Jättäisitkö ostamatta talon jossa on valesokkeli??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "apuva"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Valesokkelissa ulkoverhous (esim. tiili) alkaa muutaman kymmentä senttiä maanpinnan yläpuolelta ja se saa olettamaan, että myös lattia olisi saman verran maanpinnan yläpuolella. Todellisuudessa lattia on suunnilleen maanpinnan tasolla eli lattianpinnan ja ulkoiluverhouksen alapään välillä on selkeä tasoero. Riskirakenteeksi se mielletään yleensä siksi, että:
-alajuoksun alla ei ole bitumikaistaa
-lattianpinta ja alajuoksu saattavat olla jopa maanpinta alapuolella
-maanpinta sokkelin vieressä on tasainen tai kaataa sokkeliin päin
-salaojakerroksia ja -putkia asennettiin alkujaan erittäin harvoihin kohteisiin (myöhemmin on asennettu paljonkin).

Kaikki edellä mainitut seikat (jokainen yksinäänkin) edesauttavat kosteuden nousua seinärakenteeseen.

Valesokkeleiden valtakautta olivat 60- ja 70-luku, toki niitä vielä 80-luvullakin rakennettiin.
 
Kannattaa ehdottomasti tehdä ostopäätös/ ostamattajättämispäätös tällä palstalla esitettyjen asiantuntijalausuntojen pohjalta :) Toki tuolla on muutama ihan asiantuntevakin arvio, mutta älä taivas varjele rupea näistä taloa näkemättä annetuista kommenteista ainakaan laskemaan mitään äänestystulosta...

Valesokkeli oli aikoinaan paljon käytetty ja ihan hyväksytty rakenne. Oikein tehtynä sekin toimii. Riskejä on - kuten muissakin rakenteissa. Oleellista on selvitää, onko juuri tässä talossa syytä huoleen. Kuntotarkastajan kun on niin helppo sanoa, että tuo se on riskirakenne ja laittaa 1000 € lasku... paljon helpompi, kuin arvioida se, että onko riskiä oikeasti. Ja eräs kuntotarkastaja sanoi, että kun riittävän tarkasti tutkitaan, niin kaikista vähänkin vanhemmista taloista kyllä hometta löytyy. Mutta kun se ei ole yleensä vaarallista...
 
[QUOTE="jossu";23832738]valesokkelin kyllä huomaa, jos vain tietää yhtään katsoa, esim ulko-ovien kohdalta. .[/QUOTE]

Kyllä aika sokea saa olla, jos ei sitä huomaa. Kaveri mietti tuota sokkeli/valesokkeliasiaa ajattelematta ollenkaan että miten se on mahdollista astua suoraan ilman kynnystä ostamaansa taloon sisälle, vaikka siinä 70-luvun tiilitalossa on "sokkeli".
 
[QUOTE="Tupajumi";23832507]Meillä on valesokkeli eikä olla huomattu mitään erikoista. Talo on pysynyt pystyssä yli 30 vuotta ja eiköhän se pysy vielä sen pari vuotta, mitä tässä asutaan. Mikäs siinä, jos haluu maksaa käytännössä turhasta enemmän..[/QUOTE]

Käytännössä turhasta enemmän? Häh????

Kyllähän ne hometalotkin pystyssä pysyy, ellei purkamaan ala...
 
Me ostettiin tällainen talo vajaa vuosi sitten. Kuntoarvioitsija porasi seinään reiän sellaiselle puolelle taloa, jossa katsoi, että kosteutta voi olla jos on. Siellä oli alajuoksu ihan kuiva, eikä havaittu mitään muitakaan ongelmia. Paljon vaikuttaa sekin millaiselle "maalle" talo on rakennettu, onko notkelmassa vai korkeammalla paikalla? Millaista on maa-aines talon sivustoilla, onko salaojia? Ja se miten se talo on oikeasti rakennettu, onko säästetty rahaa vai tehty fiksuja tai typeriä ratkaisuja? Aika talokohtaista varmaan missä kunnossa on.
 
[QUOTE="vieras";23833056]
Valesokkeli oli aikoinaan paljon käytetty ja ihan hyväksytty rakenne. Oikein tehtynä sekin toimii. [/QUOTE]

Tasakatot, vesieristämättömät pesutilat ja sadevesien johtaminen talon seinustoille ovat nekin olleet aikanaan paljon käytettyjä ja hyväksyttyjä rakenteita... Riskirakenne on riskirakenne, koska fysiikan lait ovat samat kaikille.
 
[QUOTE="poks";25396720]Me ostettiin tällainen talo vajaa vuosi sitten. Kuntoarvioitsija porasi seinään reiän sellaiselle puolelle taloa, jossa katsoi, että kosteutta voi olla jos on. Siellä oli alajuoksu ihan kuiva, eikä havaittu mitään muitakaan ongelmia. Paljon vaikuttaa sekin millaiselle "maalle" talo on rakennettu, onko notkelmassa vai korkeammalla paikalla? Millaista on maa-aines talon sivustoilla, onko salaojia? Ja se miten se talo on oikeasti rakennettu, onko säästetty rahaa vai tehty fiksuja tai typeriä ratkaisuja? Aika talokohtaista varmaan missä kunnossa on.[/QUOTE]

Kun aikoinaan yritätte myydä taloa, se on hyvin vaiketa koska kukaan ei halua taloa jossa on valesokkeli. Oikean sokkelin rakentaminen vanhaan taloon maksaa maltaita.
 
