T
tuleva yhko?
Vieras
Nyt on ihan pakko purkaa pahaa mieltään johonkin. Mä en enää tiedä mitä mä tekisin, kaikki on niin sekavaa (niin kun varmaan tää tekstikin).
Kaikki alko vissiin jossain vaihees nuorimman syntymän jälkeen, en mä oikeen osaa sanoo koska, nykyään vaan enemmän huomaa nää asiat. Yhden kerran on otettu yhteen miehen kans tästä asiasta ja silloinkaan se ei johtanut mihinkään (mies silloin kännissä kun ankka). En mä edes osaa sanoo mikä se meidän vihonviimenen ongelma on.
Siis jos mä nyt yritän jotenkin kertoo näistä meidän ongelmista, niin joku vois saada jotain selkookin tästä, jos kukaan edes jaksaa lukee loppuun saakka. Meillä siis 2 ihanaa lasta. Minä opiskelen ja mies käy töissä. Noin kuukausi sitten mies pisti oman firman pystyyn (osa-aikainen yrittäjä), joten kotona ei kauheesti näy tai jos on kotona on koneella koko ajan. Minä yritän hoitaa talon ja perheen, mutta kiitosta ei koskaan tule. Tänäänkin taas mies jakso muistuttaa että 4 viikon (äitiysloman jälkeen menin työharjoitteluun ja nyt tää uus "rytmi" on jotenkin harjoittelematta) pyykit on laskottamatta. Olivat vanhimman pojan sängyssä ja kun meni nukkumaan siirsin niitä sohvalle, mies totesi siihen, että vie ne kodinhoitohuoneeseen, johon minä, että ajattelin niitä laskostaa. Miehen tokaisu siihen oli että no tuskin ne siitä mitenkään paremmin kappiin menee. Oonpa nyt sitte koko illan laskostanut pyykkiä ahdistuneena taas ajatuksesta, että olen huono äiti, kun en edes saa lasten vaatteita kaappiin. Muutenkin meillä ei kukaan ole siivonnut taas kahteen viikkoon. Mä en aina jaksa, mutta ei mieskään tee mitään. Iltasin, miehen ollessa töissä, mä vaan huudan lapsille, kun kaikki ei mee niin kun haluaisin. Varsinkin tuon 2-vuotiaan uhmaikäisen kanssa menee hermo jatkuvasti. Mä en jaksais miehellekään aina olla sanomassa mitä pitää tehdä, joskus vois itekin ottaa silmän käteen ja ajatella, jos se sen edes osais.
Jos asian ottaa puheeksi, kaikki muuttuu siihen, että mä vaan nalkutan ja taaskaan hän ei osaa mitään tehdä. Hän sentään tekee rahaa taloon, jota koskaan ei kuitenkaan missään näy. Joskus ihan tosissaan miettinyt onko miehellä toinen nainen, kun seksikään ei enää "maistu"(eikä koskaan oo kotona), no eipä silti oo valittamista, eipä oo mullakaan ollu haluja viimeseen puoleen vuoteen. Raha-asiat on ihan perseellään ja mä oon koko äitiysloman ajan niskalimassa raatanut vauvan hoidon ohella koulutehtäviä, jotta saisin valmistumisen hiukan aikaistumaan. Itelläkin on jonkun verran keikkatyötä, mutta ei sitäkään nyt niin hirveästi ole, ei edes joka viikonloppu. Ja vaikka olis, en mä sitä jaksaisi. Mä en lapsia näkis sit koskaan.
Erokin on käynyt monta kertaa mielessä ja kerran jo miehelle sanonut, että olis varmaan helpompaa erota, olis vaan 2 lasta hoidettavana 3 sijaan. Jotenkin vaan kaveripiirissä on viimeaikoina ollu näitä eroja ihan riittävästi, että siinäkin mielessä sitä haluais yrittää olla yhdessä.
Enpä tie mitä tekis, hiukan helpotti kun sai johonkin purkaa pahaa mieltään.
Kaikki alko vissiin jossain vaihees nuorimman syntymän jälkeen, en mä oikeen osaa sanoo koska, nykyään vaan enemmän huomaa nää asiat. Yhden kerran on otettu yhteen miehen kans tästä asiasta ja silloinkaan se ei johtanut mihinkään (mies silloin kännissä kun ankka). En mä edes osaa sanoo mikä se meidän vihonviimenen ongelma on.
Siis jos mä nyt yritän jotenkin kertoo näistä meidän ongelmista, niin joku vois saada jotain selkookin tästä, jos kukaan edes jaksaa lukee loppuun saakka. Meillä siis 2 ihanaa lasta. Minä opiskelen ja mies käy töissä. Noin kuukausi sitten mies pisti oman firman pystyyn (osa-aikainen yrittäjä), joten kotona ei kauheesti näy tai jos on kotona on koneella koko ajan. Minä yritän hoitaa talon ja perheen, mutta kiitosta ei koskaan tule. Tänäänkin taas mies jakso muistuttaa että 4 viikon (äitiysloman jälkeen menin työharjoitteluun ja nyt tää uus "rytmi" on jotenkin harjoittelematta) pyykit on laskottamatta. Olivat vanhimman pojan sängyssä ja kun meni nukkumaan siirsin niitä sohvalle, mies totesi siihen, että vie ne kodinhoitohuoneeseen, johon minä, että ajattelin niitä laskostaa. Miehen tokaisu siihen oli että no tuskin ne siitä mitenkään paremmin kappiin menee. Oonpa nyt sitte koko illan laskostanut pyykkiä ahdistuneena taas ajatuksesta, että olen huono äiti, kun en edes saa lasten vaatteita kaappiin. Muutenkin meillä ei kukaan ole siivonnut taas kahteen viikkoon. Mä en aina jaksa, mutta ei mieskään tee mitään. Iltasin, miehen ollessa töissä, mä vaan huudan lapsille, kun kaikki ei mee niin kun haluaisin. Varsinkin tuon 2-vuotiaan uhmaikäisen kanssa menee hermo jatkuvasti. Mä en jaksais miehellekään aina olla sanomassa mitä pitää tehdä, joskus vois itekin ottaa silmän käteen ja ajatella, jos se sen edes osais.
Jos asian ottaa puheeksi, kaikki muuttuu siihen, että mä vaan nalkutan ja taaskaan hän ei osaa mitään tehdä. Hän sentään tekee rahaa taloon, jota koskaan ei kuitenkaan missään näy. Joskus ihan tosissaan miettinyt onko miehellä toinen nainen, kun seksikään ei enää "maistu"(eikä koskaan oo kotona), no eipä silti oo valittamista, eipä oo mullakaan ollu haluja viimeseen puoleen vuoteen. Raha-asiat on ihan perseellään ja mä oon koko äitiysloman ajan niskalimassa raatanut vauvan hoidon ohella koulutehtäviä, jotta saisin valmistumisen hiukan aikaistumaan. Itelläkin on jonkun verran keikkatyötä, mutta ei sitäkään nyt niin hirveästi ole, ei edes joka viikonloppu. Ja vaikka olis, en mä sitä jaksaisi. Mä en lapsia näkis sit koskaan.
Erokin on käynyt monta kertaa mielessä ja kerran jo miehelle sanonut, että olis varmaan helpompaa erota, olis vaan 2 lasta hoidettavana 3 sijaan. Jotenkin vaan kaveripiirissä on viimeaikoina ollu näitä eroja ihan riittävästi, että siinäkin mielessä sitä haluais yrittää olla yhdessä.
Enpä tie mitä tekis, hiukan helpotti kun sai johonkin purkaa pahaa mieltään.
