Jehovan todistajat eivät muuta tuhatvuotista sääntöään, joka jättää pedofiilin ilman rangaistusta
Jehovan todistajien säännön mukaan rikoksesta ei voi tuomita, ellei rikoksella ole vähintään kahta silminnäkijää. Tämä estää lasten hyväksikäyttäjien rankaisemisen.
Ulkomaat
15.3.2017 klo 13:23päivitetty 15.3.2017 klo 16:59
Jehovan todistajien seurakuntien vanhinten salainen ohjekirja.Jehovan todistajien kirja / Yle Uutisgrafiikka
Yrjö Kokkonen
Australiassa uskontokuntien sisällä tapahtuneita rikoksia tutkii parhaillaan ns. kuninkaallinen komitea. Se on tuonut julkisuuteen mm. Australian yhdistyneen kirkon ja Jehovan todistajien piirissä tapahtuneita rikoksia.
Yhdystynyt kirkko, joka on maan kolmanneksi suurin kristillinen kirkkokunta, on jo pyytänyt anteeksi henkilöstönsä tekemiä rikoksia, mm. lasten hyväksikäyttöä.
Jehovan todistajilla oma oikeuskäytäntö
Jehovan todistajien käytännön mukaan seurakunnan sisällä tapahtuvat rikokset tutkii ns. oikeuskomitea, joka koostuu seurakunnan ansioituneista miehistä.
Jehovan todistajat käyttävät uskontonsa perustana omaa raamatunkäännöstään, jonka tekstejä oikeuskomiteat käyttävät kirjaimellisesti.
Kahden todistajan sääntö
Seksuaalirikosten tutkintaa vaikeuttaa olennaisesti Raamatusta löytyvä kohta, joka edellyttää ainakin kahta todistajaa, jotta rikoksesta epäilty voidaan tuomita.
1. timoteuskirjeessä sanotaan näin: (19. jae) Älä ota huomioon seurakunnanvanhimmasta esitettyä syytöstä, ellei sitä tue kaksi tai kolme todistajaa.
Matteuksen evankeliumissa on lisää ohjeita: Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla.
News.comin mukaan jehovan todistajat olivat Australiassa suostuneet moniin esityksiin, jotka paransivat heidän toimintansa avoimuutta.
Oikeuskomiteoiden vaatimaa kahden todistajat sääntöä ei kuitenkaan muutettu piiruakaan. Sääntö on siis peräisin noin 2 000 vuoden takaa, jolloin Uutta testamenttia kirjoitettiin.
– Tämä on meidän kantamme, sanoi jehovan todistajien tiedottaja Terrence O'Brian.
Mahdotonta todistaa
Lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia tutkiva tohtori Cathy Kezelman piti News.com:n haastattelussa kahden todistajan sääntöä "järjettömänä".
Kahden todistajan sääntöä on mahdoton toteuttaa. Seksuaalirikokset, ja etenkin lapsiin kohdistuvat rikoksert, tehdään salassa. Niillä on tuskin koskaan silminnäkijöitä, Kezelman kertoo.
Lapset eivät myöskään juuri koskaan itse keksi tarinoita tulleensa raiskatuiksi. Heillä ei ole edes sanoja sellaiselle, Kezelman painottaa.
Australialaistutkimuksen mukaan maan Jehovan todistajien yhteisöissä on tehty viimeisten 65 vuoden aikana keskimäärin 12 valitusta vuodessa lapsiin kohdistuneista seksirikoksista. Yksikään niistä ei johtanut tuomioon seurakunnan sisällä, eikä niitä ole tuotu myöskään "maallisten" viranomaisten tietoon.
Oikeuskomiteoiden tutkimukset ja mm. uhrien kertomukset ovat tarkoin kirjattuina Jehovan todistajien oikeuskomiteoiden arkistoissa. Niitä ei näytetä ulkopuolisille.
http://yle.fi/uutiset/3-9511418?origin=rss