Jos aloitan parisuhteen, miehestä tulee mun "koko elämä"

["Tuikku84"]

Ei, en oo mikään stalkkeri, mustasukkainen tai roikkuva. Annan toiselle reilusti omaa tilaa ja aikaa, ymmärrän että toisella on omakin elämä. Mulla vaan ei sitä omaa elämää ole

Jos alan seurustelmaan niin miehestä tulee mun koko elämä. Kun olen ihastunut ja parisuhteessa, kaikki omat asiani alkaa menemään samantien huonompaan suuntaan.
Suunnittelen aina kaikki menoni miehen aikataulujen mukaan. Jos siis mies sattuu soittamaan että vietetäänkö tänään iltaa, niin saatan perua kaikki sen hetken muut asiat ainoastaan sen takia että saisin olla miehen kansssa.

Työ, ystävyyssuhteet, perhesuhteet, KAIKKI kärsii aina sen takia koska kumppanista tulee mun elämä.

Tämä käytökseni alkoi teininä, sen jälkeen kun ensimmäinen poikaystäväni jätti minut. Sen jälkeen suhteita onkin sitten tullut ja mennyt.
Mulle on tullut jonkinlainen hellyydenpuute varmaan. Äh, en osaa edes selittää. Tarkoitan siis että jos mies soittaa ja ehdottaa että vietetäänkö iltaa yhdessä niin tulee sellainen hyvä olo kun tietää että saa edes sen yhden illan olla jonkun kainalossa.
Mulla on jatkuva pelko että tulen hylätyksi, niin aina kun on tilaisuus saada viettää edes hetki jonkun vierellä niin se menee kaiken muun edelle. Harvoin siis itse teen aloitetta, odotan että toinen tekee sen. Että saisin sen tunteen että joku kaipaa ja haluaa nähdä. Vaikka edes vain seksin takia, mutta kunhan saa sitä läheisyyttä edes hetken!

Miehet eivät siis koskaan ole saaneet tietää sitä kuinka paljon kusen aina oman elämäni. Puhun vaan että pystyn järjestämään menoni joustavasti tai ei ole illalle mitään ohjelmaa, vaikka oikeasti pitäisi tehdä työjuttuja tai olisin jo lupautunut ystävättärieni kanssa illanviettoon. Jos mies kysyy että "ehditkö" niin silloin kaikki muu saa aina jäädä. Olisin hyväksikäyttäjälle unelma kohde.

Tulkaa vaan joo haukkumaan hulluksi, mutta tämä käytökseni on oikeasti ongelma minulle...

Ja onko täällä mahdollisesti muita samanlaisia "sekopäitä"?

 

[Vieras v]

Oot kyllä jo itekkin analysoinut käytöstäsi, mutta olisiko syytä mennä psykologille juttelemaan?

 

["vieras."]

Pitkällä olet tiedostaessasi "ongelmasi"- jos nyt voi ongelmaksi sanoakaan. Eiköhän hylkäämisen pelko ole monellekin tuttua? Ja selvää on, että vedät sellaisia miehiä puoleesi jotka sen aistivat. Eikä välttämättä tarkoita, että olisi huono mies. Mitä sitten kun olet saanut miestä ja turvaa tarpeeksi? Sekin hetki tulee elämääsi ja sen jälkeen miettimään tilanteesi uusiksi.

 

[viisikymppinen isoäiti]

sairastat läheisriippuvuutta

 

[PeskyPixie]

No en mä nyt tiedä onko tässä tarvetta mitään haukkua, mutta selvästihän sulla on ongelma. Varmasti läheisriippuvuus. Itsekin olen joskus ollut tuollainen, ja ekassa pitkässä suhteessa oli juurikin niin, että jos toiselle sattui sopimaan tapaaminen niin sitten mä jätin kaiken muun ja tapasin vaan. Vaikkei olisi sopinutkaan ja vaikka kaikki muu olisi sitten mennyt pieleen. Suosittelen sulle jonkinlaista terapiaa/keskusteluapua kyllä.

 

["hkk"]

Aika monet mun naisystävistä toimii noin.

 

["ninni"]

kun minä olen rakastunut, en halua tehdä muuta kuin olla miehen kanssa(tähän ei siis kelpaa kuka tahansa niinku sulla vaan tarvitaan molemmin puoleisia tunteita), voin kiehnätä miehen vieressä koko päivän(vieläkin vaikka olemme olleet jo 6vuotta yhdessä), ei mua vieläkään kiinnosta tavata ystäviä jos vaihtoehtona on olla oman rakkaan kanssa.

jossain vaiheessa ajattelin että olen läheisriippuvainen,kunnes luin aiheesta,eikä se täsmännyt yhtään minuun(minä kyllä osaan sanoa miehelle ei, ilmaisen tunteeni ja tarpeeni) päädyin siis siihen että saan vaan siitä läheisyydestä niin paljon että olen koukussa siihen onneksi se ei näytä miestä haittaavan

toki joskus tapaan ystäviä,koska ainahan on se mahdollisuus että mies jättää tai menehtyy auto onnettomuudessa tms. jolloin jäisin ihan tyhjän päälle. Mut oikeesti viihdyn parhaiten oman mieheni kanssa.


oma siskoni taas on oikeasti läheisriippuvainen.. hänen ukkonsa on ihan hirveä: pelaa ku pikku lapsi kaikki vapaa-aikansa.. oma vauvakin saa itkeä sylissä kunhan herra saa vaan pelata, sitten siskoni jättää oman ruokansa syömättä ja hakee vauvan mieheltään jotta mies saa pelata.. eikä vauvan tartte itkeä.

ite tossa vaiheessa sanoisin että tämä lapsi on myös sinun, ja sun tehtävä on hoitaa sitä myös,että perse ylös penkistä,mä syön nyt.
mut mitä tekee sisko,haki vauvan itselleen ja sano että en saanu syötyä,mies jatko pelaamista ja sisko huokaili ja lähti hoitaa vauvaa(jätti syömättä). :O ei onnistus meillä.

ap sun tarttee alkaa arvostaa ittees!

 

["Vierailija"]

Kuulostat läheisriippuvaiselta ja TODELLA paskalta ystävältä. Ei sulla varmaan ystävyyssuhteet kovin pitkäikäisiä edes ole?

Minä tiedän useammankin tuollaisen tapauksen ja usein he myös alkavat jossain vaiheessa rajoittamaan puolisonsa menemisiä, kun 'itsellä ei ole mitään'. Kaikki pitää tehdä yhdessä, mitään ei voi tehdä erikseen. Eliminoidaan se puolisonkin ulkopuolinen elämä. Sitten ollaan tyytymättömiä elämään ja asetetaan puolisolle kohtuuttomat vaatimukset, kun ei olla onnellisia ja itsetunto on heikko.