Jatkaisitko parisuhdetta jos mies vaihtaisi sukupuolta?

["Karoliinuska"]

Kahden lapsen

Itse en varmaankaan pystyisi jatkamaan koska se on mies jonka mä olen puolisokseni valinnut. Tuo olisi niin radikaali muutos, että en pystyisi sitä hyväksymään ja tuntisin oloni petetyksi. Ymmärrän toki ihmisiä jotka tuntevat pakottavan tarpeen vaihtaa sukupuolta, mutta itse en haluaisi elää enää parisuhteessa sellaisen ihmisen kanssa koska hän ei olisi enää sitä mitä oli kun häneen rakastuin. Mä haluan elää miehen kanssa ja harrastaa seksiä miehen kanssa. Tuo olisi suhteen loppu.

Tuon lehtijutun pariskuntaa kyllä ymmärrän koska he ovat päättäneet jatkaa yhdessä, mutta ulkopuoliset pakottavat päättämään avioliiton. Mutta eiväthän heidän lapsensa tule olemaan avioerolapsia kuten normaalisti tavataan olla eli vanhemmat asuvat erillään kun tuosta jutusta kyllä saa käsityksen, että eivät muuta erilleen vaan parisuhde jatkuu. Totta kai se kuitenkin ottaa varmasti päähän ja tekee surulliseksi, että yhdessä päätetty ja solmittu avioliitto päätetään toisten päätöksellä.

 

[viera.s]

En varmaan pystyisi jatkamaan, koska seksuaalisuus jäisi sitten suhteesta pois kokonaan ja suhde muuttuisi joka tapauksessa platoniseksi. Olen nimittäin seksuaalisuudeltani täysin hetero, en usko että voisin harrastaa seksiä naisen kanssa. En edes viehäty kovin feminiisisistä miehistä, joten kiinnostus seksiin menisi todennäköisesti jo varhaisessa vaiheessa tuota prosessia. Jos olisi bi-seksuaali, asia olisi varmaankin toinen. En minä vihainen miehelleni kuitenkaan olisi, korkeintaan surullinen siitä, että edellytykset jatkaa kokonaisvaltaisessa parisuhteessa menisivät.

Tuossa mielipidekirjoituksessa tehdään minusta ongelma aivan turhasta, mutta kyse lieneekin lähinnä periaatteesta. Lapset eivät tietenkään kärsi avioerosta mitenkään, se on vaan byrokratiaa, joka ei heidän elämäänsä vaikuta.

 

[häh.]

En varmaan pystyisi jatkamaan, koska seksuaalisuus jäisi sitten suhteesta pois kokonaan ja suhde muuttuisi joka tapauksessa platoniseksi.

Sinulle mies on pelkkä pippeli?

 

[viera.s]

Sinulle mies on pelkkä pippeli?

Ei tietenkään, mutta onhan seksuaalisuus olennainen osa parisuhdetta. Sehän erottaa sen ystävyyssuhteista. Voisin tietysti olla miehen kanssa ystävä hänen muututtuaan naiseksi, mutta pimpistä en pysty kiihottumaan enkä olisi valmis elämään koko ikääni selibaatissa.

 

[hmph]

Pystyisin jatkamaan parisuhdetta. Minun rakkaus ei ole muutenkaan ollut sidonnainen siihen, mitä pöksyistä löytyy, vaan kokonaisuus ratkaisee.

 

[55322]

[QUOTE="Karoliinuska";30403616]Kahden lapsen

Itse en varmaankaan pystyisi jatkamaan koska se on mies jonka mä olen puolisokseni valinnut. Tuo olisi niin radikaali muutos, että en pystyisi sitä hyväksymään ja tuntisin oloni petetyksi. Ymmärrän toki ihmisiä jotka tuntevat pakottavan tarpeen vaihtaa sukupuolta, mutta itse en haluaisi elää enää parisuhteessa sellaisen ihmisen kanssa koska hän ei olisi enää sitä mitä oli kun häneen rakastuin. Mä haluan elää miehen kanssa ja harrastaa seksiä miehen kanssa. Tuo olisi suhteen loppu.

