Jos lapsesi ihmettelee hänen simissään erilaista ihmistä isoon ääneen..

Sanoisin, että juu hän on yhtä erilainen kun sinä ole hänen silmissä.

Mutta jos tuo ei pidä paikkaansa? Jos esim. lapsen osoittama ihminen on pyörätuolissa ja kukaan muu ei ole.

Ei lapsi ymmärrä "sielujen yhteneväisyyttä". Pakkohan lapselle on kertoa vammoista, vammaisuudesta, vähä-älyisyydestä jne asioiden oikeilla nimillä.
Esim. Että "täti ei pysty kävelemään ja on siksi pyörätuolissa mutta hän on yhtä arvokas ja muuten samanlainen kuin sinä."
Tai "setä ei ymmärrä koska hän on kehitysvammainen". Mutta hän on muuten yhtä arvokas ja osaa varmasti jotakin muuta.. vaikka iloita ja leikkiä.

Mä olen miettinyt tuota "hän on yhtä arvokas ja samanlainen jne" -juttua. Kannattaako sitä erikseen painottaa? Tuleeko siitä sellainen olo, että tässä on nyt varmaan jotain oikeasti erikoista, kun äiti nyt ihan erikseen yrittää vakuuttaa, että täti/setä on arvokas.

Tuntuisiko erilaisuus luonnollisemmalta, jos siihen suhtautuu niin, ettei sitä tarvitsekaan selitellä. Suhtautuu siihen itsestäänselvyytenä. Jos vain toteaa, että "täti liikkuu pyörätuolilla, koska hän ei pysty kävelemään/hänen jalkansa eivät toimi." Tai "Äiti, toi sedällä on ihan musta naama", "Joo, niin on"/"Joo, ihmisiä on eri värisiä."

Jos lapsi toteaa "Toi setä on tosi pitkä, " ei siihenkään tule vastattua "Setä on yhtä arvokas kuin muutkin, ja osaa varmasti hienoja juttuja, vaikka onkin kovin pitkä." Eli oppiiko lapsi, että vammaisuus/eri värisyys/erilaisuus on poikkeavaa juuri siksi, että hänelle yritetään niin kovasti vakuuttaa, ettei se ole. Ehkei lapsi edes tajuaisi ajatella, että joku voisi olla vähemmän arvokas vammansa vuoksi, jos joku ei hänelle alleviivaisi asiaa.

Tässä on viisas teksti. Lapsi ei luonnostaan ajattele toisia 'vajaiksi' kuten joku esitti vaan huomaa asiat, jotka ovat hänelle ovat uusia tai vieraita. Asenteet tartuvat kotoa ja kavereilta.

Mun mielestä lapselle pitää vastata niin, ettei tule itse korostaneeksi esim. pyörätuolilla liikkuvan erilaisuutta tarpeettomasti. Jos kertoo lapselle, että pyörätuolissa liikkuva on yhtä arvokas ihminen kuin kävelevä, kertoo samalla, että omasta mielestä se ei ole itsestäänselvää

Meillä on pyörätuolilla liikkuvia lähipiirissä ja kysymyksiin on vastattu mutkattomasti. Jotkut ihmiset eivät voi liikkua sairauden tai iän vuoksi omilla jaloilla jne. Sähköpyörätuoli on ainakin poikien mielestä ollut tosi makee Toiset ihmiset vastaavat mielellään lasten kysymyksiin itse. Pahinta on vaientaa lapsi tai hyssytellä.

 

Niin, en olisi voinut perustella lapselle, miksi, kun hän ei tarkoittanut pahaa ja puhui sitäpaitsi totta. Nainen ei näyttänyt pahoittavan mieltään. Mutta itse häpesin käytöstäni, kun en osannut toimia, kun lapsen tokaisu tuli niin yllättäen. Olisin voinut olla pullistelematta omaa vatsaani, se oli ihan sairaan nolosti tehty.

No mutta eikö ole kiva, että se nainen suhtautui asiaan kuitenkin ihan luonnollisesti?

Joo, onneksi ei loukkaantunut tai suuttunut. Vaikutti mukavalta naiselta.

 

Mä mietin, että olisiko pitänyt käskeä pyytämään anteeksi, mutta ajattelin, että sille naiselle ehkä on kivempi, etten enää jatka sitä asiaa. Lapsihan ei sano pahalla, vaan ihmettelee ja toteaa.

Se riippuu ihan siitä, että mitä sä käsket sun lapsesi pyytää anteeksi?

Sitäkö, että haukkui toista ihmistä? Silloinhan annat sen viestin, että tämä pulleamahainen ei ole samanarvoinen kuin joku toinen, että hän on huono jolloin on haukkumista puhua pulleamahaisuudesta.

Vai sitä, että puhui vieraan ihmisen ulkonäöstä ylipäätään ääneen?

Ei tosiasioiden sanominen ääneen ole haukkumista. Joskus se on epäkohteliasta, mutta on aivan turhaa kuvitella, että lapset osaavat pitää suunsa kiinni. Kaikki aikuisetkaan eivät pysty siihen.

No ei niin, tarkoitinkin sitä että jos opettaa lapselle että pyydä anteeks että haukuit, tuo on rumaa, niin silloin antaa lapselle sen tietyn asennemallin. Opettamalla, että se on huonoa ja rumaa, kun jollain on pullea maha.

Sen sijaan voi kertoa lapselle, että tiedätkö että yleensä ei ole kohteliasta kommentoida varsinkaan vieraiden ihmisten ulkonäköä, koska kaikki me olemme erilaisia, eikä koskaan tiedä mtiä toinen siitä tykkää

 

Yleensä se näyttää menevän niin, että lapsi sanoo äidilleen kassajonossa "tuolla tädillä on tosi iso peppu" äiti herahtaa punaiseksi ja hyssyttelee. Lapsi toistaa vielä suurempaan ääneen "NIIN MUTTA KUN TUOLLA TÄDILLÄ ON TOSI ISO PEPPU" ja äiti suhahtelee lapselle entistä punaisempana, että "nyt hiljaa" ja lähtee lopulta kiikuttamaan tenavaa pois vaaravyöhykkeltä

 

Riippuu valtavasti tilanteesta, mutta tässä esimerkki viimeisimmästä:

* Tyttö 5v. näki kääpiön, siis lyhytkasvuisen rannalla ja osoitti sormellaan että äiti kato mikä vauva (oli 10-20 vuotias). Sanoin että muistatkos kun ollaan puhuttu ettei ketään saa osoitella ja vielä vähemmän nimitellä, mietippä miltä se itsestä tuntuisi jos joku osoittelisi tai nimittelisi. Ja että ei ole kivaa puuttua siihen miltä toiset ihmiset näyttää. Ja että se poika on ihan samanlainen kuin mekin, mutta vain lyhytkasvuinen. Ja ihan varmasti sille pojalle tulisi paha mieli kun kuulisi mitä juuri sanoit.

Me ollaan käyty muistaakseni aina asia samontein läpi.

 

meidän pieni tyttö sanoo romaninaisia prinsessoiksi huutaa perään äitiiii kato prinsessaaa

 

Ollaan tavattu puhua siitä että ihmisiä on erilaisia.

Esim meillä poika on joskus ihmetellyt jotain ihmistä pyörätuolissa niin olen sitten selittänyt hänelle että jotkut ihmiset voi joutua onnettomuuteen eikä voi enää kävellä tai syntyä sellaisena että jalat ei toimi ja siksi jotkut ihmiset käyttää apunaan pyörätuolia että pääsevät liikkumaan paikasta toiseen.