Joulukuiset lumihiutaleet 2010 - MARRASKUU

Vähän hävettää, kun tänne en ole kirjoitellut juurikaan. Teidän nimet on kuitenkin tuttuja, kun olen juttujanne lueskellut, mutta mun nimimerkkini on varmaan aivan outo monille. No, siitä huolimatta... nyt kirjoittelen. :D

Nipsu kuulostaa oudolta tuo kääntävät synnärillä, jos on perätilassa. Meillä on poika perätilassa, eikä suostunut kääntymään kun yritettiin. Aion synnyttää silti alateitse, mutta meillä on kai muutama ihminen enemmän läsnä siellä synnytyksessä sitten, koska tiedetään perätilaksi. Niin ja tuon muksun pään pöngertämiset tai käsien hakkaamiset tuntuu mulla kans kylkiluissa, enkä osais niitä potkuista erottaa, jos en tietäis miten poika tuolla majailee. Mutta jos liikkeet kylkiluissa tuntuivat tutuilta eli tiedät että ovat potkuja, niin todennäköisesti lapsukainen on edelleen raivotarjonnassa. Ei nuo terkat aina erota päätä pyllystä…

saz Tampereella olen ainakin Stockmannilla nähnyt harjoja.

Auringonpilkku Meidän poikaa yritettiin kääntää muutama viikko sitten. Se tuntui aika inhottavalta ja mieskin katseli kauhuissaan, sanoi että näki lääkärin hartioista että tosissaan käytti voimia. Ultralla katsottiin koko ajan että lapsella ei ole mitään hätää. No, poika ei juuri hievahtanutkaan. Kääntöyrityksen jälkeen mentiin hieman yli puoleks tunniks sydän- ja supistuskäyrille. Supistukset ei mulla ollut kuin ihan pieniä ja poika tais nukkua ekat viistoista minuuttia, kunnes heräs hikkailemaan… Ei siis paljoa stressannut kääntöyrityksestä. ;) En siis saanut mitään lääkkeitä supistuksia estämään. Mutta tuon jälkeen mulla on tullut supistuksiin enemmän kipuja ja viikko sitten lääkäri totes, että kohdunsuu on jo sentin auki. Ai niin, ennen kääntöyritystä lääkäri kertoi meille, että jossain tapauksissa tämä saattaa käynnistää synnytyksen tai voin joutua kiireellä leikkaussaliin. Suosittelen siis ottamaan miehen mukaan, jos mahdollista, jos vaikka synnytys käynnistyiskin. Auringonpilkku & Metsis Mä aion synnyttää alateitse, muuten olis ollut sektio viikolla 39. Nyt kontrolliultra on laitettu pari päivää LA:n jälkeen. Eli katsotaan kokoa, jos ei ole vielä syntynyt ja päätetään kai mahdollisesta leikkauksesta jos on jo kovin iso.

Metsis meillä kans poika linkkuveitsenä. Pään pungerrukset tuntuu oikealla kylkiluitten alla ja pepun kin pungerrukset alhaalla. Tuossa missä selkäranka on, oikealla sivulla, tuntuu kans välillä kovastikin liikettä, oliskohan sitten kädet, luultavasti kyynärpäät…

Mindy pingviinipuku… :LOL: Niin ja mulla on kans painoa kertynyt noin 23kg.

Joulu me jokatapauksessa varmaan kotiudutaan jouluksi, jollei jotain todelle ikävää tapahdu (enkä nyt rupea sellaisia miettimään) ja menemme sitten mun vanhempien luo nauttimaan valmiiksi laitetusta joulusta. Ei tarvitse stressata ruuanlaitosta tai muusta.

Katsotaanpa josko tässä joskus toistekin innostuisi kirjoittelemaan. Tuntuu vaan siltä, että just ja just saa luettua noin puolet viesteistä, eikä aika riitä kommentointiin. Miten tää aika niin kortilla onkin... :O

Keltakaneli 38+5
 
eilen koitin moneen kertaan kirjottaa pitkät pätkät, mutta aina tää heitti mut pihalle :kieh:

puudutuksista molemmissa synnytyksissä oon saanut spinaalin (joka on laitetty kyljekkä maaten ja kätilö ollut avustamassa)..on todella tehokas puudute eikä sen laittaminen oo tuntunu missään =) molemmat olen ponnistanu pihalle sen puudutteen kanssa, joten mitään tietoa ei oo siitä mitä ponnistaminen on ilman puudutetta ja sekös tässä hirvittää.. eniten pelkään että menetän kontrollin ja joudun kivun vietäväks : /

(.) musta tuntuu tuon painon kanssa että sitä on alkanu teleen kilo/vko tahdilla (ainakin koti vaa'an mukaan) mä en vaan pysty nyt oleen ilman suolasia ja makeita herkkkuja :ashamed:

nyt ei kerkee kommentoimaan, kun remontoidaan kotona..

lumi-enkeli ja aarre 36+5 :heart:
 
Muaki tää on heitelly pihalle siks en oo jaksanu edes aina yrittää..katotaas onnistuuko tänäänkään??

Tänään ois se päivä mitä veikkasin vauvan synttäriks..eipä taida osua kohilleen. Yön nukuin tosi huonosit ja jotenki oon niskaniki vääntäny unissaan ku nyt ei käänny pää oikeelle, sattuu yhteen kohtaan ihan hulluna!!!No, parin päivän päästä se menee yleensä itestään ohi..sitä odotellessa.

Jospa sitä ottais koirat ja lähtis tonne -14 asteeseen heräilemään.

fanttomi & 36+3
 
perätila oli täälläkin piiitkään eli jostain rv 20-rv 35?. En oo ihan varma milloin kääntyi oikeinpäin. Ehdin kuitenkin pelätä sitä pt:aa niin kauan et vieläkin pelkään ajoittain et jos on taas kääntynyt väärin päin (se pelko jäi jotenkin takaraivoon ettei uskalla ihan satasella uskoa että tosiaan on oikein päin). Mulla vauva oli silloin linkkuveitsiasennossa. Tunsin potkuja jossain tuossa keskikohdalla mahaa tai vähän navan alapuolella.

