Jos synnytyksen jälkeen ei ole ollut seksiä yli puoleen vuoteen niin

[jemppu]

voiko se enää edes onnistua ja olla hyvää seksiä?

Tuli tosta toisesta ketjusta mieleen ja siitä kun itsellä kävi tosi huonosti synnytyksessä eikä siis sänkyhommia näkyvissä. Surettaa.

 

[vieras]

Millä tavalla huonosti? Kun ei tiedä tilannetta ei tietysti osaa kommentoida.

Mutta luulisin että voi onnistua ja olla hyvää seksiä jos niin haluatte. Pitää vaan opetella vähän uusiksi asioita.

 

[Jos..]

Sulla tekee kipeetä tms, niin apua pitää hakea. En olis odottanut noinkaan kauan.

 

[meillä]

Kävin just kommentoimassa tonne toiseen ketjuun, et meillä meni jotain 7kk ennen kuin edes yritettiin. Eikä sekään ollu mitään hekumaa. Sattui, mutta enemmän ehkä koska jännitin niin sairaasti. Mulla eppari + repeämä ja itkuinen vauva = huono yhtälö. Älä stressaa, kaikki omalla tahdillaan. Ei parane pakottaa jos ei siltä tunnu. Voi olla muutenkin lähellä. Ne kerrat mitä on ollu meillä niin ihan hyviä, jopa loistavia. Tosin nyt taas monen kuukauden tauko. Pitäisi saada vauhtia tähän hommaan.

Muista, ettei seksi ole mittari kaikille. Jotkuthan 'panee' vaikka olisi avioeroprosessi käynnissä, toisilla seksi on ainut mikä sujuu. Tottakai se olisi mukavaa että olisi ihana seksielämä, mutta kaikki taas ajallaan. Jos teillä muuten asiat kunnossa niin katselette rauhassa ettekä ota paineita. Jos voitte asiasta puhua niin hyvä.

Mikä sinua itseäsi pelottaa, kipu, vai se ettei enää osaa olla toisen lähellä? Minäkin olin/olen vieläkin joskus vaivaantunut ja jännittynyt, mutta se lienee omien korvien välissä ja pitäisi kai jossain puhua auki...

 

[Otsoemo]

miksi ei voisi onnistua? ei meillä niin kauaa mennyt, mutta onhan se onnistunut silloin alussakin, kun tavattiin, miksei sitten tauon jälkeen

 

[^edellinen]

...kävin siis gynellä joka sanoi että kaikki ok alapään puolesta. Kannattaa käydä, jos jännität vieläkö repeät tai onko paikat parantuneet niinkuin pitäisi. Poistaa ylimääräisiä paineita, ainakin minulla kun tiesi ettei mikään voi sen puolesta mennä vikaan.

 

[jemppu]

Kävin gynellä ja leikkeli ylimääräsiä limakalvon retaleita pois. Siis repesin monesta monesta paikastaa, vaikkei niin syviä määrittelyiltään repeämät ollutkaan. Ja vauva huusi jo synnäriltä ja mies huusi jo kotona, kun itkin ekan kuukauden. Ja huonot välit edelleen, ei toi mieskään mua halua.

Oon vaan niin kateellinen jotenkin muille, miksi ihmeessä meillä meni kaikki pieleen. No hyvä ettei kaikilla kuitenkaan. Ja synnytyksen jälkeinen masennus tutkittu, ei oo sellasta. Lievää oli alussa.

 

[cocoon]

Teillä menee siis muutenkin huonosti, seksin puute on vain oire. Älä jää sureksimaan, vaan hanki omia mammakavereita tms tai menoja, jollei mies auta lapsen hoidossa, niin sitten ulkopuolista apua rohkeesti, kysele neuvolasta apua. Ei teillä mennyt mikään pieleen, ja lapset nyt huutaa. Onko koliikki? Olet ihan hyvä äiti, ja jollei miehesi osaa sinua tukea niin pärjäile ilman häntä. Sitten kun tilanne on sellainen että voit suhtautua tyynesti, niin kysy, mikä miestä rassaa - yrittäkää vähitellen päästä puheyhteyteen. Seksi seuraa sieltä aikanaan.

 

[meillä]

Kävin gynellä ja leikkeli ylimääräsiä limakalvon retaleita pois. Siis repesin monesta monesta paikastaa, vaikkei niin syviä määrittelyiltään repeämät ollutkaan. Ja vauva huusi jo synnäriltä ja mies huusi jo kotona, kun itkin ekan kuukauden. Ja huonot välit edelleen, ei toi mieskään mua halua.

