Jatkoa eiliseen päiväkotijuttuun...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kowalski
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Kowalski

Aktiivinen jäsen
14.07.2007
82 472
9
36
(liittyy siis tähän: http://kaksplus.fi/keskustelu/t1531190#m17530112 )

Poika oli illalla aika itkuinen. Varmisteli moneen kertaan, että "puhu äiti sitten tädeille päiväkodissa, sano että lapselle pitää antaa ruokaa" vaikka yritin keksiä kaikenlaista ettei hän liikaa pohtisi asiaa.

Aamulla lähti reippaasti päiväkotiin. Meni aamupuurolle, ja mä juttelin sillä aikaa lto:n kanssa eteisessä. Lto (ei ollut eilen paikalla) oli aika "shokissa", tai siis yllättynyt ja jopa vihainen siitä, että poika on jätetty ilman välipalaa. Sanoi, että on sitä mieltä että ruokaa ei saa käyttää vallan välineenä, ei rankaisukeinona. Lupasi puhua asiasta 'tiimilleen' ja sanoi että se ei tule toistumaan. Sanoi myös, että hyvä että otin asian puheeksi, ja painotti että aina jos on jotain mikä mietityttää tai ei miellytä, niin siitä voi ja täytyykin puhua rohkeasti henkilökunnalle.

Totesi myös jotenkin niin, että hän itse on saanut hyvän kontaktin poikaan, muodostettua luottamussuhteen, homma toimii, ja "homman pitäisi toimia myös silloin kun ope ei ole paikalla".

Siinä keskustellessamme se sama hoitaja, joka eilen jätti pojan ilman välipalaa, kävi tiuskaisemassa ovella että "taas se temppuilee tuolla eikä syömisestä tule mitään!". Ko.ovi on lasiovi, eikä sen läpi kyllä kuulunut tai näkynyt mitään merkkejä mistään erityisemmästä temppuilusta. Pientä heilumista, mutta aika harva 3 v poika istuu hissukseen ja liikkumatta pöydässä. Lautanen tuli tyhjäksi, maito juotua ja hedelmä syötyä alle viidessä minuutissa, jonka jälkeen poika kiitti kauniisti ja vei lautasensa ruokakärryyn. Pojan vaatteet ja pöytä olivat ihan puhtaat ruokailun jäljiltä (kurkkasin :D ). Eli ei se mukamas kamala sähläys ainakaan mitenkään ruokailua hidastanut tai sotkua aiheuttanut...taisi olla vaan hoitajan omilla verkkokalvoilla :whistle:

No, poika meni aamupiiriin missä tämä "ruokailu-hoitaja" jo odotteli, ja mä lähdin kohti koulua. Ehdin portille asti, kun poika juoksi ihan hysteerisenä perääni (sisätossuissa ulos märälle pihalle) ja itki että äiti älä jätä mua tänne, älä jätä mua tänne, mä en voi jäädä tänne, äiti vie mut kotiin, mä voin olla vaikka yksin kotona mutta älä jätä mua tänne! Lto tuli perään, pidin poikaa hetken sylissä, selitin että äidin on pakko mennä kouluun, mene sinä XXX:n (lto) syliin, tulen hakemaan sitten iltapäivällä. Itku kuului parkkikselle asti kun lähdin bussipysäkille. Oli tosi hyvä fiilis lähteä kouluun ja jättää itkevä lapsi sinne :'( . Mitään itkuja ei ole IKINÄ ollut: ihan hoidon alussa oli pientä itkuisuutta aamuisin, mutta tuolloin poika oli alle kaksivuotias, ja tuo oli se itku potenssiin sata. Onneksi sai ihan rauhassa itkeä eteisessä lto:n sylissä.

Päivä oli kuitenkin mennyt ihan kivasti, ei suurempia itkuja. Tai näin mulle ainakin kerrottiin: lto ei ollut enää paikalla kun hain, eikä tämä ei-kiva hoitajakaan, vaan kolmas tyyppi. Poika oli nukkunut päiväunet, 45 minsaa, ja oli jopa saanut sapuskaa ;)

Jos pojan itkuisuus jatkuu, tai jos tulee jotain muita ongelmia, niin seuraavaksi keskustelen sitten johtajan kanssa.

Mun mielestä kannattaa ottaa yhteys päiväkodin johtajaan ja hänen on hyvä tietää, koska he ovat tehneet selkeästi virheen siellä. Heidän pitäisi olla viisaita, rakastavia ja lempeitä, tuo osoittaa minusta tosi vakavaa ammattitaidottomuutta ja keskustelua esimiehen kanssa..!
 
