IVF/ICSI tammi/helmikuu Part III

Juuri kotiin tulin oysista. Verikokeiden tuloksia en saanu vielä mutta onneksi oli neste alkanut vähenemään vatsaontelosta. Vielä saikulla kumminkin olen ei lääkäri päästänyt töihin vieläkään. Koitin lääkäriltä kysellä josko ultratessa näkyis jotain esim olisko vaikka kiinnittynyt tai jotain... ( edes ite tiedä voiko sitä nähdä..... :ashamed: ) Mutta ei sanonut juuta eikä jaata vain sen että limakalvo on tosi paksu.

Miikkis Se että kuulee oman pikkuisen sydänäänet niin on jotain niin kaunista ettei sitä voi sanoin kuvata. Niin ihanilta ne kuulostaa. Itellä oli kans itku aikoinaan päästä kun ekasta passista saatiin se plussa ja kun vuoto sitten alkoi ja luultiin että siinä se oli. Mutta kun lääkärissä sitten se pikkuinen sydän löi niin kyllä se miehenkin vetistelemään pisti. Onnea kamalasti. :flower: Ja jaksamisia odotukseen.

Ite kans ruvennu näkeen aivan ihme unia viime aikoina. Ihan hirvittää mitä nekin meinaa. Mutta nyt taas kerran on pakko mennä levähtään vielä kun pystyy.
 
Ahkerasti olen taustaillut joka päivä ja hengessä ollut mukana teidän kaikkien iloissa ja suruissa. Nyt on aika päivittää omat tiedot. Punktiosta hienosti selvitty ja tänään (20.2.2008) tehtiin yhden top-luokan alkion siirto. Pakkaseen saatiin 6 hyvää alkiota.

Onnea plussaajille :wave:

Halaukset neganneille :heart: Mutta onneksi on näitä palstoja, joilta saa vertaistukea ja jaksaa jatkaa tätä välillä niin kivikkoista hoitorumbaa. Tsemppiä ja jaksamisia meille kaikille.
 
Täällä on edelleen 36.9 alimmillaan. Tissit turpeana, mutta liekö noista tukilääkkeistä ja nännit levinneet :eek: paitsi, että ulkopihalta kireät ja edelleen supussa. :D

Kuunkulta, edelleen mulla tulee niin kiva mieli kun sinä sanoit, että miten toinen voi iloita niin paljon toisen siittiöistä. Kerroin sen miehelleni, hän on "jalat maassa" tyyppi, mutta hymy irtosi häneltäkin. Halusin vain jakaa tän uudelleen sun kanssa. Tän kivan fiiliksen, jonka joku :heart: ihminen on saanut aikaan. Sinä.

Veljeni soitteli hänen joka vuotisilleen tosi kivoille synttäreille, mutta piti sanoo, että tässä on vähän säätöä meneillään. Ymmärsi vaikkei ymmärtänytkään. Olisi tehnyt mieli mennä, mutta tiedän, ettei niistä juhlista remuamista puutu, siis (eikä pelkästään puhuta alkoholista) aina jotain matseja ja pelejä. Miehenikin sanoi, ettei ole ihan hyvä hetki, jo minua suojelee ja Kitvettäjää :heart:

Aah, kunpa tämä SATU olisi totta ja todentuisi yhden muovitikun myötä :whistle:

Taivaansilpoja ja (Kitvettäjä 2+5)

:wave: kaikille
 
Voi Taivaansilpoja, :hug: Liikutuin nyt ihan kyyneliin asti. Mulle tulee ittelleni kiva fiilis jos olen saanut joillekin aikaan kivan mielen. Olet myös :heart: .

