Jatko-opiskelu, työ ja vauva

[epätoivoinen]

Olisko jollakin jonkunlaisia kokemuksia tai jopa selviytymisohjeita?

Valmistuin puoli vuotta sitten yliopistosta ja jatkan opintoja ja sain vielä kolmevuotiskaudeksi assistentin viran (nyt olen ollut kolme kuukautta). Ja sitten näyttikin plussaa Vauva on erittäin tervetullut ja odotettu, joten kyse ei ole siitä. Tosin vielä seitsemisen kuukautta on odotusta. Tämä voi olla siksi vähän aikaista, mutta kun se painaa mieltä.

Virasta nyt joudun tietysti jäämään äitiyslomalle ja mieli tekisi vielä hoitovapaallekin. Mutta siitä tuleekin iso ongelma. En haluaisi laittaa lasta heti äitiysloman lopuksi tarhaan. Virka on kuitenkin jatkokoulutusvirka (eli sen aika pitäisi väitöskirjan edistyä) ja jos jäisin hoitovapaalle (niinkuin haluan) luultavasti en tietenkään jaksaisi tehdä sitä täysipäiväisesti. Ja en välttämättä voisi tulla kolmivuotiskauden jälkeen uudelleen valituksi (näitä määräaikaisten työsuhteiden riemuja) jos väitöskirja ei edisty. Sitten tippuisin opintotuelle tai työttömyyspäivärahalle hoitovapaalta palaamisen jälkeen.

Kaipaisin jonkinlaisia kommentteja tai jotakin. Yliopistolta en paljon melipiteitä saanut, koska suurin osa työkavereista on miehiä joilla vaimot on hoitaneet lapset ja ne muut sitten ovat lapsettomia naisia, jotka ovat luoneet tutkijan uraa.

Vaihtoehtoja sitten kaiketi ovat: laittaa lapsi heti äitiysloman jälkeen hoitoon, tippua opintotuelle/työttömyyspäivärahalle hoitovapaan jälkeen vai osaako joku sanoa pystyykö hoitovapaan aikana tekemään väikkäriä (edes vähän)? Tietysti yksi vaihtoehto olisi kutistaa väitöskirjaa lisensiaattitutkimukseksi, jonka voisi ehkä saada nopeammin aikaan. Mutta sitten taas olisi myöhemmin väitöskirjan tekeminen edessä. Se ei ole mahdollista että mies jäisi lapsen kanssa kotiin, koska hänellä on meneillään tutkimusprojekti (ja jos tutkija jää siitä pois se ei edisty ja parhaassa tapauksessa tilaaja vie sen muualle ja
laitokselta menee rahaa ja häneltä voi loppua kokonaan työt).

Onko tutkijan ura oikeasti naiselle (joka haluaa lapsia) lähes täysin mahdoton vaihtoehto? Vaikealta tuntuu. Ja tässä oikeasti huomaa määräaikaisten virkasuhteiden riemut :'(

 

[kaikki on mahdollist]

