Jos tulisin nyt raskaaksi, mies haluaisi abortin. Paria kuukautta myöhemmin vauva olisi toivottu.

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Olen avoliitossa, tällä hetkellä työtön, ja haaveenamme on vauva kunhan löydän ensin työn. Mies on töissä ja hänen bruttotulonsa ovat kuukaudessa 5000 euron luokkaa. Molemmat haluamme lapsia. Vanhempainraha määräytyy 12 kk palkkatulojen mukaan ennen lapsen syntymää, joten mies haluaisi minun olevan töissä noin vuoden verran ennen lapsen syntymää. Minäkin pidän tätä järkevänä.

Nyt meillä on käytössä ehkäisy. Työpaikan saamisessa kuitenkin kestää, ja mies on sitä mieltä, että mikäli tulisin nyt ”vahingossa” raskaaksi, niin minun pitäisi tehdä abortti, sillä en ole vielä saanut töitä. Minusta se on vähän kylmää, että jos nyt tulisin raskaaksi, pitäisi raskaus keskeyttää, mutta jos esimerkiksi tammikuussa saan töitä ja jään keväällä raskaaksi, niin lapsi on miehen puolesta todella tervetullut ja odotettu.

ei näe siinä ongelmaa, että tekisin abortin ja pari kuukautta myöhemmin olisin raskaana. Minusta naisena kuitenkin tuntuisi pahalta, jos joutuisin tekemään abortin tullessani ensimmäistä kertaa ikinä raskaaksi, samalla kun paria kuukautta myöhemmin pitäisi olla iloinen ja onnellinen kahdesta viivasta tikussa. Mikä on kaksplussalaisten mielipide?
 
vierailija
Mies pelkää, että jäisit hänen elätettäväkseen, etkä olisi aktiivisesti edes hakeutumassa työelämään. Haluaa tuolla varmistaa, ettei tapahdu sun toimesta "vahinkoa", vaan oikeasti toimit aktiivisesti sen eteen, että kannat oman kortesi kekoon taloutenne eteen.

Työpaikka on myös helpompi saada tässä vaiheessa, kuin sitten hakea sitä vasta äitiysloman jälkeen, kun sinulla on jo pieni lapsi, joka hoidon aloitettuaan tulee mitä todennäköisimmin aiheuttamaan sinulle poissaoloja töistä sairastellessaan.
 
vierailija
Kuulostaa ihan tyypillisellä miehelle. Me naiset ollaan hormoonien armoilla ja usein mennään tunne edellä, varsinkin jos vauvakuume puskee. Miehesi on järkevä ja haluaa turvata talouden ennen elämänmuutosta.
Sinuna huolehtisin, ettet tule raskaaksi vielä ja joudu hankalaan aborttipäätökseen.
 
vierailija
Kuulostaa siltä, että kannattaa pitää jalat ristissä kunnes olet allekirjoittanut työsopparin ja sen jälkeenkin käyttää vielä ehkäisyä koeajan loppuun asti. Mies kuvittelee, että abortti on joku luomenpoisto eikä ymmärrä ollenkaan sen mahdollisesti aiheuttamaa henkistä (ja myös fyysistä) tuskaa naiselle.
 
Minä sanoisin tuossa kohtaa että onko mies kuitenkaan vakavissaan lapsen saamisessa. Kyllä tuolla 5000 hyvin pärjää. Äitiyslomalla saat kuitenkin sen minimi äitiysrahan. Et ole ihan ilman rahaa. Itse en suostuisi aborttiin. Ei mies voi vaatia että nyt abortti mutta parin kk päästä se on ok.
 
vierailija
Tässä kohtaa kannattaa miettiä, että onko mies älykkyystasoltaan sellainen, että suhdetta kannattaa jatkaa. Lapsi on uusi ihminen, perheenjäsen teidän perheesen! Eikä aborttia tehdä kevyin perustein. Jos mies ei sitä ymmärrä, on hänen mietittävä prioriteettinsa uuddlleen.

Ymmärrän miehen huolen raha-asiassa, mutta nämä vaatimukset menevät taloudellisen väkivallan puolelle. Kehottaisin miettimään, mitä tapahtuu sitten, kun olet kotona lapsen kanssa ja tulee yllättäviä lapsiin liittyviä menoja - kiristeleekö mies silloinkin hampaitaan? Kenen vastuulle lasten kustannukset jäävät? On tietenkin hyvä varautua etukäteen, mutta molempien tulee olla valmiita maksamaan lasten kuluista, esim vaatteet, päiväkotimaksut jne.

Näyttää mahdolliselta, että mies kiristää sinua raha-asioiden jakamisella tulevaisuudessakin. Kävisin hyvin vakavan keskustelun, ja jos mies ei myönnä virhettään, en jatkaisi suhdetta.
 
Kannattaa miettiä myös pidemmälle, onko ajatuksenanne laittaa lapsi päiväkotiin välittömästi kun vanhempainvapaat loppuu, n.9 kkn ikäisenä, että pääset heti tienaamaan? Tuntuuko se sinusta tai teistä hyvältä ratkaisulta vai onko muita mahdollisuuksia?

Ja tietenkin kannattaa myös miettiä abortin vaikutuksia mahdolliseen tulevaan raskautumiseen. Onko se vain legendaa, että abortti voi heikentää mahdollisuutta tulla raskaaksi?
Joka tapauksessa, siitä pitäisin huolen että abortti ei tule olemaan ratkaisu. Sitä ei ehkä ymmärrä ennen kuin olisi todellista, mutta mitä jos et pystyisi aborttiin, vaikka näin olisi "sovittu"? Näkisin että se on turha riidan aihe, kun on helposti estettävissä ja toisaalta jos teet sen "pakotettuna" et välttämättä ikinä pääse asian yli, vaikka se ei tällä hetkellä sellaiselta asialta tuntuisikaan.

Oma mielipiteeni on kuitenkin se, että miehesi on ääliö :D tai ehkä hän yrittää hieman radikaalein esimerkein tuoda asiansa esille? Se on fiksua pyrkiä turvaamaan talous ja ehkä odottaa sopivaa hetkeä, mutta sitä ei välttämättä ikinä tule ja se ei ole mielestäni pätevä syy keskeyttää toivottua raskautta. Minä pelkäisin moisen kommentin jälkeen myös että tukeeko mies minua taloudellisesti. Itselleni ei Kelan rahat olisi riittäneet, jos olisimme jatkaneet "normaalisti" ruokaostosten, lainojen ja laskujen kanssa.

Toivottavasti keskustelette asiasta vielä lisää ja löydätte teille sopivan ratkaisun!
 

Yhteistyössä