R
rv 16+1
Vieras
Kirjoitin jo aiemmin, mutta vaivaa vaan kun toisella palstalla niin peloteltiin ja saatiin minut hysteeriseksi.
Syön tosi harvoin kalaa ja tänään ajattelin, että ostan kerrankin savustettua kirjolohta. Se on melkeinpä ainut kala mistä tykkään.
Ostin sitä siis kaupan kalatiskiltä ja jälkikäteen soitin ja kysyin ja sanoivat, että ei ole ollut vakuumipakattuna.
Oletin, että savustettu kirjolohi on ihan hyvää syötävää ja kielletyiksi olen käsittänyt vain vakuumipakatut ja graavilohen. En siis tosiaan ymmärtänyt, että tuokin ehkä olisi.
No tällä toisella palstalla sanoi muutama, että voi hyvin syödä ja on itsekin syönyt mutta sitten nousi kauhea haloo siitä, että se ei tosiaan ole turvallista ja siinä on listeriariski.
Laitoin sitten kalaan 250 asteeseen uuniin 20 minuutiksi ja söin sitä hyvällä mielellä.
Mutta sittenpä kun tästä mainitsin palstalla niin edelleen sanottiin, että ei se välttämättä silti ollut turvallista ja että listeria saattoi silti muhia.
Olen nyt hermoillut koko päivän ja illan tätä ja soitin jopa äitipolille kätilölle ja hän sanoi, että ei ole hätää varsinkaan tuon kuumennuksen jälkeen, mutta sanoi muutenkin että hyvää syötäväähän se on.
Eli mitä tässä pitäisi uskoa ja mikä on totta ja mikä ei.
Sanoisiko joku hermostumatta ja vittuilematta, että voinko unohtaa koko asian ja että huolta ei ole.