Oon vaan niin kateellinen jotenkin muille, miksi ihmeessä meillä meni kaikki pieleen. No hyvä ettei kaikilla kuitenkaan. Ja synnytyksen jälkeinen masennus tutkittu, ei oo sellasta. Lievää oli alussa.

Tsemppiä! Meilläkin siis oli tosi tiukkaa parisuhteessa, aika pohjalla on käyty. Teki silloin myös mieli kuristaa kaikki äidit jotka niin hehkutti helppoa vauvaa, meillä ei sujunut imetys, ei nukkuminen, oli/on allergiaa... Olen tosi katkera välillä. Tarkoituksena oli toinen lapsi melko lailla heti perään mutta on todellakin vähän lykkääntynyt.

Toisaalta, lapsiperheissä tulee eniten eroja juuri ekana vuotena, joten ei mikään tavaton ilmiö. Yrittäkää jaksaa, kyllä se helpottaa. Meillä on alkanut helpottaa, mutta on molempien pitänyt kovasti alkaa miettiä omaa käytöstään.

Suosittelen muuten kirjaa: Harville Hendrix: Kaikki se rakkaus mikä sinulle kuuluu. Loistava, ja laittaa ajattelemaan miten voi itse kohentaa parisuhteen tilaa. Antaa myös vinkkejä siihen, miksi sinä kyättäydyt tavalla X ja mies tavalla Y.

Yrittänyttä ei laiteta.

 

[kokorilo]

Teillä menee siis muutenkin huonosti, seksin puute on vain oire. Älä jää sureksimaan, vaan hanki omia mammakavereita tms tai menoja, jollei mies auta lapsen hoidossa, niin sitten ulkopuolista apua rohkeesti, kysele neuvolasta apua. Ei teillä mennyt mikään pieleen, ja lapset nyt huutaa. Onko koliikki? Olet ihan hyvä äiti, ja jollei miehesi osaa sinua tukea niin pärjäile ilman häntä. Sitten kun tilanne on sellainen että voit suhtautua tyynesti, niin kysy, mikä miestä rassaa - yrittäkää vähitellen päästä puheyhteyteen. Seksi seuraa sieltä aikanaan.

En ole kyllä ihan samaa mieltä tuosta 'pärjäile ilman häntä'. Kyllä se mies on aika iso osa perhe-elämää ja parisuhdetta, eikä se suhde ala siitä paranemaan jos toinen jätetään huomiotta.

Jos mies kettuilee ja kiukuttelee, on se hänen hätähuutonsa. Pitäisi jotenkin päästä kurkkaamaan sinne sen hädän taakse sen todellista syytä. Hänkin varmaan haluaisi, että hänellä on hyvä olla. Hendrix neuvoo ensisijaisesti 'hoitamaan' toista, jotta saisit itsekin huolenpitoa ja rakkautta. Rakkautta ei toistaiseksi kovinkaan moni ole saanut toisessa herätettyä kettuilemalla...

 

[jemppu]

Tsemppiä! Meilläkin siis oli tosi tiukkaa parisuhteessa, aika pohjalla on käyty. Teki silloin myös mieli kuristaa kaikki äidit jotka niin hehkutti helppoa vauvaa, meillä ei sujunut imetys, ei nukkuminen, oli/on allergiaa... Olen tosi katkera välillä. Tarkoituksena oli toinen lapsi melko lailla heti perään mutta on todellakin vähän lykkääntynyt.

Toisaalta, lapsiperheissä tulee eniten eroja juuri ekana vuotena, joten ei mikään tavaton ilmiö. Yrittäkää jaksaa, kyllä se helpottaa. Meillä on alkanut helpottaa, mutta on molempien pitänyt kovasti alkaa miettiä omaa käytöstään.

Suosittelen muuten kirjaa: Harville Hendrix: Kaikki se rakkaus mikä sinulle kuuluu. Loistava, ja laittaa ajattelemaan miten voi itse kohentaa parisuhteen tilaa. Antaa myös vinkkejä siihen, miksi sinä kyättäydyt tavalla X ja mies tavalla Y.

Yrittänyttä ei laiteta.

Kiitos, että vastasit.. ehkä meilläkin on toivoa. Niin rakastuneina yritettiin vauvaa ja vihdoinkin tärppäs ja sitten mentiin alamäkeä. Mies ei koskenu sormellakaan raskausaikana, tosin alussa oli vuotoja vähän.