Sais kyllä tämä vauva jo kiinnittyä et sais istuma-asennossa mennä sairaalaan ja ois taas yks pelko vähemmän ettei tarttis sitä napanuoran esiinluiskahdusta pelätä. Tuli sitten vielä tuollaiset pakkasetkin ettei voi olla varma lähteekö auto käyntiin keskellä yötä jos tarvis.

Puudutuksista mulla oli epiduraali ekassa synnytyksessä ja se toimi ihan hyvin, tosin vei työnnätystunteen pois aika tehokkaasti mutta myös kivut. Siinä tilanteessa se epiduraalin laitto ei tuntunut miltään kun supistukset vei kaiken huomion. Toisessa synnytyksessä (55 minuuttia kesti kaikkinensa koko synnytys) ei ehditty antaa mitään kivunlievitystä. Vaikka synnytys oli tosi raju ja kivulias niin ei siitä pahooja muistoja jäänyt ja sehän oli nopeesti ohi;). Oikeesti nyt kun mietin niin ottaisin mieluummin tuon jälkimmäisen synnytyksen ilman kivunlievityksiä kunhan ei olis liian nopee että ehtii sinne sairaalaan ajoissa ja synnytyssaliinkin niin et ehteisivät käynnistää jotain laitteitakin siellä.

Tänään siis rv 39+3 (huomenna ultran mukaan la).
 
Viimeksi muokattu:
auringonpilkku Onko sulla tullut sen yhden napakan supistuksen jälkeen lisää?

kadak Sun mies kuulostaa reippaalle tuon synnytyksen suhteen. :) Mä kyllä pidan miehen mieluummin siellä pääpuolessa. Viimeksi oli ihana, kun paineli mun kasvoja ja kaulaa kostealla pyyhkeellä. Oli niin kuuma ponnistaessa!

solmu Voi hitsiläinen. Teille tulee vauva ens viikolla! :) Ihanaa. Tulehan kertomaan sitten fiiliksiä, kun ehdit!

Anabela Sullakin taitaa olla jo lähellä vauvanhakureissu. Kuulostaa ainakin lupaavalle.

anve Kuulostaa niin tutuille nuo sun navettapuuhat. Mun vanhemmat on maanviljelijöitä ja ite oon 19-vuotiaaksi asti maalla asunut. Huomasinkin, että sulla on sama synnäri, missä mun äiti on melkein jokaisen meistä synnyttänyt.. :)

Keltakaneli Kyllähän sitä vieläkin ehtii kirjoittelemaan ja kommentoimaan. Mukaan vaan! Loppu häämöttää, niin alkaa tulla vertaistuen tarvetta taas eri tavalla. Ja mua ainakin kiinnostaa kaikkien olotilat ennen synnytystä ja myös suurella mielenkiinnolla luen synnytyskertomukset!

Vai ei meinaa fanttomin vauveli tänään tulla.. Mitenkäs Cisun laita on? Etkös sinäkin meinannut tällä viikolla päästä masusta? :)

(.) Mähän kirjoittelin perjantaina, että vauva ollut melkein koko ajan samassa asennossa (pää alhaalla, pylly vasemmalla ja jalat oikealla kyljessä). Perjantaina jotain tapahtui ja liikkeet tuntui eilisiltaan asti tosi eri kohdissa ja olo oli paljon ahdistavampi. Tuntui, että vauva ei mahdu olemaan ja nahkaa kiristi. No, eilenillalla vauva päätti ottaa entisen asennon takaisin. Huh. Nyt on taas tuttu ja turvallinen olo, kun potkuja tulee oikeaan kylkeen. Eikä masu tunnu yhtään enää liian ahtaalle.

Me innostuttiin aamulla miehen kans laittamaan hoitopöytä meidän makkariin ja järjesteltiin tuota meidän toista makkaria esikoiselle. Pitäis koota vielä sinne sen uusi sänky ja testata, että tuleeko se uni eri huoneessa. Luulen kyllä, että eri huoneeseen siirtäminen voi olla mulle kovempi paikka kuin pojalle...

Mielenkiinnolla odotan milloin aarteeni tulee käymään palstalla. Tarkistin, että hän oli kirjoitellut 16.11., että limatulppaa on tullut muutamana päivänä.

Mandy ja pallero 35+2
 
Kiitos kyykkimisvinkistä laskeutumista ajatellen. En vaan ole siihen pystynyt liitoskipujen takia, vaikka olen koko loppuraskauden käynyt äitiysjoogassa. Näin loppumetreillä sekin on tosin jäänyt. Kovasti olisi varmasti hyvä käydä kävelemässä, mutta ei näillä pakkasilla oikein tee mieli lähteä ulos.

Supistuksista on täällä kirjoiteltu, ja mullakin on aika paljon ollut viime päivinä mahan kovettumista ja sellaisia epämiellyttäviä, mutta ei varsinaisesti kivuliaita suppareita. Aloin tässä miettimään johtuisiko se tuosta vadelmanlehtiteestä, jonka pitäisi valmistaa kohtua synnytykseen. Onko muut juoneet? Ostin Bebesistä tällaista viimeisen kolmanneksen teetä: b e b e s . f i ja sitä olen tässä joka päivä juonut kupillisen.

lumi-enkeli: mullakin on kahdessa viime neuvolakäynnissä todettu kilon painnonnousu/viikko ja nyt painoa on kaiken kaikkiaankin tullut jo lähemmäs 20 kiloa. Herkut kyllä maistuu ja olen antanut itselleni luvan herkutella ilman huonoa omatuntoa. Keväällä alkaa sitten taas kuntokuuri.

Huh kun viikot ja päivät menee vauhdilla ja h-hetki lähenee, tänään 37 + 6
 
Mandy Ei nyt tainnut tämä sunnuntai osua ja upota että vauva olis syntynyt!! Tosin onhan tässä vielä jokunen tunti aikaa ;)

Onko kyykkimisen todettu auttavan vauvan kiinnittymistä?! Enpäs ole kuullutkaan... Onko jotain muita vinkkejä?

