Jos te ette itse vahdi lapsianne leikkikentällä, niin älkää myöskään tulko sinne mesomaan jos joku muu pitää teidän lapsia silmällä.

  • Viestiketjun aloittaja malevii
  • Ensimmäinen viesti
malevii
Tänäänkin sain ryöpytyksen naapuruston naisihmiseltä.

Olimme leikkikentällä, minun 1½-vuotiaana meinasi koskea tämän yksin ulkoilevan 4-vuotiaan leluun. 4-vuotias tönäisi taaperon kumoon, jolloin puutuin asiaan ja sanoin, että ketään ei täällä ruveta tönimään ja että yksikään tavara ei ole sen arvoinen, että sen varjolla saisi muita satuttaa. Sanoin vielä, että pyydä toiselta anteeksi, kun satutin.


Lapsi keräs äkkiä lelunsa ja juoksi sisälle. Hetken päästä sieltä tulee lapsen äiti mesomaan, että kuka täällä yrittää oikein viedä hänen lapsensa leluja, lapsi oli sisälle mennyt vinkumaan ja itkemään, että toiset yrittää ottaa hänen lelujaan koko ajan.

Sitä paitsi, minusta on ihan reilua, että jos on koko ajan vaatimassa muiden leluja, että silloin antaa myös omia lelujaan vastineeksi niille toisille. Tämä 4-vuotias tekee leikkikentällä sitä, että vie varsinkin tuon meidän taaperon lelut, ja hamstraa omat lelunsa selkänsä taakse ja puolustaa niitä nyrkein. Kun sanon, että sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa, antaa meidän pojan lelut takaisin tai sitten antaa hänen leikkiä sinun leluillasi, niin on kuin ei kuulisikaan. Tänäänkin sain viisi kertaa sanoa, ja loppujen lopuksi kun sanoin että sinä annat sen lelun nyt heti takaisin, tai minä otan sen pakolla. Sen jälkeen juoksi taas kotiin vinkumaan, ja hetken päästä isosisko tuli mulkoillen hakemaan hiekkalelut sisälle.
 
Eikä minusta ihan 4 vuotias vois olla vahtimatta ulkona,(kerrostalon) pihallakaan yksin...
Ihme hyökkäävä asenne tosiaankin sillä naapurin rouvalla sinua kohtaan, ja varmaan ei kysynyt kertaakaan et mitenhän se juttu menikään... Kyllä leikkipaikoillakin on saannöt... ja niistä me vanhemmat kerrotaan sitten lapsillemme. =)
 
malevii
No ei minustakaan pitäis olla, meidän 4½-vuotias on joskus tuossa leikkikentällä ihan hetken, jos mä olen tekemässä keittiössä ruokaa, eli ikkunan ääressä koko ajan ja ovi auki niin että kuulen. Meidän asunto on lähimpänä leikkikenttää, ihan sen vieressä ja näköyhteys suora. Mut tää lapsi on järjestään aina siellä yksin, eikä niiden pihasta edes näe sinne leikkikentälle.
 
vieras
4v ei ehkä osaa ajatella asioista ja tavaroistaan kuten tämä ap.
Ja ehkä sen oman pienen, joka ei taatusti tee muuta kuin sotkee isompien leikit voisi pitää pois sieltä isomman luota.

Teki tosin rumasti kun tönäisi, mutta hei, kyllä puolensa pitää pitää!
 
joo, pitäkää kakaranne kurissa! |O mua vitutti tänään ihan suunnattomasti, kun omat muksut oli omalla takapihalla, niin yhtäkkiä hirvee kolina ja itku ja juoksivat sisälle. oli sitten naapurin isommat lapset päättäneet tulla meidän pihalle nakkelemaan kourallisia pikkukiviä lasten päälle! |O siis seisoivat aivan tossa takaovella ja naureskelivat, koululaisia sentään! siinä vaiheessa jo vähän ärähdin ja sanoin että ei tarvi meidän pihalle enää tunkee :kieh:
 
mä en ymmärrä vanhempia jotka kasvattaa lastaan pelkästään päähän silittäen.
eihän ne koskaan opi jos ei mitään kielletä eikä oikeita tapoja opeteta.
jos en itse huomaa jotain saa ehdottomasti vieraskin ihminen sanoa miten kuuluis toimia. vieraat ei kumminkaan saa ruveta huutaan eikä käsiksi käymään.
mä vahdin lapsiani kyllä silmä kovana jos isossa ryhmässä leikkivät,moni ei vahdi ollenkaan. ja sen huomaa niistä alpsista heti ettei vanhempia juur oo kasvatusasiat kiinnostaneet.
 