Itsekin toivoin, että toista oltais yritetty parin vuoden sisään, mutta nyt vaan ahdistun kun tota miestä katson.

Kiitos kirjavinkistä, pitääkin laittaa ylös toi. Ihanaa, että teillä parantunut kuitenkin tilanne ja vielä yhdessä. Ite oon aika valmis jo kohta kamat pakkaamaan.

 

[jemppu]

Teillä menee siis muutenkin huonosti, seksin puute on vain oire. Älä jää sureksimaan, vaan hanki omia mammakavereita tms tai menoja, jollei mies auta lapsen hoidossa, niin sitten ulkopuolista apua rohkeesti, kysele neuvolasta apua. Ei teillä mennyt mikään pieleen, ja lapset nyt huutaa. Onko koliikki? Olet ihan hyvä äiti, ja jollei miehesi osaa sinua tukea niin pärjäile ilman häntä. Sitten kun tilanne on sellainen että voit suhtautua tyynesti, niin kysy, mikä miestä rassaa - yrittäkää vähitellen päästä puheyhteyteen. Seksi seuraa sieltä aikanaan.

En ole kyllä ihan samaa mieltä tuosta 'pärjäile ilman häntä'. Kyllä se mies on aika iso osa perhe-elämää ja parisuhdetta, eikä se suhde ala siitä paranemaan jos toinen jätetään huomiotta.

Jos mies kettuilee ja kiukuttelee, on se hänen hätähuutonsa. Pitäisi jotenkin päästä kurkkaamaan sinne sen hädän taakse sen todellista syytä. Hänkin varmaan haluaisi, että hänellä on hyvä olla. Hendrix neuvoo ensisijaisesti 'hoitamaan' toista, jotta saisit itsekin huolenpitoa ja rakkautta. Rakkautta ei toistaiseksi kovinkaan moni ole saanut toisessa herätettyä kettuilemalla...

No mies onneksi hoitaa lasta ja on hyvä isä. Mutta mun rakkaus on hiipunut sen kettuilun seurauksena, kun ite olin kohdannu suurimman kolauksen elämässä ja toinen ei ollutkaan tukena. Usein oon miettiny, että jos saisin myöhemmin vaik syövän, niin oisko toi ees tukena.

 

[cocoon]

Tarkoitin sanoa, että älä "uhriudu" paarisuhteessa. Se todennäköisesti ärsyttää miestä, ja saa oman olosi tuntumaan huonommalta. Te ootte tasa-arvoisia kumppaneita, vaikka se ei ehkä siltä juuri nyt tunnu. Kun olet itse varmemmalla pohjalla, on helpompi yrittää suhtautua sen toisenkin ongelmiin.

 

[jemppu]

Ja vielä siihen, kun kysyn vaan seksistä, niin se osa-alue oli meillä se joka toimi ja piti meidät yhteydessä toisiimme. Ite ainakin kaipaan kosketusta, ensin pelkäsin kovasti. Nyt oon koittanu miestä lämmitellä, mutta ei kiinnosta. Ajattelin vaan, että jos se aukasis lukkoja. Ei perheneuvonnastakaan ole mitään apua ollut.

 

[meillä]

Tsemppiä! Meilläkin siis oli tosi tiukkaa parisuhteessa, aika pohjalla on käyty. Teki silloin myös mieli kuristaa kaikki äidit jotka niin hehkutti helppoa vauvaa, meillä ei sujunut imetys, ei nukkuminen, oli/on allergiaa... Olen tosi katkera välillä. Tarkoituksena oli toinen lapsi melko lailla heti perään mutta on todellakin vähän lykkääntynyt.

Toisaalta, lapsiperheissä tulee eniten eroja juuri ekana vuotena, joten ei mikään tavaton ilmiö. Yrittäkää jaksaa, kyllä se helpottaa. Meillä on alkanut helpottaa, mutta on molempien pitänyt kovasti alkaa miettiä omaa käytöstään.

Suosittelen muuten kirjaa: Harville Hendrix: Kaikki se rakkaus mikä sinulle kuuluu. Loistava, ja laittaa ajattelemaan miten voi itse kohentaa parisuhteen tilaa. Antaa myös vinkkejä siihen, miksi sinä kyättäydyt tavalla X ja mies tavalla Y.

Yrittänyttä ei laiteta.

Kiitos, että vastasit.. ehkä meilläkin on toivoa. Niin rakastuneina yritettiin vauvaa ja vihdoinkin tärppäs ja sitten mentiin alamäkeä. Mies ei koskenu sormellakaan raskausaikana, tosin alussa oli vuotoja vähän.

