Jäänkö odottamaan, vai jatkanko elämää?

[nassutin]

Nyt tarvisin viisaita sanoja ja neuvoja..

Mies jätti muutama viikko sitten minut, ja samalla puolivuotiaan tyttäremme. Yhteistä tietä oltiin kuljettu jo yli 5 vuotta. Syynä oli vain "En jaksa enään, haluan olla ja asua nyt yksin." Itsestäni tuntuu niin turhalta koko ero, luulisi että tuohon jaksamiseen olisi jotain ollut tehtävissä, mutta ei kai sitten. Menimme äitini luokse asumaan pariksi viikoksi, jonka jälkeen tulimme takaisin kotiin pakkaamaan tavaroita, ensi viikolla on muutto uuteen kotiin. Nyt kun olemme kotona, elämme täällä melkein niin kuin ennen eroakin.. sylikkäin, halitaan ja rakastellaan yms. Mies on puhunut siihen malliin kuin olisimme lähitulevaisuudessa vielä yhdessä, mutta yhtäkkiä tänään käytös muuttui kummasti, niin kuin olisin hänelle ilmaa vain. Kysyin asiasta ja hän tylysti vastasi ettei hänellä ole velvollisuuksia minua kohtaan kun emme enää ole yhdessä. En ymmärrä, miksi ensin ollaan ja hellitään toista, toisessa hetkessä taas kuin ei mitään. Tekisin tämän suhteen vuoksi ihan mitä vain, surkeinta tässä on kun mitään ei ole minun tehtävissäni, kaikki riippuu miehestä. Jäänkö odottamaan sitä päivää, että mies haluaisi meidät takaisin? (jos sellaista tulee, kun hän on sanonut että toivoa on) Vai alanko yhtä kylmäksi hänelle, ja yritän jatkaa elämää tytön kanssa kaksin eteenpäin? Pahalta tuntuu.. Miten selviän tästä yksin, haluaisin hänet vain takaisin.

 

[ihme otus]

Ööh... tilanne on tietysti vaikea enkä tunne taustoja, mutta kuulostaa siltä että mies on mahdollisesti rakastunut toiseen. Lastaan hänen ei tietysti pitäisi jättää vaikkei sinun kanssasi haluakaan enää jatkaa, joten kannattaa turvata lapsen oikeudet varaamalla aika heti lastenvalvojalle ja vahvistamalla siellä elatus- ja tapaamissopimukset. Hän on varmaan pitänyt sinua varalla ja kun hommelit uuden naisen kanssa ovat vahvistuneet, voikin alkaa puhua siitä ettei velvollisuuksia olekaan. Tai sitten hänellä on mennyt nk löysät housuun ja hän ei kestäkään perhettä ja isyyttä.

Mielestäni ei kannata jäädä odottelemaan tällaisen tyypin lapsellisia mielenmuutoksia, vaan keskittyä pieneen lapseesi. Hän ei ole tehnyt kellekään mitään pahaa ja näyttää siltä ettei hänellä muitakaan ole kuin sinut, äitinsä. Miehiä on maailma puolillaan, mutta lapsella on vain sinut. Eikös se olisi ihan selvää että siinä kuviossa ei ole sijaa odotella kaikenmaailman urpoja että menevätkö he ees vai taas?

Tiedän että se on rankkaa, mutta lapsi on kuitenkin tärkein jos ihmisellä on järkeä päässä. Hoida siis asiasi kuntoon ja lapsen asiat äläkä suostu miesten kynnysmatoksi.

"kaikki riippuu miehestä".

miksi ihmeessä? sinullahan on pieni ja ihana lapsi,josta pitäisi riippua ihan kaikki. tsemppiä ja voimia oikeiden, aikuismaisten ratkaisujen tekemiseen ja vastuun ottamiseen edes toisena teidän "perheen" aikuisista, mies ei siihen selvästikään pysty tai halua. Lapsen vuoksi sopii toivoa että sinä pystyt ja haluat ja muistat mikä on oikeasti tärkeää:

mies on aikuinen ja vastuussa omista teoistaan ja varmaan on jo uusi lohduttaja katsottuna.
lapsi on pieni ja viaton, kuka häntä puolustaa jollei oma äiti? eli älä odota, mies ei ansaitse teitä ainakaan tuolla tavalla. ja jos haluat sitten hänen kanssaan vielä yrittää, älä muuta yhteen liian aikaisin uudestaan ja käykää jonkin aikaa vaikka parisuhdeterapiassa, ettei taas ala menojalka vipattamaan. Tsemppiä!