Olen nyt jotenkin tosi herkällä päällä..vetistelen täällä ittekseni, mut vain onnen kyyneleitä.
Oon muutenkin tämmöne tosi tunteellinen höpsö ihminen.
Mut tää vetää nyt niin herkäksi, kun tietää et tuolla sisällä on jotain elämää...ehkä ensimmäist kertaa elämässä. Sitä yrittää koko ajan kuulostella jotain merkkejä niiden olemassaolosta.. Eilen illalla olin jo tuntevina pientä "kutitusta"(oisko ne hakut jo heilunu)Mut taitaa vaan mieli tehdä tepposet, kun sitä oikein kovasti haluaa.

toi Miikkiksen kertomus oli ihana. :heart: Jos pääsen samaan tilanteeseen, niin taatusti alan myös parkumaan onnesta :)

casalle, onnittelut kyytiläisestä :flower:

Jaksuja kaikille :wave:
 
Nuosta raskausviikoista, mulle sanottiin että se lasketaan periaattees niinku menkat olis ollu, eli ei siirtopäivästä vaan kaksi viikkoa ennen... Eli jos mun verikoe on ok, niin mä oon viikolla 4+0... Vai vaihteleekohan se paikkakunnittain?

ARVAKKAA! mä soitin keskussairaalaan ja vaadn päästä tänään jo verikokeeseen! ja vielä keskussairaalaan ettei omaan tk:een. Eli puolituntia niin mä saan tietää oonko raskaana vai en. Mulle kyllä sanottiin ku se on aina vaan sitte haalea se plussa että voi olla että Hcg on liian alhainen ja kemiallinen raskaus kyseessä.... HElVettI! Nyt mä en uskalla soittaa sinne!

Nyt mulla kyllä on tissit kasvanu, ne siis ei mahdu liiveihin. Ja mä itkeä pillitän koko ajan jos joku tunteita heilauttaa!

KAUHEUS! Arvakkaa mitä meidän koira teki????? Sen arvo alkaa kohota jo pilviin vaikka sekarotuinen onkin. Se SÖI 15 LUGESTERONKAPSELIA!!! :eek: Ja yhden raskaustestin. Kai se kärsii lapsettomuudesta kans ku pennut lähti syksyllä maailmalle ja sitte vielä kohtukin leikattiin pois... Kauhealla hädällä sitte soittamaan eläinlääkärille että mitäs ny! Se nauroi mulle!!!!!! :/ Sanoi että ei vaaraa että koirille syötetään kiiman lopettamiseksi samaa ainetta suurempia määriä.... Huh. MUTTA SE NAUROI MULLE!

Tahtoo kuulla kans sydänääniä, muitakin kuin omiansa...

T. Ulpis ja kauhusta löysä vatta...
 
Hello!

Suuret onnittelut Miikkikselle! :heart: :flower: Ihania uutisia!! Olispa hienoa joskus päästä itsekin kuulemaan oman pienokaisen sydämen lyöntejä... =)

(.) Tänään oli vihdoin alkionsiirto, yksi siirrettiin. Veriarvot oli tasaantuneet ja hyperuhka väistyi. :) Me ei saatu pakkaseen kuin 2 alkiota, mutta onhan sekin jotain. Ja jos oikein hartaasti haluaa ittessään uskoa pitää yllä, eihän sitä kuitenkaan loppupeleissä tarvita kuin yksi. Katotaan kuis käy, ainakin tosi jalat maassa fiilis on (ainakin nyt). Raskaustestipäivä on maanantaina 3.3. ja se tehdään verikokeesta.

 
Hapsu
onnea kyytiläisestä! vauvaliimaa ja jarrsusukkia!!!!!!

(.) Sain soitettua sairaalaan. "onneksi olkoon, kyllä sinä raskaana nyt olet" :xmas: Mä oon raskaana verikokeen mukaan, Hcg 297!!!! Mies alko itkeen ku soitin sille että meille tulee vauva(siis jos pysyy sisällä eikä mee kesken yms.)
Ensimmäinen ultra on rv 7, ja se sanoi muistaakseni että joku maaliskuun 11-12 päivä. Aika tulee sitten kirjeessä kotiin. Tuntui niin ihanalta kun hoitsu sanoi että tervetuloa sitten sydänääniä kuuntelemaan. Toivottavasti se pysyy siellä...

T. Ulpis ja huuruarvi/armi
 
Onnea Ulpis!!!! :flower: :flower: :flower:

Onnea myös kyytiläiset saaneille Hapsulle ja Casalle!! :flower:

PeePee: Tai sitten mulla on vaan tarpeeksi korvien välissä vikaa ja luulotautisuutta... :LOL:
Raskaus on totta vasta kun testissä on plussa. Ja sen teen vasta ens maanantaina..
 
