Jättääkö ystävät kun on vaikeaa

Kuulostaako tutulta? Meillä on parin viime vuoden aikana ollut tosi raskasta. Työttömyyttä, lasten sairastelua (pitkäaikaista) jne. Oma jaksaminen on aivan veitsenterällä, joten ei jaksa olla niin aktiivinen ystävien kanssa kuin tavallisesti. Sitten ei kuulukaan mitään ystävien puolelta, kun tarvitsisi kuuntelijaa.

Tietysti ystävillä on oma elämänsä omine ongelmineen, mutta tuntuu pahalta jäädä yksin, kun kaikista eniten tarvitsisi ystäviä. Sanotaan, että hädässä ystävä tunnetaan. Kestääkö tosi ystävyys myös vaikeat ajat? Olen aiemmin ajatellut niin. Kokemuksia?

 

Kuulostaa HYVIN tutulta. Meille kävi tässä taannoin samallalailla...
itseasiassa tuon edellisen raskauden aikana!
Olin lähestulkoot koko raskauden huonossakunnossa ja loppuakohti paheni vaan ja oli sitä sorttia etten kotoa päässyt enää mihinkään...mieskin oli hyvin väsynyt ymmärrettävästi siihen tilanteeseen ja se aika oli kyllä kaikinpuolin karmeaa...
Siihen sit "ystävät" lakkasivat käymästä, siis nämä jotka asuvat samalla paikkakunnalla...ei mitään yhteyttä eikä kertaakaan kysytty edes mitä kuuluu! Silloin huomasimme ketkä ovat TODELLISIA ystäviä. Muilla paikkakunnilla niitä meillä kyllä on ja ne kävivät ja muistivat ja "kantoivat" oli vaikeiden aikojen.
Mutta nämä "ystävät" täällä saivat oitis jäädä...ei kiinnosta enää.
Emme ole missään tekemisissä nykyään!(puhuimme asiasta heidän kans ja huomasimme kuinka me EI ymmärretä toisiamme ollenkaan, parempi silloin antaa olla!)
Kyllä TODELLINEN ystävä pysyy rinnalla vaikeinakin aikoina.

 

Samoin minulla, mutta en laskekaan omaavani kovin montaa todellista ystävää. Tuttuihin ja kavereihin pidän yhteyttä sen verran, kuin jaksan ja molempia kiinnostaa. Ystäviäni menen auttamaan vaikka keskellä yötä, ja niin hekin minua. Onneksi heitä pari on, ovat olleet elämässä enemmän kuin timanttien arvoisia!

 

Vastaisin tähän, että osa jättää ja osa ei. Minua kohtasi viime vuoden lopulla todella iso suru, sellainen kaiken nielevä, ja siinä todella punnittiin, ketkä jäävät vierelle seisomaan ja ketkä katsovat vierestä.
Olen erittäin pettynyt muutaman ystäväni toimintaan, kun he hylkäsivät minut täysin. Yli puoleen vuoteen ei minkäänlaista yhteyttä vaikka juuri silloin olisin heitä tarvinnut. Jälkeenpäin selityksiä riitti kyllä.
Ei silloin olisi tarvinnut sanoa mitään hienoja lauseita ja sanoja, pelkkä kuuntelu olisi riittänyt! Ehkä heistä ei ollut siihen, ehkä surun ja ahdistuksen kohtaaminen oli heille liian ylilvoimaista. Minulle tällainen käytös kyllä kertoi paljon heistä.....
Onneksi sitten oli näitä tosiystäviä, jotka kantoivat yli pahimman sumun ja usvan. Osaksi heidän ansiostaan olen niinkin jaloillani kuin nyt olen. Siitä kiitän heitä aina ja olen kiittänyt kasvokkain ollessakin.

 

Näyttää siltä, että uudet ystävät lähtee helpommin, vanhat jää... Näin mulla.