Mielesi voi muuttua kun vauva syntyy, tai kun vauva on vuoden vanha. Niin paljon vauvan luonteestakin riippuu se, missä vaiheessa hän alkaa kaivata leikkiseuraa. Mutta ymmärrän kyllä että ajattelet asioita nyt jo. Niin minäkin olen tehnyt.
Jos neuvoa saisi, niin jättäisin työnantajalle kaiken auki: äitiyslomalle kuitenkin jäät. Olet ilmeisesti kohtuullisen nuori ja lapsi on ensimmäinen. Nauti odotuksesta ja tee töitä (toivottavasti pysyt terveenä), mutta huolehdi omasta voinnistasi. Vauvan kanssa voi hyvin opiskella ja kirjoittaa. Nuori jaksaa tehdä sitä yölläkin, jos vauva on nukkuvaa laatua. Tämänkin saat tietää vasta kun otus on syntynyt. Vauva nukkuu pitkiä päiväunia lähes vuoden vanhaksi. Ja mies voi olla iltaisin lapsen kanssa, tehdä iltarituaalit, jolloin sinä saat aikaa opinnoillesi. Viikonloputkin on. Sitten voit käyttää lapsen ollessa isompi jotakin tilapäisratkaisuja: hoitaja, tuttavaperhe, isovanhemmat, millainen lähipiiri sinulla sitten onkin. Olen itse kahden lapsen äiti ja nyt toisen vanhana saadessani, vieläkin olen tehnyt töitä ja opiskellut yhtä aikaa koko ajan. Mutta yhtä paljon en jaksa enää valvoa kuin nuorena. Eli olen valinnut hoitovapaan, nyt osittaisen kun lapsi täytty kaksi vuotta.
Mutta ohjenuorana olen pitänyt sitä, että nautin lapsestani ja teen ratkaisut hänen ehdoillaan; ja tähän vaikuttaa se lapsen luonne aika paljon. Lapsuus on ainutlaatuista ja äitiys samoin. Siihen kannattaa heittäytyä täysillä ja kuunnella äitiä itsessään. Se verhon sisällä olo kestää vauvan ollessa 6-9 kk vanha, eli se äitiyden ja vauvan kiintein symbioosi, siis henkisesti: ja siitä kannattaa nauttia. Muistan itse, kun pakko oli mennä istumaan yhteen kokoukseen, kun vauva oli 4 kk vanha: istuin vain siellä ja ihmettelin mitä ihmettä täällä teen kun mieli vei vain kotiin imettämään.
Ja kyllä elämä kantaa, uusia tilaisuuksia tulee, mutta se lapsi ei ole uudelleen vauva.

 

[kokemuksia]

Moikka,
Kuulostaa osittain tutulta pähkäilyltä. Olen itsekin jatko-opiskelija, nyt kahden alle kouluikäisen äiti. Mietin parhaillaan olenko valmis hakemaan assistentuuria, (jota minulle on "tarjottu"), sillä kuopuksemme on alle vuoden ikäinen ja mahdollinen assarin paikan saaminen tietäisi samaa problematiikkaa, jonka kanssa nyt painit sinä.

En tokikaan tiedä oikeita vastauksia pohdintoihisi. Vauva aina muuttaa niin paljon elämää ja jokainen lapsi on oma yksilönsä. Ekan lapsen synnyttyä tunsin jonkin aikaa, että haluan panostaa uraan. Kirjoitin artikkelin esikoisen ekojen elinkuukausien aikana, jatkoin osa-aikaisena yliopistolla ja suoritin viimeisiä perustutkinto-opintojani. Nyt vuosia myöhemmin ihmettelen moista.

Kun kuopus syntyi viime kesänä, "suljin" kirjat ja kirjoittamisen. Olen päättänyt nauttia tästä ajasta täysin rinnoin, sillä ehkä olen viimeistä kertaa ä.lomalla. Ajoittain tekisi paljon mieli ottaa kirjat esiin. Ja välillä on pakottava tarve kirjoittaa, mutta silloin kirjoitan muuta kuin työasioita. Tiedän, että työ vie niin helposti mennessään. Pelkään, että minua kaduttaa myöhemmin, etten antanut kaikkeani lasten eteen. Kuulostaa ehkä erikoiselta, mutta yritän tietoisesti panostaa tähän hetkeen lasten kanssa.

Olen suunnitellut, että kuopus on kotona ainakin puolitoista vuotta. Ensi syksyksi lupasin lähteä pariksi kuukaudeksi töihin. Silloin mieheni jää kotiin. Ehkä etsin hyvän päiväkodin ja vien lapsen sitten hoitoon. Ehkä päätän sinnitellä ja hoidan lapsia kotona pidempään kuin sen puolitoista vuotta. En tiedä. Tiedän kuitenkin että töitä ehtii tehdä vielä monta kymmentä vuotta. Lapset ovat pieniä vain hetken. Jos en tutkijanuralla etene sen takia, että olen hoitanut kotona lapsia heidän olleessaan pieniä, niin sitten tutkijan ura ei ole minua varten. Uskon kuitenkin, että työ ja perhe on myös pätkätöiden ja tutkijan uran kanssa mahdollista yhdistää. Tsemppiä Sinulle!

