Ja nyt ammutaan alas körttiläisten Palstavalehtelijoiden klubi ry:n turinat aasialaisnaisten ihmiskaupasta Suomessa. Istukaa aloillanne

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Setis.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Huutonaurut saa sinunkin jutuistasi. Joten kiittää kai sua pitäisi, tällä naurun määrällä elän varmaan satavuotiaaksi.
Sen sijaan sun omaa järjenjuoksua pitää ihmetellä. Jos toivot, ettei tämä mainitsemasi kirjoittaja tartu juttuihisi, niin miksi itse nostat hänet aina esille? Logiikkaa ei ole ollenkaan. Joten pellenpuvusta et pääse.
Alepa (pelkäätkö mainita nikkinsä, kuten vanha kansa pelkäsi sanoa karhua karhuksi 🤣) nykyisin on se joka mainitsee minut ihan kiusallaan lähes jokaisessa viestissään. Ja valehtelee aina. En minä nosta häntä esille vaan kuittaan takaisin korjaamalla valheensa.
 
Anniehan toimii niin kuin mies, menee vieraisiin kun kotoa ei saa. Niinhän sinäkin olet kertomasi mukaan tehnyt. Se, että kirjoittaa ja fantasioi on paljon pienempi vinksahtaneisuus kuin toteuttaminen
Pitäähän ehdottomasti auttaa nuorta naista joka on kärsinyt pitkään seksuaalisesta hätätilasta 🥰🥰
 
Siitä huolimatta S-S ja omenansiementäjä ovat 24 h mammapalstan tukkoina.
Opin tänään uuden termin Taco.
Joku kirjoitti osuvasti, että Setis on kuin Don. Kaksi pelleä rehvastelemassa.
Täällä on oikeastaan kaikki kommentoijat tänään Alepan kaltaisia mieleltään patavanhoillisia 1800 -luvun körttiläisiä, joiden mielestä ihmisen normaalit perustarpeet ovat syntiä, niin päätin korjata hieman otsikkoa 😁

Ja nyt ammutaan alas körttiläisten Palstavalehtelijoiden klubi ry:n turinat aasialaisnaisten ihmiskaupasta Suomessa. Istukaa aloillanne
 
Niinhän sä kuvittelet
Kateellisen peräkammarissa asuvan pojan kalkatusta 🤣

Anniehan on ollut oman kotinsa ja miehensä ”vanki” monet vuodet. Ajokorttittomana ei pääse mihinkään, julkisia ei kulje ja kaikkeen tarvitsee aina Kössin luvan.

Hän koki ensimmäisen vapautensa vasta silloin kun Kössi joutui pitkäksi ajaksi sairaalaan ja kun silloin en tuntenut heitä, niin muut ajoivat Annien kauppaan ja hän sai ensimmäistä kertaa edes ostaa sellaista ruokaa mitä itse halusi.

Meidän yhteiset kauppareissut ovat myös hänelle viikon kohokohtia (erään muun nimeltä mainitsemattoman asian lisäksi 🤭)
 
Teetkö aina, mitä käsketään? Ai niin, täytyyhän hänen säilyä "ystävänä", tietyistä syistä.
Minulla on katsos pelisilmää ja niin oli viisainta toimia. Tietysti ymmärrän että olet kateellinen hänen varakkuudelleen, minä en. Hän on omilla ansioillaan saanut sen kaiken ja maksanut henkisesti kovan hinnan.
 
Minulla on katsos pelisilmää ja niin oli viisainta toimia. Tietysti ymmärrän että olet kateellinen hänen varakkuudelleen, minä en. Hän on omilla ansioillaan saanut sen kaiken ja maksanut henkisesti kovan hinnan.
Mietitään hetki... että joku olisi kateellinen tuikituntemattomalle miehelle, mistä joku toinen tuntematon tyyppi on kirjoitellut keskustelupalstalle... ei kai nyt sentään
 
Mietitään hetki... että joku olisi kateellinen tuikituntemattomalle miehelle, mistä joku toinen tuntematon tyyppi on kirjoitellut keskustelupalstalle... ei kai nyt sentään
Oho, ihanko uusi juttu sinulle? 🤣

”MISTÄ KUMPUAA SUOMALAISTEN KATEELLISUUS?

11/29/2018
Kateus. Jok’ikinen varmasti tietää miltä se tuntuu. Toinen ihminen on saanut tai saavuttanut jotain, mitä itseltä ei löydy. Syntyy huonommuuden tunne ja tätä myötä kateus. Aina tuo tunne ei ole kovin voimakas vaikka sana itsessään sitä todella onkin. Kaikki eivät välttämättä edes tunne kateutta. Ja niitä, ketkä tuntevat, saattaa jopa ärsyttää tuo itsestä esiin nouseva piirre, jonka haluaa tukahduttaa nopeasti pois hyvän energian tieltä. Mielestäni jokainen tasapainoinen ihminen osaa näin tehdä tilanteen tullen, mutta jostain syystä meiltä Suomesta tuntuu löytyvän paljon tyyppejä, jotka valitettavasti antavat kateudelle täyden vallan. Ja ai että, se onkin menoa sitten.”

Tästäkin voit opiskella lisää sinulle ”uudesta” 😁 asiasta, ole hyvä

 
Tämä kuuluu samaan luokkaan kun ap kertoo kuinka kaikki vastaantulijat ja paikallaolijat ovat heitä kumpaakin ihailemassa ja ovat vielä ap:lle kateellisia.
Onnistuneesti ylläpidät klubilaisten linjaa 🤣

Kyllä se on ainoastaan Annie jota ihaillaan kun kaupungissa liikutaan. Mutta onhan se ihan luonnollista että miehet ovat kateellisia kun ”tuo” saa olla noin kauniin ja nuoren naisen kanssa. Luultavasti myös ”sillai” 🤭
 

Yhteistyössä