Tuon lehtijutun pariskuntaa kyllä ymmärrän koska he ovat päättäneet jatkaa yhdessä, mutta ulkopuoliset pakottavat päättämään avioliiton. Mutta eiväthän heidän lapsensa tule olemaan avioerolapsia kuten normaalisti tavataan olla eli vanhemmat asuvat erillään kun tuosta jutusta kyllä saa käsityksen, että eivät muuta erilleen vaan parisuhde jatkuu. Totta kai se kuitenkin ottaa varmasti päähän ja tekee surulliseksi, että yhdessä päätetty ja solmittu avioliitto päätetään toisten päätöksellä.[/QUOTE]

Olisi turhan radikaali muutos. Sukupuolenvaihdos, tai miksi korjaukseksi sitä sanotaan nykyään, on iso, monivaiheinen ja raskas prosessi. Lisäksi, en tunne vetoa naisiin. Luulisi että tämä henkilö olisi kertonut heti suhteen alussa että hän tuntee kuuluvansa väärän sukupuolen kehoon ja haluaa vaihtaa sukupuoltaan. Mutta tietysti tuommonen asia voi tulla ilmi vaikka 20 avioliittovuoden jälkeenkin. Mutta kyllä minä tuntisin oloni petetyksi etten olisi kuullut asiasta aiemmin.

 

["Sanna"]

Jatkaisin varmaan liittoa, mutta parisuhde pysyisi sen jälkeen ystävyyslinjalla ja seksin hakisin muualta.

 

["sophia"]

Olen tätä itsekin miettinyt sukupuolenvaihdosleikkauksia koskevien lehtijuttujen yhteydessä, mutta enpä osaa sanoa mitä oikeasti tapahtuisi. Olen ollut pitkään saman miehen kanssa. Jos hänen identiteettinsä vahvistuminen vaatisi fyysisiä muutoksia, niin luulenpa että minäkin kokisin silloin oloni vähän eksyneeksi. Haluaisin ehkä lähteä etsimään omaa identiteettiäni muualle ja miettiä tahollani elämääni olenko elänyt valheessa vai pitikö kaikki vuodet kokea, että nin mieheni ja minä löytäisimme onnemme kuitenkin jostakin muualta.

 

[viera.s]

Pystyisin jatkamaan parisuhdetta. Minun rakkaus ei ole muutenkaan ollut sidonnainen siihen, mitä pöksyistä löytyy, vaan kokonaisuus ratkaisee.

Harrastaisitko edelleen seksiä puolisosi kanssa? Vai olisiko suhde sukupuolenvaihdoksen jälkeen seksitön?

Minulle seksi ei edes ole kovin tärkeää ja pitkätkin hiljaiset kaudet sietäisin. Mutta täydellinen ja pysyvä seksielämän kuoleminen saisi kyllä lopettamaan liiton. Sitä paitsi jos itse olisikin valmis elämään ilman seksiä, niin entäs se puoliso sitten. Melko epätodennäköistä, että molemmat olisivat valmiita luopumaan seksielämästä lopullisesti.

Minulla tuskin toimisi sekään, että elettäisiin yhdessä kämppiksinä ja haettaisiin seksi muualta. Tunteet ja seksuaalisuus on sen verran tiukasti sidoksissa, ettei yhden illan jutut minulle sovi ja pidempään jatkuneessa sivusuhteessa todennäköisesti rakastuisin siihen toiseen. Sen jälkeen avioliitto loppuisi kuitenkin ja ikävämmällä tavalla kuin jos oltaisiin aiemmin sovussa erottu.

 

[minmin]

Vaikea kysymys ja ainakin itseni on mahdoton vastata mitä tapahtuisi siinä tilanteessa. Toki rakastan sitä IHMISTÄ, mutta kyllähän se melkoinen kriisi olisi jos mies yhtäkkiä ilmoittaisi haluavansa korjata sukupuolensa. Ehkä liitto jatkuisi, ehkä seksin hakisi muualta, en tiedä. Tuskin kukaan osaa varmuudella sanoa miten kävisi tuossa tilanteessa! Mutta aivan väärin on se että heidät pakotetaan avioeroon kun haluavat jatkaa avioliitossa! Toivottavasti laki muuttuu pian.

 

["Jenis"]

En kyllä jatkaisi. Voitaisiin asua yhdessä kämppiksinä tai vaikka viereisissä asunnoissa niin että lasten yhteys molempiin säilyisi (lähes) ennallaan, mutta mä olen hetero enkä voisi olla naisen kanssa. Edes vaikka se nainen ois ollut ennen mies.

 

[Nuri]

Olen ollut parisuhteessa kohta viisi vuotta transnaisen kanssa ja voin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, ettei se aina ole helppoa ollut. Mutta rakastan puoliskoani valtavan paljon enkä päivääkään vaihtaisi pois!