Täällä aikaa kulutuettu kaupoilla ja joulukortit sain ostettua ja muuta krääsää. Yleensä olen itse askarrellut kortit mutta tänä vuonna ihmiset saa tyytyä valmiisiin. :xmas:
Supistellut on tänään taas vähän enemmän mutta epäsäännöllisesti kuitenkin. Mua niin jotenkin ahdistaa se että porukka on saanut niin monta eri tietoa siitä lapsvesien menosta ja makuuasennosta olemisesta!!! Tiedä enää mitä ja ketä uskoo ja miten pitäis olla!? :confused:
Mutta kai sekin selviää tavalla tai toisella, helpointa olis että vedet menis vasta sairaalassa...

Solmu Ihanaa, teilläpä eletään jänniä aikoja :) Toisaalta olis ihana tietää etukäteen koska se vauva syntyy niin ei tarvis odotella ja jännitellä mutta oma hohtonsa tässäkin...

Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa kaikille! Jos musta ei muutamaan päivään kuulu niin ehkä tämä mun sunnuntaisynnytys toteutuukin ;)

Cisu 37+6
 
Tylsyyden tylsyys... Onko muilla lapsettomilla äippälomalaisilla oikeasti paljon puuhaa vielä? Mulla ei kerta kaikkiaan ole mitään tekemistä! Olen jo käynyt elokuvissa, soittanut kamuille ja tavannut ne vähät, jotka lähialueilla asuvat. Aivot eivät jaksa sulattaa lukemista tai kirjoittamista juuri nyt, joten romaanienkaan tahkoaminen tai kirjeiden kirjoittaminen ei onnistu. Edes vauva-aiheinen lukeminen ei jaksa enää motivoida. Ehkä joku käsityö voisi käydä, kun ei noita vaippahousujakaan enempää jaksa tehdä... Pläääääh! Viikon kohokohta on Lidlissä käyminen :D

Supistukset ovat jo pari kertaa herätelleet toiveita, mutta ei kuin ei :) Eilen illalla ja perjantaiaamuna olin jo vakavaa tyttöä, sen verran tujuilta supistukset tuntuivat, mutta ei mitään järkevää aikasykliä kuitenkaan ollut ja kuumalla suihkulla ne laantuivat.

Painoa on tullut n. 16 kiloa ensimmäisestä neuvolasta. Turvotusta siinä ei varmaan ole kiloakaan. Nyt pitää vahtia tiukasti syömistä, sillä vaikka paino ei ole kuukauteen juuri noussut, mahan koko on ottanut kovan spurtin ja huitelee nyt yläkäyrällä. Selvästi yli kolmikiloiseksi terkkari vauvaa jo veikkasi. Siksi en uskalla tehdä jouluruokiakaan, koska tiedän, että en malta heittää kaikkea suoraan pakastimeenkaan maistelematta.

Vauvan häätöyritykset: olen käynyt päivittäin n. 5 km lenkillä hitaalla, mutta varmalla tahdilla. En näytä talvivarusteissani raskaana olevalta vaan lähinnä reilusti ylipainoiselta, mutta olkoon... Lämpimyys ennen kaikkea! Fysioterapeutin neuvomaa äitiyskotijumppaa on myös yritetty tahkota.

Joulua vietetään kotosalla miehen ja vauvan kanssa, mutta saapa nähdä, onko lapsi päivän vai jo useamman viikon vanha silloin. Odotan jo konvehteja, torttuja, pipareita, nam, nam, nam...:xmas:
 
Iltaa,

Safiatou ja lumi-enkeli, kilo viikossa tahti täälläkin...no enää ne kaksi viikkoa jäljellä, jos menee käynnistykseen. Sit oliskin se 20kg kasassa : /

Cisu, veikkasin itselleni tätä päivää, mutta ajattelin, että tulisi kumminkin vähän ennakkoon kuten esikkokin. Nyt kun ei mitään oireita ole, niin en jaksa uskoa millään, että bebe luopuisi masuoloistaan oma-aloitteisesti. Piiitkät päivät edessä.

Solmulla jo niin lähellä. ihanaa.

MaikkussonP, sun elämä kuulostaa kyllä niin paljon touhukkaammalta kuin esim. mun tän flunssatouhun jne kanssa. Esikoinen on päiväkodissa päivät ja mä täällä olla möllötän olojeni kanssa ja en ole liikkunut yyyyhtään. :) Tsemppiä sinne.

Mandy, mehän tehtiin just päin vastoin, että siirrettiin esikko omasta huoneestaan meidän makkariin harjoittelemaan, että ollaan sit kaikki yhdessä, kun uusi tulokas tulee. Ja unet on olleet meidän huoneessa paremmat kuin yksin omassa huoneessa. Saatu siis muutama luksusyö täysiä unia viimosen kuukauden aikana. Sellaisia kun ei ole 1,5 vuoteen ollut yhtään.

k&p-r 40+2....
 
Viimeksi muokattu:
Lillikka
Mä kurkkasin, kun esikoisen pää keikkui siinä jalkovälissä ja se oli kyllä kieltämättä aika kummalisen näköistä. Ukkeli oli ihan ryppyinen ja mustatukkainen ja naama oli aika tummanpunakka/sinervä, eli jos ei oisi paremmin tiennyt, oisi voinut sanoa, että apua nyt tulee vääränrotuinen vauva ulos :LOL:

Tänään olen vähän hermona laskenut noita vauvan liikkeitä. Kauheen hiljaista menoa sillä on ollut nyt viime päivät, mutta tossa lounaan jälkeen sain 10 liikettä vajaassa vartissa, eli kai sillä on kaikki ok. Ton jälkeen se kyllä oli taas ihan hissukseen. Liikkeet on nykyään enemmän niin, että pari kertaa se liikahtaa ja sitten on taas pitkä tauko. Useesti havahdun vasta illalla, että ainiin, eikös tänään olla kunnolla liikuttu ja sitten on kiva hermoilla klo 22, että pitäiskö lähteä näytille vai ei. Kääääk. Haluu jo synnyttämään….