Mimmi
Mua ärsyttää kyllä sekin että meidän vilkas ja rohkea poju ei sais mitään tehdä eikä yhtään lelua ottaa kun heti on joku nyhvö äitilleen itkemässä.

Eli pitäis oppia lastenkin ITSE puoliaan pitämään. On sekin raskasta että koko ajanpitää vahtia silmäkovana ettei jonkun pikkuprinsessaa hipaista ohikulkiessaan.
 
malevii
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
4v ei ehkä osaa ajatella asioista ja tavaroistaan kuten tämä ap.
Ja ehkä sen oman pienen, joka ei taatusti tee muuta kuin sotkee isompien leikit voisi pitää pois sieltä isomman luota.

Teki tosin rumasti kun tönäisi, mutta hei, kyllä puolensa pitää pitää!
Samalla hiekkalaatikolla leikki, ei sotkenut isompien leikkejä. Leikkimässä oli mun vanhemmat lapsetkin.

Ja taapero meni koskemaan niitä leluja (joilla se 4-vuotias ei siis leikkinyt!! Ne oli siinä kasassa toisessa päässä hiekkalaatikkoa) siksi, että tämä samainen 4-vuotias leikki itse meidän taaperon hiekkaleluilla.

Mun mielestä 1½-vuotias ei pysty fyysisesti pitämään puoliaan, jos joku 4-vuotias tulee tönimään kumoon. Ja 4-vuotiaan ei todellakaan tarvinnut pitää puoliaan, kukaan ei ollut häneltä ottamassa yhtään mitään.

Ja mun mielestäni myös jo 4-vuotiaan täytyy pystyä ymmärtämään se, että jos ottaa toisten leluja, niin silloin on pakko jakaa omatkin. Ei voi vaatia koko ajan muilta leluja, ja säilyttää omiaan jossain nurkassa johon kukaan muu ei saa mennä lähellekään.

Kai silläkin on joku suurperheen lapsen trauma, ne tuntuu olevan aina pahimpia siinä, että pitää ahnehtia muiden tavaroita ja leluja, mutta kukaan ei silti saa koskea niiden tavaroihin... ei mitään kunnioitusta kuitenkaan muita kohtaaan, tai muiden tavaroita.
 
Mimmi
Juu ja töniä ei todellakaan saa mut se ärsyttää et jonkun kiltin itkupillin äippä saattaa tulla pää punaisena huutamaan meidän pojalle joka sattuu leikkimään just sillä itkupillin lelulla (kun se ei osannu pitää puoliaan!!)
 
malevii
Ja mua ärsyttää kyllä sekin, että tää lapsi tosiaankin on koko ajan ottamassa muilta leluja, niiden muiden omia leluja siis, ja juoksee sitten kotiin vinkumaan kun joku hipaisee hänen leluaan tai vaatii omaa leluaan takaisin. Viime viikolla sinne tuli äidin sijasta sen teini-ikäinen sisko karjumaan joillekin 6-7-vuotiaille, että heti ne lelut takaisin, kun veitte mun pikkuveljeltä. Ne lapset oli vaan ihan hoo-moilasena, kun kyse oli niiden omista leluista...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mimmi:
Alkuperäinen kirjoittaja imperial:
Alkuperäinen kirjoittaja Mimmi :
Mut 4-vuotiasta ei saa kyllä yksin vahtimatta pihalle jättää.
Miks ei?
No ihan liian pieni ole vastuussa itse itsestään ja tekemisistään.
Juu ei, mut en mä tajuu, miks 4v ei voi leikkii yksin tai muiden kanssa ulkona, ku se on osoittanut jo pitkään pystyvänsä siihen ilman ongelmia

 
malevii
Alkuperäinen kirjoittaja Mimmi:
Juu ja töniä ei todellakaan saa mut se ärsyttää et jonkun kiltin itkupillin äippä saattaa tulla pää punaisena huutamaan meidän pojalle joka sattuu leikkimään just sillä itkupillin lelulla (kun se ei osannu pitää puoliaan!!)

