Jaksamisesta

[Kahden äiti.]

Millaista apua kaipaisitte lähipiiriltä vauva-arkeen? Millaista apua olette saaneet? Oletteko turvautuneen ammattiapuun? Missä tilanteessa?

Kovin näköjään neuvolassa nyt kyselevät äitien jaksamisesta, ja tarjoavat apua jos vaan siltä tuntuu.

Eniten mua henkkoht auttaisi että kaapissa ois aina kotiruokaa jälkkäreineen valmiina. Ruuanlaitto ja syöminen on yhtä hosumista, ja siksi sitä on päässyt laihtumaankin. Tiedän että monella ongelma päinvastainen.

Esikoisen hoitoa on helpompi järkätä, mutta vauvaa ei kenelle vaan voi vielä jättää. Oikeastaan vain isälleen, ja sekin rajoitetuksi ajaksi.

Sekin auttaa jos lähipiiri ymmärtää tilanteen eikä vähättele, ja että avoimesti myös ilmaisee heille väsymyksen. Välillä kyllä ahdistaa se että en tätä vauva-arkea pakoon pääse kauppaa pidemmälle. Pakko se on vaan jaksaa, ja yöllä olla se joka syötöt hoitaa jne. Aikansa kutakin sanotaan.

Jokaisesta hyvin sujuneesta yöstä on kiitolinen - sen tietää että rytmit vaihtelee.

Odottelen jo kevättä, niin ulkoilutkin helpottaa, ja aurinkoa näkyy ennemmän.

Jaksamista kaikille.

 

[Kyllä minä jaksoin]

Kolmenkin kanssa, kaksi leikki-ikäistä ja vauva. Minusta jotenkin tuntuu, että ihmiset antavat liian helposti periksi, johtuneeko sitten siitä, että ovat tottuneet saamaan kaiken aina helposti?

Lähipiiriä ei yksinkertaisesti ollut: Toiset isovanhemmat ja muu suku asuivat toisella puolella maata ja toiset olivat kuolleet.

Ei pienten lasten hoitamisessa vaadita kuin vähän suunnitelmallisuutta. Ja heidät pitää totuttaa siihen, että aina ei saa tahtoaan heti läpi. Vauvan voi ottaa vaikka yöpuvussa sängystä vaunuihin, kun pitää vanhinta lähteä viemään aamulla kerhoon tms. Tarvittaessa ruokaa mukaan, ellei imetä.

Ulkoilemaan lähtiessä voi laittaa perunat kattilaan ja levyn ykköselle, parin tunnin kuluttua ne ovat kypsiä. Ja lisäkeruokaa (kastikkeet, padat, lihapullat jne) tehdään isoja annoksia ja pakastetaan pieninä annoksina, joista ne on helppo lämmittää. Uunijuureksia voi mys pilkkoa etukäteen ja laittaa uuniin ulkoilun ajaksi.

On kai sitä väsynyt, kun öisin herää syöttämään, mutta se pitää vaan hyväksyä eikä sitä kestä loputtomiin. Sen sijaan voi ajatella positiivisesti, käydä aina aamulla virkistävässä suihkussa, laittaa hiukan meikkiä, ettei näytä nukkuneen rukoukselta. Älkää nyt vaan väittäkö, ettei pääse ja ehdi suihkuun, ottakaa vaikka koko lapsilauma sinne mukaan, jos ei muuten onnistu.

Ja nimenomaan ulos! Säästä riippumatta vähintään parin tunnin ulkoilu päivittäin pitää pirteänä. Ja kun vauva nukkuu, niin päiväkahvit ja naistenlehti; isommille lapsille mehumuki ja oma kuvakirja tai sitten vaan sanoo, että tämä on nyt äidin oma hetki, kohta leikitään/luetaan.

Jos on oikeasti masentunut, sitten vaan pitää hakea apua siihen lääkäriltä. Mutta jos vaan muuten ajattelee, että voi kamalaa, täällä sitä ollaan kotona eikä yölläkään saa nukkua eikä mitään ehdi ja ruokakaan ei itsekseen tule eikä kukaan hoida vauvaa ja lapsia enkä minä saa itselleni yhtään aikaa, niin se on sitten voi-voi! Olisi pitänyt harkita ennen lasten tekoa, onko itsestä äidiksi.