Maikkusson Kylläpä kuulostaa tutulta noi mietteet ekaa odottaessa! Mä meinasin ihan kiivetä seinille loppuvaiheessa, kun ei ollut enää mitään tekemistä ja päivisin sitä vaan odotteli ja tsekkas vartin välein, että eikö kukaan ole kommentoinut palstalle mitään uutta =) Koita jaksaa!

Huomenna LA!!!!! Esikoinen syntyi 40+1 eli huomenna meinaan olla sitten ihan hermoheikko, että joko se pikkuinen alkaa pakata =)
 
Käykö teillä muilla vauvan liikkeet kipeetä? mul on täs viimesen viikon sisään alkanu käymään, tähän saakka tää on liikkunu melko vähä, tai on varmaanki liikkunu mut en ole tuntenu.. nyt tuntuu et jokainen heilahus ja potku tuntuu ja väliin käy niin kippeetä et tekis mieli karjasta ku toinen siirtää jalkaa mahanahkaa pitkin ja sit vielä potkasee. Mistä mä tiedän onko tuo vesi vähentyny? kehtaako sitä huomenna soitella th:lle jos tarkistelis tilannetta, ku viikko sitte viimeks katottu et kyl siellä ainaki jonkuverran sitä vettä on.
 
Mut onko siitä enään tässä vaiheessa haittaa jos vettä on niukalti?

Anve ja möyriä 36+5

Sillon ku oottelin esikoista ni kulutin päivät leipoen, ommelle, askarellen ja yleensäkki nautiskellen :D Jonkuverran kylästelin, kauppoja en jaksanu juurikaan kierrellä.
Nyt oon kokeillu neuvahuovutusta
 
Viimeksi muokattu:
Täällä kans yks vähemmän aktiivisesti kirjoitellut (lueskelemassa olen kyllä käynyt) aktivoituu näin loppusuoran kunniaksi.
Aika meinaa mulla kans tulla pitkäksi, innolla odottelin äitiyslomaa, että saa rauhassa touhuta kaikenlaista, mutta jotenkin nyt on todella aikaansaamaton olo... mitään älyttömiä kipuiluja tai oireita ei ole ollut, mutta tottakai olo alkaa olla jo aika "täysi" ja liikkuminen ym. touhuaminen ei oo niin helppoa. Yöt tulee nukuttua huonosti pätkissä ja ehkä senkin takia nuo päivät menee puolihorroksessa. harmi, kun täällä ei tainnut olla juuti ketään täältä Rovaniemeltä -olis yhdessä keksitty tekemistä päivien piristykseksi :D Noo pitäis varmaan yrittää aktivoitua ja tehdä vaikka listaa mitä vielä pitäis ja haluais tehdä ennen kuin vauva syntyy.

Anve mulla kipeitä liikkeitä tuntuu, kun vauva sopivasti potkaisee tai punkee tuohon rintalastan alle kylkiluiden väliin -tuntuu, että kohta luut poksahtaa.

Joskus aiemmin täällä oli puhetta vauvan ja koirien tutustuttamisesta. Meillä on kolme koiraa ja suunnitelmana ois, että vauvan kanssa kotiin tultaessa tervehdin ensin itse yksin koirat, jonka jälkeen koirat, yksitellen saavat käydä ihmettelemässä vauvaa. Ajateltiin, että yksitellen olis paras, kun pystyy sitten helpommin puuttumaan, jos joku koirista innostuu liikaa, eikä ole niin paljon häsellystä, jos kaikki kolme yrittävät yhtäaikaa haistella ja ihmetellä. Tähän asti koirat ovat kyllä lapsiin suhtautuneet ystävällisesti, lähinnä luulen, että kieltämään joutuu liiallisesta innokkuudesta haistella.

Ennu ja "S" 35+4
 
Tervehdys!
Minäkin viime metreillä avaan sanaisen arkkuni :) Olen teidän juttuja kovasti lueskellut, mutta nyt vasta sain aikaiseksi itsekin kirjoitella jotain!

Odotan toista lasta ja LA on 24.12, mutta sektio edessä 17.12 rv 39. Esikoinen on syntynyt 16.12.2008 eli aika tasan 2 vuotta tulee ikäeroa :) Synnytyssairaalana on K-SKS ja tyttöä ovat kolmessa ultrassa veikanneet tulevaksi.

Esikoisen synnytys oli melko hurja. Synnytys kesti n.35 h ja päätyi lopulta kiireelliseen sektioon. Oli melko traumaattinen kokemus kaikenkaikkiaan. Synnytyksen jälkeen sekä minä, että poika olimme antibioottitipassa koska tulehdusarvot olivat korkeat ja viikon verran vietimme aikaa sairaalassa. Jouluksi pääsimme kotiin, mutta jo joulupäivänä olin takaisin päivystyksessä koska sektiohaava tulehtui. Sitä haavaa hoideltiin sitten muutama kuukausi, ennen kuin parani kokonaan.
Tämän raskauden aikana lantioni kuvattiin ja todettiin että kovin on ahdas lantio, ja ettei sieltä ainakaan kovin kookasta lasta synnytetä ( esikoinen painoi syntyessään 4050g ja oli 51 cm ). Halutessani olisin voinut yrittää vielä alatiesynnytystä siinä tapauksessa että lapsi ei ole iso, mutta en halua lähteä samaan rääkkiin uudestaan, joten nyt siis suunniteltu sektio edessä. Perjantaina olin painoarvio-ultrassa jossa tämän hetkinen paino on n.2.7 kg ja arveltiin kasvavan n.3.5 kg.