Munkin juttu oli siellä edellisessä vistassa sivulla 15... kopioin sen uudestaan...

(.) jouduin eilen lähtemään päivystykseen kesken työpäivän. Eilen illalla alkoi kamalat mahakivut oikealla puolella, yön sain nukuttua panadolin voimin ja tunnollisena työntekijänä ajelin (90km työmatka) aamulla töihin. No pari tuntia pystyin olemaan niin piti soittaa päivystykseen että olisko mahdollista päästä ultraan. Väestöliiton hoitaja epäili kohdunulkoista ja pyysi menenään jonnekin ultraan. Terveyskeskuksessa ultrattiin jollain mummojen suonikohjukoneella ja kohdusta löytyi yksi sikiöpussi. (siirrettiin kaksi alkiota) Ei siis ollut kyseessä kohdunulkoinen, onneksi. Kivut johtuvat kuulema normaalista kohdun kasvamisesta ja mulla kun on tuo endo niin kiinnikkeisyys saattaa aiheuttaa hyvinkin voimakkaita kipuja. TK:n ultralla ei siis pystynyt näkemään mitään sikiöstä, vain sen, että pussi oli oikeassa paikassa. Perjantaina menen 400 km päähän parempaan ultraan, jos sitten jo jotain näkyy,...


MIIKKIS: onnea ihanista ultrakuulumisista. Enkeleitä loppumatkalle.

ULPIS: onnea plussasta ja kaikkea hyvää

MUILLEKIN tsemppiä vaiheisiinne

Tyyne 7+0
 




IVF-hoitolaiset keskiviikkona 20.2



onneliina: 1.IVF, pp 12 testipäivä 18.2


Angelina: 2.IVF/ICSI, pp 12, testipäivä 22.2


Raitapaitainen: 1. IVF, pp 9, testipäivä 25.2


PeePee77: 1.IVF, pp 7, testipäivä 27.2


Löllykkä: 1.ICSI, (1.IVF.n 1.PASsista tyttö/06), pp 7, testipäivä 27.2

Taivaansilpoja: 1.ICSI, yritystä takana 6v., pp 5, testipäivä 29.2


Popsy: 1.IVF, pp 5, testipäivä 29.2


Kamilla: 1. ICSI/IVF, pp 2, testipäivä 3.3


Kuunkulta:1.IVF/ICSI, siirto 19.2, pp 1, testipäivä 29.2.


Hapsu: 1.IVF, siirto 20.2, pp


Lumienkeli2007: 2.ICSI, punktio ja siirto vko 7


Casa: 2.IVF, punktio vko 8


Kurreliini: 1.IVF, pistospäivä 11, punktio 20.2, siirto 22.2?


marica: 1. IVF, pistospäivä 8, punktio vko 9


soraya:1. IVF, pistospäivä 7, punktio vko9


risto: 1.IVF, PAS tulossa maalis/huhtikuussa


puoli-enkeli: 1.IVF tulossa, kp 14 4 IUI odottaa


johannalii: yritystä 2.5v., 3.IVF tulossa



PLUSSANNEET


Tyyne (6. ICSI)

Miikkis (1.IVF)

Pillipiipari (1.ICSI)

geri (1.IVF)

kulti (1.IVF)

Ulpulummukka (2.IVF/ICSI)



HAAMUILLEET




OMAA NYYTTIÄ ODOTTAMAAN JÄÄNEET



kati 231 ( 1.IVF )

Chambon ( 2.ICSI )

Saana79 ( 1.IVF)

Annuli81 (1.ICSI)

Lenaki (4.IVF)

Finttu (1.ICSI)

Siisami (2.ICSI) km 5+1

ronttuli08 (1.ICSI)

Päivi68 (1.ICSI)

Stella75 (1.IVF) km 5+1

 
Ulpikselle PALJON ONNEA, MAHTAVA JUTTU!!!! :heart: :heart: Perässä tullaan toivottavasti =)

Hapsulle ja Casalle onnea kyytiläisestä!

Mihin onneliina on kadonnut, uutisia odotellaan!!!

