Hei kaikille!
Olen uusi lisäys tähän ketjuun, joka on ollut ajoittain todella suurena apuna oman moniongelmaisen kroppani kanssa. Tässä minun tarinani. Varautukaa pitkään pulinaan. :attn:
Omat kummalliset ongelmani alkoivat ensimmäisen kerran kahdeksan vuotta sitten huimauskaudella, joka jatkui kolmisen kuukautta. Silloin ei hirveästi tutkittu, lääkäri totesi paniikkihäiriön ja pisti cipralexille. Kun huimaus sitten katosi ajattelin että siinä se oli. Vuosien aikana on silloin tällöin huimannut, mutta niin vähän että pistin aina väsymyksen piikkiin.
Viime syksynä huimaus tuntui lisääntyvän ja ajattelin sen johtuvan siitä, että olin muutamaa kuukautta aiemmin aloittanut elämäni ensimmäisessä toimistotyössä ja istuin koko päivän tietokoneen äärellä niskat jumissa. Marraskuussa huimaus paheni yhtäkkiä ja nopeasti ja onkin nyt jatkunut joka ikinen päivä siitä lähtien.
Olen käynyt neurologilla, fysiatrilla ja fysioterapiassa. Kaikki mahdolliset verikokeet on otettu. Itse olin varma että sairastan jotain vakavaa, ms-tautia tai als:ia. Sekä neurologi että fysiatri ovat sitä mieltä, että vaivani ovat toiminnallisia. Samalla kun huimaus paheni, alkoivat myös käsien ja jalkojen pistely sekä kihelmöinti. Käteni ja pääni vapisevat myös aika lailla. Vuodenvaihteessa jalkani olivat niin kipeät ja pistelevät, että pelkäsin jatkuvasti niiden menevän alta. Onneksi jalkaoireet ovat nyt helpottaneet ja kädet jaksavat sen verran, että pystyn taas jatkamaan rakastamaani neulontaa. Onneksi, sillä järki tuntuu välillä sumenevan tämän kaiken kanssa. Tosin huimauksen takia on välillä vaikea keskittyä näpertelyyn.
Mutta tämä hirveä huimaus! Tuntuu siltä kuin olisin jatkuvasti humalassa. Keinuu keinuu ja tuntuu siltä kuin joku yrittäisi koko ajan kaataa minut. Huimaus ei tunnu riippuvan asennosta, tosin joskus kun nousen esim. sohvalta makaamasta, niin koko kropan läpi menee hirmuinen humaus ja täytyy ottaa seinästä kiinni. Näitä "humauksia" tulee milloin sattuu. Mutta siis itse keinuhuimaus jatkuu koko ajan, yötä päivää.
Nyt on yksi lääkäri sanonut että on varmaan asentohuimausta. Itse epäilen (silloin kun en käytä aikaani pelätäkseni jotain kuolemanvakavaa) että ongelma on tuolla niskassa ja yläselässä. Niskani ovat jatkuvasti kipeät ja rutisevat. Pääni kääntyy ihan hyvin (paitsi aamuisin) mutta kipeää se tekee. Niskassa ja lapaluiden välissä tuntuu melkein jatkuvasti jomotusta tai puristusta. Onko teillä muilla ollut sellaista, että pää tuntuu raskaalta ja jotenkin "paineistetulta"? Minulla tuntuu usein siltä kuin pääni olisi liian pieni sen sisukselle. =) Mutta älyä ei ole sen enempää... Korvani myös soivat 24/7 ja aikamoisella volyymilla. Fysiatri sanoi että hartiani tuntuvat pehmeiltä, eli ei ole jännitysniskaa. Kumma juttu, mistähän kivut sitten johtuvat?? Sekin jurnuuttaa välillä, että lääkärit sanovat ongelman olevan sitä sun tätä mutta ei vakavaa (vaikka tuntuukin melkein invalidisoivalta) ja lähettävät sitten ulos ovesta. Kun pyysin fysioterapeutilta apua kotijumppaa varten, oli vastaus "no sillä lailla venyttelet että tuntuu makealta". :headwall: En kehtaa enää mennä lääkärille valittamaan tai pyytämään apua.
Syön jälleen cipralexia, sillä paniikkioireeni pahenivat oloni takia. Olin jatkuvasti kauhun vallassa ja kuvittelin karmeaa ja kivualiasta loppua itselleni. Cipran myötä pelkotilat ovat vähentyneet, mutta eivät toki täydelleen kadonneet. Kun huimaus yltyy oikein pahaksi tai humauksia tulee sarjatulena, vajoan taas kuvittelemaan omaa kuolemaani. Typerää varmaankin, sillä tämähän on jatkunut jo puoli vuotta. Kuvittelisin että jos kyseessä todella olisi jokin vakava sairaus, niin olisin jo kuollut tai sairaalassa.
Mutta voiko tällainen huimaus todella johtua niskoista? Hmmm... Joinain päivinä keinutus on lievempää ja kykenen toimimaan töissä ja kotona suht normaalisti. Joinain päivinä taas, kuten tänään, joudun melkein ryömimään seiniä pitkin enkä uskalla astua ulos ovesta.
Onpahan vuodatus... En tunne ketään jolla olisi tästä kokemusta, joten en myöskään oikein saa tukea ja ymmärrystä ihmisiltä. Yritän selittää miltä tällainen tuntuu, mutta ilmeisesti minun pitäisi olla vihreä tai esim. paiseiden peitossa jotta minut otettaisiin vakavasti. Yksikin läheiseni sanoi että "yritä rentoutua äläkä vello tuossa olossa". Teki suoraan sanottuna mieli heittää tyyppi ikkunasta ulos.
Kai se vaan on niin, että ei tätä karmeutta voi ymmärtää jos ei ole itse kokenut.
Kuten sanottu, olen saanut tästä ketjusta paljon voimia jaksaa eteenpäin. Vaikka en tällaista kenellekään toivoisi on mukava tietää, että en ole ainoa vaivainen maailmassa ja että löytyy ihmisiä jotka ymmärtävät millaista tämä on. Joten kaikille teille ja varsinkin Keisarinnalle, jonka tarinaa olen seurannut iso halaus! :hug:
