jatkoa kuka huutanut tuskasta synnytyksessä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Möhkis
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Möhkis

Jäsen
29.04.2005
139
0
16
heh, joku väitti ettei synnytyskipua voi hallita, voi sitä. Heh, joku väitti että se on kauheinta mitä voi olla...

no niin,synnytin tyttäreni ilman puudutuksia. Esikoinen kyseessä. Synnytys kesti 5 h ja voin sanoa kokemuksen syvällä rintaäänellä että aikaisemmassa elämässä esim. urheilun saralla tms. vuorikiipeilyssä kokemani sinnittely ja kivun sieto ja sen kanssa sinnittely auttoivat minua paljon. Kyllä siitä on hyötyä ja kyllä kipua voi hallita. Mielenhallinnasta on apua.

traumoja ei jäänyt, voisin tehdä sen toisenkin kerran :). synnytyksessä on vielä se niin parasta että palkinto on maailman paras :)
 
Onhan se kivuliasta touhua, mutta kivulle ei kannata antaa valtaa niinsanotusti :) asenne jo synnytykseen lähtiessä vaikuttaa, samoin se että mulla on aika vahvana mielessä se lopputulos :heart: tuota ketjua en ole tainnut lukea, johon ap viittaa...
 
niin ja omalta kohdalta voin sanoa että vaikka sinnittelin 3-4 cm asti kaasun kera ja sit laitettiin epiduraali niin kamalampaa oli ottaa se kipu vastaan sit kun puudutus lähti!ei sitä enää pystynyt kestämään kun se tuli entistä kovempana koska avautuminen oli kunnolla käynnissä.keho ei kyennyt ottamaan sitä vastaan eikä mun pää...niinpä annoskia laitettiin aina lisää kun kipua tuli vähänkin ja ponnistustarve meni :( siihen en osannut ennalta varautua...se oli suurin pettymys koko synnytyksessä.olin kumminkin henkisesti latautunut olemaan luomuna melko pitkään ja suunnitellut olevani jalkeilla ja toteuttaneeni mammajoogan oppeja aktiivisesta synnytksestä.
 
Joo, olen huutanut synnyttäessäni toista lastani. Myönnän, mutta mitä siitä jos huutaa?Onko se joku merkki että on parempi ihminen kuin muut jos ei huuda?Kipu voi olla eri synnytyksissä samalla ihmisellä niin erilainen, ettei uskoisikaan.Mulla eka meni ihan ok, enkä huutanut, mutta anti olla kun kakkonen syntyi..Se tuli ensinnäkin niin hirveällä vauhdilla, että kätilökään ei meinannu uskoa että vauva todella tulee ulos niin pian.Ja se kyllä sattui sitten sen mukaan kun ei paikat ehtineet venyä riittävän hitaasti niinkuin normaalisti kun vauva puskee itsensä pikkuhiljaa ulos.Mutta kiljumistani ei kauan tarvinnut kenenkään kärsiä, ponnistusvaihe kesti 1-2- min.
Toivottelen kaikille mukavaa alkuvuotta ja hyviä synnytyskokemuksia,huudolla tai ilman.
 
En muista tarkasti huutavani mutta itkin ainakin siinä vaiheessa kun supistukset muuttui noin minuutissa niin kivuliaiksi että meinasi taju lähteä. Minulla käynnistettiin synnytys ja se oksitosiinitipan lisäys viimeisen kerran teki sen että supistukset tuli kerta rysäyksellä, en muista että minulla olisi ollut montaakaan supistusta joissa olisi voinut "hengitellä ja ottaa rauhallisesti" se mentiin kerralla #&%?$!* ja epiduraali toi takaisin tunnin kärvistelyn, itkun ja "mä en jaksa enää"-lauseen hokemisen jälkeen....
 
ja muistakaahan, että käynnistetty synnytys on usein paljon kivuliaampi kun luonnollinen, ei siinä paljoa positiivinen ajattelu auta. ja kipukokemukset ovat erilaisia, toisia helpottaa huutaminen ja toisia ei.
monethan väittävät, että huutaminen ei auta mitään, että pitäisi kohdistaa se energia ponnistamiseen. noh, kyllähän ne keihäänheittäjätkin karjaisevat komeesti kun heittävät keihään. =)

