Meillä on tuossa alakerrassa vuodesohva. Vauva nukkui syötön jäljiltä meidän sängyssä, joten meille jäi mukavasti sitä kuuluisaa kahdenkeskeistä aikaa siinä iltasella... Vietettiin se hetkonen siinä vuodesohvalla sitten tietysti. Siinä kun vielä pötköteltiin, mies nukahti. En hennonnut herättää häntä, hain vain peiton ja peittelin siihen nukkumaan, itse painuin omaan petiini.
Keskellä yötä pimeydestä kuului hillitön "sprojoingggg" ikään kuin iso vieteri olisi pitänyt ääntä. Pinkaisin katsomaan, ja kauhistuin - sohva aukeaa vuodesohvaksi siten, että selkänoja painetaan alas, eli siellä selkänojan puoleisessa reunassa ei ole tietenkään yhtään jalkaa tukemassa, kun sohva on levitetty sängyksi. Mies oli unissaan kierinyt liian reunalle, sohva oli kallistunut, sitten lipsahtanut jaloiltaan ja mekanismi oli rävähtänyt kiinni kuin hiirenloukku ikään. Sohvan selkänoja oli lattiaa vasten, yhdeltä sivulta ansan sulki se seinä, jota vasten sohva oli ollut, kolmion kolmantena sivuna oli sohvan istuinosa. Kaiken keskeltä näkyivät miehen jalkapohjat, kokonaisuus oli kuin hotdog, mies nakkina siellä sisällä.
Tempaisin sohvaa kauemmas seinästä tarkoituksenani auttaa mies pois pinteestä. Hätäpäissäni jotakin siinä solkotin, ennen kuin huomasin, että super-unenlahjoilla varustettu mies ei edes herännyt sohvan puristukseen, vaan oli pirun äkäinen, kun minä kotkotin hänet hereille. Säikähdykseni muuttui suuttumukseksi, minä kun sentään olin hänestä huolissani ja toinen sen kuin murahtelee. Painelin takaisin petiini ja jätin miehen leikkimään nakkisämpylää. Vasta viitisen minuuttia myöhemmin kuului ääntä, kun jouset antoivat myöden ulos mönkivälle miehelle... Jousen ääni (josta koko homma alunperin alkoi) sai minut nousemaan vielä kerran sängystä katsomaan miten miehen kävi. Ja helkkari, kun mua alkoi naurattaa. Yritin tyrskiä miehelle, etten minä hänelle naura, vaan tilanteelle, mutta eipä se mitään auttanut, hohotin ihan hysteerisenä. Vauva ei onneksi herännyt, tulee näemmä isäänsä.