Uusavuttomuutta on ihan liikaa ja sitten vetäydytään muka-masennuksen taakse piiloon, kun ei kaikki olekaan aina niin kivaa.

 

[abcdefg]

saitpahan saman tien melkoisen jeesusteluvastauksen

olen itsekin kahden pienen äiti ja myönnän reilusti, että väsyttää välillä rankasti ja ottaa päästä vaikka lapsiani kovasti rakastankin ja heidät hyvin hoidan. minusta on turhaa vähätellä toisten tunteita tällä klassisella kyllä-minäkin-jaksoin-vaikka-oli-rankempaa-kuin-sinulla -asenteella. juupa juu, ainahan se jollakin on rankempaa, sitä ei kukaan kiellä. tällä logiikalla kukaan suomalainen ei saisi koskaan valittaa mistään, koska köyhinkin suomalainen on koko maapallon mittakaavassa järjettömän rikas ja hyvin toimeentuleva.

minusta on hienoa, että äidit viimeinkin alkavat uskaltaa myöntää, että äitys on muutakin kuin oman sädekehän kiillottamista ja että äitiäkin voi joskus suorastaan v-tuttaa. se ei tee kenestäkään huonompaa äitiä vaan jossakin tapaukessa ehkä jopa paremman.

ei olla toisillemme susia, joohan? jokaisella on huonot hetkensä ja niistä olisi hyvä olla lupa puhua ääneen, ilman että joku kauhistelee, että kun ei meillä koskaan...

 

[ap.]

Kyse oli nyt heistä jotka apua tarvitsevat. Eli lähinnä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta/ahdistuksesta. En kyllä sano että itse vielä niihin kuuluisin.

Siis niin lähipiirissä kun neuvolassa kaikki sanovat että apua kannattaa pyytää ennen kuin äiti lyyhistyy lattialle. Missä se raja sitten menee jolloin apua kannattaa hakea? Missä tilanteessa sitten olette apua pyytäneet? Millaista? Mikä apua oikeasti auttaa? Mistä tulee vaan enemmän ongelmia?

Niinhän se on että äidit yrittävät jaksaa, eivät herkästi myönnä jos vaikeaa on. Ei sitä niin vaan esim anoppiaan pyydä auttamaan, vaan yrittää esittää reipasta.

 

[juujuu]

Minä olisin tarvinnut ihan vaan sellaista apua, että joku olisi tullut ja ottanut vauvan vaikka pariksi tunniksi vaunuttelemaan tms, että olisin saanut nukkua. Vauva huusi yöt ensimmäiset pari kuukautta, ei siis nukkunut puolen tunnin pätkiä pitempään, päivällä olisi nukkunut mutta esikoinen ei nukkunut päiväunia ollenkaan. Joten en nukkunut käytännössä koskaan. Lisäksi vauvaa piti hytkytellä sylissä pystyasennossa refluksivaivojen takia nonstoppina tai muuten se itki koko ajan. En kehdannut opettaa vielä siinä vaiheessa että huutamalla et saa ihan kaikkea.

Siinä saa jeesustella ihan kuka vaan suihkuista ja meikeistä sun muista, mutta kyllä on ihan fakta että pää leviää sullakin kolmen lapsen äiti jos et nuku pariin kuukauteen ollenkaan. En ole uusavuton vaan tosi tolokku emäntä, mutta en pärjää ilman unta niinkuin ei ymmärtääkseni kukaan.

Neuvolassa tarjottiin sitä hoitoapua, "esikoista leikittämään", mutta en katsonut sitä tarpeelliseksi kun eivät olisi vieneet vauvaa/lapsia ulos. Olisin siis vaan tarvinnut unta. Onneksi sain nukkua vähän iltaisin kun mies oli tullut kotiin, mitä siltä huudolta nyt onnistui. Jos istuin alas johonkin nukahdin heti. Siitä tosin ei ollut vaaraa kun vauvaa piti kanniskella koko ajan.

Neuvolassa keskusteltiin kans siitä, että yritetään pulloruokintaa että mies voi hoitaa öitä. Olin jo kahden vaiheilla, mutta sitten yöt alkoivat pikkuisen paranemaan. En olisi halunnut sitä sähläystä, mutta en nähnyt enää paljoa vaihtoehtoja kun olin jo ihan zombie.