Mun mielestä lapselle pitää opettaa se, että toisen kädestä ei viedä. Eli jos vie kädestä, niin mun mielestä siihen pitää lapsen vanhempien puuttua, eikä pitää toista itkupillinä. Vaikka toinen ei vielä osais pitää puoliaan, niin kädestä ei saa viedä, se on rumaa ja typerää toimintaa. Ja yleensä nää pahimmat kädestä repijät on sellaisia, että todellakin ovat ihan hysteerisiä omien lelujensa suhteen jos eivät pääse pomottamaan muita.


Jos se lelu on siellä hiekkiksella, eikä sillä kukaan leiki, silloin sen saa ottaa. Sekin on opetettu meidän lapsille. Eli ne ei voi roudata 10 kiloa hiekkaleluja hiekkiksella ja olla jakamatta niitä muiden kanssa.

Eikä voi olettaa, että joku taaperoikäinen osaisi, ymmärtäisi tai pystyisi pitämään samalla tavalla puoliaan, kuin isommat lapset. Mun mielestä isompien lapsien kuuluu tajuta sekin, että ne ei voi monottaa tosta vaan aina muita.


 
malevii
Alkuperäinen kirjoittaja Kirsikka:
No 4v ei kyllä mun mielestä käyttäydy enää noin että haalii kaikki tavarat selkänsä taakse :eek: On kyllä niin iso että pitäs ymmärtää jakaa jo. Anna äidin räyhätä, kyllä siperia opettaa :wave:
Ei meilläkään, mut kai se on jotain suurperheen lasten reviirikyttäystä.

En tarkoita pahalla, mut useimmiten se on mennyt niin, että isojen perheiden lapset on lähes hysteerisiä siinä omien tavaroiden vahtimisessaan.
 
Mimmi
Alkuperäinen kirjoittaja malevii:
Alkuperäinen kirjoittaja Mimmi:
Juu ja töniä ei todellakaan saa mut se ärsyttää et jonkun kiltin itkupillin äippä saattaa tulla pää punaisena huutamaan meidän pojalle joka sattuu leikkimään just sillä itkupillin lelulla (kun se ei osannu pitää puoliaan!!)

Mun mielestä lapselle pitää opettaa se, että toisen kädestä ei viedä. Eli jos vie kädestä, niin mun mielestä siihen pitää lapsen vanhempien puuttua, eikä pitää toista itkupillinä. Vaikka toinen ei vielä osais pitää puoliaan, niin kädestä ei saa viedä, se on rumaa ja typerää toimintaa. Ja yleensä nää pahimmat kädestä repijät on sellaisia, että todellakin ovat ihan hysteerisiä omien lelujensa suhteen jos eivät pääse pomottamaan muita.


Jos se lelu on siellä hiekkiksella, eikä sillä kukaan leiki, silloin sen saa ottaa. Sekin on opetettu meidän lapsille. Eli ne ei voi roudata 10 kiloa hiekkaleluja hiekkiksella ja olla jakamatta niitä muiden kanssa.

Eikä voi olettaa, että joku taaperoikäinen osaisi, ymmärtäisi tai pystyisi pitämään samalla tavalla puoliaan, kuin isommat lapset. Mun mielestä isompien lapsien kuuluu tajuta sekin, että ne ei voi monottaa tosta vaan aina muita.
Ei vie kädestä. Sen verran oon perään kattonu. Mut aika usein joku (yleensä pienempi, tyttö..) pillittää ja sit pitäis AINA meidän poikaa rankaista vaikkei se olis mitään pahaa tehny. RAIVOSTUTTAVAA!

 

Yhteistyössä