Nyt jännittää kovasti kyllä tuo sektio!! Viimeksi kaikki meni niin vauhdilla ja olin jo melko shokissakin, etten tajunnut koko sektiosta mitään, mutta nyt on aikaa sitä miettiä ja jännittää! Pelottaa se puudutus ja kaikki mahdolliset komplikaatiot! Hassua, kun te toivotte kovasti supisteluja ja jotain merkkejä että vauva alkaisi syntymään, mutta mä toivon kovasti ettei niitä supistuksia tulisi :D ja ettei vauva vaan lähtisi syntymään ennen leikkauspäivää!

supistuksia on kyllä jonkin verran ollut. Enemmän semmoisia mahan kovettumisia, mutta myös menkkamaista juilintaa alavatsalla ja alaselässä.

painoa on kertynyt n. 8 kg. Olen kyllä suruttomasti herkkuja naamaan vedellyt ja liikkunut olen tosi vähän koska selkä on vaivannut jo raskauden puolivälistä lähtien... ja laiskuuttani myös on se että niin vähän on tullut liikuttua :ashamed: Ihmettelen, ettei painoa ole tuon enempää tullut! Tosin, lähtöpainoakin oli jo ihan riittävästi, että hyvä näin :)

vauvan liikkeet tuntuvat kyllä välillä tosi kivuliailta! Mulle on vielä sattunut hyvinkin vilkas yksilö tuonne masuun ja liikkeet ovat isoja ja tuntuu inhottavilta! Varsinkin tietyissä kohdissa mahaa liikkeet sattuvat erityisen paljon. En tiedä sitten johtuisiko jostain vanhan leikkauksen arpikudoksista vai mistä, mutta kyllä välillä vedet kirpoaa silmiin kun neiti tuolla möyryää!!

Kaikenlaista kipua ja kremppaa on muutenkin. Iskias vaivaa kovastikin. Jotakin ihmeellistä hermokipua on nivusissa. Närästys on vaivannut jo pitkään ja Rennietä kuluu kiitettävästi. Yöt on melkoista pyörimistä ja asennon vaihtaminen sattuu.. Päätä on nyt särkenyt useampana iltana putkeen. Verenpaineet ja pissa ovat olleet kuitenkin normaaleja, ja luulen että kipu johtuu kireistä hartioista ja niskoista. En kyllä näin kipeä ollut edellisen raskauden aikana!

Pahoitteluni nyt kovin omanapaisesta romaanista :ashamed: Yritän kommentoida sitten enemmän toisella kertaa :)
Tsempityksiä kaikille ja voimia viime metreille!! ( vaikka toisilla onkin jo kyse enää lähinnä senteistä! :) )

T: Sapis ja sintti 36+2
 
perätilasta oli ainakin ollut puhetta: mulla esikoinen majaili vikaan neuvolalääkäriin asti perätilassa, sillon siis 35+ viikolla ekan kerran typy kääntyi rt:hen jossa pysyikin sitten loppuun asti.Lähete olis laitettu kääntöyritykseen, mutta ei sitten tarvinnutkaan kun typy päätti itekseen kääntyä...Tän toisen kans onkin ollut ihan päinvastoin, rakenne ultrassa oli jo pää alaspäin ja lääkäri sanoi että ihan alhaalla on pää.Toki myllertänyt ja varmaan heittänyt kuperkeikkaa mutta aina on ollut rt kun neuvolassa olen käynyt joten nyt ei tarvii sitä jännätä että tuleeko pylly vai pää edellä:)
Jouluna me mennään mun vanhemmille kahville ja anoppilaan syömään ja sitten joulupäivänä mun vanhemmille syömään.Ennen ollaan syöty aina molemmissa aattona mutta se on sen verran raskasta puuhaa kun pitäis ruokapöydästä suoraan hypätä toiseen ruokapöytään että viime joulun perusteella todettiin että fiksumpaa jakaa noi syömiset kahelle eri päivälle kun väkisin tunkea safkaa nassuun molemmissa paikoissa ja kauheella kiireellä paikasta toiseen.Sitten joskus kun ollaan isoja ja rikkaita ja meil on iso omakotitalo niin saa porukka tulla meille syömään:)
puudutuksista: esikoisen aikaan sain kerran epiduraalin joka tehos tosi hyvin supistuksiin...sitten kun teho hiipui ja rupes tuntumaan kipua ja painetta niin typy oli jo tulossa eikä uutta satsia keretty edes miettimään:) aika avoimin mielin menen tätä toista synnyttämään, omalla tavalla haluaisin kokeilla omia rajoja ja kattoa pärjäisinkö ilman puudutuksia...esikoisesta oli myös tarkoitus yrittää mahd.pitkälle ilman kivunlievityksiä, mutta kätilö sai mut suostuteltua aikasemmin epiduraaliin...kävi koko ajan ovella hokemassa että joko joko joko ja sitten jossain vaiheessa luovutin ja sanoin että no ihan sama, laitetaan nyt sit:) sit kun olin sen saanut niin makasin rentona ja mietin että ai että mikä olo tila, miks en aikasemmin ottanut:) nooh, saa nähä kuin käy tällä kertaa, kumminki huudan jo ulko-ovella EPIDURAAALIAAAAAA!:)
Solmu: jaiks, teillä on siis eräpäivä päätetty:) mul on mennyt vähän ohi että miks käynnistetään ens viikolla?joko siis viikot on täynnä?

taas lyö pää tyhjää enkä muista mitä kaikkea luin joten ei sitten muuta kuin omaa napaa:
Huomenna olis synnärille meno kokoarvioon:) vähän jänskättää että onko oikeesti tulossa iso vauva mitä neuvolalääkäri povaili...vois sanoo sille lääkärille että tekee kunnon sisätutkimuksen jos se sais jotain tapahtumaan:) olen niin malttamaton tän mahan kans ja varsinkin jos on iso vauva niin sais tulla vähän aikasemmin...Tänään muuten täysiaikaisuus saavutettu 37+0! jee, ei kauaa enää...mun tuurilla vielä 5 viikkoa...
tänne ei muuten kummempia, supistuksia ei juurikaan ole, silloin tällöin jotain kovettumisia mut ei mitään verrattuna siihen kun esikoista odotin...toivottavasti kumminkin jotain tapahtuis ettei taas tarvii käynnistykseen asti odotella...
 
