Onkohan nimimerkki Elina enää seurannut tätä keskustelua? Täällä nimittäin kokolailla samanlainen, ikää on pari vuotta sua enemmän. Toki jos tästä on muillekin jotain iloa, niin lukekaapas, vaikka pitkä selostus on tulossa...
Mullakin menkkojen aikana on kamalimpia ongelmia, ja sitten kierron puolivälissä. Pelkään kans totaalista sekoamista, pyörittelen ja märehdin asioita, epäilen ja tarkkailen itseäni, ahdistaa, masentaa, oon väsynyt, aamumasentunut, toivoton, kontrolloin jatkuvasti itseäni ja ajatuksiani, pelkään typeriä asioita, kärpäsestä tulee härkänen, olen "unimaailmassa", ruoka ei maistu kunnolla, tupakanhimo on kamala, ärsyttää ja mikään ei huvita. En kyllä raivoa tai riehu, kaikki kääntyy lähinnä sisäänpäin. Tätä iloa kestää vuodenajasta, tekemisen ja stressin määrästä, elämäntilanteesta, hormonien omista heilumisista jne riippuen 1-3 viikkoa kuukaudesta. Kun menee ohi olen ihan normaali, enkä pidä itseäni masentuneena tms. Olen reilun vuoden kärsinyt näistä, olot alkoi toden teolla munasarjakystan seurauksena ja jäi päälle. Tosi kivuliaista kuukautisista olen kärsinyt tätä ennen pidempäänkin, nykyään se on vähän helpottanut (en tarvitse enää etyylimorfiinia
. Mulla on lisäksi lievä kilpirauhasen vajaatoiminta, johon olen saanut pienen lääkityksen. E-pillerit ei ikinä sopineet mun päälle, oon herkkä kaikille tuollaisille.
Olen hoitanut itseäni sopivalla työllä ja liikunnalla, psyko-kauden ollessa päällä olen rikki sitten ihan oikeasti enkä yritä edes esittää jaksavaa, syön vitamiineja ja hivenaineita esim. c-vitamiini (tärkeä), D-vitamiini, kalanmaksaöljy, välillä magnesium, kalsium, sinkki ja monivitamiini. Kokeilussa on nyt myös E-EPA. Syön kasvispainotteisesti (kalaa kyllä ja maitotuotteita myös) ja säännöllisesti, pari lämmintä ateriaa päivässä. PMS aikaan ei saisi päästää verensokereita hyppimään kamalasti. Puuhailen käsitöitä ja pieniä kotihommia kun olen romuna, en edes yritä lukea tai tehdä mitään keskittymistä vaativaa. Rentoutan itseäni syvärentoutuksen avulla tai meditoin kevyesti, lueskelen välillä "elämäntapaoppaita" (varoitan silti niistä ettet ala vaatimaan itseltäsi täydellisyyttä, helposti meinaan alkaa ajatella että pitäisi olla jotenkin aivan niiden ohjeiden ja näkemysten kaltainen ja jos ei ole niin on huono ihminen jne. PMS aikaan en suosittele lukemaan, "tervepäisenä" kyllä voi selailla, mutta muistaa että paras keino on vaan päästää irti asioista ja antaa niiden olla sellaisena kuin ne ovat). Yritän PMS aikaan myös sanoa itselleni että maailma kyllä makaa ilman mun panostanikin, eli jos en tee jotain siksi kun olen romuna niin se ei haittaa. Muistutan itseäni että tämä menee ohi, ja joskus kun olen oikein itseironian hetkellä mä sanon itselleni että lisää paskaa vaan tänne, antaa tulla, en oo vielä murtunut!!!
Oon lisäksi kirjoittanut itselleni päiväkirjaa (säännöllisen mielialapäiväkirjan lisäksi, johon merkitään oirekohtaisesti niiden esiintyminen ja kuukautiskierto, siitä on helppoa seurata miten se toistuu), se auttaa vähän selventämään asioita, ja hyvien päivien tekstejä on kivaa lukea kun on ihan risana. Oon myös kirjoittanut kissan kokoisin kirjaimin itselleni ylös että vaikka nyt tuntuisi kuinka kamalalle, tuntuisi että sekoaa, ei jaksa enää mitään, niin muista että SE MENEE OHI!