Joo tiedän että nyt on monia muita jotka on valvoneet vielä enemmän ja joilla on vielä rankempaa. Hienoa että jaksatte mutta en minä vaan pärjää jos en saa nukkua ollenkaan.

 

[mira]

Minä olisin tarvinnut ihan vaan sellaista apua, että joku olisi tullut ja ottanut vauvan vaikka pariksi tunniksi vaunuttelemaan tms, että olisin saanut nukkua. Vauva huusi yöt ensimmäiset pari kuukautta, ei siis nukkunut puolen tunnin pätkiä pitempään, päivällä olisi nukkunut mutta esikoinen ei nukkunut päiväunia ollenkaan. Joten en nukkunut käytännössä koskaan. Lisäksi vauvaa piti hytkytellä sylissä pystyasennossa refluksivaivojen takia nonstoppina tai muuten se itki koko ajan. En kehdannut opettaa vielä siinä vaiheessa että huutamalla et saa ihan kaikkea.

Siinä saa jeesustella ihan kuka vaan suihkuista ja meikeistä sun muista, mutta kyllä on ihan fakta että pää leviää sullakin kolmen lapsen äiti jos et nuku pariin kuukauteen ollenkaan. En ole uusavuton vaan tosi tolokku emäntä, mutta en pärjää ilman unta niinkuin ei ymmärtääkseni kukaan.

Neuvolassa tarjottiin sitä hoitoapua, "esikoista leikittämään", mutta en katsonut sitä tarpeelliseksi kun eivät olisi vieneet vauvaa/lapsia ulos. Olisin siis vaan tarvinnut unta. Onneksi sain nukkua vähän iltaisin kun mies oli tullut kotiin, mitä siltä huudolta nyt onnistui. Jos istuin alas johonkin nukahdin heti. Siitä tosin ei ollut vaaraa kun vauvaa piti kanniskella koko ajan.

Neuvolassa keskusteltiin kans siitä, että yritetään pulloruokintaa että mies voi hoitaa öitä. Olin jo kahden vaiheilla, mutta sitten yöt alkoivat pikkuisen paranemaan. En olisi halunnut sitä sähläystä, mutta en nähnyt enää paljoa vaihtoehtoja kun olin jo ihan zombie.

Joo tiedän että nyt on monia muita jotka on valvoneet vielä enemmän ja joilla on vielä rankempaa. Hienoa että jaksatte mutta en minä vaan pärjää jos en saa nukkua ollenkaan.

Ymmärrän kyllä hyvin sinua. Meidänkään vauva ei nuku. En minäkään nukkumatta jaksa pitkään.
Miten vanha vauvasi on nyt? Joko saat nukuttua?

 

[ninnukainenn]

Minulla ollut ihan samanlaisia ongelmia. Tuntuu ettei aikani ja energiani riitä siihen kaikkeen mitä äidiltä vaaditaan. Lisäksi lapsi nukkuu huonosti, joten minä nukun huonosti. Jostain syystä se on aina äiti joka herää yöllä vauvan itkuun. Ruoanlaitossa olen jo luovuttanut ja alkanut suosiolla ostaa valmisruokia. Lapseni on nyt 10-kuukautinen. Ystäväni suositteli lapsenvahdin hankkimista, jotta voisimme tehdä mieheni kanssa viikonloppumatkan kylpylään, kun näytän niin väsyneeltä, mutta en oikein uskalla luottaa vieraaseen. Asumme kaukana tuttavista ja sukulaisista, olemme muuttaneet mieheni työn perässä ja ainoa vaihtoehto lapsenvahdin löytämiseksi olisi joku vieras.

 

[Kyllä minä jaksoin]

Siinä saa jeesustella ihan kuka vaan suihkuista ja meikeistä sun muista, mutta kyllä on ihan fakta että pää leviää sullakin kolmen lapsen äiti jos et nuku pariin kuukauteen ollenkaan. En ole uusavuton vaan tosi tolokku emäntä, mutta en pärjää ilman unta niinkuin ei ymmärtääkseni kukaan.

