Jatkuva vinkuminen/vininä 1-vuotiaalla!!!

Pian yksivuotias lapsemme känisee jatkuvasti! Aina ollut vaativa vauva, mutta tuntuu, että eikö tämä koskaan helpota, pahenee vain.

Koko kesä ollut aivan mieletöntä kitinää ja väninää, mikään ei oikeen ole hyvin (paitsi jatkuva vaunuissa istuminen ulkona). EI leiki edes viittä minuuttia itsekseen vaan koko ajan on oltava joku leikissä mukana. Viihdytys ja sylissä kantelu saa lapsen lopettamaan vininänsä, mutta voimat loppuu tähän touhuun ihan just! Jos jätän huomioimatta aloittaa tekoitkun ja väninän jos en tätäkään huomioi niin rupeaa huutamaan täyttä kurkkua ihan hysteerisena, eikä lopeta ennen kuin otan syliin..tms.

Lääkärissä käytetty mitään terveydellistä "vikaa" tai pikemminkin vaivaa ei ole. Hampaathan toisaalta voi kiusata, mutta en usko, että näin koko kesää ja särkylääke ei vininää vähennä. Ruokaa syö jotenkuten, suhteelisen huono ruokahalu on nyt kesän ollut, mutta kuitenkin jotain syö joka aterialla. Nälkäänsä ei kätise, kun ruokaa tarjotaan säännölisesti ja maitoa vielä reilusti pullosta päälle. Nukkuu hyvin, kahdet päiväunet päivässä ja läpi yön heräämättä 21.30-08.00

Liikumisen kehitys ollut verkkaista, kuitenkin liikkuu sukkelasti ryömimällä, osaa kiivetä portaat ja nousta tukea vasten. Viimeinen ei vaan lasta oikestaan kiinosta vaan rupeaa huutamaan, että hänet pitää nostaa tukea vasten, jos ei nosteta, ei useinkaan rupea edes punkertamaan itseään ylös, huutaa vaan verisesti loukkaantuneena ja vihaisena tajutonta itkua. Jos taakse menee "jelppimään" käytännössä en tee mitään, pidän vaan "muodon vuoksi" käsiä selässä saa nostettua itsensä pystyyn. Pysyy enemmän tai vähemmän huojuen pystyssä ihan hyviä aikoja. Neuvossa verkkaisesta karkeamotoriikan kehityksestä ei olla oltu huolissaan. Vanhemmatkin hitaita liikkeelle lähtiötä, kävelijöitä yms...

Kuitenkin päivät on aamusta iltaa ihan yhtä käninää. Onko jollain muulla ollut samanlaista? MIkä ihme lasta vaivaa? Milloin tämä menee ohi? Viimeiset reilut kaksikuukautta on ollut aivan järjettömän rankat. Olenko itse opettanut lapsestani jatkuvaa huomiota kärttävän vinisiän? Lapsi on ollut aina paljon huomiota vaativa, en esimerkiksi koskaan olisi voinut kuvitella keskittyväni mihinkään elokuvaan, leipomiseen..yms lapseni ollessa hereillä. Tiedän, että moni näin pystyy tekemään ja lapsi leikkii iloisesti ympäri kämppää leluilla...yms.

Mielipiteitä/kokemuksia kaivataan.

 

Varmaan sitä ärsyttää kun ei pääse liikkeelle? Muuta en keksi tarjota, kun omani on päinvastainen tapaus, pahanteossa ja juokseen karkuun kikattaen - harminsa tässäkin

 

Varmaan sitä ärsyttää kun ei pääse liikkeelle? Muuta en keksi tarjota, kun omani on päinvastainen tapaus, pahanteossa ja juokseen karkuun kikattaen - harminsa tässäkin

Tätä minä olen niiiiiiiiin odottanut. Oikeesti. Että menis vaikka "pahantekoon" tai tekin jotain itse! Tuntuu, että mieluummin juoksisin perässä ja virittelisin kotia siihen kuntoo, että saa temmeltää rauhassa, kun että roikkus KOKO AJAN MINUSSA KIINNI JA VÄNISISI. Jatkuva viihdytys tekee hulluksi ja väninä vielä hullumaksi.