Asioiden järkeily ja syiden miettiminen menee tiettyyn pisteeseen asti, mutta ajatukset osaa tehdä ikäviä tepposia, eli ne kiertävät hillittömän umpisolmun jos niitä menee liikaa vatvomaan. Puhuminen usein auttaa, voit käydä vaikka psykologilla tai mielenterveyshoitajalla juttelemassa, ja toki ystäville ja sille siskolle kannattaa puhua myös. Kannattaa silti teroittaa läheisille että ei tarvitse olla huolissaan, että tää menee kyllä ohi ja sitten on taas eri ääni kellossa, mutta että nyt tekee mieli puhua. Läheisiä kannattaa silti säästää ja puhua myös niistä hyvistä asioista kun niitä on. Mulla on ihana ymmärtäväinen miesystävä, jolle aina sitten itken kun on ihan pakko, ja tämä sanoo että kerro vaan kaikki vaikeimmatkin jutut, kyllä hän kuuntelee. Oikein helmi!
Ittellä menee kanssa essitalopraamia 2 viikkoa kuussa 10mg / pv (nyt kokeilussa PMS aikaan, katsotaan onko mitään hyötyä) ja vakiona 5mg / pv. Pitää ainakin mulla tärinän ja sydämen tykytykset poissa jotta olen toimintakykyinen. Psykologilla kävin kertoilemassa mun fiiliksistä tuossa ennen lääkityksen aloittamista (meni siihen pisteeseen että olin 24/7 ahdistunut ja kroppa oli ihan ylikierroksilla, todella pelottavaa) muutaman kerran, mutta nyt musta tuntuu että hanskaan tän homman paremmin kuin tossa jokunen kuukausi sitten. Kesä tuntuis olevan helpompaa ja loppukesä / syksy myös suht tasaista. Talvi on pahin.
Koita tervepäisenä kautena ajatella että PMS ja toi psyykkinen myllerrys opettaa sulle itsetuntemusta. Siihen voi suhtautua tietyissä määrin "opettajana", joka sitten myös laittaa sut pakon edessä hidastamaan tahtia ja kierroksia, jotta saat levättyä. Itse jälkeenpäin aina ihmettelyn sijaan nykyään funtsin mitä olen ehkä oppinut jälleen itsestäni ja elämästä ajatusteni keskellä (lienen pohjimmiltani kuitenkin positiivinen) ja olen itseironisesti jopa sanonut että rakastan PMS:aa samalla kuin rakastan itseäni
Ei sillä että olon ollessa päällä se siltä tuntuisi
Hyväksyntä on tärkeää, yleensä kun ajattelee että toivoa ei ole ja pakko vaan kärsiä, niin samalla päästää jotenkin irti siitä eroon yrittämisestä ja ei hukkaa energiaa siihen että pitäisi parantaa oloa, sitä vaan sitten on ja lusii. Ulkopuolisiin asioihin turvaaminen on ihan hyvä juttu (itse suosin linjaa että puhun avoimesti ja ihmiset ymmärtää, luokanvalvoja tietää mikä mulla on jos olen ihan kujalla koulussa, äitini pidän "tilanteen tasalla", veljeni ymmärtää mua masennuksesta kärsineenä, miesystävä tukee ja läheisimmät ystävät tietää missä mennään), mutta kannattaa muistaa että paniikinomainen ryntäily "helpottavasta" asiasta toiseen tekee vaan huonoa, mieluummin kun tulee hätä itsensä kanssa niin kannattaa pysähtyä, olla ajattelematta MITÄÄN helpottavaa ja "katsoa sisäänpäin" ennemmin kuin paeta aina vaan. Kohdata pelot ja ahdistukset, sanoa itselle että "okei, pelkään hulluksi tulemista, tule sitten hulluus! Tule vaan pelko." Omat vibat noissa tilanteissa ovat olleet välillä niin kuumottavia että tuntuu kuin rinta olisi tulessa kun fyysinen ahdistus käy niin kovaksi. Mutta: kun se sitten kuitenkin menee ohi, yrittää tai ei, niin...