(.) Täällä ei mitään ihmeempää, kyllä nää kaks viikkoa
tulee menemään H I T A A S T I........... Oireita ei juuri oo, välillä niinkuin masus tuntuis jotain, todennäköisesti munikset vaan toipuu punktiosta.
 
mulla taitaa olla menkat tulossa, normi kierrossa alkais tänään ja viimeistään ylihuomenna. :snotty:

lämmötkin tipahti tosta aamuisesta kerralla alas. Kaikki menkka oireet ilmassa, limat menkkalimaa ja alaselkä ja reidet särkee edelleen ja heikko olo.

mä en kestä tätä kerta kaikkiaan.... :x
 
Miikkis, sun kertomuksesi oli kyllä liikuttava! Kyllähän sitä saa hyvällä omallatunnolla itkuun purskahtaa, kun tuollaisista uutisista on kysymys. Varmaan meistä itse kukin tekisi niin tämän piinailun jälkeen.

Ulpis, onnea sulle vielä kerran! Eiköhän se epävarman alun jälkeen lähde sujumaan ihan hyvin ja niin kuin pitääkin. Ihanaa, että täällä yks sun toinen tosiaan ilmoittaa olevansa oikeasti raskaana. Nauratti muuten tuo sun koiran lugejen popsiminen. Kaikki niille kavereille tuntuu maittavan.

Tyyne, onneksi sun tilanne selkeni ainakin hetkiseksi, ettei kyse ollutkaan kohdun ulkoisesta raskaudesta. Se on hyvä juttu. Onnea perjantaille!

PeePee ja Taivaansilpoja, kovasti tsemppiä teille, ettei täti yllättäisi!
 
PeePee ja Taivaansilpoja, :hug: Ei nyt saa vielä mitään tätejä tulla! hus hus hus :attn: :attn: :attn: Testit on vasta ensiviikolla ja siihen asti on vielä toivoa!
Koittakaa vielä pitää mieli hyvänä. Joohan? Meidän jokaisen kropat on niin erilaiset ja reagoidaan jokainen yksilöllisesti. Ja olen kuullut monelta raskautuneelta, että silloin kun menkat olis pitänyt alkaa on tullut kovia kipuja. Kaveri sanoi kanssa, että oli menny ihan pytylle asti tyristämään sitä menkkakramppia, kun oli ihan varma, että alkaa, mut ei alkaneetkaan. Menkkamainen olo alkuraskaudessa on ihan normaalia. Sitä paitti, eihän me vielä tiedetä miten meidän kropat juuri reagoi raskauden alkuun, kun ei ikinä olla vielä oltu raskaana. Ties vaikka tulis valemenkat ja silti onkin raskaana! Ei kannata vielä menettää sitä pientä toivon kipinää. Toivoa on niin kauan kunnes se toisin todistetaan piinapäivien lopussa. Kukas se täällä sanoikaan, että ollaan raskaana kunnes toisin todistetaan!:heart: Mun mielestä se on hyvä iskulause meille piinailijoille. Kovasti tsemppiä teille! :hug:
 
Onnea paljon Ulpulummukka vielä kerran! :heart:
Ja tsemppiä PeePee ja Taivaansilpoja, mitään ei ole vielä menetetty, piinapäivätkin aika alussa teillä!

Onneliinaa olenkin huhuillut jo monesti! :hug: toivottavasti kaikki kunnossa.
 
Ulpulummukalle onnea plussasta ja Miikkikselle ihanista ultrakuulumisista vielä tätäkin kautta :heart:

Tyyne - ihan pala kurkussa luin siun tarinaa, onneksi päättyi hyvin. Perjantai on ihan pian ja saat vielä varmistuksen mielellesi :)

Pitkäjännitteisyyttä piinailijoille - älkää tosiaan vaipuko epätoivoon, noi menkkakivut on niiiin yleinen oire myös plussatapauksissa, ettei niiden takia kyllä kannata menettää toivoa ja ahdistua.

Onneliinaa minäkin olen kaipaillut - alkaa jo vähän huolestuttaa... Toivotaan, että kaikki tosiaan on kunnossa :hug:
 
Koittakaa vielä pitää mieli hyvänä. Joohan?
Kuunkulta sanoi.