taitaa olla ihan yksilöllistä. itse olen aina vaikertanut tuskasta ponnistusvaiheessa, on aina ollut kivuliain vaihe. ehkäpä seuraavassa synnytyksessä saatan huutaa, eipä sitä tiedä..
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.01.2007 klo 06:49 sasasi kirjoitti:
ja muistakaahan, että käynnistetty synnytys on usein paljon kivuliaampi kun luonnollinen, ei siinä paljoa positiivinen ajattelu auta. ja kipukokemukset ovat erilaisia, toisia helpottaa huutaminen ja toisia ei.
monethan väittävät, että huutaminen ei auta mitään, että pitäisi kohdistaa se energia ponnistamiseen. noh, kyllähän ne keihäänheittäjätkin karjaisevat komeesti kun heittävät keihään. =)

taitaa olla ihan yksilöllistä. itse olen aina vaikertanut tuskasta ponnistusvaiheessa, on aina ollut kivuliain vaihe. ehkäpä seuraavassa synnytyksessä saatan huutaa, eipä sitä tiedä..
Mulla on kumpikin synnytys alkanut itsekseen, mutta kummallakin kerralla on laitettu se "nopeuttava tippa". Siitähän ne supistukset on voimistuneet, mutta kyllä on positiivinen ajattelu ja lämmin suihku auttanut =) lapsetkin ihan reilun kokoisia olleet ja toisessa synnytyksessä tuli symfyysin diastaasi, mutta en edes huomannut sitä kuin vasta seuraavana päivänä, en synnytyksen aikana.
 
Mulla on molemmat synnytykset käynnistetty. Eka oli tosi raju, muistan itsekin että huusin lopussa jo melkein hysteerisenä, ja muistan kun mies hyssytteli vieressä että elä niin kovasti huuda.. oli aika paha kokemus. mutta toinen synnytys oli halppo nakki, vaikka lähtökohta oli huomattavasti epäkypsempi kuin ensimmäisellä kerralla. Ei siis käynnistetty synnys ole välttämättä kivuliaampaa. pelkäsin toista synnytystä kun kuulin että sekin käynnistettävä, jos onkin samanlainen kokemus kuin eka, mutta onneksi meni toisin.
 
mulla kolme synnytystä jokaisessa olen huutanu ponnistusvaiheen aikana!menen kertakaikkiaan niin paniikkiin joka kerta etten voi hallita itseäni,mutta nopsastipa nuo kaksi viimestäkin synty huudostani huolimatta!
 
Mun mielestä kannattaa huomioida se että kaikilla ei kipu ole yhtä kova. Ne jotka eivät ole huutaneet, niillä on kivut ilmeisesti olleet siedettävissä olevia.
Eihän kukaan tahallaan huuda. Itse olen kiljunut kuin teurastettava sika (tosin en tiedä kiljuuko se sika, mutta voin kuvitella että saman kuulosta voisi olla =) ) Minä kiljuin ainoastaan siinä vaiheessa kun vauvan pää rupes työntymään esiin. Enkä näe tarpeelliseksi ollenkaan hävetä sitä asiaa.
synnytykseenkin tarvitaan tervettä itsetuntoa, jos on tarve huutaa niin silloin huutaa.
 
Mulla on kolme lasta. Kahdessa ensimmäisessä synnytyksessä en huutanut mutta kolmannessa huusin kuin pieni eläin. En todellakaan päättänyt mölytä mutta se tuli vaan. Supistukset riepottivat ja sain ihmeellistä voimaa huutamisesta ja vaikeroinnista. Kai eräänlaista mielenhallintaa sekin...
 
Mulla kolme nopeaa synnytystä, jossa ainoa lääkkeellinen kivuvlievitys on ollut ilokaasu (muuta ei ole ehditty edes ajatella) ja kyllä olen avautumisen loppuvaiheessa ärissyt ja mölissyt sinne maskiin. Ponnistusvaiheessa muistan ärisseeni - ja ilmeisesti aika kovaa koska kurkku on ollut jälkeenpäin kipeänä :whistle: Mulla ainakin äänteleminen on helpottanut kipua ja auttanut rentoutumaan.
 
Mulla oli nopea ja varsin raju synnytys. Avautumisvaiheen loppupuolella vaikersin kovaan ääneen. Ei se helpottanut mutta yksinkertasesti kipu oli niin mieletöntä että oli pakko. Ponnistusvaiheessa kätilö huudahti mulle että "rauhotu, hyvänen aika ja hengitä välillä". Tein kaikkeni ja pystyin rauhottumaan ja keskittymään paremmin ponnistamiseen ja pian se poika olikin pihalla. :)
 
Eipä tuo niin hirveätä ollut. Avautumisvaiheen supistukset olivat kyllä ihan tajuttomia, mutta sainkin epiduraalin. Ponnistusvaihe oli oikeastaan helpotus, ei tehnyt niin kipeää, kuin avautumisvaiheen supparit.
 