 

Meillä on täällä vastaava tapaus, tosin 2v kitisijä.

 

Tätä minä olen niiiiiiiiin odottanut. Oikeesti. Että menis vaikka "pahantekoon" tai tekin jotain itse! Tuntuu, että mieluummin juoksisin perässä ja virittelisin kotia siihen kuntoo, että saa temmeltää rauhassa, kun että roikkus KOKO AJAN MINUSSA KIINNI JA VÄNISISI. Jatkuva viihdytys tekee hulluksi ja väninä vielä hullumaksi.

Voimia :hug: Se voi tulla äkkiäkin sitten se oivallus liikkeeseen, ja sen jälkeen onkin vauhtia ja vaarallisia tilanteita!

 

Vielä tämä..

Ajattelin, että kun oppi ryömimään, että NYT VARMASTI HELPOTTAA. Hetki ehkä vähän helpompaa, mutta taas kohta sama ja jopa pahempi. Meillä kun käy vieraita niin ne kyselee, että onko sillä nälkä/jano/väsy/kipee yms. EI SE ON VAAN NOIN TYYTYMÄTÖN AINA. Yleensä sitten sanonkin, että joo se on väsynyt vaikke tyyyliin ei varmasti rupee nukkumaan tai oo väsynyt....

 

niinno kiiiitos voimista =) !

 

??

 

Täällä samaa touhua, mut luulen sen narinan liittyvän eniten liikkumisen opetteluun. Poika ryömii ja konttaa, nousee tukea vasten ja ottaa sivuaskeleita tukea vasten. Tää kesä ollu itsellekin "myrkkyä" eli ehkäpä helleilmatkin lisää kärttyisyyttä pienillä.
Öisin poika alkanut heräilee ja on heti istuma-asennossa huutaen unessa...Nukahtaa kun laittaa maate, sekin ehkä uuden opettelusta, että "luonto" käskee nousemaan ylöspäin...
Väsy painaa muakin, mutta ei voi koko aikaa sylissä, vieressä pitää, kun kotihommat ja esikoinenkin hoidettava. Voimia sullekin!

 

Meidän esikoinen oli samanlainen ja siihen kun vielä lisätään se, että oli todella kova vierastamaan ja arkailemaan kaikkea mahdollista uutta ympärillään, niin johan oli kestämistä... Missä tahansa liikuttiin, aina kuului kitinää tai huutoa. Ainoastaan omassa kodissa ja minun tai mieheni sylissä oli tyytyväinen, yleensä piti vielä hyppyyttää tai muuten viihdyttää. Kävelemään oppi 1v3kk iässä ja siitä eteenpäin helpotti hiukan. Vierastus ja kaiken uuden pelkääminen helpotti vasta joskus päälle 2-vuotiaana, en sitten tiedä kuinka paljon sillä oli vaikutusta, että häenlle syntyi pikkuveli. Nyt ikää on 3v8kk ja on tosi reipas, leikkii itsekseen pitkiä pätkiä ja touhuaa veljensä kanssa.

 

Meilläkin on vierastaminen tullut kovasti kuvioihin. Oltiin taanoin kyläilemässäkin niin vain ja ainoastaan äidin syli kelpasi. Hoh hoijaa jospa tämä nyt äkkiä menis ohi, ei ois niin työn ja tuskan takana jokainen päivä. Ja tuota edellä mainittua kävelemään oppimista odotellessa, luulis, että se auttais meilläkin...

 

Hän on vasta 1-vuotias, kaipaa äidin seuraa ja läheisyyttä.
Anna lapselle sitä.

 

Annan kyllä ja koko ajan annankin. Lähes tulkoon koko valveilla olo ajan olen hänen seuranaan. Pakko vaan joskus käydä vessassa ja ehken istuakkin pöntöllä kauemmin kun se minuutti, joskus on myös pakko laittaa ruokaa, samoin välillä on pakko tiskatakkin ja laittaa kotia kuntoon! Paljon näistä saa tehtyä nukkuma aikaan, mutta ihan kaikkia välttämättä ei.