Tuntuu vaan niin turhauttavalta, kun koko ajan joko joko joko? Vielä ei tule mitään, mutta oireet viittaa niin pahasti siihen.

Ja anoppikin oli yritellyt soitella(ei tiedä hoidoista, luojan kiitos! mitään), plääh, mukava on mutta mennään niin eri linjoilla ja ei oikein tunneta. En vastannut. En halunnut. Ajattelin tehdä tämän piina-ajan aikana vain ne asiat kuin tuntuvat hyvältä.

Kerron kyllä heti jos jotain tapahtuu.

MUOKS* no nyt lämmöt taas 37.1, ja ei näy vielä menkkoi, mutta mutta...

:wave:
 
Tyyne ja Miikkis: Ihanaa, kun kummallakin oli hyviä ultrakuulumisia. Ja kyllä Miikkis mäkin olisin itkeä tyrskinyt oikein kunnolla :heart:

Raitiksen oireet tosiaan kuulostaa hyvältä =)

Ulpis: Onnea :heart: Ihana toi sun koiras. Mäkin nauroin täällä, en tosin sulle vaan sun koiralle

Hapsu ja Casa: Tarrasukkia ja niitä hakkuja

Mä sain tänään hCG kontrollin tulokset ja luku oli huimat 3 eli hormoonit on poistunut elimistöstä. Nyt sitten odotellaan seuraavia menkkoja.

PeePee ja Taivaansilpoja: Älkää vielä masentuko. Okei, helpommin sanottu kuin tehty mutta yrittäkää. Toivoa on vielä vaikka kuinka
 
Komppaan Taivaansilpojaa.. Äiti yrittää soittaa vähän väliä.. En jaksa vastata. En halua nyt puhua asiasta kun väsyttää, alamahaa jomottaa ja olo on kaikinpuolin epävarma. Eikä se tajua. Sillä on tiukkoja kantoja asioihin vaikka ei ymmärrä itsekään miksi on mistäkin asiasta mitäkin mieltä. :( :(
Sitä paitsi.. Mä en ole töissä 24/7 joten en myöskään halua ottaa kantaa kaikkien sukulaisten vaivoihin ja labratuloksiin, joista en edes mitään tajua. Nyt ottaa päähän. :'(
 




IVF-hoitolaiset keskiviikkona 20.2



onneliina: 1.IVF, pp 12 testipäivä 18.2


Angelina: 2.IVF/ICSI, pp 12, testipäivä 22.2


Raitapaitainen: 1. IVF, pp 9, testipäivä 25.2


PeePee77: 1.IVF, pp 7, testipäivä 27.2


Löllykkä: 1.ICSI, (1.IVF.n 1.PASsista tyttö/06), pp 7, testipäivä 27.2

Taivaansilpoja: 1.ICSI, yritystä takana 6v., pp 5, testipäivä 29.2


Popsy: 1.IVF, pp 5, testipäivä 29.2


Kamilla: 1. ICSI/IVF, pp 2, testipäivä 3.3


Kuunkulta:1.IVF/ICSI, siirto 19.2, pp 1, testipäivä 29.2.


Hapsu: 1.IVF, siirto 20.2, pp


Lumienkeli2007: 2.ICSI, punktio ja siirto vko 7


Casa: 2.IVF, punktio vko 8


Kurreliini: 1.IVF, pistospäivä 11, punktio 20.2, siirto 22.2?


marica: 1. IVF, pistospäivä 8, punktio vko 9


risto: 1.IVF, PAS tulossa maalis/huhtikuussa


puoli-enkeli: 1.IVF tulossa, kp 14 4 IUI odottaa


johannalii: yritystä 2.5v., 3.IVF tulossa


Soraya: 1.IVF, punktio vko 13



PLUSSANNEET


Tyyne (6. ICSI)

Miikkis (1.IVF)

Pillipiipari (1.ICSI)

geri (1.IVF)

kulti (1.IVF)

Ulpulummukka (2.IVF/ICSI)



HAAMUILLEET




OMAA NYYTTIÄ ODOTTAMAAN JÄÄNEET



kati 231 ( 1.IVF )

Chambon ( 2.ICSI )