 

[opiskeluaddikti]

Käsittääkseni vauvan, perheen ja opiskelun (työn) yhdistäminen riippuu suuresti lapsesta. Jonkun lapsen kans onnistuu, toisen ei. Itse tein perustutkintoa kun ensimmäinen lapsi syntyi. Lapsi oli mukana luennoilla joskus. Ekassa tentissä kävin kun lapsi oli kaksi viikkoa. Minulla on mielikuva, että kaikilla laitoksilla ei katsota lapsentekoa suopeasti. Voi jäädä virka saamatta pelkästään sukupuolen ja lapsen takia. Nyt olen suunnittelemassa jatko-opintoja ja kuopus on 7 kk. Uskoisin sen onnistuvan ainakin lapsen puolesta.

 

[epätoivoinen]

Kiitos kovasti vastauksista

Se juuri myös mieltä painaa, että jos kirjoittaisin äippäloman ja hoitovapaan aikana niin voisin unohtua siihen. Aihe nimittäin on todella mielenkiintoinen ja ainakin kun katsoo miehen työtä tutkijana niin näyttää kyllä siltä, että työtä on 8-20 päivässä. Tosin tietysti kun vauva syntyy niin tuskinpa hänen mielestään tutkimus on mielenkiintoisempi kuin vauva.
Kovin mahdollista se ei ole, että veisin vauvan mukana yliopistolle. Ja viran suhteen, että minulla on jo se virka ettei se sillä. Tietty voihan se olla että kun jää lomalle niin eivät sitten enää halua takaisin. Omalla laitoksella lapsiin ei suhtauduta oikeastaan mitenkään. Joillakin opiskelijoilla on vauva ollut luennoilla mukana kyllä, mutta itse en näe sitä toimivana vaihtoehtona. Jatko-opinnoissa kuitenkin kurssit ovat seminaarityyppisiä, enkä voisi esim. poistua keskenkaiken salista lapsen itkun vuoksi. Saati keskeyttää seminaariesitykseni sen vuoksi.

Kiitos kovasti vastauksistanne ja ne olivat kyllä todella kannustavia! Päätin, että ainakin äippälomalla yritän tehdä jotain, mutta jos ei yksinkertaisesti onnistu niin siirrän sitten työtä. Ja hoitovapaata katson sitten äippäloman loputtua, jos väikkäri on hyvässä vaiheessa

:hug:

 

[Riina]

Hei!
Jos väikkärisi on enimmäkseen kirjoitustyötä (eikä vaadi esim. labrassa käkkimistä), onnistuu sen teko hoitovapaalla varmaankin ihan hyvin. Itse suoritin lähes kokonaan toisen tutkinnon hoitovapaalla ollessani. Aloitin kun esikoinen oli puolivuotias, luin tentteihin iltaisin ja päiväuniaikaan, välillä jopa lapsen kanssa lattialla leikkiessä (kuvaa opiskeluinnostuksen tasoa). Tenttien ja pakollisten kurssien aikaan mummi katsoi lasta ja 1,5 v. alkaen hän oli päivisin pari tuntia puistossa, jolloin väliin ryntäsin yliopistolle. Graduni kirjoitin odottaessani toista lasta (öisin oli hyvä kirjoittaa, kun ei lapsen mahamyllerrykseltä saanut unta!).
Paljon tietysti johtui siitä, että lapset nukkuivat hyvin (sekä yöllä että päivällä) ja mies oli paljon matkoilla, jolloin olin vain iloinen, että minulla oli iltaisin puuhaa. Jos hän olisi ollut kaiken aikaa kotona, arvelen, ettei hän olisi katsonut hyvällä jokailtaista kirjoitusrumbaani, enkä ehkä olisi itsekään malttanut sulkeutua työhuoneeseen.
Minusta oli kuitenkin tärkeää olla lasten kanssa kotona heidän ollessaan pieniä, mutta opiskelu tarjosi itselle tärkeän henkireiän. Kaiken kaikkiaan jatko-opiskelun ja hoitovapaan yhdistäminen oli minusta loistava ratkaisu, jota jäin kaipaamaan valmistuttuani (olin kotona tämän jälkeen vielä kaksi vuotta).