin että nyt loppuraskautta kohden olen alkanut murehtimaan enemmän vauvan hyvinvoinnista, ja pelkään kohtukuolemaa/istukan irtoamista/napanuoran katkeamista/raskausmyrkytystä/vaikka mitä. Liikelaskentaakin teen joka ilta, vaikka liikkeitä tuntuu hyvin pitkin päivää. Kropassa on varmaan taas meneillään joku hormonaalinen muutos mikä tämän aiheuttaa, ja tietysti sekin vaikuttaa että kun liikkeet on jo niin laajoja (ja välillä selkeästi tunnistan että vauva punkee vaikka jalkapohjaansa kylkeen), niin sen tiedostaa nyt eri tavalla että siellä oikeasti elelee pieni ihminen joka alkaa olla valmis maailmaan. Tekisi vaan mieli mennä joka päivä neuvolaan kuuntelemaan sydänäänet varmuuden vuoksi :rolleyes:
 
@ritsalaari mulla on siinä ja siinä voinko jo innostua jouluherkuista kun la on 18.12. Näen kauhukuvana että istun anopin joulupöydässä yliaikaisena ja ärsyyntyneenä kun ei saa ottaa graavilohta ja pitää vastata suvun ihmettelyihin että eikö oo vielä syntynyt. Tai sitten mulla on vauva sylissä ja voin syödä mitä huvittaa :) Oon ymmärtäny et kaikki ne ruokarajotteet jotka ehkäisee toksoa, norovirusta, listeriaa jne ei päde imetyksessä. Ihanaa kun kohta ei tartte enää olla niin tarkka! Ja saa taas syödä lakua, sushia jne..

Tänää oli neuvola, turhauttaa kun vauva ei ole kiinnittyny vaikka tiedän kyllä että ei se mitään välttämättä kerro synnytyksestä. Täällä onkin viikon välein tästä edespäin lyhyet käynnit jossa kuunnellaan äänet, katsotaan pissat yms. Kiva yllätys :)

Vihersmoothie 37+1
 
@Hilma85 ihana kuulla, että ilmeisesti pääsitte jo kotiin! :)

@ritsalaari mun tietääkseni ei ole mitään ruokarajoituksia imetysaikana.. Aurajuustoa on itsellä nyt muutaman kerran mennyt ennen uunia myös suuhun, kun ei vaan ole voinut vastustaa kiusausta..

Mulle ainakin on sattunut melko komentevat kätilöt molemmilla kerroilla, tosin oma keskittyminen on välillä ollut niin huonoa, että ehkä se on sitten ollut se keino, että asiat sujunut toivotulla tavalla. Ei kyllä mitään tarkkoja muistikuvia ole heistä silti jäänyt, kun en edes muista miltä ovat näyttäneet saati sitten nimiä..

Ja tänään jopa muutama vähän enemmän tuntuva (harjoitus)supistus tullut! 400km tullut ajeltua ja pyörittyä eri kaupoissa joululahjoja ja muuta ostellen. Selkä taas ihan huonona kävelystä. Mukulakivet ainakin autossa istuessa sai hyvin supistuksia aikaiseksi :D viikonloppuna lähtee kyllä jotain kotikonsteja kokeiluun, jos ei mitään ala tapahtumaan, nyt on pari päivää niin paljon vielä muuta tekemistä, ettei ehdi ja kotikin pitäisi saada siihen kuntoon, ettei sitten vauvan kanssa enää tarvitse mitään laittaa paikalleen :D

Mimmi 38+3
 
Onpa ihanaa, että @Hilma85 on ilmeisesti kotiutunut vauvan kanssa. :)

Mites @Henriette hommat edistyy...? :coffee:

@mimmi92 supistuksia! (y) Täällä kyllä ei, mutta minäkin suunnittelen jo häätökonsteja ensiviikolle, jos ei nyt viikonloppuna synny, niinkuin mun etiäinen sanoo. :D

Oireiden kyttäystä :geek::

-Limaa (ovislimaa muistuttavaa venyvää) tullut muutamina viimepäivinä vessareissulla pyyhittäessä pienesti. Tänään oli myös hiukan rusehtavaa tuo lima. Limatulppaa(ko)?
-Viimeyönä kylkeä kääntäessä ja jalkoja oikoessa kuului kunnon napsaus nivusista. Odotin kunnon kipua, mutta kai ne nuo liitokset sitten on jo niin löystyneet, että napsekin kuuluu.
-Vauva masussa todella liikkuvainen aika ajoin, kunnon mylläystä ja vellontaa. Tänään tuollaisten aktiivisten liikkeiden aikaan kuulunut kahdesti masusta "napsaus". Kalvotko siellä paukkuu? Muuta en keksi mitä ois.
-Alakertaa tuikkii välillä, paineen tunnetta myös.

Onko muilla mitään vastaavia tai muita "oireita" ilmennyt, jotka vois viitata lähestyvään synnytykseen...? :geek:

Nanna 37+5
 
@Nanna-87 mä olisin ihan innoissani tuosta rusehtavasta vuodosta! :D
Mulla ainakin edellisissä raskauksissa kipeiden supistusten yhteydessä pari päivää tullut juuri tuollaista, välillä myös verisempänä, sekä limatulppaa pari päivää ennen varsinaista synnytystä :) nyt ei niin mitään, joten tuskin itsellä vielä mitään muutosta alakerrassa tapahtunut..
 
Siis mulla menee kyllä tässä raskaudessa päivät ihan sekaisin. Onkin tänään neuvola, kun koko ajan luullut, että vasta huomenna, viimeksi olin päivän etuajassa menossa :ROFLMAO: ajoissa onneksi herätty, kun tunnin päästä jo aika :whistle: on muuten nyt kolmas yö putkeen kun herään pirteänä klo 2, enkä saa enää unta kuin vasta aamulla, tänään ei (onneksi) onnistunut sekään, joten päikkärit tavoitteena kerta unirytmi valmiiksi sekaisin :cautious:

Mimmi 38+4
 

Yhteistyössä