 

[Mummeliisa]

[QUOTE="Karoliinuska";30403616]Kahden lapsen

Itse en varmaankaan pystyisi jatkamaan koska se on mies jonka mä olen puolisokseni valinnut. Tuo olisi niin radikaali muutos, että en pystyisi sitä hyväksymään ja tuntisin oloni petetyksi. Ymmärrän toki ihmisiä jotka tuntevat pakottavan tarpeen vaihtaa sukupuolta, mutta itse en haluaisi elää enää parisuhteessa sellaisen ihmisen kanssa koska hän ei olisi enää sitä mitä oli kun häneen rakastuin. Mä haluan elää miehen kanssa ja harrastaa seksiä miehen kanssa. Tuo olisi suhteen loppu.

Tuon lehtijutun pariskuntaa kyllä ymmärrän koska he ovat päättäneet jatkaa yhdessä, mutta ulkopuoliset pakottavat päättämään avioliiton. Mutta eiväthän heidän lapsensa tule olemaan avioerolapsia kuten normaalisti tavataan olla eli vanhemmat asuvat erillään kun tuosta jutusta kyllä saa käsityksen, että eivät muuta erilleen vaan parisuhde jatkuu. Totta kai se kuitenkin ottaa varmasti päähän ja tekee surulliseksi, että yhdessä päätetty ja solmittu avioliitto päätetään toisten päätöksellä.[/QUOTE]

Jatkaisin ilman muuta. Puolisokseni valitsin aikoinaan ihmisen, jota rakastin ja yhä rakastan. Sopeutumisaikaa varmaan tarvittaisiin tuollaisessa muutoksessa, mutta puolison persoona tuskin muuttuisi moisesta miksikään.

 

[hääh.]

Ei tietenkään, mutta onhan seksuaalisuus olennainen osa parisuhdetta. Sehän erottaa sen ystävyyssuhteista. Voisin tietysti olla miehen kanssa ystävä hänen muututtuaan naiseksi, mutta pimpistä en pysty kiihottumaan enkä olisi valmis elämään koko ikääni selibaatissa.

Entäs jos mieksi sairastuu ja menettää erektiokyvynsä? Heität hänet pihalle ja viet lapsilta perheen vain jotta saat uutta ja kykenevää munaa mekkoosi?

 

[viera.s]

Entäs jos mieksi sairastuu ja menettää erektiokyvynsä? Heität hänet pihalle ja viet lapsilta perheen vain jotta saat uutta ja kykenevää munaa mekkoosi?

Sairaus ei ole valinta, sukupuolenkorjausprosessi taas on. Yhtä lailla voisi mieheltä kysyä, eikä hän voisi parisuhteen säilyttääkseen elää miehenä vaikka kokisi itsensä naiseksi? Mutta ei, en minä sitä vaatisi, mutta toisaalta ei mieskään (tai siis nainen) voisi vaatia minua luopumaan seksuaalisuudestani hänen valintansa vuoksi.

Toisekseen seksi ei ole erektiosta kiinni, seksielämän ei tarvitsisi loppua kokonaan vaikka erektiokyvyssä olisi ongelmia. Mutta valitettavasti en usko kykeneväni naisen kanssa minkäänlaiseen seksuaaliseen toimintaan. Miehen kanssa siis voitaisiin löytää korvaavia tapoja toteuttaa seksuaalisuutta ja läheisyyttä, naisen kanssa tämä ei onnistuisi. No vaikea sitä on toki etukäteen sanoa, miltä esim. läheisyys tuntuisi naiseksi muuttuneen miehen kanssa, mutta epäilen että se jäisi täysin kaverilliseksi enkä intiimimpää läheisyyttä enää voisi olla.

 

[chef]

Mulle oli nyt vähän epäselvää se, että mitä se sukupuolenvaihdos käytännössä tarkoittaa?!

Joten gogletin asiaa ja ilmeisesti se tarkoittaa käytännössä sitä, että mieheni sukuelimet muutettaisiin naisen elimiksi.

Tämä itsessään ei olisi mikään maailmanloppu, eikä siis välttämättä myöskään parisuhteen loppu. Voisin kyllä elää mieheni kanssa, vaikka hänellä ei enää olisikaan penistä, sillä peniksen pystyy kyllä melko pitkälle kuitenkin "korvaamaan" makuukammaripuuhissa.