[QUOTE="vieras";23832682]Eiköhän sentään voida olettaa, että kyseessä on petos ellei talossa ole oikeata sokkelia vaikka siltä näyttää jos myyjä tai välittäjä kerro sitä.[/QUOTE]

Kaksplussan foorumi on kyllä paras paikka "hakea tietoa", oli kyse MISTÄ ASIASTA TAHANSA! :D :D

Meillä myös on tällähetkellä talokauppojen hieronta menossa.. Kohde on -77 rakennettu Puurunkoinen, tiiliverhoiltu talo, jossa on se (seuraa sanahirviö!!!!) VALESOKKELI! Toki asia kannattaa tutkia tarkkaan ja perehtyä hyvin kohteeseen ennen varsinaista kauppaa, mutta en minä lähtisi suorallakädellä kaikkia valesokkeleita lyömään alas laudalta. Se nyt on vaan aikoinaan ollut sellainen tyyli rakentaa taloja...
 
Juurikin ostimme tälläisen "valesokkeli" talon ja kuntokatoituksessa tämä ei tullut ilmi (rakenteita ei avattu koska myyvä osapuoli kertoi ettei kohde valesokkelia sisällä ja myyvä osapuoli oli talon rakentanut itse)! Mutta kas kylpyhuonetta purkiessa tämä "mukavuus" sitten paljastui... Ah niin halpaa tätä kojauttaa!!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja mätä on mätä;26969289:
Juurikin ostimme tälläisen "valesokkeli" talon ja kuntokatoituksessa tämä ei tullut ilmi (rakenteita ei avattu koska myyvä osapuoli kertoi ettei kohde valesokkelia sisällä ja myyvä osapuoli oli talon rakentanut itse)! Mutta kas kylpyhuonetta purkiessa tämä "mukavuus" sitten paljastui... Ah niin halpaa tätä kojauttaa!!!

Eikö sen valesokkelin huomaa jo taloon astellessa, kun lattia on alempana kuin sen "kuuluisi" olla? Vai onko niitä vielä kierompiakin valesokkeleita?
 
Meillä/ yms.Me ostettiin 70-luvulla rakennetun talon "piilosokkelilla".....mitään ongelmia oo ollut. Tottakai sadevedet yms. pitää johtaa poispäin seinistä jne. Jonkinlainen sokkelin ilmastointikin on mahdollista talon huollapidossa. Enemmän olisin huolissani tasakatto taloissa, jossa naapureita on monta. Mutta kaikilla on mielipiteensä.
 
Aika hölmö saa olla jos ei tajua ilman kuntotarkastajaa että lattian pinta on samalla tasolla maan pinnan kanssa... Meillä on valesokkelitalo ja täysin yoimiva ratkaisu kun on hoidettu sadevesien poisto seinän vieruksilta ja salaojitus.
 
Suomessa on nykyään myynnissä niin paljon omakotitaloja ettei niistä ole minkäänlaista pulaa. Joten harkittaessa vanhan omakotitalon ostamista kannattaa käyttää reilua karsintaa eikä ole lainkaan vahinko jos karsii ensimmäisenä valesokkelilla olevat talot. Kyseessä on ilmiselvä riskirakenne, josta seikasta asiantuntijat nykyään ovat yksimielisiä. Tämän lisäksi ostajalle riskinä on että mahdollisesti aikanaan taloa myydessä kiinnostuneita ei ole lainkaan sillä tieto on lopulta saavuttanut jokaisen.

Vaikka valesokkeli aikoinaan oli yleinen ja jopa hyväksytty rakenne, kannattaa ottaa huomioon että miksi se ei enää sitä ole.

Tekihän Volkswagenkin vuosia jakoketjulla varustettuja TSI-moottoreita, jotka todettiin lopulta täysin susiksi. Niitäkään ei enää valmisteta.
 
Jos valesokkelitalo on ollut jo lähemmäs 40 vuotta terve kuntotarkastuksen mukaan, niin ei se siitä yhtäkkiä mihinkään homehdu. Totta kai täytyy huolehtia salaojituksesta ja sadevesien ohjauksesta, mutta niin täytyy ihan joka ikisen muunkin talon kohdalla tehdä. Ei sellaista taloa olekaan jonka rakenteista ei tarvitse pitää huolta.
Se, että talossa on riskirakenne, ei tarkoita että talo olisi läpimätä ja asuinkelvoton. Se tarkoittaa vain sitä, että riskit on ymmärrettävä ja taloa huollettava niin että nämä riskit eivät muutu ongelmiksi.
 
Aika hölmö saa olla jos ei tajua ilman kuntotarkastajaa että lattian pinta on samalla tasolla maan pinnan kanssa... Meillä on valesokkelitalo ja täysin yoimiva ratkaisu kun on hoidettu sadevesien poisto seinän vieruksilta ja salaojitus.
On myös sellaisia valesokkelitaloja, jotka näyttävät lähes normisokkelitaloilta, eli voi olla pari porrasta oven edessä, mutta silti sokkelin yläreuna onkin pari senttiä ylempänä kuin tuulikaapin lattia ja kun asiaa tutkii, huomaa, että talon alaohjauspuu onkin hitusen liian alhaalla.
 
Vanhemmillani 52 vuotta vanha talo, jossa valesokkeli. Nyt ovat myymässä sitä ja kuntontarkastaja sanoi vanhemmilleni sekä ostajille, että jos olisi tehty huonosti, ongelmia olisi jo tullut, miksi niitä alkaisi nyt tulemaan, jos ei ole kymmeniin vuosiin ollut. Lisäksi valesokkelitaloissa on yleensä ns. rossipohja, josta mahdolliset viat näkee pian, ja ovat yleensä helposti korjattavissa. Mieluummin vuosikymmeniä terveenä pysynyt talo, kuin nykyajan ilmatiivis pussi, joissa tulee olemaan kymmenen vuoden päästä omat ongelmansa.
 

Yhteistyössä