ja kaiken voittaa rakkaus....

vai voittaako? Mitä rakkaus on? Miten edetä, kun yhteistä on vain lapset ja velat? Jossain odottaa se kauan kaivattu sielunkumppani? Vai odottaako...mikä parhaaksi, mistä sen tietää. Seurata sydämen ääntä ja tehdä hyppy tuntemattomaan? Kuka kannattaa kun pelottaa että omat siivet ei kestä?
 
Juhannus päättyi riitaan miehen työmatkasta, jota hän yritti salailla. (on siis lähdössä syksyllä keski-eurooppaan, mutta ajatteli kai kertoa edellisenä iltana) :( Keskusteluyhteyttä meillä ei ole ollut vuosikausiin, ei yhteistä aikaakaan, sillä vaikka sitä saisimmekin, mies tekee mieluummin puutöitä autotallissa yksinään.

Se hänen ajatustyyli on sitä luokkaa, että ongelmia ei ole, kun niitä ei ajattele. :/
 
Tässä nyt molemmille:

En kyllä ymmärrä! Miten ihminen voi olla toisen kanssa saman katon alla vuosikausia ilman puheyhteyttä? Eikö asioille pitäisi tehdä jotain ennen tällaista tilannetta? Ja jos yritetty on, miksei sitten erota?

Ei asia voi olla niin, että aikuinen ihminen ei uskalla ottaa vastuuta elämästään. Jos olet sitä mieltä, että kaikki keinot on käytetty ja suhde ei toimi, ero on ainoa vaihtoehto. Mutta miksi pelkäät että et pärjäisi? Jos nytkään et saa apua ja tukea mieheltäsi, eikö ole paljon helpompaa ilman miestä ja ainaista v...tusta?

Meille yhteinen aika on sitä, että syödään yhdessä päivittäin ja tehdään yhdessä tai rinnakkain asioita kotona. Siinä sitten samalla pohditaan ääneen maailman menoa. Kaikki asiat ja menot sovitaan yhdessä ja hyvin on toiminut! Näin ollaan menty kohta 8 vuotta ja toivottavasti mennään vielä kauan.

Olemme molemmat tarkkoja siitä, että kumpikaan ei pullistele vaan pysytään siinä, mitä on sovittu. Voi olla, että meilläkin olis lipsahtanut suhde raiteiltaan, jollei oltais niin tarkkoja siitä, että sana pitää aina.
 
versus
\
Alkuperäinen kirjoittaja 29.06.2004 klo 12:56 Katti kirjoitti:
Tässä nyt molemmille:

En kyllä ymmärrä! Miten ihminen voi olla toisen kanssa saman katon alla vuosikausia ilman puheyhteyttä? Eikö asioille pitäisi tehdä jotain ennen tällaista tilannetta? Ja jos yritetty on, miksei sitten erota?

Ei asia voi olla niin, että aikuinen ihminen ei uskalla ottaa vastuuta elämästään. Jos olet sitä mieltä, että kaikki keinot on käytetty ja suhde ei toimi, ero on ainoa vaihtoehto. Mutta miksi pelkäät että et pärjäisi? Jos nytkään et saa apua ja tukea mieheltäsi, eikö ole paljon helpompaa ilman miestä ja ainaista v...tusta?

Eipä tuo asia ole niin mustavalkoinen, miltä saat sen kuulostamaan. Mulla ainakin on mies, joka kyllä rakastaa minua ja lapsia. Mutta hänelle asioiden syvempi käsittely on todella vaikeaa. Kyllä minä välillä saan hänetkin pohtimaan ja silloin aina tunnenkin olevani samalla aaltopituudella, mutta arjessa ei kolmen lapsen kanssa hirveitä keskustelusessioita pysty pitämään. Luulisin, että monella miehellä on AIKUISTEN OIKEESTI korkea kynnys keskustella vaimonsa kanssa, kun me naiset usein ollaan verbaalisesti nokkelampia. En tarkoita, että mies olisi tyhmä, vaan lähinnä tottumattomampi puhumaan itsestään ja omista tunteistaan. Minä ainakin saan välillä pinseteillä nyhtää miehen ajatuksia ja tuntemuksia.

Ja - ei kai kenenkään elämä ole jatkuvaa alamäkeä tai ylämäkeä, välillä on parempia kausia, välillä mikään ei luista tai auta. Niissä tilanteissa saattaa antaa tilanteesta huonomman kuvan kuin mitä se onkaan. Minä ainakin lukeudun näihin "riutujiin". :whistle: :whistle: :whistle: :whistle:
Kaikesta huolimatta toivotan kaikille hyvää kesää ja aurinkoa parisuhteisiinne! B)
 
