Jos sä pärjäisit...

[ei kukaan]

|O Ärsyttää aivan valtavasti ja olen lopen kyllästynyt.
Anoppini on hokenut kohta kohta 10 vuotta miehelleni, kuinka minä en pärjää täällä kotona, enkä missään -vaikka hän ei meidän elämästä juurikaan mitään tiedä, asuu 1000km:n päässä ja nähdään kerran vuodessa korkeintaan...

Kaikki alkoi siitä, kun odotin esikoista ja raskaus oli suhteellisen vaikea, mutta ei se maata kaatanut ja kotona sain olla ja mies kulki töissä jne.

Tästä on jo aikaa vuosia ja sen jälkeen meille on syntynyt vielä monta lasta ja muksuja on nyt kuusi, kaksi on koulussa ja muita hoitelen päivät kotona ja hyvin on mennyt! Eläimiäkin on kasa ja lisäksi ompelen ja teen käsitöitä ja muuta...mielestäni tämä toimii ihan normaalisti, mutta nyt on mieskin alkanut hokemaan, että "jos sä pärjäsit"...siis voi taivas...on anopin oppi mennyt perille.

En tajua, missä kohtaa en pärjää. Mies käy normisti töissä ja minä hoidan pääasiassa kodin ja lapset, mies joskus auttaa iltaisin, jos jaksaa.
Kaikki rullaa mielestäni ihan hyvin, syömme 5 ateriaa päivässä, ulkoilemme joka päivä, huolehdin lasten läksyistä ja koulujutuista, mies ei näihinkään juurikaan sekaannu, joskus harvoin.
Silti hän aina muistaa sanoa, että "jospa pärjäisit täällä, niin ois vähän helpompaa"...ja sitten kun kysyn, että MISSÄ KOHTAA EN PÄRJÄÄ, vastaukseksi saan muminaa...siis olen sitä mieltä, että anoppi on vain tämän saanut mieheni päähän, eikä osaa sitä itsekään perustella, huoh.
Se vain jotenkin kuluttaa, kun päivän vetää hiki päässä ja kotona on aina valmis ruoka, kun mies tulee kotiin, saan sitten kuulla jotain pärjäämisestäni...aiemmin en ole välittänyt, sillä tiedän itse pärjääväni oikein hyvin, mutta NYT ON MITTA TÄYNNÄ!! |O

 

[olava]

Mä ehdottasin vaihtokauppaa kirjottasin listan mitä teen joka päivä ja viikottain yms ja antasin listan miehelle ja sanosin et tuos on, mä lähen viikoks töihi te sä nämä ni katotaan milta tuntuu ku tuun kotio sanoon et jos sä pärjäisit olis meillä ainaki ukko hiljaa ja menis sen jälkee sanoo äitellensä pari valittua sanaa

 

[nasu-80]

otapa viikonlopun mittainen reissu itsellesi jonnekin ja anna miehen pärjätä itsekseen lasten kanssa, kummasti osaa arvostaa taas sinua sen jälkeen

 

[Maisuli]

Soita anopille ja kysy, että missä asiassa et pärjää? Kysy, että miten hän sen tietää, kun ei tiedän arkeanne tunne? Minä sanoisin anopille suorat sanat, että voit lopettaa huolehtimasta minun pärjäämisestä ja voit myös lopettaa sen hokemisen miehelleni.

Tekisin saman miehen kanssa. Pakottaisin keskutelemaan ja kysyisin, että mitä ovat ne konkreettiset asiat, joissa et pärjää. Nyppiikö miestä joku leivänmuru keittiön lattialla vai pitäisikö hänen mielestään oikeasti elämässä olla jotain täysin muuta? Keskustelisin hänen ja anopin juorukerhosta ja tekisin selväksi, että pärjäät erittäin hyvin. Korkea aika sanoa miehellesi, että tuollainen väitös loukkaa sinua todella paljon. Voimia arkeen. Onneksi edes itse tiedät pärjääväsi.