Anve Oon kans kerran nähnyt työn merkeissä kun yhden vanhan rouvan kohtu pullistui ulos alakerrasta. Oli aika hurja kokemus.
Mullakin vauvan liikkeet tekee kipeää... :|

Keltakaneli ja muukin kiitos kun kerroitte kokemuksia. Lueskelin tuolta duodecimin sivuilta noita lantion suositusmittoja perätilasynnytykseen ja voi olla ettei mulla mitat riitä... ellei vauva ole tosi pieni.

Mandy Ei ole sen yhden kunnollisen supistuksen jälkeen tullut lisää :D Olishan se pitänyt arvata...

Tosiaan, onkohan aarteeni jo saanut vauvan??? Huhuu :wave: !!!

Tervetuloa mukaan Saparo :wave: Meillä onkin sama LA, vaikka nythän sun "laskettu aika" taitaa olla jo viikkoa ennen ;)

(. ) Mun mahassa taitaakin olla vauvan tilalla alien, koska kylkiluihin sattuu ja kovaa ja tuntuu ettei saa kunnolla vedettyä keuhkoja tyhjiksi hengittäessä... Voi vauva tule jo...
Tänään on ollut ihan tyhmä kökkö päivä, riideltiin taas äidin kanssa; se ei vaan voi antaa meidän perheelle sitä omaa tilaa vaan puuttuu aina meidän perheen sääntöihin... Kyllä tässä oltiinkin sovussa jo n.4viikkoa :(

Lolli ja Piianen Jos olette kuulolla, mitäs teille kuuluu???

auringonpilkku ja Uuno rv 36+2

p.s Uusille myös tiedoksi: meillä on myös salainen fb-ryhmä johon pääsee mukaan laittamalla mulle yksityisviestiä
 
anve mulla sattuu usein oikealle kylkiluihin (vauva majailee mielellään oikealla puolella). Yllättävän korkelle nostaa peppunsa vielä. Sitten sattuu tuonne alapäähän jonnekin kohdunsuulle? pisteliäästi ja päälle nuo iskiastyyppiset hermokivut jotka meinaa viedä jalat alta. jostain syystä myös selän oikea puoli on usein todella kipeä. Että tukala olo on.

On siinä ja siinä et varaanko huomiseksi yksityiselle ajan ultraan kun huomasin siellä vielä yhden illta-ajan olevan vapaana. Tämä epätietoisuus jäytää kauheesti. Oon koko raskausajan pelännyt jotain (esim. istukan ennenaikaista irtoamista) ja nyt tuo pelko sen kun tiivistyy ja taas on tullut ajatus että onkohan tuo istukka kunnossa. Liikkeitä kyllä tulee tarvittava määrä tunnissa vaikkei napakoita olekaan mutta pelkään että olen joillakin varomattomilla liikkeillä saaanut jotain irtoamista aikaan. Kuulostaa varmaan typerältä nää mun pelot mutta nyt ihan lopppumetreillä silti vielä pelkää että joku menee pahasti pieleen. Se etten ole päässyt kunnon ultraan loppuraskaudessa harmittaa, olisin niin tahtonut jonkinlaisen kokoarvion kun on tuo rd:kin ja tuosta laskeutumisesta jotain tietoa ja tarjonnasta yleensä. Istukkavirtauksetkin olis kivat tietää että ovatko kunnossa (näkeekö ne muuten tavallisella 2d-ultralla vai tarvitaanko siihen jotkin hienommat laitteet kuten 3d tai 4d-ultra?). Minä en ole aikaisemmissa raskauksissa tajunnut pelätä mitään tällaisia vaan asiat ovat menneet omalla painollaan paljon rennommin.

Ja isäntä ei ymmärrä mun paineitani yhtään...äskenkin sanoi otsa kurtussa et sais nyt sit jo tulla ettei täs jouda vartoomaan kovin kauaa (menisi siis töihin ja harrastuksiinsa mutta oon sanonut et pysyy lähimaisemissa koska ei tiedä koska lähtö tulee). Minä en kuitenkaan voi sille mitään että vauva antaa odottaa itseään...vaikkei vielä ole kyllä edes laskettu aika.

Tänään rv 39+3
 
Maikkuson Jaa että tylsää vai???Ei täällä vaan. Mun viikon ainoo sosiaalinen kontakti on neuvolakäynti!!!Ja esim. ens viikolla neuvola on tiistaina, ni sitä voiki sit loppuviikon odotella seuraavan viikon neuvolakäyntiä. Paitsi et käyn mä kaupassaki ainaki kerran viikossa, se on sit se toinen yhteys ulkomaailmaan =) Mä lupasin itelleni et ompelen verhot nyt mammaloman aikana..ja oonki ne jo leikannu ja ompelukone on nostettu 3 päivää sitten ruokapöydälle..siinä ne vaan lojuu ja odottaa et mua taas jaksaa kiinnostaa niitten tekeminen. Jos sitä vaikka huomenna sais itteensä niskasta kiinni..luultavasti EI!!! =( Ja oon huomannu saman et lukeminen, mistään aiheesta, ei kiinnosta pätkääkään..eikä kärsivällisyys oikein edes riitä keskittymiseen.

Mäki sain lämmintä päälleni =) Miehen toppahousut mahtuu mulle päälle ja niissä on vyö ja henkselit joilla ne saa pysyyn ylhäällä. Vetskari ja napit kun ei luonnollisestikaan yllä kiinni.

Mies sano et hän ainaki haluaa nähä kun lapsi tulee ulos..Ja ei muuten näe!!!!Vannotin sen pysymään kaukana mun alapäästä ja se ei todellakaan kurki sinne, se on varma se!!!Uhkasin laittaa sen salista ulos jos meinaa mennä kurkkimaan =)

kummeista puhuttiin tänään miehen kans ja oltiin samaa mieltä kolmesta ihmisestä joilta ajateltiin kysyä =) Molemmat oltiin ajateltu samoja ihmisiä, eli ei tarvinnu vääntää yhtään asiasta. Ehkä täytyy viel joku yks siihen keksiä..neljä on kiva luku =) Vielä kun sen nimiasian sais joskus sovittua..tai edes alotettua =) Odotellaan eka minkä näkönen bebe sieltä syntyy =)

Torstaina mennään juhlimaan vuosipäivää miehen kans..on sentään jotain muutaki mitä odottaa ku vaan se joka viikkoinen neuvolakäynti =)

fanttomi & 36+3

muok. keltakaneli mä ainaki muistan sut =)
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos vauvan liike kommenteihin!! onko teil kokoajan liikkeet nyt loppuvaiheessa oll kivuliaita vai muuttuneet kivuliaiksi nyt loppua kohti mentäessä?