Mutta googletuksen mukaan sukupuolenvaihdos tarkoittaa myös hormoonien syömistä. Eli ei siinä muuteta vain pippeliä pimpiksi, vaan siinä muutetaan koko hormoonitoiminta, jonka seurauksesta mieheni muuttuisi oikeastaan kauttaaltaan.

Hän ei enää kuulostaisi mieheltä puheäänensä osalta, eikä hän enää näyttäisi ulkoisesti mieheltä siinä määrin, kuin mitä hän nyt näyttää. Se peniksen puuttuminen ei olisi ongelma, mutta jos mieheni näyttää kokonaisuudessa enemmän naiselta tai "andogryyniltä", kuin mieheltä niin se onkin sitten jo vähän isompi ongelma.

Eikä se edes jäisi tuohon.

Vaikka moni paasaa siitä, miten me ollaan kaikki ihan vain ihmisiä, niin kyllä fakta nyt kuitenkin mun mielestäni on se, että mies on mies ja nainen on nainen. Ja piste. Onhan sitä ihan tutkittukin, että miehen ja naisen aivot toimivat erilailla. Joten vaikka lapsen nimeksi kuinka antaisi ABC, eikä hänelle itselleenkään kertoisi, että mikä sen nimi on, mikä jalkojen välistä löytyy, niin kyllä se lapsi silti on sisimmässään (aivot, hormonitoiminta) joko poika tai tyttö. Ja sama pätee meihin aikuisiinkin. Tietenkin. Osa miehistä tosin kokee olevansa sisäisesti naisia ja osa naisista kokee olevansa sisäisesti miehiä. Mutta hekin siis nimenomaan kokevat olevansa jompaa kumpaa. Joskin onhan heitäkin, jotka kokevat olevansa molempia, tai ei kumpaakaan. Mutta todennäköisesti he edustavat kuitenkin melko voimakkaasti vähemmistöä. Joten voidaan mielestäni olettaa, että ihminen on pääsääntöisesti nainen tai mies. Mutta poikkeuksia toki löytyy.

Joten jos mieheni rupeaisi syömään estrogeeniä, niin se hyvin varmasti vaikuttaisi häneen muutoinkin, kuin vain ulkoisesti, ulkonäköön. Ja jos mieheni ylipäätään haluaisi muuttua naiseksi, koska hän tuntisi itsensä naiseksi, niin silloin hän on väkisinkin esittänyt jotain roolia kaikki nämä vuodet...joka sinänsä olisi ihan hirmu sääli. Tuossa kohtaa kun me molemmat olisimme eläneet jo useamman vuoden valheessa. Ihan ehdottomasti haluaisin, että hän voisi jatkossa olla oma itsensä. Nainen.

Mutta itse en missään nimessä halua olla parisuhteessa ihmisen kanssa, joka on nainen. Tai joka haluaisi olla nainen. Tai joka tuntee olevansa nainen. Mä haluan rinnalleni miehen.

En tunne seksuaalista vetovoimaa naisia kohtaan. Enkä tunne yhtäkään naista, joka olisi niin ihana ja kiva, että voisin seurustella hänen kanssaan, vaikka vain platonisessa suhteessa. Joten ei. En keksi mitään keinoa, jolla voisimme edelleen jatkaa parisuhdettamme, sillä mieheni ei enää tuossa kohtaa pystyisi tarjoamaan minulle suhteessa sitä, mitä minä suhteesta haluan ja tarvitsen.

Mies olisi todennäköisesti lopun elämääni erittäin läheinen ja tärkeä ystävä ja lasteni isä...tai siis toinen äiti. Vai miten se sitten ikinä tuossa menisikään. Tukisin häntä muutoksessa täysin, mutta parisuhteemme ei voisi jatkua.

 

["vihreä"]

En tiedä. Ihan tästä ja tältä seisomalta se ei varmaan loppuisi, mutta se miten mies muuttuisi vaihdoksen myötä niin en osaa ajatella miten siinä kävisi lopulta.

 

[HippuTAR]

En jatkaisi.
Koska mies olisi sitten jotain muuta kuin olisin luullut. Ja koska tollainen ajatus tuskin iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta niin tuohan tarkoittaisi myös sitä että hän olisi salannut minulta erittäin merkittävän osan itsestään.

 

[Incommunicado]

Jos joutuisin valitsemaan kumman kanssa seurustelisin

- Miehen jonka kanssa olen seurustellut aiemmin ja joka on vaihtanut sukupuolensa naiseksi

vai

- Alkaisin seurustella entisen naisen kanssa joka on nykyään mies

niin, ottaisin mieluummin ensimmäisen vaihtoehdon.