 

Minulla on paljon kavereita....joitten kanssa tehdään kaikkea (bailataan,leffat ,syömingit ym.)
sitten voin laskea viiteen kappaleeseen ne joille voin ja viitsin "uskoutua"todella.Ja tiedän varmaksi 3kappaletta joihin luotan kuin kallioon ja joiden tiedän rakastavan minua ja minä heitä...yksi heistä on exäni =) (mieheni ei tätä tiedä,eikä tarvitsekaan ,sillä suhteemme on niin erityislaatuinen ettei häntä tarvitse loukata tällä.myöskään exän nykyinen ei tiedä minusta/ystävästä)Parempi näin ,ihmiset ovat niin mustasukkaisia jopa ystävyydestä :/

 

\

Minulla on paljon kavereita....joitten kanssa tehdään kaikkea (bailataan,leffat ,syömingit ym.)
sitten voin laskea viiteen kappaleeseen ne joille voin ja viitsin "uskoutua"todella.Ja tiedän varmaksi 3kappaletta joihin luotan kuin kallioon ja joiden tiedän rakastavan minua ja minä heitä...yksi heistä on exäni =) (mieheni ei tätä tiedä,eikä tarvitsekaan ,sillä suhteemme on niin erityislaatuinen ettei häntä tarvitse loukata tällä.myöskään exän nykyinen ei tiedä minusta/ystävästä)Parempi näin ,ihmiset ovat niin mustasukkaisia jopa ystävyydestä :/

ps.yksi ISO pettymys entisestä läheisestä ystävästä joka paljasti itsensä erään elämäntilanteen myötä.Jätti yheydenpidon täysin ,ja yritti sitten myöhemmin tunkea ystäväkseni jälleen ,eipä onnistunut enää,ja sanoin sen hänelle kyllä suorin sanoin sitten :/

 

Mulla itelläni ei ole ollut niin vaikeaa että olisin moista huomannut, mutta itse en ole ystäviäni hylännyt vaikka heillä on ollut vaikeaa. On käynyt vaikka mitä, mutten ole mihinkään kadonnut. Rankin pala oli ystäväni lapsen kuolema vaikeaan sairauteen 5kk iässä ja kun tämä lapsi oli vain 1kk:n nuorempi kuin tyttäreni.

 

\

Näyttää siltä, että uudet ystävät lähtee helpommin, vanhat jää... Näin mulla.

tää pitää paikkansa. minulla ne parhaat ystävät on tuolta n 30 vuoden takaa! oppikoulussa ja lukiossa oltiin hyvät ystävät ja yhä edelleen. sitten pari kappaletta tuolta n 25 vuoden takaa. ja siinä ne parhaat on!
yhdessä on varsinkin yhden ystävän jonka kanssa lukiossa opittiin tuntemaan surumme itkettty ja ilot iloittu vaikka viimeiset viitisentoista vuotta on useampi sata kilometri välimatkaa ollut. mutta onhan se puhelin....
iän myötä sitä on jotenkin varautuneempi eikä sitten ystävysty ja varsinkaan heti luota kaikkiin ihmisiin.
mutta sitten näin netin kautta on tullut monta hyvää ystävää joiden kanssa on iloja ja suruja jaettu vaikkei koskaan ole nähtykään irl

 

Minua ystäväni eivät ole jättäneet eroni tai lapseni kuoleman ja sairastumiseni vuoksi. He ovat todella kulkeneet rinnallani nämä vaikeat viisi vuotta. Jotkut hyvän päivän tutut ovat jääneet mutta se ei mua haittaa, olivat mulle enemmän rasite. Mutta kolme ystävääni 20-30 vuoden ajalta eivät ole hylänneet. Ystävyys on vain syventynyt ja hekin ovat uskaltaneet kertoa minulle vaikeista asioistaa kun minä olen ollut avoin. Uudemmatkin ystävät ovat aina rinnallani ja minä puolestani vointini mukaan heidän tukena.
On ihana asia omistaa todellisia ystäviä!! Ja heitä ei ole koskaan liikaa. Minä esim. en ole kaatanut kaikkea yhden ystävän niskaan vaan olen voinut jostain kertoa yhdelle ja toisesta toiselle. Ei varmaan kukaan kestäisi mua jos saisi kaiken niskaansa.