Mä tääl mietin tai oon koko v.lopun miettiny et onko mul lapsivesi entisestään vähentyny vai onko nämä ihan normi loppuraskauden juttuja.
Viikkositten Ma eli 35+6 th katsoi et lapsivettä vähän, mut sitä kuitenki jonkuverran on. Ultratessa vesi jäi vauvan alle. Vauva on ollu rauhallinen liikkuja tai liikkunu kyllä mut oon tuntenu liikkeet huonosti. Nyt viimesen viikon sisään oon alkanu tuntea enemän liikkeitä (jopa hengitys harjoitukset) sekä vauvan liikkeet on allaneet tehdä kipeää.
Eniten mietityttää se et vauvan liikkuminen provosoi supistelemaan sekä etenkin kun käyn pitkälleen maha on kova mötikkä.

Mitä luulette onko nämä ihan normi loppuraskauden vaivoja vai pitäskö käydä tarkistuttaan tuo veden määrä. Vai onko se enään tässä vaiheessa "niin merkityksellinen" et onko sitä paljon vai vähän, kuhan on? Tämä on kolmas raskaus.

Terkkarille yritin soitella on tämän ja huomisen koulutuksessa..
 
Huomenta,

täällä ei tapahdu niin mitään, paitsi flunssa kyllä älyää pahentua koko ajan. Särkee koko naamaa ja hampaita, kun on niin paljon limaa nenässä ja nielussa. Ärsyttää. Olin illalla ihan masis jo kaikesta.

Muutkin täällä huolehtii vauvan liikkeistä. Mulla on tuntunut nyt vähemmän kuin esim. vielä pari päivää sitten ja nyt kun on jo yliaikainenkin, niin tietty vähän mietityttää, pelittääkö istukka enää hyvin jne. No, täytyy mennä heti näytille, jos vielä vähenevät. anve, en osaa tosta veden määrästä kyllä mitään sanoa.

jääräp, mulla kanssa isompia 'pallon' liikkeitä ylhäällä, peppu varmaankin ja keskivaiheilta tunkee joskus kantapää ja sitten tuolla ihan alhaalla on niitä kivuliaimpia töytäisyjä, oikein pistelee, tuntuu ku joku tuikkais kätensä virtsaputkeen tms. kaunis ilmaisu :)

fanttomi
, kai se nyt vähän saa kurkata, ainutlaatuisia tilaisuuksia kumminkin :) ja mulla on vaarin toppahousut käytössä. Miehen ei mahdu todellakaan.

k&p-r 40+3
 
Viimeksi muokattu:
soitin kätilölle.. oli sitä mieltä, että koska vauva liikkuu niin lapsiveden vähyys ei ole syy käynnistykselle. Kehoitti tulemaan näytille jos liikkeet vähenee ja Ke soittamaan neuvolaan jotta tarkistavat siellä tilanteen.

Meinas et normaalistikkin rv 37 paikkeilla lapsiveden määrä vähenee ja ois hyvin tavanomaista että kun synnytys käynnistyy ja kalvot puhkeaa/puhkaistaan ei vettä ole enään juurikaan.
 
Viimeksi muokattu:
Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille!

Siinähän se viikonloppu vierähtikin ilman että ehti/jaksoi edes tänne kommentoida. Esikoinen lähti lauantai-iltapäivänä anoppilaan yöksi ja me käytiin sit miehen kanssa eilen jouluostoksilla. Tuskaa oli ja olin ostosreissun jälkeen varma, että vauva syntyy yön aikana kun joka paikkaan teki niin kipeetä, mutta yhdessä kasassa edelleen ollaan. Rahaa saatiin palamaan kiitettävästi :ashamed: ja nyt pitäis vielä jaksaa pakata lahjat. Mut ihanaa, kun ei tartte noista enää stressata. Eikai sillä muuten niin väliä, mutta esikoiselle vois tulla tippa linssiin, jos ei yhtään lahjaa olis jouluaattona avattavana.. :)

Saparolle tervetuloa!

Anve, valitettavasti en kyl osaa sanoa mitään tohon lapsivesiasiaan, mutta soita ihmeessä vaikka synnytyssairaalaan ja kysy tilanteesta! Ei turhia kysymyksiä tai tsekkauksia ole, kyseessä on kuitenkin sun lapsen terveys!
Mulla ei kyl oo vauvan liikkeet ainakaan erityisen kivuliaita, paitsi silloin tällöin kun esimerkiksi kääntää päätään tuolla alhaalla, silloin toisinaan tosiaan kyyneleet tirahtaa silmiin. Mut enimmäkseen tämä on rauhallinen kaveri, möyrii silloin tällöin, mutta ei enää mitään pitkiä puolen tunnin potkuttelusarjoja tms. mitä oli silloin varhaisemmilla viikoilla. Ja niinhän sen pitää ollakin, kun tila loppuu.

Vai ei ne fanttomin ja Cisun vauvat vielä syntyneet. Hitsiläinen! :D

Mulla ei oo äippäloma tuntunut tylsältä, kun ehdin siinä sairasloman aikana lepäillessä kehittää aika mojovan "mitä pitää ehdottomasti tehdä" -listan. Jotenkin haluan kaiken saada muutenkin valmiiksi tähän parin viikon sisään, niin ei sitten tarvi enempää stressailla. Lisäksi aika tuntuu olevan kortilla kun esikoinen on vaan 8.30-12 päiväkodissa ja sen jälkeen päivä meneekin sit sen kanssa touhutessa, niin ei siinä montaa tuntia jää sellaiseen vauvan asioiden järjestämiseen. Onneksi kaikkein tärkeimmät asiat alkaa nyt olla hoidettuna. Tänään ajattelin yrittää saada aikaiseksi sairaalakassin pakkaamisen.