 

[Lispetti harmaana]

Mulle oli nyt vähän epäselvää se, että mitä se sukupuolenvaihdos käytännössä tarkoittaa?!

Joten gogletin asiaa ja ilmeisesti se tarkoittaa käytännössä sitä, että mieheni sukuelimet muutettaisiin naisen elimiksi.

Tämä itsessään ei olisi mikään maailmanloppu, eikä siis välttämättä myöskään parisuhteen loppu. Voisin kyllä elää mieheni kanssa, vaikka hänellä ei enää olisikaan penistä, sillä peniksen pystyy kyllä melko pitkälle kuitenkin "korvaamaan" makuukammaripuuhissa.

Mutta googletuksen mukaan sukupuolenvaihdos tarkoittaa myös hormoonien syömistä. Eli ei siinä muuteta vain pippeliä pimpiksi, vaan siinä muutetaan koko hormoonitoiminta, jonka seurauksesta mieheni muuttuisi oikeastaan kauttaaltaan.

Hän ei enää kuulostaisi mieheltä puheäänensä osalta, eikä hän enää näyttäisi ulkoisesti mieheltä siinä määrin, kuin mitä hän nyt näyttää. Se peniksen puuttuminen ei olisi ongelma, mutta jos mieheni näyttää kokonaisuudessa enemmän naiselta tai "andogryyniltä", kuin mieheltä niin se onkin sitten jo vähän isompi ongelma.

Eikä se edes jäisi tuohon.

Vaikka moni paasaa siitä, miten me ollaan kaikki ihan vain ihmisiä, niin kyllä fakta nyt kuitenkin mun mielestäni on se, että mies on mies ja nainen on nainen. Ja piste. Onhan sitä ihan tutkittukin, että miehen ja naisen aivot toimivat erilailla. Joten vaikka lapsen nimeksi kuinka antaisi ABC, eikä hänelle itselleenkään kertoisi, että mikä sen nimi on, mikä jalkojen välistä löytyy, niin kyllä se lapsi silti on sisimmässään (aivot, hormonitoiminta) joko poika tai tyttö. Ja sama pätee meihin aikuisiinkin. Tietenkin. Osa miehistä tosin kokee olevansa sisäisesti naisia ja osa naisista kokee olevansa sisäisesti miehiä. Mutta hekin siis nimenomaan kokevat olevansa jompaa kumpaa. Joskin onhan heitäkin, jotka kokevat olevansa molempia, tai ei kumpaakaan. Mutta todennäköisesti he edustavat kuitenkin melko voimakkaasti vähemmistöä. Joten voidaan mielestäni olettaa, että ihminen on pääsääntöisesti nainen tai mies. Mutta poikkeuksia toki löytyy.

Joten jos mieheni rupeaisi syömään estrogeeniä, niin se hyvin varmasti vaikuttaisi häneen muutoinkin, kuin vain ulkoisesti, ulkonäköön. Ja jos mieheni ylipäätään haluaisi muuttua naiseksi, koska hän tuntisi itsensä naiseksi, niin silloin hän on väkisinkin esittänyt jotain roolia kaikki nämä vuodet...joka sinänsä olisi ihan hirmu sääli. Tuossa kohtaa kun me molemmat olisimme eläneet jo useamman vuoden valheessa. Ihan ehdottomasti haluaisin, että hän voisi jatkossa olla oma itsensä. Nainen.

Mutta itse en missään nimessä halua olla parisuhteessa ihmisen kanssa, joka on nainen. Tai joka haluaisi olla nainen. Tai joka tuntee olevansa nainen. Mä haluan rinnalleni miehen.

En tunne seksuaalista vetovoimaa naisia kohtaan. Enkä tunne yhtäkään naista, joka olisi niin ihana ja kiva, että voisin seurustella hänen kanssaan, vaikka vain platonisessa suhteessa. Joten ei. En keksi mitään keinoa, jolla voisimme edelleen jatkaa parisuhdettamme, sillä mieheni ei enää tuossa kohtaa pystyisi tarjoamaan minulle suhteessa sitä, mitä minä suhteesta haluan ja tarvitsen.

Mies olisi todennäköisesti lopun elämääni erittäin läheinen ja tärkeä ystävä ja lasteni isä...tai siis toinen äiti. Vai miten se sitten ikinä tuossa menisikään. Tukisin häntä muutoksessa täysin, mutta parisuhteemme ei voisi jatkua.