 

Kyllä , jotkut jättää ja jotkut taas ei.Tosin itsekin olisi syytä pitää edes silloin tällöin yhteyttä.

Mulla kävi niin, että kuuntelin ns. ystävän murheitä pitkään.Ja sitten kun tuli mun vuoro, että olisin halunnut ns. ystäväni kuunneella minua niin eihän se sellainen käynnyt ollenkaan päinsä.Aikani yritin pitää uyhteyttä, mutta eipä sitä yksin kauan pysty.Ja nyt en ole kuullu ainakaan kahteen vuoteen hänestä mitään.Eikä pahemmin tee mielikään..!!

Tosi ystävät on niitä , jotka rinnallasi pysyy vaikeina aikoina.Muut saavat mennä menojaan.Olen vahvasti sitä mieltä.

 

voi olla niinkin, että silloin kun on niitä vaikeuksia niitä lataisi ystävien niskaan niin paljon ja koko ajan että ei ihmisillä ole yksinkertaisesti kapasiteettia siihen. silloin tuntee tulleensa torjutuksi vaikka kyse on siitä, että on näillä ystävillä omakin elämä hoidettavana. kun menee hyvin, ei niiden ystävien kanssa välttämättä niin paljoa aikaa vietä. kun on vaikeaa sitä kaipaisi määrällisestikin paljon enemmän.

 

Osa jättää, mutta varmasti oikeat, läheiset ystävät eivät jätä. Itse olen ollut vastikään tällainen "jättäjä"; en millään jaksanut kuunnella erästä kaveriani, jolla oli älyttömän vaikea aika elämässä. On minulla siitä huono omatunto, mutta toisaalta; itse en ollut koskaan ajatellut olevani niin kauhean läheinen. Nyt toisaalta eräällä toisella ystävälläni on raskas avioero kesken, ja olen varmasti hänen käytettävissään 24 tuntia vuorokaudessa. En rasitu siitä, koska olen aidosti huolissani ja toivon vilpittömästi että jotenkin voisin häntä auttaa.
Eli: ehkä vaikea elämäntilanne on tosiaankin se, ejoka erottelee aidosti välittävät ystävät.

 

\

Osa jättää, mutta varmasti oikeat, läheiset ystävät eivät jätä. Itse olen ollut vastikään tällainen "jättäjä"; en millään jaksanut kuunnella erästä kaveriani, jolla oli älyttömän vaikea aika elämässä. On minulla siitä huono omatunto, mutta toisaalta; itse en ollut koskaan ajatellut olevani niin kauhean läheinen. Nyt toisaalta eräällä toisella ystävälläni on raskas avioero kesken, ja olen varmasti hänen käytettävissään 24 tuntia vuorokaudessa. En rasitu siitä, koska olen aidosti huolissani ja toivon vilpittömästi että jotenkin voisin häntä auttaa.
Eli: ehkä vaikea elämäntilanne on tosiaankin se, ejoka erottelee aidosti välittävät ystävät.

Olen varmaan rasittanut erästä ystävääni liikaa vaikeuksillani, mutta se johtuu siitä ettei hyviä ystäviä ole montaa. Kaukaisempia ystäviä näkee niin harvoin, että ei tunnu luontevalta kertoa rankemmista asioista. Onhan tietysti olemassa ammattiauttajat, mutta tuntuu ankealta huomata, ettei löydy tukijaa lähipiiristä. Jokainen on vastuussa omasta elämästään enkä haluaisi olla ystävilleni taakaksikaan. Nyt vaikeina aikoina ei ole voimia eikä oikein intoakaan pitää yhteyttä, jos ei voi sanoa, mitä oikeasti kuuluu vaan pitäisi pysytellä "kaunis-päivä-tänään" osastolla.

Kiitos vastauksista Ne antoivat ajattelemisen aihetta