Kaikille perätilalaisille tsemppiä! Toisaalta onneksi ehditte kypsyttelemään esim. sektioasioita rauhassa, niin ei sekään sit varmaan tunnu niin pahalta kuin jos yhtäkkiä hätäsektioon repäistäisiin..

mamadread ja ihme 34+3
 
vauvan liikkeistä täällä kan huomattavasti vähentyneet, mutta sitten kun niitä lähtee tuleen, niin tekee kyllä välillä niin kipeetä..

anve hyvä että soitit..kannattaa nuo asiat aina varmistaa jos yhtään itseensä epäilyttää..

saparo tervetuloa mukaan :flower:

kadak pikaisia paranemisia sinne :hug:

mamadread mulla on vasta parit lahjat ostettuna..tällä viikolla jos koittais saada ittensä raahattua ostoksille..jonkin verran kyllä luultavasti hankin netistä (jos sais edes sen homman aikaseks)

(.) täällä yöt nukuttu nyt niin huonosti, kun tuo kuopus flunssansa takia herää monta kertaa yössä..tänään mulla oli taas aamulla silmissä ihme valopilkkuja kun ei meinannu nähdä kunnolla edes lukea..ja nyt kun ne hävis niin iski ihan jumalaton päänsärky..onko kenelläkään ollu vastaavaa ja mistähän toi vois johtua? mulla on ollu niitä parikertaa ennenkin tän raskauden aikana..neuvolalääkäri on onneks keskiviikkona niin voi kysyä lääkäriltä..jos tämä lahopää muistaa..

lumi-enkeli ja aarre 36+6 :heart:
 
Huomenet kaikille!

Täällä pakkasta -17astetta,hyi että on kylmä!Ostin la prismasta villasukkahousuja,olivat jossain tarjouksessa,ei mitään mammamallia mutta riittävän iso koko niin hyvin menee päälle eikä purista mahan kohtaa,suosittelen!

anve Mäkään en kyllä osaa sanoa tuohon lapsiveden määrään mitään,mutta hyvä jos pääsisit sitten sinne neuvolaan tarkistuttamaan tilanteen!

Mulla kans tuntuu riittävän tekemistä tässä lomalla,ja tuntuu ettei edes kaikkea saa millään valmiiksi!mamadread mainitsikin "mitä pitää ehdottomasti tehdä" listasta joka multakin löytyy.Ennen oon tehny joulukortit itte,nyt kyllä tilasin valmiit,saavat luvan kelvata =) Esikon odotusaikana mä puuhailin kaikenlaista,mm kaikkea käsityöhön liittyvää,kahvittelin ystävien kanssa ja kaupoissa tuli pyörittyä,nyt ei mitään tollasta vaan tuntuu että tätä huushollin järjestämistä riittää maailman tappiin asti(Noh,se on kyllä tosiasia :) ) En siltikään jaksa stressata jos jotakin jää tekemättä.
fanttomi taisikin mainita että viikon suuri kohokohta on neuvolassakäynti,sama juttu täällä,tietty esikon vien hoitoon lähes joka aamu ja haen niin siinä hiukan muita ihmisiä näkee :D

Ens viikonloppuna olis tarkoitus tulla siskon perheen yökylään ja meinattiin että lykätään muksut ja miehet hoploppiin riehuun ja lähetään itte shoppailee :) Ai,että mä todella odotan sitä,toivottavasti mikään ei menis pieleen!

Tälle viikolla oon päättänyt että on PAKKO pakata se sairaalakassi mulle sekä vauvalle,katsotaan onnistuuko :D

hara 35+4
 
Vai että on lapsettomilla tylsää! Niin on kyllä mullakin, saakelin iskias on niin pahana, että en pysty lähtemään mihinkään. Heti kun kävelen 30metriä, tuska on omassa luokassaan. Eilen tuntu ihan hyvältä ja lähdettiin porukalla sittariin. Virhe! Nojailin ostoskärryihin ja matelin ensimmäiselle osastolle josta pikkuhiljaa kassalle. Sain ostettua pikkuhousunsuojia ja NAN:ia. Aikaa kyllä kului kiitettävästi. Käytiin vielä syömässä Pancho Villassa, joka sijaitsee sittarissa. Hyvää oli. Poika huuteli siellä nälissään täysiä "LEIPÄÄ, LEIPÄÄ". Se on keksinyt tämän ihan vasta. Meillä ei poika puhu vielä paljoa, mutta se vähä tulee voluumilla :D

Päiväthän esikoinen on tarhassa ja minä kotona. Huoh. Iskiaskipu on tuolla pakarassa, tiedä sitten onko iskias vai mikä ja onko ainoa apu synnytys. Jos niin pian kiitos!

Vauva on masussa kääntynyt linkkuasennosta varmaan selkä vatsaa vasten, sillä liikkeet tuntuvat nyt erilaisilta. En voi sanoa, että ne olisivat kipeitä, mutta inhottavan tuntuisia joka tapauksessa! Välillä tuntuu, että vauva yrittää kaivautua ulos, yyyyyh!! Onko teille muille tullut raskausarpia? Mulle ei ole ainakaan vielä tullut, eikä tullut esikoisestakaan. Rasvailen mahaa toisinaan.

Fanttomi , mää oon kans sitä mieltä, että anna nyt vähä kurkata ;)

Joulua ei olla suunniteltu yhtään! Todennäköisesti mennään miehen siskon luokse syömään. Jos ollaan kotona, niin saahan nuo herkut hommattua vaikka aaton aattonakin, jos siltä tuntuu =)

Kummeja ei olla niitäkään mietitty ollenkaan!

Jokohan kohta saataisiin vauvauutisia tänne!

Anabela 36+3
 

Yhteistyössä