jonkun moka joka saa sinut...?

häpeäpilkku
no kerron tämän nyt harmaana. Olemme aika iäkäs pariskunta ja odotin nuorimmaistani aika lopuillaan raskaudesta...siis iso maha. Meille ei jäänyt miehen kanssa paljon yhteistä aikaa ja kerran esikoinen oli esikoulussa, vihjasi mieheni, että voidaan harrastaa nyt jotain. Hän meni suihkuun pesulle. Sillä aikaa tulivat anoppini ja appeni kyläilemään. Luulin, että mieheni kuuli heidän tulon, mutta ei...hän alkoi huudella tuhmuuksia ovenravosta...voi itku...sitten hän pysyi jonkin aikaa piilosa, kun oli häpäisyt itsensä paljastamalla alastoman kehonsa olohuoneessa. Läksivät vieraatkin pois aika pian eikä siitä ole puhuttu sen koommin. :ashamed: :ashamed: :ashamed: :p
 
Olipas aivan hulvattoman hauskoja. Jäi kotityöt tekemättä näitä lukiessa :)

Ja tietty tuli itsellekin yksi hyvä juttu mieleen, mitä äitini jaksaa aina nauraa. Hän on töissä terveyskeskuksen vuodeosastolla, josta siis menee palohälytykset aina suoraan palokunnalle. Eräänä päivänä äidin työkaveri oli käynyt vessassa isommalla asialla ja fiksuna naisena raapaissut tulitikun peittääkseen hajut. Noh, haju varmaan lähti mutta lähti myös palohälytys ja niinpä terveyskeskukselle pihaan päräytti palokunta paloa sammuttamaan :LOL: :LOL: :LOL: Oli työkaveri ollu melko nolona :snotty: :LOL: :LOL:
 
Tämä on ihan oma moka. Just oltiin muutettu uuteen asuntoon, kerrostalon toiseen kerrokseen. Lähdin viemään roskia ulos, enkä ottanut avaimia, vaan jätin oven auki. Takaisin tullessa ihmettelin, miksi mieheni oli käynyt laittamassa oven kiinni, kun tiesi että tulen heti takaisin. Soitin ovikelloa, koputin, mutta ei se mies vaan tule avaamaan. No, sitten suutuin oikein kunnolla, että mitä hemmettiä se nyt pelleilee, eikä avaa mulle ovea. Huutelin sille postiluukusta ja pimputin kelloa.
No, jonkin aikaa siinä meuhkattuani tajusin, että olenkin kolmannessa kerroksessa, väärällä ovella siis! Oneeksi ei naapuri ollut kotona, lähdin kyllä aika livakasti paikalta :LOL: :LOL: :LOL:
Meillä ei siis ovissa lue nimiä...
 
sisko söi pikkusena viiliä ja isäni laittoi "kanelia" siihen päälle. Sisko itku kurkussa söi, ja kyseli aina välillä että onko pakko syödä. Isäni siihen tietenkin että syö kaikki vaan. Loppupeleistä tajus itse että oli laittanutkin mustapippurirouhetta siihen viiliin :D
 
nikittä nyt
Vuosia sitten olin yhdessä kaupassa ostamassa itselleni housuja. Nappasin parit ja menin sovituskoppiin. Totesin toiset hyviksi ja lähdin kohti kassaa. Ihmettelin miten kaikki katselivat minua, varsinkin miehet. Sitten tunsin viileän tuulahduksen takalistossa ja tajusin, että kävelin kohti kassoja ilman farkkuja...pelkät pikkarit, sukat ja kengät jalassa... Mä sitten nappasin sellaisen kestoirvistyksen punaiselle nassulleni, kipaisin pukemaan ja ne housut muuten jäivät ostamatta......
 
Miespuolinen kamu puhu yhestä yhteisestä tutusta, että sillä oli TUHKAMUNA!! Mie kuuntelin silmät suurina, että mikä!! Sit se selitti, et joku sellanen tauti on olemassa. Sit äkkäsin, et kamu tais tarkottaa tuulimunaa. Sai kyl kunnon naurut pitkään aikaan..
 