 

[ei kukaan]

Mä ehdottasin vaihtokauppaa kirjottasin listan mitä teen joka päivä ja viikottain yms ja antasin listan miehelle ja sanosin et tuos on, mä lähen viikoks töihi te sä nämä ni katotaan milta tuntuu ku tuun kotio sanoon et jos sä pärjäisit olis meillä ainaki ukko hiljaa ja menis sen jälkee sanoo äitellensä pari valittua sanaa

Mä TIEDÄN, että mies ei kykene kuin murto-osaa siitä, mitä itse teen tässä päivittäinkin. Mutta en moiti häntä siitä, hän on erilainen ja miehet varmaan ajattelee ja toimii paljon erilailla asioissa kuin naiset.
Tiedän senkin, että anopin oma perheonni on rakoillut aina pahasti, päätyivät lopulta eroon ja lapset eivät ole tasapainoisimmasta päästä.
En halua kehua itseäni, mutta mielestäni olemme AIDOSTI onnellisia olleet tähän asti ja olen iloinen, että saan olla näinkin hyvässä kunnossa, että jaksan tehdä kaikenlaista! Alkaa vaan pikkuhiljaa kyllästyttää tuo "jos sä pärjäisit"-vikinä. :snotty:

 

[Maisuli]

Mä ehdottasin vaihtokauppaa kirjottasin listan mitä teen joka päivä ja viikottain yms ja antasin listan miehelle ja sanosin et tuos on, mä lähen viikoks töihi te sä nämä ni katotaan milta tuntuu ku tuun kotio sanoon et jos sä pärjäisit olis meillä ainaki ukko hiljaa ja menis sen jälkee sanoo äitellensä pari valittua sanaa

Mä TIEDÄN, että mies ei kykene kuin murto-osaa siitä, mitä itse teen tässä päivittäinkin. Mutta en moiti häntä siitä, hän on erilainen ja miehet varmaan ajattelee ja toimii paljon erilailla asioissa kuin naiset.
Tiedän senkin, että anopin oma perheonni on rakoillut aina pahasti, päätyivät lopulta eroon ja lapset eivät ole tasapainoisimmasta päästä.
En halua kehua itseäni, mutta mielestäni olemme AIDOSTI onnellisia olleet tähän asti ja olen iloinen, että saan olla näinkin hyvässä kunnossa, että jaksan tehdä kaikenlaista! Alkaa vaan pikkuhiljaa kyllästyttää tuo "jos sä pärjäisit"-vikinä. :snotty:

No tee sille vikinälle jotain! Keskustele sekä anopin että miehen kanssa?

 

[olava]

Mä ehdottasin vaihtokauppaa kirjottasin listan mitä teen joka päivä ja viikottain yms ja antasin listan miehelle ja sanosin et tuos on, mä lähen viikoks töihi te sä nämä ni katotaan milta tuntuu ku tuun kotio sanoon et jos sä pärjäisit olis meillä ainaki ukko hiljaa ja menis sen jälkee sanoo äitellensä pari valittua sanaa

Mä TIEDÄN, että mies ei kykene kuin murto-osaa siitä, mitä itse teen tässä päivittäinkin. Mutta en moiti häntä siitä, hän on erilainen ja miehet varmaan ajattelee ja toimii paljon erilailla asioissa kuin naiset.
Tiedän senkin, että anopin oma perheonni on rakoillut aina pahasti, päätyivät lopulta eroon ja lapset eivät ole tasapainoisimmasta päästä.
En halua kehua itseäni, mutta mielestäni olemme AIDOSTI onnellisia olleet tähän asti ja olen iloinen, että saan olla näinkin hyvässä kunnossa, että jaksan tehdä kaikenlaista! Alkaa vaan pikkuhiljaa kyllästyttää tuo "jos sä pärjäisit"-vikinä. :snotty:

Meillä mä istuttasin miehen sohvaan ja sanosin sille, että miksi vikisee asiasta ja sanosin et lopettaa. Sen jälkeen soittasin anopille ja sanosin suorat sanat sinnekkin. Kyllä se syö itsetuntoa kun mikään ei riitä.

 

[..]

Voitko kertoa vielä, että missä yhteydessä miehesi aloittaa tuon "jos sä pärjäisit" mantran? Mitä ne tilanteet siis on, missä tuo alkaa?