Itsekin toivoin, että toista oltais yritetty parin vuoden sisään, mutta nyt vaan ahdistun kun tota miestä katson.

Kiitos kirjavinkistä, pitääkin laittaa ylös toi. Ihanaa, että teillä parantunut kuitenkin tilanne ja vielä yhdessä. Ite oon aika valmis jo kohta kamat pakkaamaan.

Meilläkään ei peitto heilunut kuin pari kertaa raskausaikana, mies ei uskaltanut. Itsellä olisi haluja ollut, ja koin oloni hylätyksi. Siitä toipuminenkin vei aikaa.

Jotenkin vaan haluaisin kannustaa sua pysymään parisuhteessa, ellei meno äidy aivan hurjaksi. Tutkimusten mukaan pari on onnillisimmillaan juuri esikoista odottaessa mutta tyytyväisyys laskee dramaattisesti vauvan syntymän jälkeen. Me käytiin perheasiainneuvottelukeskuksessa, se oli ihan hyvä, kannattaa kokeilla jos pääsette, on ilmaista ja hyvät terapeutit.

Ja kannattaa rohkeasti puhua kavereille, se helpottaa aina. Pois turha häpeä, voit itsekin auttaa jotakuta kun otat asiat puheeksi niiden oikeilla nimillä. Ja helpottaa kun pääsee purkamaan. Itse olen nykyään niin kulisseja vastaan, rajattomasti ei toki pidä kertoa omista asioistaan, mutta luottoystäville kyllä jakaa.

 

[meilä]

jaahas, sanoitkin ton perheneuvonnan.

Siis siinä kirjassa ei ole mitään 'hoida nyt vaan oman itsesi kustannuksella' -soopaa, vaan kurkataan niiden asioiden ytimeen mitkä ehkä aiheuttavat määrätynlaista käytöstä. Yleensä tiedostamattomat lapsuuden traumat.

 

[Eppu]

Teillä menee siis muutenkin huonosti, seksin puute on vain oire. Älä jää sureksimaan, vaan hanki omia mammakavereita tms tai menoja, jollei mies auta lapsen hoidossa, niin sitten ulkopuolista apua rohkeesti, kysele neuvolasta apua. Ei teillä mennyt mikään pieleen, ja lapset nyt huutaa. Onko koliikki? Olet ihan hyvä äiti, ja jollei miehesi osaa sinua tukea niin pärjäile ilman häntä. Sitten kun tilanne on sellainen että voit suhtautua tyynesti, niin kysy, mikä miestä rassaa - yrittäkää vähitellen päästä puheyhteyteen. Seksi seuraa sieltä aikanaan.

En ole kyllä ihan samaa mieltä tuosta 'pärjäile ilman häntä'. Kyllä se mies on aika iso osa perhe-elämää ja parisuhdetta, eikä se suhde ala siitä paranemaan jos toinen jätetään huomiotta.

Jos mies kettuilee ja kiukuttelee, on se hänen hätähuutonsa. Pitäisi jotenkin päästä kurkkaamaan sinne sen hädän taakse sen todellista syytä. Hänkin varmaan haluaisi, että hänellä on hyvä olla. Hendrix neuvoo ensisijaisesti 'hoitamaan' toista, jotta saisit itsekin huolenpitoa ja rakkautta. Rakkautta ei toistaiseksi kovinkaan moni ole saanut toisessa herätettyä kettuilemalla...

No mies onneksi hoitaa lasta ja on hyvä isä. Mutta mun rakkaus on hiipunut sen kettuilun seurauksena, kun ite olin kohdannu suurimman kolauksen elämässä ja toinen ei ollutkaan tukena. Usein oon miettiny, että jos saisin myöhemmin vaik syövän, niin oisko toi ees tukena.

Miehellä voi olla joku trauma menneisyydessä, jonka johdosta hän vieroksuu heikkouden osoituksia, eikä osaa osoittaa myötätuntoa. Se ei välttämättä tarkoita, ettei hän ikinä tuntisi sitä. Tarkastele parisuhdetta muutenkin kuin perheenlisäyksen näkökulmasta: jos sinusta tuntuu, että olet ollut oikeasti vähän sellainen perästä vedettävä muissakin asioissa (raha-, lomasuunnitelmat, ihan mikä tahansa hankinta...), osoita selkeämmin itsenäisyytesi. Voithan esimerkiksi tehdä aloitteen teidän kahden yhteisestä päivästä ilman lasta jos se on mahdollista. Älä jää odottamaan, että muutos vain putoaa jostain.