kuten joku kirjoittikin, olisin huutanut, jos olisin kyennyt. Lapsen pään liike edestakaisin ja loppujen lopuksi syntyminen oli jotain käsittämätöntä. En edes tiennyt sellaista kipua olevan olemassa, olin varma, että repeän kahtia sisuskaluineni, ja jossain vaiheessa olisin ollut jopa valmis siihen, kunhan se olisi jouduttanut toimintaa.. :/
 
olen miettinyt tuota kivun sietoa..ja tullut siihen tulokseen, että meillä ihmisillä täytyy olla erillaiset kivunsiedot. joillakin se ei vaan satu niin paljon kuin toisilla. piste. minä itse huusin synnytyksen loppuvaiheessa. kuin pieni sika,oli niin tuskallinen kipu. ihmettelen niitä muutamia tuttujani jotka sanoo että se oli oikeastaan aivan kivaa. en voi käsittää..

 
juupajuu, en malttanut muita kirjoituksia lukea kun mua niin sieppasi pahasti toi "kokemuksen syvällä rintaäänellä" julistaminen \|O Ärsyttää niin maan vietävästi kun täällä palstoilla on näitä kaiken paremmin tietäviä kirjoittajia..

Ethän sinä aloittaja voi toisten puolesta sanoa, sinun kokemus on sinun kokemus etkä sen perusteella voi puhua kuin omastasi. Synnytyksiä on niin paljon erilaisia. Aina eivät mielikuvaharjoitukset elävässä elämässä auta, vaikka mitä olisi harrastanutkin.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 16.01.2007 klo 23:46 Grape kirjoitti:
olen miettinyt tuota kivun sietoa..ja tullut siihen tulokseen, että meillä ihmisillä täytyy olla erillaiset kivunsiedot. joillakin se ei vaan satu niin paljon kuin toisilla. piste. minä itse huusin synnytyksen loppuvaiheessa. kuin pieni sika,oli niin tuskallinen kipu. ihmettelen niitä muutamia tuttujani jotka sanoo että se oli oikeastaan aivan kivaa. en voi käsittää..

Synnytyksetkin on niin erilaisia, joskus sattuu enemmän ja joskus vähemmän samalla ihmisellä.
 
tuosta ap:n kirjoituksesta... Ensinnäkään et voi koskaan varmasti edes tietää, saatko synnyttää... Kivun kokee aina eri tavalla. Mun mielestä esimerkiksi hammassärky on paljon pahenpaa kun kunnon supistukset. ;) Hammassärystä ei koskaan tiedä milloin se loppuu, synnytys loppuu aina jotenkin, jos ei muuten niin sektioon.
Mutta ääntäkin on varmasti hyvä käyttää synnytyksessä, vaikka huutaen, jos kokee sen helpottavan. Mä en ymmärrä sellaista ajatusta miksi "urheinta ja parasta on olla hiljaa ja kärsiä"...
Tää on musta vähän sama kuin että kerran synnyttänyt tietää kaiken synnyttämisestä ja helpon esikoisen äiti vauvan hoitamisesta...
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.01.2007 klo 12:13 möhkis kirjoitti:
heh, joku väitti ettei synnytyskipua voi hallita, voi sitä. Heh, joku väitti että se on kauheinta mitä voi olla...

no niin,synnytin tyttäreni ilman puudutuksia. Esikoinen kyseessä. Synnytys kesti 5 h ja voin sanoa kokemuksen syvällä rintaäänellä että aikaisemmassa elämässä esim. urheilun saralla tms. vuorikiipeilyssä kokemani sinnittely ja kivun sieto ja sen kanssa sinnittely auttoivat minua paljon. Kyllä siitä on hyötyä ja kyllä kipua voi hallita. Mielenhallinnasta on apua.

traumoja ei jäänyt, voisin tehdä sen toisenkin kerran :). synnytyksessä on vielä se niin parasta että palkinto on maailman paras :)


EI KANNATA LUKEA JOS HERKKÄ!!!!!!

