Jatkoa 3-vuotiaan tarkastuksesta

[Oona onneton]

Tämä oli meillä uusintakäynti, kun eka kerta ei mennyt senkään vertaa putkeen kuin nyt. Ekalla kerralla otettiin pituus ja paino ja tehtiin ainakin nuo piirtämisjutut (ja yritettiin myös näitä tämän kertaisia) Eli: pöydällä oli sukka, hiiri, lentokone jne.. Lapsen piti laittaa hiiri sukkaan, hiiri lentokoneen eteeen, hiiri lentokoneen viereen... Sitten oli monta erilaista kettu-aiheista kuvaa, joista täti kyseli mitä kettu tekee, mitä sillä on kädessä, kenelle kettu kerää kukkia jne.. Sitten oli tuo näöntarkastus mistä joku kertoi, eli kuvia kolemn metrin päästä, ja lapsen piti kertoa mitä kuvassa on. Kuulon testaukseen poika ei suostunut, olisi ollut tuo että on eri leluja joista pojan piti laittaa laukkuun se minkä täti kuiskasi. Ei suostunut kun ihastui tuttiin joka oli tavatoissa myös (vieroitettu ½ vuotta sitten) Samoin hyppelemishommat ei kiinnostaneet. Palloa heitettiin. Palikoista tehtiin tornia... Puhe on epäselvää vielä, joten tuli lähete puheterapeutille. Ja psykologia suositteli lämpimästi "keskittymättömyyden" vuoksi. Sillä ei kuulemma ole merkitystä että poika keskittyy pitkäänkin niihin asioihin mitkä kiinnostavat. "yleensä 3-vuotiaat, joita hän on mielestään nähnyt paljon, suoriutuvat näistä tehtävistä". meidänkin poika siis suoriutui lukuunottamatta noita mihin ei suostunut.. Mitä mieltä olette, onko syytä käyttää psykologilla??? Vastauksista kiitollinen..

 

[taustalla]

Eihän tuohon voi näkemättä suoraan kommentoida, että onko normaalia :/

Mutta kyllä meidän lapsilla on ainakin se alkuinnostus ollut aina niin suurta, ettei ole maltettu keskittyä. Mulla noita lapsia on sarjana, niin onkin yleensä otettu vauva ensiksi tarkastelun alle, jolloin isompi on saanut rauhassa tutkailunsa tutkailla. Sitten on jo malttanut keskittyäkin eikä ujostele niin paljon oman vuoron tullessa.

Kyllä tuossa tilanteessa mun mielestäni vois ajatella, että kutsuisi tämän neuvolatädin kotiin katsomaan leikkejä. Onhan se ihan eri tilanne kun lapsi joutuu outoon ympäristöön huomion keskipisteeksi! Eli vähän joustavuutta niiltä tädeiltä niin saa paremmin lapsen tilanteen selville. Voisitko ehdottaa tämmöistä?

Eihän se psykologilla käyntikään mikään maailman loppu ole, hyvä juttu vain. Mutta kyllä mun mielestä äidin mielipidettä voisi tämän verran huomioida ennekuin lähdetään aikoja varailemaan ja muita järjestelyitä tekemään. :heart:

 

[äippä]

Kauhean tarkan kuuloista teillä neuvolassa. Meillä oli vain perusjutut ja puheesta joka on vielä epäselvää neuvola ja lääkäri sanoivat että ootellaan ettei kolmivuotiaan tarvi vielä äänteitä osata, kunhan jotain puhuu.
Mut me asutaan maalla olen huomannut että kaupungeissa suhtaudutaan asioihin kriittisemmin. Ovathan Hesassa asuvat lapset monessa asiassa edellä kuin me maalaistollot.
Onko se nykyään niin kuukauden tai vuoden päälle missä tahdissa lapsi oppii.
Tärkeintä tasapainoinen lyhentymätän lapsuus.
Pertti Luumin kirjassa oli puhetta siitä että aikuisten omat toiveet ja vaatimustaso lapsen kohdalla lyhentää lapsuutta. Pitäisi olla pikkuaikuinen. onhan lapsuus muutenkin lyhyt!
Jos haluat vaihtaa ajatuksia asian tiimoilta kirjoittele marika125@luukku.com

 

[Muksus]

Psykologilla käynnin voisi ottaa positiiviselta kannalta sekä lapselle että äidille. Sieltä voi saada hyviä vinkkejä lapsen kasvua ajatellen eikä niitä kaikkia sanomisia pidä niin kirjaimellisesti ottaa - maalaisjärkeä kehiin!

 

[Harmaa]

mä en veisi psykologille enkä kyllä enää noin ammattitaidottomalle th:llekaan. ei tiedä edes sitä, että tosi monet 3-v kieltäytyy yhteistyöstä...

 

[twiik]

Noi testit kuulosti ihan normaaleilta, tuo sukka, lentokone yms + kettukuvat on Suomessa yleisimmin käytetty 3-vuotiaiden puheen ja kielenkehityksen arviointimenetelmä. Kannattaa ottaa huomioon että neuvolantädit tekee noita tarkastuksia työkseen, joten osaavat kyllä ottaa huomioon arvioinnissaan sen, että tilanne on lapselle outo, ja vertaavat havaintojaan muihin "oudossa tilanteessa" olleisiin lapsiin.

Itse olen monta kertaa hämmästellyt sitä, miten neuvolassa tai lääkärin tutkimuksissa saadaan yhdellä tutkimuksella niin tarkasti sama näkökanta mikä meille päiväkodissa (ja aiemmin työskentelin perhetukikeskuksessa) on muodostunut lapsesta pitkäaikaisesti havannoiden. Tiiviisti lapsen kanssa olevat vanhemmat tulevat tietyllä tavalla "sokeiksi" lastaan koskevissa asioissa. Olin äskettäin mukana verkostopalaverissa, jossa vanhemmat järkyttyivät suuresti, kun lapsella todettiin olevan useamman vuoden kehitysviivästymä. Eivät olleet huomanneet juuri mitään erikoista lapsessaan ja harmittelevat nyt, että jos asiaan olisi puututtu aiemmin, kuntoutus olisi saatu tehokkaasti käyntiin eikä nykyisiä ongelmia olisi koskaan syntynyt.

Eihän jatkotutkimuksissa käymisestä ole mitään haittaa, mutta hyötyä niistä voi olla! Yritä ottaa kokemuksen kannalta!