 

[ou mai gaad......]

Meillä ei seksiä vieläkään vaikka kaksi vuotta synnytyksestä. Repesin tosi pahasti, eli 3 asteen repeämät tuli. Kivut oli alakerrassa kovat vielä puoli vuotta synnytyksen jälkeen. Sitten tilanne muuttui niin että kivut katosivat ja myös tunto alapäästä katosi. Seksiä ei todellakaan ole tehnyt mieli. Fyysiset ja psyykkiset syyt saa miut inhoamaan seksiä tai edes ajatusta siitä. Käyn terapiassa mutta ei se oo vielä ainakaan auttanu.

 

[jemppu]

Miehellä voi olla joku trauma menneisyydessä, jonka johdosta hän vieroksuu heikkouden osoituksia, eikä osaa osoittaa myötätuntoa. Se ei välttämättä tarkoita, ettei hän ikinä tuntisi sitä. Tarkastele parisuhdetta muutenkin kuin perheenlisäyksen näkökulmasta: jos sinusta tuntuu, että olet ollut oikeasti vähän sellainen perästä vedettävä muissakin asioissa (raha-, lomasuunnitelmat, ihan mikä tahansa hankinta...), osoita selkeämmin itsenäisyytesi. Voithan esimerkiksi tehdä aloitteen teidän kahden yhteisestä päivästä ilman lasta jos se on mahdollista. Älä jää odottamaan, että muutos vain putoaa jostain.

No siis miehen lapsuuden perheessä ei pahemmin halailla tms. Autetaan kyllä hädän hetkellä, mutta ei mitään "lässyttämistä" niinkuin mies usein asian ilmaisee. On näkynyt aikasemminkin, en vain uskonu että hädän hetkellä olis noin. Tyhmä minä.

Ollaan kerran erottu ton töppäilyjen takia, koska annoin niin pahasti takasin. Kuitenkin hoiti asiansa kunnialla ja rakkaus kasvoi jälleen. Välillä valittaa, että on muka tossun alla, koska joissain asioissa oon tosi tarkka. Ehkä vähä liiankin.

Mies on ehdottanu jotain yhteistä hetkeä ilman lasta. Jotenkin en vaan saa aikaseks lähteä, mielummin oisin lapsen kanssa kun "vihollisen". Pakkohan mun on jossain vaihees lähteä kuitenkin. Tiedän että kauhulla ajattelisin vauvan vointia koko sen ajan.

 

[jemppu]

Meillä ei seksiä vieläkään vaikka kaksi vuotta synnytyksestä. Repesin tosi pahasti, eli 3 asteen repeämät tuli. Kivut oli alakerrassa kovat vielä puoli vuotta synnytyksen jälkeen. Sitten tilanne muuttui niin että kivut katosivat ja myös tunto alapäästä katosi. Seksiä ei todellakaan ole tehnyt mieli. Fyysiset ja psyykkiset syyt saa miut inhoamaan seksiä tai edes ajatusta siitä. Käyn terapiassa mutta ei se oo vielä ainakaan auttanu.

Kamalaa Toivottavasti toi terapia tois vielä avun. Piankin. Onko kaikki tunto kadonnut? Mulla on joitain alueita joissa ei tuntoa, tarkemmin en osaa sanoa omalta kohdalta.

 

[trolli]

niin kuinka kauan olette yhdessä eläneet? onko molemmat oikeasti tajunneet, miten sitoutunut pitää olla kun lapsen tekee?

kuulostaa siltä ettette tunteneet toisianne ollenkaan, ja ensimmäinen kriisi suhteessa oli raskaus ja vauva.

puhukaa, puhukaa, ratkokaa asiat. älkää edes miettikö vaihtoehtoja. vaikeuksista ei selviä jos pitää koko ajan eroa takaporttina pois hankalista asioista.
ne hankalat asiat kuitenkin seuraa seuraavaan suhteeseen.

 

[jemppu]

Meilläkään ei peitto heilunut kuin pari kertaa raskausaikana, mies ei uskaltanut. Itsellä olisi haluja ollut, ja koin oloni hylätyksi. Siitä toipuminenkin vei aikaa.