Alkuperäinen kirjoittaja APUA!:
Mun mielestä kannattaa ottaa yhteys päiväkodin johtajaan ja hänen on hyvä tietää, koska he ovat tehneet selkeästi virheen siellä. Heidän pitäisi olla viisaita, rakastavia ja lempeitä, tuo osoittaa minusta tosi vakavaa ammattitaidottomuutta ja keskustelua esimiehen kanssa..!

Mä mietin sitä...mutta johtaja ei ollut paikalla tänään aamulla eikä iltapäivällä, kun kävin pk:ssa. Ja koska asia on jo selvitetty, lto on jutellut hoitajien kanssa ja niin poispäin, niin tuntuu tavallaan tyhmältä mennä "vasikoimaan" kun kaikki on jo ok. Jos tulee jotain muuta, niin sitten taatusti puhun johtajalle...soitan vaikka hänelle jos ei oo paikalla.
 
oliko tämä ei niin kiva hoitaja töksäyttänyt sitten vielä lisää jotain siellä piirissä?? onko sulla siitä tietoa? säikkyykö poika nyt pelkästään tätä ei kivaa hoitajaa?

inhottava tilanne. sano sille hoitajalle että kokoon suhteutettuna ole itse 24h ilman sapuskaa |O |O
 
Alkuperäinen kirjoittaja jalava:
oliko tämä ei niin kiva hoitaja töksäyttänyt sitten vielä lisää jotain siellä piirissä?? onko sulla siitä tietoa? säikkyykö poika nyt pelkästään tätä ei kivaa hoitajaa?

En mä tiiä. Poika itki eilisiltana että "en yhtään tykkää ZZZ:stä " (eli ko. hoitajasta).

Mä olen aina tykännyt tuosta hoitajasta, tosi paljon. Olen pitänyt häntä aivan ihanana. Eri sukupolveahan hän on, ja siksi ehkä eri linjoilla tietyissä asioissa. En kuitenkaan osaa ajatella, että hän olisi tahallaan ja tietoisesti ilkeä :/

Siksi tämä tuntuukin niin ikävältä: jos kyseessä olisi joku julkimulkvisti-hoitaja, niin tämä ei olisi yllätys tai pettymys. Mutta kun se on sekä mun että pojan entisiä lemppareita!
 
Alkuperäinen kirjoittaja åboriginaali:

Vaikka se olis kuinka kiva ulospäin ja vaikka kuinka yrittäisit siitä pitää, niin ei se oikeasti välttis ole mikään kiva tyyppi. Ei kaikki tarhan tädit vaan aina ole kivoja, ikävä kyllä. :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Vaikka se olis kuinka kiva ulospäin ja vaikka kuinka yrittäisit siitä pitää, niin ei se oikeasti välttis ole mikään kiva tyyppi. Ei kaikki tarhan tädit vaan aina ole kivoja, ikävä kyllä. :(

Hän on ollut pk:ssa kun meidän tyttö aloitti siellä, ja oli myös pojan ryhmässä silloin kun poika aloitti hoitouransa. On hoitanut parhaan ystäväni lapsia. On siis tuttu ihminen, ja kaikkien mielestä kiva.

Mun on hirmu hankalaa olla pitämättä hänestä...toivon niin kovasti ettei tule enää mitään tällaisia tilanteita.
 
Mä tein aikoinani valituksen erään hoitajan käytöksestä. Kenelläkään muulla ei ollut ongelmia minun tai lapseni kanssa, vain tällä yhdellä. Hän käytöksellään teki selväksi lapselleni ja minulleni, että suorasaan vihaa meitä.
Valitus auttoi hetkeksi mutta vain hetkeksi. :headwall:
 
Alkuperäinen kirjoittaja åboriginaali:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Vaikka se olis kuinka kiva ulospäin ja vaikka kuinka yrittäisit siitä pitää, niin ei se oikeasti välttis ole mikään kiva tyyppi. Ei kaikki tarhan tädit vaan aina ole kivoja, ikävä kyllä. :(

Hän on ollut pk:ssa kun meidän tyttö aloitti siellä, ja oli myös pojan ryhmässä silloin kun poika aloitti hoitouransa. On hoitanut parhaan ystäväni lapsia. On siis tuttu ihminen, ja kaikkien mielestä kiva.

Mun on hirmu hankalaa olla pitämättä hänestä...toivon niin kovasti ettei tule enää mitään tällaisia tilanteita.

No, ehkä hänellä on jotain ongelmia henk. koht, elämässä ja hermot tiukalla? Kannattaa jutella, jos vaan pystyt...
 
Yhteistyössä