Eufrosiina
Rakkautta on monesti selvitelty kaikenmoisissa tutkimuksissa ja on koitettu punnita että kuinka paljon painaa ihmisen mieli ja ajatukset sen kaiken kemian rinnalla.. se kemiallinen kaavahan voidaan todentaa mitä ihmisessä tapahtuu rakastumisen hetkellä ja mitkä aineet silloin elimistössä vaikuttaa.. kuitenkin aina käy niin että se tunne on vaikeampi ja vaikeampi saada esiin kun arkipäivä tuo likaiset sukat, hienhajun, kiukuttelut, laiskottelun ja kaiken sen mikä nyt vaan voi ärsyttää.. eli kuitenkin loppujen lopuksi se mielen rakkaus voittaa! Yhteinen historia ja yhteiset mielenkiinnot, ja loppu on sitten työtä! Sitä että rakkautta vaalitaan ja sitä hoidetaan.. se kemia saadaan sitten aina joskus hetkellisesti esiin kun otetaan yhteistä aikaa ja hellitään toista ja rakastellaan rajustikin!! (jos sitä ei löydy niin sitten pitää tehdä uudestaan alusta kaikki ja paljon töitä tai luovuttaa, oma valinta jokaiselle mitä tekee).. sitten voi miettiä, että miksi sitä rakastaa omaa lastaan?? Onhan sekin alussa outo ihminen kun syntyy, pikku hiljaa sitä tutustuu, oppii vauvan tarpeet ja mitä vauva haluaa ja kasvaa yhdessä vanhemmaksi ja lapseksi! Ja vaikka kuinka sitä hihat palaa uhmaikäisen kanssa niin rakkaus on niin valtava voima että se korjaa vihan pois! Eikös yhteinen historia ja hyvä (jos sitä on parisuhteessa yleensäkin) myös korjaa vihaa ja katkeruutta pois ja rakkaus voittaa?? Ja sitten vielä oma kokemus sielunkumppanuudesta.. minulla oli sielunkumppani ja rakastaja, joka ei koskaan kasvanut samaa tahtia henkisesti kanssani.. suhde kaatui siis siihen, en pystynyt elämään kyseisen ihmisen kanssa, vaikka rakastin niin että sydän meinasi haljeta! Ja ratkaisuani en kadu vieläkään, vaikka sydän särkyi sillä hetkellä.. uusi rakkaus olikin sitten henkisesti turvallisempi, en enää valinnutkaan miestä pelkällä tunteella vaan myös järjellä.. nyt miehessäni on kokonaisuus joka toimii, löytyy kemiaa joka saa sukat pyörimään jaloissa, mutta myös järkeä ja kykyä kasvaa minun tahdissani.. jopa ymmärtää jos en halua kasvaa tai haluan kääntyä joskus eri suuntaan hetkeksi! Niinhän sitä sanotaankin, että rakastuneiden ei pidä katsoa toisiaan silmiin vaan yhdessä samaan suuntaan!!

 
liinu76
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.07.2004 klo 10:42 Eufrosiina kirjoitti:
Rakkautta on monesti selvitelty kaikenmoisissa tutkimuksissa ja on koitettu punnita että kuinka paljon painaa ihmisen mieli ja ajatukset sen kaiken kemian rinnalla.. se kemiallinen kaavahan voidaan todentaa mitä ihmisessä tapahtuu rakastumisen hetkellä ja mitkä aineet silloin elimistössä vaikuttaa.. kuitenkin aina käy niin että se tunne on vaikeampi ja vaikeampi saada esiin kun arkipäivä tuo likaiset sukat, hienhajun, kiukuttelut, laiskottelun ja kaiken sen mikä nyt vaan voi ärsyttää.. eli kuitenkin loppujen lopuksi se mielen rakkaus voittaa! Yhteinen historia ja yhteiset mielenkiinnot, ja loppu on sitten työtä! Sitä että rakkautta vaalitaan ja sitä hoidetaan.. se kemia saadaan sitten aina joskus hetkellisesti esiin kun otetaan yhteistä aikaa ja hellitään toista ja rakastellaan rajustikin!! (jos sitä ei löydy niin sitten pitää tehdä uudestaan alusta kaikki ja paljon töitä tai luovuttaa, oma valinta jokaiselle mitä tekee).. sitten voi miettiä, että miksi sitä rakastaa omaa lastaan?? Onhan sekin alussa outo ihminen kun syntyy, pikku hiljaa sitä tutustuu, oppii vauvan tarpeet ja mitä vauva haluaa ja kasvaa yhdessä vanhemmaksi ja lapseksi! Ja vaikka kuinka sitä hihat palaa uhmaikäisen kanssa niin rakkaus on niin valtava voima että se korjaa vihan pois! Eikös yhteinen historia ja hyvä (jos sitä on parisuhteessa yleensäkin) myös korjaa vihaa ja katkeruutta pois ja rakkaus voittaa?? Ja sitten vielä oma kokemus sielunkumppanuudesta.. minulla oli sielunkumppani ja rakastaja, joka ei koskaan kasvanut samaa tahtia henkisesti kanssani.. suhde kaatui siis siihen, en pystynyt elämään kyseisen ihmisen kanssa, vaikka rakastin niin että sydän meinasi haljeta! Ja ratkaisuani en kadu vieläkään, vaikka sydän särkyi sillä hetkellä.. uusi rakkaus olikin sitten henkisesti turvallisempi, en enää valinnutkaan miestä pelkällä tunteella vaan myös järjellä.. nyt miehessäni on kokonaisuus joka toimii, löytyy kemiaa joka saa sukat pyörimään jaloissa, mutta myös järkeä ja kykyä kasvaa minun tahdissani.. jopa ymmärtää jos en halua kasvaa tai haluan kääntyä joskus eri suuntaan hetkeksi! Niinhän sitä sanotaankin, että rakastuneiden ei pidä katsoa toisiaan silmiin vaan yhdessä samaan suuntaan!!
vitsi kun on hyvin kirjoitettu... nyt on sellainen tilanne itsellä kuin sulla tuolloin joskus että oma kumppani ei kasva samaa tahtia minun kanssa henkisesti. on niin ristiriitainen olo, tunteet ja järki vetää eri suuntiin. mutta kyllä tästä kait johonkin ratkaisuun päädyn, olipa se sitten mikä tahansa. se pelottaa et jos asumuseroon päädyn niin tykästynkin siihen itsellisyyteen niin paljon et en enää suhteeseen halua takaisin. kun rakkautta ja tunteita miestäni kohtaan on PALJON. semmossii.
 

Yhteistyössä