Jotenkin vaan haluaisin kannustaa sua pysymään parisuhteessa, ellei meno äidy aivan hurjaksi. Tutkimusten mukaan pari on onnillisimmillaan juuri esikoista odottaessa mutta tyytyväisyys laskee dramaattisesti vauvan syntymän jälkeen. Me käytiin perheasiainneuvottelukeskuksessa, se oli ihan hyvä, kannattaa kokeilla jos pääsette, on ilmaista ja hyvät terapeutit.

Ja kannattaa rohkeasti puhua kavereille, se helpottaa aina. Pois turha häpeä, voit itsekin auttaa jotakuta kun otat asiat puheeksi niiden oikeilla nimillä. Ja helpottaa kun pääsee purkamaan. Itse olen nykyään niin kulisseja vastaan, rajattomasti ei toki pidä kertoa omista asioistaan, mutta luottoystäville kyllä jakaa.

Mullakin olit halut huipussaan raskauden aikana ja kun mies ei innostunut, tuntu että onko jotain vikaa ja oonko sitten niin kauhea. Sehän ois vaan luonnollista, että raskaana olevalla ois hyvä olo eikä hylätty olo.

Luottoystäviä ei oikeastaan ole, tai no kellään heillä ei oo lapsia vielä. Oon muuttanu aika monta kertaa, että ystävät aina jääny. Ja nyt niitä ei oo tullutkaan enää. En siis tunne tästä kaupungista ketään. Mutta ei kukaan nainen ymmärrä mistä puhun, kun jotain kerron. En tunne ketään kelle ois käyny synnytyksessä pahemmin.

 

[jemppu]

niin kuinka kauan olette yhdessä eläneet? onko molemmat oikeasti tajunneet, miten sitoutunut pitää olla kun lapsen tekee?

kuulostaa siltä ettette tunteneet toisianne ollenkaan, ja ensimmäinen kriisi suhteessa oli raskaus ja vauva.

puhukaa, puhukaa, ratkokaa asiat. älkää edes miettikö vaihtoehtoja. vaikeuksista ei selviä jos pitää koko ajan eroa takaporttina pois hankalista asioista.
ne hankalat asiat kuitenkin seuraa seuraavaan suhteeseen.

Yhdessä neljä vuotta ennen vauva syntymää. Ei kait tarpeeksi

 

[hoi]

niin kuinka kauan olette yhdessä eläneet? onko molemmat oikeasti tajunneet, miten sitoutunut pitää olla kun lapsen tekee?

kuulostaa siltä ettette tunteneet toisianne ollenkaan, ja ensimmäinen kriisi suhteessa oli raskaus ja vauva.

puhukaa, puhukaa, ratkokaa asiat. älkää edes miettikö vaihtoehtoja. vaikeuksista ei selviä jos pitää koko ajan eroa takaporttina pois hankalista asioista.
ne hankalat asiat kuitenkin seuraa seuraavaan suhteeseen.

No ei ole todellakaan aihetta alkaa epäillä sitoutuneisuutta jos ongelmia tulee. Tai ettei tunne. Lapsen saanti muuttaa dynamiikkaa, ei ehkä kaikilla mutta useilla. Jos sinulla ei itselläsi ole ollut ongelmia niin älä syyttele toisia.

 

[trolli]

niin kuinka kauan olette yhdessä eläneet? onko molemmat oikeasti tajunneet, miten sitoutunut pitää olla kun lapsen tekee?

kuulostaa siltä ettette tunteneet toisianne ollenkaan, ja ensimmäinen kriisi suhteessa oli raskaus ja vauva.

puhukaa, puhukaa, ratkokaa asiat. älkää edes miettikö vaihtoehtoja. vaikeuksista ei selviä jos pitää koko ajan eroa takaporttina pois hankalista asioista.
ne hankalat asiat kuitenkin seuraa seuraavaan suhteeseen.

No ei ole todellakaan aihetta alkaa epäillä sitoutuneisuutta jos ongelmia tulee. Tai ettei tunne. Lapsen saanti muuttaa dynamiikkaa, ei ehkä kaikilla mutta useilla. Jos sinulla ei itselläsi ole ollut ongelmia niin älä syyttele toisia.

osu vai? ei tommosessa mykkäkoulussa ole mitään sitoutuneisuutta. sitoutuminen toiseen tarkoittaa myös sitä että osataan PUHUA asioista keskenään. selkeästi ap ja miehensä eivät tätä osaa. eivät siis ole oikeasti sitoutuneita toisiinsa.

toinen selvä merkki on se, että mietitään lusikoiden jakoa jos tilanne ei parane. miten vitussa se voisi parantua itsestään, jos asioista ei uskalleta puhua?