Jehovat kävi taas ovella -onko muista vaikea olla torjuva?

Isoon vauvavatsaani vedotin luistin keskustelusta, sanoin että on hutera olo ja haluan lepäämään.

Silti ehdin kuulla lyhyen sitaatin harmagedonista ja jonkun Amerikan ex-presidentin puheesta. Raamatun luvun jätti sentään suosiolla väliin.

En huolinut Vartiotorniakaan, sanoin että vakaumuselliset asiat on minun kohdallani mietitty.

Ja jäi taas huono omatunto, vaikka olin tosi ystävällinen ja kiltti. Onko muista vaikea torjua?
 
aattelin laittaa jehovakiellon oveen.

aina sanon että on omauskonto ja oma usko eikä kiinnosta ni ei ne idiootit tajua!

uskokoot mihin tykkää mutta jos ystävällisesti sanoo ettei kiinnosta ja silti jää jauhaa sontaa niin sitten turha potea omantunnontuskaa.
Kyllä heilläkin jossain sais raja kulkee
 
musta on helppo torjua, mutta mä jopa keskustelin meillä jehovantodistajien kanssa yli puoli vuotta ihan vaan mielenkiinnosta, en ollut siis mitenkään liittymismielessä kiinnostunut. Meillä oli oikeen ihania keskusteluita ja sain heistä välittäviä ystäviä... mutta ennen tätä episodia olen torjunut rääväsuisella olemuksellani jopa joskus haistatellen kaikki jesseilijät :ashamed:
 
ursa
yhdessä entisessä asuinpaikassani kävi pari kertaa vuodessa sympaattinen vanha jehovapariskunta. sanoin eka kerralla ettei kiinnosta, mutta otin sen lehden. jatkossa he aina vain antoivat lehden ja kiittivät ja menivät. lehden annosta he vissiin saa jtn pisteitä (bonusta, hehee ), joten ihan vain kannoin sen suoraan lehtikeräyskoriin. minusta asia ei ollut ongelma, kun en tehnyt siitä moista. täällä maalla jumalanselän takana ei edes jehovat käy.
 
Alkuperäinen kirjoittaja koko varatalomakkara:
meillä päin oli juuri jehovista juttua paikallisessa lehdessä kun erään 90-mummon luona käyneet väkisin ja tuputtaneet omaa uskontoaan. :|
niin myös täällä vaasassa on tosi törkeitä ja röyhkeitä. Heitetään koipi oven väliin jne jne.
Ei sitte puhe mee millään perille. niin se on että täytyy joillekin olla ilkee ja törkee vaikka sitten muistetaan kuinka se nuori tyttö oli niin huonokäytöksinen..

toisaalta eipä heidän ajatuksensa kiinnosta
 
Mä yleensä sanon vaan asiallisesti, että mulla on oma vakaumus eikä ole mitään tarvetta keskustella. Joskus nuorempana olin johonkin lähdössä kauhealla kiireellä, kun he tulivat ovelle eivätkä uskoneet ettei kiinnosta, vaan lehteä tyrkytettiin puoliväkisin. Silloin sorruin tokaisemaan, että antakaas ne lehdet tänne, kyllä ne tuonne jyrsijöiden häkkiin alusiksi kelpaavat purun alle. Nyt varmaan on jo sen verran järkeä päässä, että löytyy asiallisia ja napakoita sanoja kieltäytyä keskustelusta ja jakelusta.
 
:eek: Muistuipa juuri mieleen yksi tosi törkeä juttu, enpä ole muistanut koko asiaa moneen vuoteen! Perhetuttumme Mikkelistä kertoi, että varmaan joku seitsemisen vuotta sitten heidän kaksi lastaan olivat keskenään kotona koulun jälkeen. Eräs vanhempi kuuro Jehovan todistajanainen oli vaan tunkenut sisälle ja kävellyt ympäri huushollia, vanhempien makuuhuoneen ovellakin oli käynyt. Nainen oli puhunut vaikeasti ymmärrettävästi ja kovalla äänellä, kuuro kun oli. Lapset olivat olleet kovin peloissaan eivätkä uskaltaneet ensin vanhemmillekaan kertoa, kun tiesivät ettei ketään vierasta olisi saanut päästä sisään. Mutta tämä nainen oli vaan tunkenut ovesta sisälle.

Pitää minunkin alkaa harjoittelemaan tiukkoja kieltolauseita, suotta minä tuolla ovella tuhlaan omaa tai heidän aikaa kun en kuitenkaan ole kiinnostunut.
 
Mun mielestä aikuisen ihmisen pitää osata sanoa että ei kiitos, en ole kiinnostunut, en nyt enkä koskaan.
Muuten ne tulee aina vaan takaisin, tottakai.
Ei ne siitä loukkaannu, kyllä heille on taatusti paljon rumemminkin sanottu monella ovella :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja yh:
kannattaa sanoa että on muslimi! sillon ne ei yritäkkään käydä juttusille.
testattu on,toimii!!
:eek:
Kyllä ne yrittää muslimejakin käännyttää =). Mä tiedän jopa yhden JT:ksi kääntyneen entisen muslimin.
Kaikkein helpointa on vain olla rehellinen ja sanoa, että ei kiinnosta.

Mutta yhdelle kaupungilla lappuja jakavalle jeesustelijalle sanoin kerran "allahu akbar" kun se ei millään meinannut jättää mua rauhaan. Se lähti ja lujaa :D . Ei ollut JT vaan joku ihan muu, en tiedä mikä, hörhö kuitenkin, takissakin lukee isolla JEESUS PELASTAA.
 
vierailija
Alkuperäinen kirjoittaja netskuli:
Alkuperäinen kirjoittaja koko varatalomakkara:
meillä päin oli juuri jehovista juttua paikallisessa lehdessä kun erään 90-mummon luona käyneet väkisin ja tuputtaneet omaa uskontoaan. :|
niin myös täällä vaasassa on tosi törkeitä ja röyhkeitä. Heitetään koipi oven väliin jne jne.
Ei sitte puhe mee millään perille. niin se on että täytyy joillekin olla ilkee ja törkee vaikka sitten muistetaan kuinka se nuori tyttö oli niin huonokäytöksinen..

toisaalta eipä heidän ajatuksensa kiinnosta
Jehovan todistajat eivät todellakaan tuputa ja eivät käy väkisin jos joku sanoo ettei heidän luona saa käydä niin eivät he silloin käy ja eivät jehovan todistajat
laita jalkojaan ovien väliin.
 

Yhteistyössä