 

Annan kyllä ja koko ajan annankin. Lähes tulkoon koko valveilla olo ajan olen hänen seuranaan. Pakko vaan joskus käydä vessassa ja ehken istuakkin pöntöllä kauemmin kun se minuutti, joskus on myös pakko laittaa ruokaa, samoin välillä on pakko tiskatakkin ja laittaa kotia kuntoon! Paljon näistä saa tehtyä nukkuma aikaan, mutta ihan kaikkia välttämättä ei.

Kyllä lapsen on hyvä oppia leikkimään ja viihtymään pieniä aikoja itsekin ilman, että vanhempi on kyljessä kiinni. Itse laittelit ruuat ja siivoilin niin, että lapsi oli samassa huoneessa lelujensa kanssa lattialla leikkimässä. Ja varmaan näin toimitkin....

 

[QUOTE="Tuovi";24303219]Kyllä lapsen on hyvä oppia leikkimään ja viihtymään pieniä aikoja itsekin ilman, että vanhempi on kyljessä kiinni. Itse laittelit ruuat ja siivoilin niin, että lapsi oli samassa huoneessa lelujensa kanssa lattialla leikkimässä. Ja varmaan näin toimitkin....[/QUOTE]


Ongelmahan vain tällaisilla lapsilla on se, että vaikka ovat vanhempien kanssa samassa huoneessa ja vaikka olisi mitä hienoja leluja siinä käden ulottuvilla, lapsi huutaa silti ja vaatii syliä tai vanhemman 100% huomiota. Näin oli ainakin meillä. Ja se itku ei todellakaan ollut mitään pientä kitinää, jonka ehkä kestäisi kuunnella ja tehdä ne omat kotityöt tms. loppuun asti. Ehei, se on sellaista nollasta sataan kiihtyvää huutoa ja kiukkua, jota ei kyllä normaali aikuinen kovin pitkään jaksa kuunnella tekemättä asialle jotain.

 

Siis todellakin sitä nollasta sataan kiihtyvää huutoa! Alkaa pienellä vinkumisella ja tekoitkulla ja jos tämän jättää huomiotta ja jatkaa vaan hommiaan niin auta armias mikä huuto tästä seuraa. Todellakin pyrin tekemään jotain hommia esim. ruokaa on vaan pakko jossain vaiheessa laittaa vaikka lapsi hereillä ja yritän kuunnella huutoa. Jonkin aikaahan sitä pystyy kuuntelemaan, mutta ei todellakaan kovin pitkään, kun lapsi alkaa huutaa niin, että hyvä että henkeä saa ihan hysteerisenä kiljuu. Todellakin olen sitä mieltä, että lapsen on hyvä oppia, ettei häne ympärillään koko ajan liehuta vaan hetki pitää pystyä olemaan itsekseenkin, siis samassa huoneessa..yms yms. Omalle kohdalle kun tälläinen tapaus sattuu niin sitten sen tajuaa mitä on, kun lapsi vaatii koko ajan täyttä huomiota, keskustelu muiden perheen jäsenten kanssa tapahtuu vinku/väninän /itkun säestyksellä, puhelimessa puhuminen lähes mahdotonta...yms yms.

Ymmärrän kyllä, että lapset on niin kovin erilaisia ja toiset tälläisiä vaativampia tapauksia. Voimia se se arjen pyöritys silti vie. Ajatus siitä ja muiden kokemukset milloin tälläisten lasten kanssa on helpottanut antaa jelppiä taas eteenpäin. Samoin neuvot ja niksit saman kokeneilta...