Kuule, minun kakkoseni, joka syntyi, kun esikoinen oli 2v 6 kk, ei nukkunut öitään koko ensimmäisen 5 kuukauden aikana. Ei vaan nukkunut, rytmi oli päälaellaan ja päiväsaikaan häntä ei pitänyt pitkään hereillä mikään. Esikoinen tietysti oli hereillä päivällä lyhyitä päiväununia lukuunottamatta ja sen hetken yritin minäkin nukkua tai ainakin levätä. Ja usein "leikin" esikoisen kanssa lattialla maaten pikkuauto kädessä. Eli tiedän kyllä, mitä pitkään jatkuva valvominen on. Kakkonen rupesi nukkumaan öitään kunnolla vasta reiu 1-vuotiaana, kun pääsi omaan huoneeseen ja saatiin korvat vihdosta viimein jotenkuten kuntoon (putket/kitarisat).

Sitä vaan jaksaa, kun on pakko eikä anna periksi ja ruikuta pienistä. Ja kyllä, kävin suihkussa ja meikkasin, kun yksi pyöri kylppärin lattialla pikkuautoineen ja toinen oli sitterissä (ellei nukkunut omassa sängyssään).

Ja nyt vaaditaan sitä "omaa aikaa" ja "kahdenkeskistä aikaa" ja parisuhdetta pitää hoitaa kylpylälomilla jne. Pah, sanon minä. Kaksi aikuista ihmistä osaa ja voi asettaa parisuhteen taka-alalle ilman, että se siitä kärsii, vauva- ja pikkulapsiaika on häviävän lyhyt koko elämään verrattuna!

Vanhemmat antavat liian helpolla periksi, ovat tottuneet saamaan kaiken liian helpolla; minä-minä-sukupolvi. Ja sittenmasennutaan ja on niin rankkaa, niin rankkaa jo ensimmäisen vauvan kanssa....

 

[Kyllä minä jaksoin]

Minulla ollut ihan samanlaisia ongelmia. Tuntuu ettei aikani ja energiani riitä siihen kaikkeen mitä äidiltä vaaditaan. Lisäksi lapsi nukkuu huonosti, joten minä nukun huonosti. Jostain syystä se on aina äiti joka herää yöllä vauvan itkuun. Ruoanlaitossa olen jo luovuttanut ja alkanut suosiolla ostaa valmisruokia. Lapseni on nyt 10-kuukautinen. Ystäväni suositteli lapsenvahdin hankkimista, jotta voisimme tehdä mieheni kanssa viikonloppumatkan kylpylään, kun näytän niin väsyneeltä, mutta en oikein uskalla luottaa vieraaseen. Asumme kaukana tuttavista ja sukulaisista, olemme muuttaneet mieheni työn perässä ja ainoa vaihtoehto lapsenvahdin löytämiseksi olisi joku vieras.

Kukaan muu kuin sinä itse ei aseta sinulle vaatimuksia, tai ainakaan sinun ei tarvitse ottaa niitä huomioon.

Valmisruoissa ei ole mitään vikaa, ei myöskään kertakäyttövaipoissa (säästäkööt luontoa ne, joilla siihen on energiaa ja mahdollisuuksia paremmin kun pikkulalsten äideillä). Vauvoja ei ole pakko viedä vauvauintiin ja vauvamuskariin ja sinne-tänne. Vauva ei tukehdu, vaikka pari villakoiraa pyörisi sohvan alla. Vauva-ajasta kannattaa nauttia ihan sellaisenaan, kyllä siellä jalkapallokentän tai jääkiekkokaukalon reunalla ehtii myöhemmin seisoa ihan tarpeeksi!

 

[juujuu]

Niin mut kato kun mulla oli NIIN paljon vaikeempaa koska mun vauva ei viihtynyt sitterissä eikä esikoinen nukkunut päiväunia. Että kyllä sulla oli sori vaan kuitenkin helpompaa kuin mulla, ja MUN sähdekehä kiiltää enemmän Luehan nuo juttusi uudestaan ja mene itseesi jos osaat.

Ja sitä paitsi, kyllä minäkin vaan jaksoin. Ja kaikki muutkin. Mitä sitten luulit? Onko se periksiantamista jos toteaa että kylläpä väsytti?