Sanotaampa näin mun osalta että ei aina voi.
Kuvittele mun synnytys.
-Synnytä esikoinen 4430g, 53cm ja päänymp 38.5cm alakautta imukupilla.
-Sinnittele ilman lääkitystä lapsen vuoksi. Ota reiluksi tunniksi kohdunkaulapuudute siitä melkein 19h:sta.
-Saa oksitosiinia KOVENTAAN suppareita, niin paljon että kuulet toisen kätilön kauhistelevan laittajalle että noinko paljon se on saanu, älä ny enempää(järkyttyneenä supisten).
-Alapäähäs leikataan ISO episiotomia imukupin takia sillä olet ponnistanut jo kauan(koko ponni 1h45min).
-Mieslääkäri survoo käden alapäästä sisään ja SE SATTUU niin ettet pysy paikallas ja huudat silmät suurena kuin suollettas elävältä.
-Supistukses oksitosiinin takia on #&%?$!*ä!!! Pelkäät etteä taju lähtee ja voimatkin on jo menneet. Kivut niin kovia että et voi kuin huutaa.
-Kun lapsi syntyy niin sen pää on iso ja vinossa. Siksi se repii ison epparin lisäksi emättimen ja kohdunkaulan ja pamauttaa katki häntäluusi.
-Kun pääset osastolle, olet niin loppu ja rikki ettet kykene edes käteesi nojaamaan sillä tajusi lähtee(vaikka veriarvot normaalit), vaan makaat vaan ja sinut pissatetaan maaten alustalle. Lapsi on pari yötä(lähes yötäpäivää) hoitajilla ja tuodaan vain imetykseen sillä ethän kykene nousemaan tippaakaan.
Pystyt juuri ja juuri nousemaan ja kävelemään parin päivän päästä jolloin vasta pääset pesulle yksin hatarin askelin. Kysyt hoitajalta missä vika kun noin pahassa kunnossa kun verikin ok. Hän totetaa että synnytyksesi oli niin rankka että voi käydä noin.
-Jälkikäteen mies sanoo että verta oli seinilläkin...ja toki lattialla että kuulemma näytti teurastushuoneelta enkä lainkaan ihmettele.

Anteeks vaan mutta mun on vaan pakko kirjottaa tämä kun kirjoitat niin naureskelevasti ja sanot että kipua VOI hallita.
KYLLÄ, kipua voi varmasti hallita NORMAALISSA ja normaalin pituisessa oksitosiinitipattomassa perussynnytyksessä mutta ei aina muissa! :'( :'( :'(
Mä menin synnyttään positiivisella ja reippaalla mielellä. Hengittelin oikealla tavalla ja tsemppasin itteeni ja oli alussa jees-fiilis. Mutta kun synnytys ei mennytkään niin kuin toivoin, eli normaalin pituisesti ja normaaleilla keskettävillä kivuilla, niin muuttuipa ääni kellossa. MIKÄÄN ajattelutapa, hengitystyyli, mikään EI auttanut enää. Rajansa se on ihmiselläkin.

Uskalsin koittaa yhdyntää vasta 6kk päästä ja kipeetä teki yli vuoden ajan. Jätti ikuiset fyysiset oireet ja jäljet.

Että synnytykset on todella erilaisia! On normaaleja peruspukkauksia, on erityissynnytyksiä joissa joudutaan esim käyttämään ulosautossa välineitä, on lyhyitä, on pitkiä, on sidettäviä kivuiltaan, on #&%?$!*ä kivuiltaan ja kaikkia noiden yhdistelmiä.

Nyt odotan toista ja silti kaikesta huolimatta menen taas pöljä innolla synnyttään ja toivon ja uskon ettei noin pahaa voi enää tulla!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 16.01.2007 klo 23:46 Grape kirjoitti:
olen miettinyt tuota kivun sietoa..ja tullut siihen tulokseen, että meillä ihmisillä täytyy olla erillaiset kivunsiedot. joillakin se ei vaan satu niin paljon kuin toisilla. piste. minä itse huusin synnytyksen loppuvaiheessa. kuin pieni sika,oli niin tuskallinen kipu. ihmettelen niitä muutamia tuttujani jotka sanoo että se oli oikeastaan aivan kivaa. en voi käsittää..

On tehty tutkimus että ne joilla luontaisesti(eli ilman pillereitä ym jotka vaikuttaa kipuihin) menkat on kivuttomia tai siedettäviä, heillä synnytyskivut ovat ihan kestettäviä, ne taas joilla on ollu hirveet kuukautiskivut niin joutuu yleensä kärsiin :'(
Mun kohdalla: nuorempana ja etenkin teininä oli niin kovat kivut että kerrankin ryömin et pääsen puhelimeen ja voin soittaa ambulanssin. Jos aattelee että se vaikuttais mun synnytyskipuihin(jos tutkimus pitää about paikkansa) plus että sain hurjasti oksitosiinia niin eipä mikään ihme et niin kärsin. :o
 

Uusimmat

Yhteistyössä