 

Meillä kohta kolmevuotias lapsi, joka on kans niin pitkään kuin jaksan muistaa, vinkunut siis aivan käsittämättömät määrät. Tiedän todella, miltä sinusta tuntuu! Itse olen yhdistänyt vinkumisen siihen, että puheen kehitys kulkee tällä vesselillä reippaasti jälkijunassa. Kaikki energia menee sen arvuutteluun, mikäköhän nyt tällä kertaa mahtaa olla hätänä :/ Ja ei tosiaan mitään pientä kitinää, vaan kurkku suorana kiljumista :/ Toivottavasti helpottais nyt kun sanoja on alkanut tulla koko ajan enemmän.

 

Tutkittiinko allergiat? Meillä 1vuotias ja ollaan yritetty siirtyä tavalliseen maitoon.. aiheuttanut kamalaa kitinää jne. Nyt siirryttiin hyla-maitoon ja kitinä loppui.. Tais olla vatsavaivoja. Sietää jonkun verran laktosia, muttei isoja määriä.

 

Voi kuulkaa kuulostaa noi kitinät niin tutulta. Meillä alko tää pahin kitinäkausi 10 kk iässä. Poika oppi ryömimään 6,5 kk ja pystyyn 7 kk ja samantien lähti kävelemään tukea vasten. Kunnolla kävelemään lähti viikkoa vajaa 1 v. Kitinää ja kätinää riittää. Ota syliin, en viihdykkään, ota syliin...-rumba on loputon. Kun yrittää leikkiä pojan kanssa niin saattaa suuttua ihan mistä vaan (esim. hän itse rikkoo palikkatornin). Suuttuessaan / loukkaantuessaan painaa / lyö otsaansa lattiaan ja huuto vaan kiihtyy. Ja voi elämä miten maailma romahtaa kun laittaa vaikka vessan oven kiinni nenän edestä. Vaipan vaihto ja pukeminen, maailman ehkä kauheimpia asioita. Pihalle jos ollaan lähdössä, puen pojan ensin valmiiksi ja sitten vasta itseni... Mutta ei ole helppoa pukea kun toinen roikkuu vaatteissa kiinni ja huutaa ja haluaa syliin...
En tosiaan tiedä miten tästä selvitään eteenpäin ? Neuvolassa tilitin asiaa, niin terkkarin vastaus oli "kuuluu ikään ja tästä vaan pitää jotenkin selvitä..." Helpottipa kyllä joo...

 

Joo ja jos isä yrittää lohduttaa kun on vaikka sattunut tms, niin huutaa välillä "äitäää" paikalle ja kun tulen huoneeseen on käden oikosenaan tulossa syliin. Esimerkkejä riittäisi vaikka kuinka paljon. Pojalla on maito- ja kananmuna-allergiat todettu, eikä kitinöiden alkaminen liitty mitenkään mihinkään uusiin ruokiin tms.

 

Minäkin, 32 vuotias nainen, olen kitissyt koko kesän. On niin hemmetin hiki ja kuuma koko ajan, kärpäset liimautuu ihoon ja paarmat haukkoo kimpaleita ihosta.

Vähemmästäkin alkaa nyppiä ihmispoloa.

Hampaat, oma tahto versus taidot jne.

Ohimenevää, palautuu uhmaiässä (niissä kahdeksassa) ja triplaantuu teini-iässä.

 

Meillä ollut vastaavia kausia kaks. Hulluksihan siinä meinaa tulla, kun on ihan sama mitä tekee, mutta aina menee huonosti aaaarrgh, tulee jo tuska kun noita edes ajattelee.

Meillä huomiota saa aina, ja sama ajatus piipahti päässä, että josko sen on itse sellaseksi opettanut, mutta lukemalla aiheesta viisastuin hiukan.Lapsi tuossa iässä alkaa irtautua äidistä ja hahmottaa itsensä erilliseksi, joka voi hyvinkin aiheuttaa juuri tuon jaloissa roikkumisen ja vitinän. Tunteita ja reaktioita "testataan" (siis ei nyt tietoisesti tietenkään, vaan opitaan) myös hyvässä ja pahassa.

