Olisin - ilman mitään suunnitelmia. Katselisin ulos ikkunasta ja miettisin menneitä ja tulevia. Onnekas olen kun tuota saan kyllä tehdäkin, mies takaa mulle hetkeni yksin (touhuaa lasten kanssa ulkona, käy yökylässä mummolassa jne) Mä tarvitsen yksinäisyyttä - silloin joutuu oikeasti kohtaamaan asioita ja pysähtymään. Tässä kiireen ja arjen täyttämässä elämässä se on minusta äärimmäisen tärkeää - liian harva vaan uskaltaa kohdata yksinäisyyttä, se on surku. Koska itse uskon että lähtökohta kaikelle on se että uskaltaa itse ottaa vastaan tunteet ja tuiskut, ilon ja surun. Silloiin jaksaa samaisen myös arjessa eikä vaan roiku riippuvaisena ympärillä olevasta elämästä.