Saana79 ( 1.IVF)

Annuli81 (1.ICSI)

Lenaki (4.IVF)

Finttu (1.ICSI)

Siisami (2.ICSI) km 5+1

ronttuli08 (1.ICSI)

Päivi68 (1.ICSI)

Stella75 (1.IVF) km 5+1



 
(.) Hoito keskeytettiin tältä erää. :( Ensimmäisessä kontrolliultrassa todettiin vain yksi isohko munarakkula, kun piti olla monta pientä! Syytä ei lääkäri osannut sanoa, harvinaista kuulemma, mutta joskus tapahtuu näin. Nenäsumutteet ja pistokset otettu varmasti kaikki ajallaan, miehen kanssa yhdessä pidetty siitä huolta. Hoitomuoto vaihdetaan sitten seuraavaksi pitkästä kaavasta lyhyeen. Työkavereiden sympatia ja huolenpito melkein itkettää. Olen miesvaltaisessa työssä ja ovat ottaneet asian ihanan mutkattomasti. Kun tulin ultrasta ja kerroin, että epäonnistuttiin nyt, niin kysyivät suoraan, että surettaako ja keittivät heti lohdutus-kahvit ja -teet. Tänään sainkin sitten Kindermunan. :) Se on sellaista pientä huomioimista, mutta merkitsee paljon. Huomenna pistän irrotuspiikin ja viikonlopuksi lääkäri määräsi seksiä, että tulee munasolu hyötykäyttöön. Tosin lähden lauantai aamuna kurssille toiselle paikkakunnalle ja olen yötä, että mitenkähän käy... :D
 
Mä jo luulin että pääsen piinasta kun teen testin. No tein tänään vaikka huomenna on testipäivä ja plussahan sieltä tuli. Näin kävi myös viimeksi tuoresiirrossa. Keskiviikkona alkoi menkat, sit tuli plussa ja maanantaina keskenmeno. Taidan toistaa nyt samaa kaavaa! :'( :'(
MÄ EN JAKSA! Miksi aina käy näin! Olisin toivonut että testi olis ollut negatiivinen! Petyin kun se oli plussa koska tiedän miten tässä käy. Edelleen vuotoa tulee runsaasti, siis menkat...Tänään soitan hoitopaikkaan mutta tuskin taas sanovat muuta kun odotellaan...haluan verikokeeseen tai jotain hemmetti! Viimeksi ne ei päästäneet mua verikokeeseen en tajua miksi. Piti käydä yksityisellä sit.
Tää on niin.... :headwall:
 
Angelina, :hug: Onnittelen myös kuitenkin plussasta. Ei kai toivoa ole ihan vielä kokonaan menetetty? Millaista se vuoto on? Verikoe olis kyllä hyvä ottaa niin näkis sen tarkan arvon.

Soraya, :hug: Olen pahoillani, että hoito jouduttiin keskeyttämään.
Mutta ehkä on vielä mahdollisuus, että se yksi sieltä kuitenkin luomuna hedelmöityis :heart:
Sulla on kyllä ihania työkavereita tukena. Milloin pääset seuraavaan yritykseen, jos ei nyt tärppää?

(.)Ääk..nää piinapäivät on ihan kauheita :( Aika matelee ja olotilat vaihtelee ihan minuutist toiseen. Yritän olla ihan normaalisti, mutta sitä kuitenkin pakosti tarkkailee itteensä, jos nyt joku asia ois vähän toisin kuin normaalisti. Mut ei! Ihan samanlainen olo kuin aina normaalikierroissakin ennen menkkoja. Ens viikon perjantain verikokeeseen asti pitäis kestää. Mä oon päättänyt et en kyllä testaa ennen, vaan odotan kiltisti verikokeeseen asti. Siellä sitten näkee onko edes mitään kiinnittymisen yritystä tapahtunut. Saattaa nyt kuulostaa hölmöltä...mut mä olisin onnellinen edes varhaiskeskenmenosta, et tietäsin et jotain siel on sentään tapahtunut kuin siitä että arvo ois ihan puhdas nolla, eikä mitään kiinnittymisyritystä ole edes tapahtunut.
 

Yhteistyössä