 

[ei kukaan]

Soita anopille ja kysy, että missä asiassa et pärjää? Kysy, että miten hän sen tietää, kun ei tiedän arkeanne tunne? Minä sanoisin anopille suorat sanat, että voit lopettaa huolehtimasta minun pärjäämisestä ja voit myös lopettaa sen hokemisen miehelleni.

Tekisin saman miehen kanssa. Pakottaisin keskutelemaan ja kysyisin, että mitä ovat ne konkreettiset asiat, joissa et pärjää. Nyppiikö miestä joku leivänmuru keittiön lattialla vai pitäisikö hänen mielestään oikeasti elämässä olla jotain täysin muuta? Keskustelisin hänen ja anopin juorukerhosta ja tekisin selväksi, että pärjäät erittäin hyvin. Korkea aika sanoa miehellesi, että tuollainen väitös loukkaa sinua todella paljon. Voimia arkeen. Onneksi edes itse tiedät pärjääväsi.

Sanoin anopille suorat sanat jo ja hän vetaisi palkokasvia sieraimet täyteen, ei aikonut puhua meille ainakaan puoleen vuoteen yhtään mitään! Olin VALTAVAN helpottunut, SAMOIN MIEHENI. Siis tätä ihmettelen yhä, miksi mieheni tästä näin helpottui. Mies on ollut tän jälkeen harvinaisen aurinkoinen, mutta tänäkin aamuna sanoi pärjäämisestäni...en ihan tiedä, missä mennään, mutta aion puhua tästä vielä mieheni kanssa.
Tosin olen melko varma, että äitinsä on vaan hänet "aivopessyt", kuten tekee muidenkin lastensa kanssa, pystyy hallitsemaan lapsiaan hyvin pitkälle...pelottava täti, juu.
Ja anoppi ei todellakaan tiedä meidän arjesta mitään, ei yhtään mitään, kuvittelee mitä tahtoo ja uskoo niihin sitten itsekin. Ja saa muutkin uskomaan.

 

[ei kukaan]

Voitko kertoa vielä, että missä yhteydessä miehesi aloittaa tuon "jos sä pärjäisit" mantran? Mitä ne tilanteet siis on, missä tuo alkaa?

Hmm...aina kun on kotona. Se ei liity selvästi mihinkään, eikä mies osaa sitä itsekään perustella, siksi tuo niin nyppiikin.

 

[Peppari]

Huokaile ja sano että olis kiva mennä johonkin yksinkin jos sä pärjäisit sillä aikaa lasten kanssa mutta kun ei...

 

[Maisuli]

Huokaile ja sano että olis kiva mennä johonkin yksinkin jos sä pärjäisit sillä aikaa lasten kanssa mutta kun ei...

Tämä on hyvä.

 

[Meillä]

Tämä nyt ei suoraan liity tähän, mutta hiukan kuitenkin.. Meillä on kaksi lasta, 3 v. ja 5 kk. vanhat tytöt. Vauva "joutuu" toisinaan itkemään enemmä kuin esikoinen aikanaan, koska en yksinkertaisesti pysty/ehdi heti vastaamaan itkuun. Miestä tämä ahdistaa suunnattomasti.

No, päivänä muutamana olin esikoisen kanssa laittamassa pyykkiä kuivumaan jne. Mies toi vauvan luokseni eli laitoin hänet lattialle, jossa alkoi pienen hetken päästä itkemään. Mies ryntää paikalle meuhkaten, että on se kumma, kun heti kun hän kääntää selkänsä alkaa vauva itkemään - mitä te (minä ja esikoinen) oikein teemme vauvalle?! Minä tietty kilahdin, otin esikoisen ja kehoitin mieheni laittamaan pyykit kuivumaan itse vauvan kanssa, kun osaa tehdä sen itkettämättä.

Hetken päästä mies tuli luokseni vauva sylissä ja totesi ettei se onnistu.. Pyykkiä ei oikein voi ripustaa vauva sylissä. Pyysi anteeeksi, huomasi ettei se ole niin helppoa kuin tietämättä luulee.

Pistä miehesi edes päiväksi pyörittämään koti ja lapset, niin huomaa mikä määrä työtä siinä on. Etkä sitten tee ruokia etukäteen valmiiksi tms. mikä helpottaisi hänen päiväänsä.