Olen huomannut myös että kun olo on sanalla sanoen kurja, niin kannattaa keskittyä kehollisiin asioihin mentaalisten sijaan. Mennä kuumaan suihkuun, löhötä kotona rönttökuteet päällä sohvalla peiton alla, juoda kuumaa teetä, venytellä tai mitä nyt ikinä tekeekään. Maata vaikka peiton alla sängyssä.
Oon ulkomuodoltani tällanen laihemmanpuoleinen (lihon huonosti), äitini sanoo aina että jos massaa olisi lisää niin hormoneillakin olisi "pinta-alaa" toimia tasaisemmin
tiedä tuosta sitten! Kun olen "kipeä" niin haen apuja enemmän: nytkin varailin aikaa naistentautien erikoislääkärille ja ajattelin pyytää viimeinkin hormonimittauksia. Kilpirauhasarvoja seurataan jatkuvasti, siitäkin asiasta olen opiskellut itse paljon. E-EPA on tosiaan nyt kokeilussa. Kun taas olen terve, niin keskityn ihan muihin juttuihin ja todella nautin terveistä päivistä, yritän olla ajattelematta että kohta tulee taas paskaa niskaan.
Kirjoja, joista voi olla sulle hyötyä:
Gangaji - Löydä sisäinen loisteesi (varsinkin tämä, myös netissä on Gangajin kirjoituksia)
Wayne W Dyer - Löydä henkinen minäsi
H.W.L. Poonjan / Papajin kirjat
Jon Kabat-Zinnin kirjat
Eckhart Tollen kirjat
Mulle tämä välttämätön itseen ja omaan tunnemaailmaan ja sisimpään sukeltaminen on saanut myös hyvää aikaan: olen nykyään todella oma itseni, en esitä mitään, enkä yritä olla mitään muuta kuin olen, en vedä kertakaikkiaan mitään rooleja. Olen ihmisten seurassa aidompi, enkä aliarvioi ihmisten huolia tai murheita, en arvota ihmisiä enää niin helposti huonommiksi tai paremmiksi (ulkonäkö jne), maailma "yllättää" nykyään mut useammin eli huomaan että asiat ei olleetkaan ihan niin mustavalkoisia, en jauha pahoja juttuja ihmisistä tai en puhu asioista joista en tiedä, painotan nykyään kokemisen tärkeyttä teoretisoinnin sijaan (olen ollut aina huono kokemaan ja enemmän pyörittelen järjellä asioita), en jahtaa kiivaasti "elämän tarkoitusta" tai päämäärää koska olen oivaltanut sen olevan täysin riippuvainen mielentilasta, en suunnittele asioita niin tarkkaan vaan toimin enemmän hetkessä, en ripustaudu niin rajusti mihinkään ulkopuoliseen vaan kohtaan enemmän itseäni suoraan, olen oppinut kirjoittamaan asioita itselleni kun ennen en osannut pitää päiväkirjaa, terveet päivät elän todella täydesti, rakastan elämää kun mulla on hyvä olo ja olen kiitollisempi kaikesta kuin ennen, materia on saanut entistäkin vähemmän sijaa mun elämässä ja pienet asiat suuremman roolin ja arvostuksen, ystävien ja läheisten merkitys on korostunut todella paljon, mua ei hävetä asiat eikä niistä puhuminen, en mieti enää niin paljoa mitä muut ajattelevat minusta, olen hylännyt stressiä aiheuttavat asiat elämässä ja suunnitellut elämääni vähän sen mukaan mistä todella tykkään ja olen karsinut "pakot" minimiin, esim. opiskelen alaa joka tekee mulle hyvää, en sellaista millä on todennäköisesti töitä enemmän tms.
Joka tapauksessa: paljon jaksamista, sitä todella tarvitset. Toivon, että tästä kirjoituksestani oli sulle hyötyä. Piti kirjoittaa jo viime kuussa mutta jäi kesken, nyt muistin pirujeni keskellä tämän ja tulin kirjoittamaan.