Mikä meillä sitten auttoi? No, ensinnäkin aloin keskeyttämään toimiani itse säännöllisesti silloin harvoin kun lapsi oli hiljaa ja leikkimässä ja annoin hänelle huomiota ihan ilmaiseksi (luin kirjaa 5min tms. tiskauksen kesken), ajatellen, että itskun/vitinän huomionsaanti suhde ei nyt ainakaan mitenkään voimistuisi ja jäisi päälle. En tiedä toimiko, mutta tuntui että sai tehdä enemmän omilla ehdoillaan.

Toiseksi aloin keksimään keinoja joilla voin opettaa lapselle, ettei aina käy, niin ikävää kuin se onkin. Vitinän tai muun huomionhaun myötä kerroin että nyt tiskaan tämän loppuun, joskus otin syliin tai viereen syöttötuoliin tai keksin muuta tekemistä siihen jalkojen juureen (joka ei kyllä ikinä tartuunut, oli enemmänkin ele). Nätisti sitten juttelin välillä, että "tiedän että sinua nyt ottaa nuppiin kun äiti ei ehdi sinne sinun kanssa, mutta nyt täytyy vaan odottaa, vielä menee hetki, sitten tulen hetkeksi ennekuin laitan pyykit" ja näin tein. Lapsi odotteli joku 5-10min, aika pitkän ajan siis, mutta yltyi huuto sitten millaiseksi tahansa, en siitä periksi antanut. Kontaktia otin ja tunnistin hänen hätänsä, mutta asia itse ei siitä miksikään muuttunutdotettava oli.

Kolmanneksi koetin ja koetan ottaa sitä asioihin mukaan niin paljon kuin vain voi. Oma tiskiharja sillä oli jossain kohtaa, ja pyykkipojilla leikki, ja henkareilla.

Välinpitämättömyyttä ei kannata kiukussansa alkaa harjoittamaan, koska lapsen tunne on aina aito vaikk aihe ei olisikaan. Kun aihe ei ole aito, voi sen lapselle sanoa ja ilmaista, mutta ei sitä nyt yksinään sinne tunteeseensa hylätä tarvitse. Tuon ikäinen tarvii vielä paljon apua tunteesta ulos pääsyyn, vaikka tossa vitinäkaudessa se tuntuukin mahdottomalta.

Monta paljon voimia koitokseen!

 

[QUOTE="Pai";24304398]Voi kuulkaa kuulostaa noi kitinät niin tutulta. Meillä alko tää pahin kitinäkausi 10 kk iässä. Poika oppi ryömimään 6,5 kk ja pystyyn 7 kk ja samantien lähti kävelemään tukea vasten. Kunnolla kävelemään lähti viikkoa vajaa 1 v. Kitinää ja kätinää riittää. Ota syliin, en viihdykkään, ota syliin...-rumba on loputon. Kun yrittää leikkiä pojan kanssa niin saattaa suuttua ihan mistä vaan (esim. hän itse rikkoo palikkatornin). Suuttuessaan / loukkaantuessaan painaa / lyö otsaansa lattiaan ja huuto vaan kiihtyy. Ja voi elämä miten maailma romahtaa kun laittaa vaikka vessan oven kiinni nenän edestä. Vaipan vaihto ja pukeminen, maailman ehkä kauheimpia asioita. Pihalle jos ollaan lähdössä, puen pojan ensin valmiiksi ja sitten vasta itseni... Mutta ei ole helppoa pukea kun toinen roikkuu vaatteissa kiinni ja huutaa ja haluaa syliin...
En tosiaan tiedä miten tästä selvitään eteenpäin ? Neuvolassa tilitin asiaa, niin terkkarin vastaus oli "kuuluu ikään ja tästä vaan pitää jotenkin selvitä..." Helpottipa kyllä joo...[/QUOTE]

Katopa kirjastosta "agressiokasvattajan käsikirja" tai jotain sinnepäin. Siellä oli ihan hyviä juttuja, meillä ainakin autto että meikäläisellä pysy järki päässä (?)...

Siellä olsi just tosta äidistä irtautumisesta, miten ristiriitaista se on lapselle, kun maailma kutsuu ja pelottaa ja siten ketuttaa yhtä aikaa...