Jos teillä on joku TODELLA läheinen ystävä perhe ja yksi perheen lapsista on kummilapsenne, niin...

Olen ostanut, ja meillä ostaa myös muut. Kiva, kun on kummilapsia kuusi, ja niillä miljoona sisarusta. Että onhan se melkoinen lahjavuori, kun kaikille ostaa. Ei voi sitten oikein ostaa kaikille mitä haluaa, kun en ole kroisos. Pikku paketit jokaiselle.
 
kyl
Kyllä ostaisin. Meillä kummilapset on kaikki myös sukua meille, joten tulee muutenkin ostettua niille muillekkin lapsille lahjat. Kummilapsen lahjaan tosin satsaan yleensä vähän enemmän, kuin sisarustensa...
 
niistä kumpikaan ei ole mun kummilapsi,en kuulu kirkkookaan. ostin molemmille lapsille lahjat.
meidän yksi lapsista on nimellisesti heidän kummilapsensa (lasta ei kastettu) ja he ostivat lahjat kaikille lapsillemme.
 
ei ostella edes kummilapsille, kun on sovittu että jokainen ostaa omilleen.

meille kaikille sopiva ratkaisu, ei tarvitse kenenkään vaivata päätään sillä mitä ostaa sille ja tolle ja tuolle.Synttäreinä toki viedään sit aina sankarille lahja, oli kummilapsi tai ei.
 
En osta muille kun kummilapselle. Tai joo tänä vuonna yhden kummilapsen sisarukset tulee meille joulun viettoon niin myös he saavat paketit (vaikka ovat aikuisia) . Mutta siis näiden ei sukulaisten sisarukset ei saa meiltä joululahjaa.
 
sss
Ostan. Jos lapset ovat lähes samanikäisiä, voin ostaa kyseisille sisaruksille myös yhteisen lahjan. Eli tyyliin kummilapselle oma lahja, perheen muille sisaruksille yhteiseksi esimerkiksi joku lautapeli tms.
 
kemeli
En osta muille lapsille kuin kummilapselleni. Panostan mieluummin kummilapseni lahjaan suuremman summan ja ostan jotakin laadukasta, kuin kaikille neljälle lapselle jotain krääsää. Ylipäätään meillä on sovittu ystäväpiirissä, että emme osta kavereiden lapsille joululahjoja ristiin rastiin. Tämä siis pätee myös kummilapseni perheeseen.
 
vieras
Aikaisemmin on ollut tapana ostaa kaikille ja omien lasten kummit ovat muistaneet myös muita kuin kummilapsiaan. Tänä jouluna sovin kuitenkin lasteni kummien kanssa, että ostavat vain kummilapselleen ja samoin me ostimme vain kummilapsillemme, emme enää heidän sisaruksilleen. Meillä on lähipiirissä niin paljon jo lapsia, että jokaisen muistaminen on todella haastavaa ja aika turhaakin, kun sellaisten pikkupakettien sisään tulee laitettua aina aika merkityksetöntä tavaraa.

Kaikki tuntuivat olevan helpottuneita, kun ehdotin asiaa. Aloitin niin, että ensin ehdotin lasteni kummeille ja vasta sitten kysyin, voisinko itsekin rajata lahjomisen vain kummilapseen. Meillä kun on kummit ja kummilapset sikin sokin ristikkäin samasta pienestä ja tiiviistä porukasta :D
 
mie
En osta, eikä tulis mieleenkään että toisten lasten kummit ostaisi mun kaikille neljälle lapselle lahjan :eek: tuollainen ei siis ole kyllä tullut edes mieleen ikinä ennen tätä aloitusta. Yhdelleki lapselle oon kummi ja on mun hyvä ystävä perhe, mut niillä on viisi lasta että mun pitäis ostaa niille kaikille jotaa :eek:
En tosin ymmärrä ystävien lapsille lahjojen ostoa muutenkaan, meillä on tapana ostaa oman perheen lapsille lahjat. En osta edes siskon lapsille, eikä hän minun.
 

Yhteistyössä