Isäni laittoi kovalla tohinalla yhtenä iltana käsivoidetta. Ihmetteli kyllä vähän sen voimakasta tuoksua. Äiskä sitten pamautti huoneeseen ja repes tajuttomaan nauruun: Isi oli laittanut karvanpoistovoidetta kädet täyteen :LOL:

On muuten kuin apina mustine karvoineen, ranteet ja kämmenselät ihan karvattomat :LOL:
 
ohos
Mutsilla oli tapana työpaikallaan aina " peruuttaa" vessaan. Ei koskaan istu pöntölle vaan kykkii siinä reunalla. Niinpä tällä kertaa kävi niin, että havahtui kun pissat valui kintuille suljetua kantta pitkin. Onneksi oli työpäivä jo ohi.
 
aijai tässä sitä pari tuntia meni kun noi kaikki 35 sivua luin....nauroin ihan kippurassa ja vetet silmisssä...onneks ei kukaan tulllu sisään kun meillä ovet auki...

no pari omaa juttua kehiin...

kerran talvi aikaan lähdin kävelylle ja vedin eteisestä jalkaan toppahousut...oltiin ukon kans kävelty jo monta kilsaa kun ihmettelin et mikä lahkeissa on ku tuntuu oudoilta...siellä oli sukkikset jotka liehu ainakin puolet ulkona...takana tuli joku pariskunta jotka varmaan katto kun kiskoin niitä noloissani pois ppuntin suusta...ja äkkiä pois!!!

kerran koulu aikaan kun poljettiin kaverin kans pyörillä niin lenkkarin nauhat tarttu polkimeen ja kiepppu siihen ympäri...sain siten vaivalla itteni pysäytettyä ja kaveria aikani huudeltuani se tajus että joku pielessä ja palas takasinpäin irrottaan mut niistä nauhoista ite kun en saanu niitä irti kun piti pyörää pitää pystyssä...en voinu sitä kaataa kun se olis kiristäny jalan ihan tunnottomaksi.

sitten on näitä tosi pienenä huudeltuja juttuja...veljei tero nimeltään oli ulkona ja joku soitti ja pyysi sitä puhelimeen..huusin sit täpöillä että terska puhelimeen...vaikka kuinka usein ja vaik mulle sanottiin et älä huuda noin niin enhän sitä ikinä muistanu...paitsi kun sain tietää sen sanan varsinaisen merkitykse....ihmettelinki et miks se velipoika aina niin punotti!!! :whistle:

sit kun vielä asuin kotona ja mulla oli talvi aikaan auto lämmitysjohdossa kiinni niin olinpa yks kerta lähteny liikenteeseen ja mankka täysillä tottakai joten olin ajella posottanu jo 10km ennen kuin kuulin et juman...keuta tääl kolisee joku et onks mun auto menny rikki tms. siinä pysähdyin pysäkille ja hokasin että siellä se lämppärin johto on mukana auton alla...sitä sitten irrottelemaan ja soitin kotiokkin ja kerroin...ei onneks siellä mikään menny rikki kun oli jatkojohdossa josta vaan oli irronnu....ehjä oli johto...ja meinasin tehä saman toiste mut sillon iskä oli pihalla heiluttelemassa käsiä et älä viä mee.....


nyt tais ehtyä mun muistini noista kommelluksista....jos sitä vaik menis nyt tekeen niitä kotitöitä mitä mun olis pitäny täs jo aikaa tehä...
 
Minä myös
Tämä tapahtui joskus 15-v ikäisenä uimahallissa. Oltiin siskon kanssa uimahallin suihkussa. Yks samanikäinen tyttö tuli alasti wc:stä ja sillä roikku takapuolesta about puoli metriä vessapaperia. Siitä se viipotti ohi huomaamatta koko hommaa.

Yhden tutun häissä kaasolta oli bändin pojat kysyneet, että mitäs jokos tässä aletaan tanssia. Kaaso vastas, että: "En kyllä uskalla sanoa kysypä tuolta morsiamelta. Se on toi valkopukuinen." Niin harvemmin kenellekään jää epäselväksi, kuka häissä on morsian...

Onkohan nää yhtään hauskoja muuta ku mulle, kun nään nää tilanteet silmissäni...
 
Olen kaupassa töissä, ja muutama vuosi sitten asiakas tuli joulun jälkeen tosi vihaisena, kun oli joulu mennyt pilalle huonon joulukinkun vuoksi. Oli kuulema sulanut kokonaan uunipellille, eikä jäänyt kuin narut jäljelle. Asiaa siinä tutkittuamme selvisi, että uunissa olikin ollut jättimäinen linnuille tarkoitettu talipallo :kieh:
 
wiuhutin
\
Alkuperäinen kirjoittaja 16.10.2006 klo 15:12 viekku kirjoitti:
Olen kaupassa töissä, ja muutama vuosi sitten asiakas tuli joulun jälkeen tosi vihaisena, kun oli joulu mennyt pilalle huonon joulukinkun vuoksi. Oli kuulema sulanut kokonaan uunipellille, eikä jäänyt kuin narut jäljelle. Asiaa siinä tutkittuamme selvisi, että uunissa olikin ollut jättimäinen linnuille tarkoitettu talipallo :kieh:
*reps* :LOL:
 
Oltiinpahan kaveriporukalla baarissa ja juteltiin niitä näitä esim. kiroilusta. Minä siinä sitten kerroin kuinka teininä tuli hoettua v.ttua hiukan liikaa, niin että äiti hermostui. Äite sano että kunnioita omaas sen verran että käytä ennemmin vaikka k.rpää. *Tässä vaiheessa tarjoilija tuli tyhjentämään viereistä pöytää.* Minä jatkoin tarinaa: Mutta kun se k.yrpä ei oikein sopinu suuhun... Tarjoilija pysähty kesken liikkeen käänty katsomaan ja keräs loput lasit huippunopeudella.
 