Mä mietin myös tuota hormonaalista muutosta, että mitä se toisi tullessaan.
Uskon että ihminen toki muuttuu syödessään hormoneja, mutta se, onko puoliso valmis hyväksymään muutoksen ja kasvaako puoliso siinä prosessin edetessä samaan suuntaan on se juttu.
Jokainen meistä muuttuu vuosien varrella, oli se sitten hormonaalista tai ei. Parisuhde kestää jos pari kulkee yhdessä samaan suuntaan ja joustoa riittää. Ja arvomaailma pitäisi olla osapuilleen sama, jos se puuttuu niin sitten on ongelma.

Kyllä mä ainakin kokeilisin. Ainoastaan kokeilemallahan se selviää miten asiat lähtee sujumaan.

 

[Criminal Mind]

En usko että jatkaisin... Koen olevani niin hetero että en usko että voisin syttyä naisesta millään tavoin. Kaipaisin miehistä syliä ja seksiä ja karvaisia käsiä :saint:

Huono verrata erektio-ongelmaan, voi sitä seksiä olla muutakin. Mieluummin otan partaisen naaman ja miehen sormet mun jalkoväliin kuin naisen.

 

["vihreä"]

En jatkaisi.
Koska mies olisi sitten jotain muuta kuin olisin luullut. Ja koska tollainen ajatus tuskin iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta niin tuohan tarkoittaisi myös sitä että hän olisi salannut minulta erittäin merkittävän osan itsestään.

Ei se varmaan iske kuin salama, mutta voisiko sitä todella pitää asioiden salailuna? Miten pitkään pystyy kieltämään millainen itse on todellisuudessa ja paljonko siitä paljastuu vasta vuosien myötä kun kasvaa henkisesti. Mä väitän kasvaneeni hurjasti ja väitän miehenikin kasvaneen näiden yhteisten vuosien aikana valtavasti. En pysty edes itse sanomaan olevani vieläkään 100% hetero, joten voinko odottaa toisen tietävän mitä hän kaikkinensa on.

 

[viera.s]

[QUOTE="vihreä";30404428]Ei se varmaan iske kuin salama, mutta voisiko sitä todella pitää asioiden salailuna? Miten pitkään pystyy kieltämään millainen itse on todellisuudessa ja paljonko siitä paljastuu vasta vuosien myötä kun kasvaa henkisesti. Mä väitän kasvaneeni hurjasti ja väitän miehenikin kasvaneen näiden yhteisten vuosien aikana valtavasti. En pysty edes itse sanomaan olevani vieläkään 100% hetero, joten voinko odottaa toisen tietävän mitä hän kaikkinensa on.[/QUOTE]

Seksuaalinen suuntautuminen on pikkujuttu sukupuoli-identiteettiin verrattuna. Sitähän voi ihan huoletta (no parisuhteessa ei toki ilman toisen hyväksyntää) vaikka kokeilla seksiä molempien sukupuolten kanssa ja monet onkin bi-seksuaaleja. Mutta sukupuolta ei voi vaihdella edestakaisin, korjausoperaatio on peruuttamaton ja edellyttää siten vakaata tahtoa ja pitkää harkintaa. Yleensä kai näissä tapauksissa kokemus väärästä lapsuudesta on ollut jo lapsuudessa tai viimeistään murrosiässä. Tietysti kanta sen suhteen, lähteekö korjausoperaatioon vai ei, vahvistuu usein pikkuhiljaa.

 

["Realisti"]

En usko että jatkaisin... Koen olevani niin hetero että en usko että voisin syttyä naisesta millään tavoin. Kaipaisin miehistä syliä ja seksiä ja karvaisia käsiä :saint:

Huono verrata erektio-ongelmaan, voi sitä seksiä olla muutakin. Mieluummin otan partaisen naaman ja miehen sormet mun jalkoväliin kuin naisen.

Tämä mullakin. Voisin kyllä harrastaa seksiä miehen kanssa jolla ei seiso, mutta en naisen kanssa.

 

[mitä tarkoittaa]

Mitä se tarkoittaa?? Jos kyseessä peniksen poisto niin se varmastikin olisi hyvä asia. Sitten jos mies alkaa pukeutumaan hameisiin ja korkkareihin niin en varmasti olisi sekuntiakaan. Meidän talossa asui joskus lyhyen aikaa tollanen ja se oli kuvottava ja sairas kaikkien mielestä.