Niin tuttua. Puran itsekin tässä sydäntäni. Minulla on useampi ns. ystävä jotka eivät koskaan itse ota yhteyttä. Yksikin "ystävyys" kestänyt yli 40 vuotta ja toinen yli 30 vuotta. Sitten sellaisia että ollaan tunnettu yli 20 vuotta. Mutta mikä ihme että minun pitäisi olla aina se joka ottaa yhteyttä. Olen pääni pohtinut puhki että missä vika. Mikä minussa on vikana?
Varmasti lähes kaikilla on kiireistä lapsiperhearkea, kuten minullakin, mutta silti. En käy ilmeisesti heidän mielessään edes sen vertaa että voisi kuulumisia joskus kysyä. Toki sitten, jos otan yhteyttä niin ollaan, että ihana kun otit yhteyttä ja juuri itsekin mietin sinua. Jos nähdään, niin vaikuttaa että on mukavaa, halaillaan ja luvataan että nyt pitää nähdä useammin. Noh, menee vuosi, kaksi, kolme, ei kuulu mitään. Olen päättänyt, että minä en nyt ota eka yhteyttä, koska olen sen tehnyt lähes aina.
Tämän pitkäaikaisimman "ystävän" kanssa nähtiin reilu vuosi sitten sattumoisin kaupassa ja sen otin yhteyttä kun sovittiin näin ja nähtiin kerran. Kerran tämän jälkeen kyselin yhdestä asia asiasta ja kyselin samalla kuulumisia. Vastasi ja kyseli takaisin, mutta sitten ei enää vastannutkaan jatkokysymyksiini. Tiedän että on varmasti kiirettä, mutta se vapaa-aika mitä liikenee niin vietetään sitten mieluummin muiden kavereiden kanssa (Facebookista nähnyt).
Toista pitkäaikaisinta "ystävääni" nähdään enää vain lastemme synttäreillä. Ennen oltiin parhaita kavereita. Ainut kun hän ottaa yhteyttä niin kyselee lasten synttäreille tai joululahjojen vaihdosta (lapseni kummi)
Sitten on vielä muita joista kuuluu vain kun otan yhteyttä.
Yksi jopa itse otti yhteyttä vuosien jälkeen tänä keväänä! Nähtiin ja ehdotti jopa itse sen jälkeen näkemistä. Silloin oli itsellä sen verran hektistä, että en ehtinyt. Sittemmin olen ehdottanut näkemistä, mutta kaveri jätti asian vain ilmaan että nähdään vaan joku viikonloppu. Jep, arvaan että viikonloppuja menee ja tulee mutta mahtaako itse ehdottaa. Minulle kuitenkin käy lähes kaikki viikonloput, joten hänen olisi helpompi ehdottaa kun hänelle käy vain harvat tietyt.
Onneksi on sentään puoliso, äiti, sisar ja muutama kaveri joiden kanssa viestillään enemmän. Tuntuu että näistäkin toinen kaveri on sellainen, että ikinä ei meinata saada sovittua yhteistä tapaamisaikaa eikä hän ikinä itse ehdota. Aina tulee esteitä tai sitä tai tätä. Ehkä kerran puoleen vuoteen saadaan sovittua tapaaminen, johon kaikki pääsee. Kuitenkin poikaystävänsä kavereita ehtii juhlapyhinä (vappu, juhannus jne.) aina nähdä ja käydä heidän kanssaan festareilla yms.
Kaipa sitten olen tämmönen B luokan kaveri. Onneksi on sentään oma perhe