Äitini yhtenä iltana oli käynyt suihkussa ja ajatellut, että laittaa tukkaansa hoitoainetta, käyttää sitä tosi harvoin.

Aamulla oli ihmetellyt, kun tukka oli tuntunut aamulla omituiselta, muisti sitten että ei ollut muistanut huuhdella hoitoainetta pois, tuli hyvin hoidettu tukka.

:D
 
Naaji
Tämä on mun oma moka:Imuroin yhen kerran ihan kaikessa rauhassa laulaen samalla antaumuksella: Paula Koivuniemen, Aikuista naista.Kohta ihmettelin et ihan kuin joku olisi vilahtanu silmäkulmassa ni katoin eteiseen ni siellä seisoi joku vieras mies ja kyseli ajo-ohjeita,olin pikkasen nolo mutta kyllä oli sillä ukollakin naurussa pitelemistä. =)
 
Töihimme oli tullut naisopettaja töihin...riisunut eteisessä pitkän takkinsa pois...ja sitten huomannut,että jalassa oli vain ohkaset sukkahousut..hame oli unohtunut kotiin :D Sai luvan rehtorilta olla pois ekatunnin,että sai haettua hameen kotoa

Ja itelle kävi niin,että just tissien kohalta 2 nappia jääny auki töihin mennessä.Rehtori sanoi,että rouvalta on nyt kyllä jäänyt napit auki ja osoitti raottaavaa paitaani.... :ashamed:

Itelle on myös niin käynyt ,että olen mennyt omalla autolla kuoroharjoituksiin,ja ollut lähdössä toisen kyydillä pois,kun toisen autossa istuessani olen muistanut,että onhan mulla omakin auto...

Ja kerran mieheni vei mut kuoroharkkoihin,niin lupasin kyydin kotiin toiselle...vaikka eihän mulla ollu autoa...

Kuoroharkoissa vielä olen soittanut miehelleni että tuu hakemaan mut,vaikka ite tulin autolla harkkoihin.Miten toi laulaminen sekoittaa pään \|O :LOL: <br><br>
 
myy
itelle sattu n.8 vuotta sitte koulussa kun olin tarjoilijana. kiersin pöytää kaataen opettajalle ja oppilaille joko maitoa tai vettä.opettajan vieressä istu tyttö jolle kaadoin vettä.kohta huomasin et kaadoin vahingossa toisessa kädessä olevasta kannusta suoraan opettajan niskaan maitoa!!! onneksi se vaan nauro.
toinen juttu mille sai nauraa kun kaveri luuli laittavansa deodoranttia kainaloon niin paniki hiuskiinnettä!!!! :LOL: :LOL: :LOL:
 
Ex-anoppini edesottamus puuttuu tältä listalta...

Hän oli tuolloin kovaääninen ja tomera, iäkkäämpi naishenkilö, ja aikoi hakea huoltikselta PERÄÖLJYÄ jyrsimeen. Hän meni tiskille ja oli kovaan ääneen kysyny nuorelta klopilta, että onko sulla TAKARASVAA? Sitte (omien sanojensa mukaan) se myyjä lähti siitä ja meni takahuoneeseen. Ja hetken päästä oli joku toinen kurkannu ovesta... :LOL: :LOL:

Kaipa siellä nauroivat katketakseen ja kurkkivat, et minkä näköinen mummo haluu takarasvaa!

Oma äitini oli kerran parkkipaikalla nähnyt mielestään pannuhuonetta korjaamassa käyneen miehen, joten käveli tämän luokse, nykäisi hihasta ja sanoi: "Kiitos, vehkeet on pelannu hyvin". Äijä oli mulkassu ihmeissään ja sitte äiti tajus, ettei se ollutkaan se korjaaja! :eek:
 
Tämä hävetti oikeasti aika pitkään...
Mies oli kävellyt tosi monta kilometriä ilman toista aurinkolasien linssiä. Linssit vielä todella tummat, eli ei voinut kyllä keneltäkään jäädä huomaamatta. Paitsi mieheltä itseltään -en tajua miten-
B)
 

Yhteistyössä